Neuvolakäynnit työaikana

Sateenkaarioksennus*

Silmät suurina ihmettelijä
Mikä teillä on ollut käytäntö työpaikoilla neuvolassa käyntien suhteen, onko omaa aikaa vai palkallista työaikaa?

Työsopimuslain mukaan ”Työnantajan on korvattava raskaana olevalle työntekijälle synnytystä edeltävistä lääketieteellisistä tutkimuksista aiheutuva ansion menetys, jos tutkimuksia ei voida suorittaa työajan ulkopuolella.”

Lasketaanko normaalit neuvolakäynnit tähän?
Itse työskentelen päivätyössä, jossa käytössä liukumat. Eli neuvolassa joudun käymään työaikana, ajat olen ottanut heti aamu 8.
Joudunko siis käyttämään liukumaa, ottaan miinuksia, vai onko tämä työaikaa?
 
Voi olla työehtosopimuskohtainen. Olen itse käsittänyt, että mahdollisuuksien mukaan työajan ulkopuolella nuo pitäisi käydä, esim. juuri liukumia hyödyntää. Ja jos se ei ole mahdollista, niin palkka ei saa pienetä näistä siltikään, vaikka työaikaa ne eivät olekaan.
 
Tämä on kyllä hyvä kysymys. Esikoisesta minulla ei ollut työajan seurantaa, ja tein paljon ylitöitä, ja saatiin vapaasti mennä ja tulla, joten sinänsä virallisen työajan aikana olen neuvolassa ja lääkäreissä käynyt.

Nyt minulla on työajan seuranta, mutta olen käynyt neuvolassa/labrassa omalla ajalla. Lääkäri ajat on täällä otettava mihin ne vaan sattuu saamaan, ja jos se sattuu olemaan työpäivän aikana, olen pitänyt sitä työaikana. Eli tosiaan pyrin saamaan ajat vapaa-ajalleni ensisijaisesti, mutta jos se ei ole mahdollista, sitten työaikana, jolloin en kyllä käytä liukumia niihin. Mutta pitänee tarkistaa luottamusmieheltä tuo asia :think005
 
Mä olen käynyt aina omalla ajalla kun työ on semmoinen ettei siitä oikein voi kesken kaiken lähteä. Työterveyteenkin jos pitää itse kesken päivän lähteä (vaikka se samalla tontilla on) aiheuttaa vaivaa :shifty: Helpompi on vaan suunnitella vapaat ja vuorot silleen että pääsee neuvolaa omalla ajalla menemään.
 
Meilläkin tulisi järjestää työajan ulkopuolelle, mutta kun tietää vuoroja vaan muutaman viikon eteenpäin niin ei kukaan ole valittanut vaikka edellisissä osunut työajalle. Pyrin kuitenkin ottamaan aina heti aamuun niin menee mahdollisimman vähän työaikaa.
 
Mä muistelen joskus lukeneeni, että normaalit neuvolakäynnit on omaa aikaa ja niihin pitäisi käyttää liukumia. En kyllä ole yhtään varma, oliko luotettava lähde ja saatan muistaa väärinkin. Mä olen tähän mennessä käynyt neuvolassa ja labroissa joko aamulla omalla ajalla tai sitten olen pitänyt etäpäivän ja käynyt siinä etäpäivän aikana. Kertaakaan en siis ole joutunut lähtemään kesken päivän työpaikalta.
 
Mulle aina neuvolassa aikoja varatessa muistutetaan, että neuvolassa voi käydä työaikana, mutta käytännössä mäkään en kyllä kesken päivän vois ees käydä, kun matkaakin on tunti suuntaansa :D Onneks on kolmivuorotyö niin on arkivapaita.
 
Meillä kaikki äitiysneuvolakäynnit ovat työaikaa. Kunnallisella puolella oon töissä.
 
Takaisin
Top