Neuvola- ja Ultrakuulumiset

Mulla on neuvolalääkäri ja seuraava neuvola vasta 37 + 4. Neuvolalääkäri olis kuulunut olla aiemmin, muttei niillä ollut mitään aikoja :o. Pitää toivoa että vauva on hyvässä asennossa, kun en tiedä voiko ton ajan jälkeen enää paljoa tehdä? Pää on kyllä ollut koko ajan alaspäin (hikasta huomaa itsekin). Jouduin ottamaan myös sellaisen ajan mikä on samalla lääkäriopiskelijoiden opetustilanne.. 

Jännä että tossa aiemmilla viikoilla oli viikon tai kahden välein aikoja ja nyt on menossa 3,5 viikon tauko minkään sortin seurannoista (34+0 oli viimeksi ja taukoa tuonne 37+4 asti).. Verenpaine mitattiin anopin kanssa viikonloppuna ja se oli sentään hyvä, eli tuskin tässä on kummempaa hätää. Vauvakin on vielä tosi ylhäällä.
 
Vauveli oli sitten laskeutunut.
Enpä itse edes huomannut! Hengittäminen kävellessä on kyllä ollut helpompaa.
Pikku-kaveri pyörittelee päätää niin etten uskonut, että ois laskeutunut.

Ultrattiinkin pitkästä aikaa. Vettä oli kivasti ja neuvolatätistä näytti ihan sopusuhtaiselta vauvelilta.

Synnärille lähdöstä oli puhetta. Varoitteli, että meillä kannattais olla varasuunnitelma äkkilähdön varalle. Kun anoppi voi olla menoilla tai muuen "viihteellä" ja  mies töissä.
Kiva vaan, kun ei juuri noita naapureita tunneta! Lähteä sitten kyselee saisko puhelinnumeroa varalle...
No mies tuskailee kovin tulevaa synnytystä (kun viimeks hälle otti niin koville... emoticon ) Ehkäpä jääkin sitten kotiin tytön kanssa.
Muutoin ois kyllä jo valmista lähtemään synnärille! "Hävyttömän" helppohan tämä raskaus on ollut, mutta alkais jo piisata. Vaikka masuvauvelia tulee kyllä ikävä.... On NIIN eriasia, kun hän onkin vatsan toisella puolen...
 
No niin, nyt on sitten äitipoli-käynti takana päin. Ja kuten aavistin, niin sektiolla tää meidän murunen syntyy. Elättelin pientä toivoa alatiesynnytyksestä mutta kahden edellisen sektion takia, kolmaskin sitten sektiolla. Petyin tietysti vaikka olin henkisesti asiaan valmistautunut ja itkuhan siinä tuli :(

Mutta joo, vauva kasvanut hyvin. Tässä vähän infoa:

rv 36+2
paino -1,7 kg (se viime viikon noro) (ja raskauden alusta tullut 6 kg painoa)
ei turvotusta (noro vei ne ylimääräiset nesteet, joten turvotuksetkin hävis)
RR 140/90 ja toisella mittauksella 131/87 (vähän koholla mutta luultavasti johtui siitä kun jännitin sitä mitä lääkäri sanoo...)
vauvan painoarvio tällä hetkellä 3.1 kg
raivotarjonnassa, ei ihan kiinnittynyt (tosin sillä ei merkitystä kerta sektio tulee)
sydämensyke vauvalla 128-135 välillä, liikkeet hyvät.

Lääkäri arvioi vauvan jäävän alle neljä kiloiseksi syntyessään.

Ja mitäs muuta... Niin, sitten vauvan synnyttyä aloitetaan se klexane-kuuri 6 viikoksi, koska vuonna 2001 miulla oli laskimotukos vasemmassa pohkeessa polvileikkauksen jälkeen. Sektiopäivä päivä valittiin ja kävin jo "nukkumatin" luona puhumassa miten ne hommat menee sitten ennen leikkausta ja leikkauksen aikana.

