Neuvolakuulumiset

Mörri-Möykky

Sukkela juttelija
Helmikuunmammat 2015
Maaliskuunmammat 2015
Kohta alkaa ensimmäiset neuvolat lähestyä, tai saattaapa joku alkukuun odottaja jo olla käynytkin. Kerätään tänne kuulumiset ja kysymykset neuvoloista, ultrista yms.
 
"Varhaisultrassa" käyty jo to. IVF hoitolaisena käynti on aikasemmin, koska mulla oli kovia maha kipuja. Viikot ultran mukaan 6+0, vaikka omat laskut oli 6+2. Pienen sydän siellä jo sykki. :love017 Pienen laskettuaika siirtyi 6.3.

1. neuvola käynti 29.7.

Kyllä tietää olevassa raskaana kun kokoajan on järkyttävä kuvottava olotila. Mitään et juuri pysty syömään vain tietyttyjä ruoka-aineita.
 
Lelutus - oot vissiin ollu hoidoissa yksityisellä kun nyt jo pääsit ultraan? Johtuikohan tuo sun laksetun ajan siirtyminen myöhäisestä kiinnittymisestä, kun alkion ikähän on ollut IVF:ssä tarkasti tiedossa. Ite pääsen ultraan vasta TAYS:in kesäsulun jälkeen, eli 28.7. jälkeen, mutta eipä mulla aiemmin oikein viikot riittäisikään. Vähän kyllä jännittää. Neuvolaan kyllä varasin ajan tänään, mutta sinnekin pääsee vasta 7.8.
 
Itse en ole vielä varannut neuvolaa.... Sjattelin ensin vähän odotella. Varhaisultraan tulen kyllä menemään. Aikooko muut?


Sent from my iPhone using Vau Foorumi
 
@Möttis 2014: Itsellä on tosiaan ylihuomenna eka neukkukäynti (7+1?) Ja perjantaina se ultra...en malta oottaa!!!!!

Sent from my SM-P605 using Vau Foorumi mobile app
 
Mä varasin neuvolan nyt ma ja 31.7. on aika. Silloin 9+0. Päätin skipata sen varhaisultran taloudellisen tilanteen vuoksi.

Sent from my GT-I9195 using Vau Foorumi mobile app
 
Lelutus - oot vissiin ollu hoidoissa yksityisellä kun nyt jo pääsit ultraan? Johtuikohan tuo sun laksetun ajan siirtyminen myöhäisestä kiinnittymisestä, kun alkion ikähän on ollut IVF:ssä tarkasti tiedossa. Ite pääsen ultraan vasta TAYS:in kesäsulun jälkeen, eli 28.7. jälkeen, mutta eipä mulla aiemmin oikein viikot riittäisikään. Vähän kyllä jännittää. Neuvolaan kyllä varasin ajan tänään, mutta sinnekin pääsee vasta 7.8.

Eiku julkisella, mutta mulla niin kovia kipuja alussa että pyörryin ja halusivat kontrolloida että kaikki on hyvin ja alku oikeassa paikassa. Meinasin joutua ihan osastolle. En mä tiedä miten se lääkäri siitä raskauskiekosta katto sen ajan. Kun oli vaan 2päivällä heitto, tosi ihmeellistä. Josko neuvolassa sit tulis parempi selvyys. Se on 29.7, heti aamusta 8.10 :D
 
itse menossa ultraan maanantaina. taustalla vuosia sitten kohdun ulkopuolinen raskaus sekä nykyiset sairaudet endometrioosi ja adenomyoosi.
näiden takia tarkistettava ajoissa onko se olio edes kohdussa.
 
anskki: Mulla itellä ultra ylihuomenna..ei vaa meinaa malttaa oikeest oottaa :wink

Sent from my GT-I9505 using Vau Foorumi mobile app
 
Terkkuja ultrasta! Sama homma kuin viime raskaudessa: sikiöpussi löytyy oikeasta paikasta, mutta ei mitenkään vastaa viikkoja. Eli joko on oletettua pienempi tai mennyt kesken. Viime raskaudessa kävi hyvin... saas nähdä miten nyt. :) Lääkäri heitti hedelmöittymisen 27.6 ja se on ollut 18.6 kieppeillä eli hieman huolestuttaa. Kävin verikokeissa ja vissiin ensi viikolla myös parit verikokeet ja jos näyttää hyvältä, niin uusi ultra 30.7. Sit odotellaan rauhassa vaan. Olo ihmeen hyvä, varmaan koska tilanteessa toista kertaa ja varautunut kaikkeen...
 
Voi Mile.... Todella kurja tilanne! Toivottavasti kaikki on hyvin! Tsemppiä isosti.


Sent from my iPhone using Vau Foorumi
 
Toivotaan. :) Lähinnä tässä käy läpi viime raskautta. Oli aivan hirveää mennä varhaisultraan 9+ viikolla ja lääkäri toteaa että maks 4-5 viikolla ja luultavasti kesken. Viikko piti odottaa seuraavaa ultraa, jonka teki yrmy mies lääkäri ja totesi että vatsassa on "normaali löydös" :D Nyt se normaali löydös nukkuu pihalla rattaissa. ♡ Katsotaan onko tää pikkunen yhtä sissininja ku esikko! :D
 
Täällä käyty eka neuvola.Pissapurkkeja parit mukaan,verikokeisiin ja ultraan varailtava aikoja,normit alkoholi- ja tupakka/huumekyselyt tehty.Laskettu aika näytti neuvolan mukaan 4.3 eli 2:lla päivällä heitti,mut huomenna mulla olis se varhaisraskauden ultra,joten kattoo löytyykö mittään ja muuttuuko aika :wink

Sent from my GT-I9505 using Vau Foorumi mobile app
 
Mulla eka neuvola 14.8.varhaisultra kiehtois,mut ei rahatilanne anna myöden.Laskettuaika olis 19.3.2015 s.hoitajan laskujen mukaan,kun varasin neuvola-aikaa.jänskättää,kun ekasta vauvasta on jo se 15v aikaa.:-)
 
Täällä eka neuvola varattu tänään. Laskettu aika 18.3., neuvola-ajan sain 19.8. Neuvolaterkka siinä sitten ohimennen mainitsi, että voidaan ultratakin (!). Innostuin tietenkin ja kyselin, että eikö sais aikaa yhtään aiemmin. Terkka totes että "ai haluisitko? No voidaan ottaa ylimääräinen ultraus 5.8. (Jolloin viikkoja 7+6). Eka hyvä puoli rovaniemellä asumisessa! Ei nimittäin helsingissä vaan tällaista palvelua saanut, ajat venyi muutenkin aina luvattoman pitkälle.

Sent from my PadFone T004 using Vau Foorumi mobile app
 
Ekassa neuvolassa käyty ja ensi viikolla lääkäri ja sillon ultrataan ekan kerran, näkee onko kaikki hyvin.  jännitti kauheesti mennä ja mies oli mukana ja molemmilta kyseltiin sekä mies kyseli mieltä askarruttavia asioita.

La neuvolan mukaan 2.3 ja rv oli 8+1 eli sama kun vaun mukaan. Lääkärissä selviää tarkemmin. :)

Sent from my LG-E610 using Vau Foorumi mobile app
 
Takaisin
Top