Että eipä tässä muuta. Ensi viikolla on neuvola keskiviikkona, mutta oma neuvolatäti on lomalla :(

Lopuksi voisin sanoa, että olen tietysti apealla tuulella tällä hetkellä ja itkettää. Ehkä olo tästä pikkuhiljaa helpottaa, kun saan pari päivää tottua asiaan. (nimimerkillä piikki- ja leikkauskammoinen...)
 
Olenkohan ainoa joka kokee neuvola käynnit niin turhina! Vai onko mulla vaan ollut suuret odotukset / "huono" neuvolantäti?!

Eilenkin lähdin neuvolasta pettyneenä kun joutui itse äitiyskortista lueskelemaan arvot ja mittaustulokset, ei niitä vastaanotolla kerrottu tai kommentoitu mitenkään :/
Kyselin myös että tehdäänkö painoarviota tms missään vaiheessa niin ei kuulemma, vain jos äidillä diabetes/aiempia suuria lapsia. No selviäähän se sitten synnyttyäkin..

Mutta minun kortista luetut kuulumiseni:
34+2
pissa/RR ok
sf 29 alakäyrillä mennään (onko muitakin minimahaisia..?)
syke 150
paino +300g/vko (kaikenkaikkiaan 3,9kg)
liikkeet ++

4 viikkoa sitten Hb oli 106, nyt siis rautakuurilla ja se ilm kontroilloidaan vielä myöhemmin.
Viime kerralla oli puhetta että ultralla oltais katseltu pienen asentoa, mutta eipä sitäkään katsottu :/ Olis ollut kiva hieman nähdä jotain kun on vaan 2 "ohjelman" mukaista ultraa tehty.

 
^ No meillä ainakin on neuvolan "esityksen" perusteella ollut täysin selvää, että vauva pitää vakuuttaa, kun selvästikään tuosta julkisesta terveydenhuollosta ei ole oikein mihinkään.. Ja en muista kirjoitinko jo aiemmin, että jos nyt aikamatkaisin takaisin alkuun, niin maksaisin ilomielin yksityisistä neuvolapalveluista. Tapaamani kätilöt, jotka tarjoavat täällä yksityisiä neuvolapalveluita, ovat ihan eri luokkaa kun nuo julkisen neuvolan tytöt..
 
Hei,

Pitkästä aikaa lueskelin keskusteluja ja nyt oli pakko laittaa oma kommentti. Mulla myös huonot kokemukset neuvolakäynneistä. Joka kerta on vaihtunu hoitaja. Välillä on vaihtunu neuvolaki täällä Espoossa. Oma terveydenhoitaja varmistunu vasta tän vuoden puolella, mut sitäki oon nähny vasta kerran ku ollu jo toistamiseen kipeenä. Ärsyttää tällanen ku odottaa ensimmäistä eikä saa minkäänlaista suhdetta luotua hoitajaan ku aina on joku uus. Olisin toivonu, että vois jutella syvällisemmin ja jaakaa tuntemuksia raskaudesta saman hoitajan kans mut ku ei niin ei... Herättelin toiveta, et jos täs loppuvaihees pysyis edes se sama hoitaja mut huonolta on näyttäny tähän mennes... Ja ku hoitajien vaihtuvuus on vaikuttanu mun tietojen kirjaamiseen siten, että sieltä on välillä puuttunu tietoja, mitkä olis jo pitäny olla siellä. Vaihtelevuus hoitajissa on kyl harmittanu tosi paljon. Onpaha saanu kattavan kuvan hoitajista. On ollu pari hyvin perusteellisesti asiat hoitanutta ja sit sellasii läpihuutotyyppisii...
Perhevalmennukses en oppinu mitää uutta. Katottiin pari videoo ja se oliki sit suurinpiirtein siinä. En tiedä miten pitäis hengittää synnytykses jne. Jännittää ensikertalaisena tällaset asiat...
 
Ikävä kuulla että kaikilla ei ole neuvolasta niitä positiivisia kokemuksia.. :( Itselle on sattunut mukava neuvolatäti, pari kertaa olen joutunut käymään tuuraajalla, minkä teen pitkin hampain, mut pitäähän ne mittaukset hoitaa kuitenkin...

Miblio, täällä mennään kans sf:n alakäyrillä ja tästä syystä huomenna oiskin aika ylimääräiseen ultraan. Uskon ja toivon että kaikki on silti kunnossa. 
 
Kyllähän itsellänikin asiat tuolla neuvolassa hoituu, mutta minkäänlaista suhdetta ei ole kyllä syntynyt. Nyt menossa neuvolatäti nro2 (ovat äitiysloman sijaisia joten varsinaista neuvolatätiäni en ole edes tavannut).
Aina sitä odottaa neuvola käyntejä silti, vaikka ne jälkeenpäin tuntuukin hiukan turhilta.

Ensi viikolla on lääkäri josko sitten olisi taas hieman positiivisemmat kokemukset?! Olisi kiva kuulla että joku sanoisi kaiken olevan hyvin.. näin ensimmäistä odottaessa kun kaikki on uutta ja ihmeellistä. Toivottavasti vaan sattuisi "se mukava" lääkäri, mutta sekin on ihan tuurista kiinni. Harmi :/

Miten teillä muilla, onko neuvolassa aina sama lääkäri vai niinkuin meillä, että kuka nyt kaupungin lääkäreistä sattuu olemaan neuvola vuorossa..?

Entäpä ultrat? Ultraillaanko "muuten vaan" vai vasta syyn perästä?
 
- Täälläkin neuvolalääkäri vaihtuu joka kerralla
- Terkkari on sentään pysynyt samalla, mutta en pidä hänestä: kauhean makeileva ja pihalla vähän kaikesta
- Täällä ultra kahdesti raskauden aikana keskussairaalassa,  ellei tule jotain erityisiä syitä tehdä lisätutkimuksia.
- Painoarvio vain keskussairaalakäynneillä, ei neuvolalääkärissä

Tänään oli neuvola, miulla on niin suuri vastenmielisyys sitä terkkaa kohtaan, etten haluaisi käydä siellä yksin. :P Nyt pari kertaa niin on ollut kun ajat on keskellä päivää ja mies töissä.
 
Viikko sitten olin neuvolalääkärillä kolmatta ja viimeistä kertaa. Oli eri lääkäri kuin yleensä. Pidän kovasti omasta lääkäristäni, mutta tämä viime viikkoinen lääkäri oli mielestäni vielä mukavampi ja sydämellisempi. Tykkäsin.

Täällä tarjotaan kaksi ultraa ja niiden lisäksi vain tarvittaessa lisäkäyntejä. Itse saan kaksi lisäkäyntiä radin vuoksi, kun pitää varoiksi seurata vauvan kokoa.

Tänään oli aika neuvolaan ja siellä oli ihan mukavaa, kun oli oma neuvolatäti. On mukava jutella niitä näitä perustarkastusten lomassa. Verenpainelääkitys toimii, verensokeriarvot on hyvät ja hemoglobiini on noussut 111 --> 124. Viime viikolla otettu streptokokki B -näyte oli negatiivinen. Tästä on siis hyvä jatkaa. :)
 
Mulla myös ekassa raskaudessa th vaihtui koko ajan. Siis 8 eri hoitajaa tapasin raskauteni aikana, ja se ei tosiaankaan ollut kovin mukavaa. Ei muuten, mutta kun silloin oli verenpaineiden kanssa ongelmia, niin sai joka kerta sitten kertoa tarinansa uudelleen eri ihmiselle. Rasittavaa. Myös neuvolalääkäri oli joka kerta eri.

Nyt tässä raskaudessa terkka on pysynyt koko ajan samana - yhtä kertaa lukuunottamatta, kun oma oli sairaana. Vallan ymmärrettävää tietty. :)

Tän päivän neuvolakäynti, rv 36+1:

Paino: +747 g/vk (nyt yhteensä + 9 kg)
Ei kummempaa turvotusta ja protskut ja sokrut miinuksella
RR: 134/96 ja 112/89 (vähän ois nousussa...toivottavasti vain loppuraskauden normaalia nousua :o/ )
Hemppa: 124 (En oo tässä tokassa raskaudessa syönyt rautaa, jee)
Sf: 31 cm (keski- ja alakäyrän puolivälissä)
Vauva: syke +130 ja raivotarjonnassa möllii

Ens viikolla olis sitten vielä ultrareissu sairaalaan. Sain tuon viimekertaisen verenpaineongelmani takia valita, menenkö neuvolakääkärille vai sairaalaan ultraan. Nooh, kummankohan valitsin. ;) Saa sit tarkemman kokoarvion vielä vauvasta, vaikka tuon Sf:n ja th:n käsituntuman perusteella sirohko vauva olis odotettavissa.

 
On kyllä ikävä kuulla, et toisilla on huonoja kokemuksia neuvolasta ja omasta neuvolan tädistä. Mulla alkuun oli pari eri terkkaria, lomien vuoksi. Muistaakseni kolmannesta kerrasta lähtien on sitten ollut sama th. On kyllä ihan mukava tyyppi ja kyselee kyllä kaikenlaista. Toki muutama käynti on ollut nopeampi, kun on tsekattu vain perusjuttuja.

Täällä neuvolassa ei ole omaa lääkäriä, joten se on ollut mulla joka kerta eri tyyppi. Eipä tuo nyt ole kuitenkaan haitannut. Mitään ultria tai painoarvioita ei neuvolakäynneillä saa. Täällä ultrataan vaan ne kaksi kertaa keskussairaalassa, jos kaikki vaikuttaa olevan kunnossa. Mua ei esim. laitettu äippäpolille, vaikka sf-mitta ei ollut kasvanut viikkojen 30 - 32 välillä kuin puoli senttiä. Täältä olen kuitenkin lukenut, et moni on samassa tilanteessa käynyt äitiyspolilla ultrassa. Nyt onneksi sf-mittakin on kasvanut tasaisesti, vaikka omaa käyrää meneekin. 

Perhevalmennuksesta vielä sen verran, et siitä ei ihan kauheasti saanut irti. Katsoimme synnytys ja imetysvideon, terkkari puhui hieman parisuhteesta ja yleisesti synnytykseen valmistautumisesta ja synnytyksesta (poverpointista) ja lisäksi oli vapaamuotoista keskustelua. Äitien katsoessa imetysvideota, isätyöntekijä keskusteli isien kanssa. Kokonaisuudessaan tähän meni noin 3 tuntia yhtenä lauantaina. Vauvaperheen tapaaminen oli suunniteltu, mutta sairastumisen vuoksi se peruuntui. 

Tässä eilinen neuvolakäynti rv 36 + 2:

Paino: + 500 g/vko (yht. + 12 kg)
Ei turvotusta ja pissa puhdas.
RR: 116/78 (on ollut samaa luokkaa koko raskausajan)
Hb: 129 (Noussut kuukaudessa rautakuurilla 107:stä. Hip hei! Nyt saa olla hetken syömättä lisärautaa)
Sf: 30 cm (alakäyrällä)
Vauvan sykkeet +130 ja rt 1. Raivotarjonnassa on vauva ollut aina, kun sitä on katsottu. Nyt th arveli vauvan pään olevan jo niin alhaalla lantiossa, ettei taida enää kääntyä mihinkään. Kiinnittynyt ei kuitenkaan vielä ollut. 
 
Tosi harmi, että joidenkin neuvolakäynnit olleet pettymyksiä. Sekin just vaikuttaa paljon, millaisen tyypin nauvolaterkkariksi sattuu saamaan. Olen myös itse kuullut parilta kaverilta, että heidän kohdalleen on sattunut tympääntyneitä ja hyvin pikaisesti asioita läpikäyneitä terkkareita, jotka eivät ole keskustelleet juuri mistään odottajan mieltä painavista asioita. Se on kyllä väärin, varsinkin jos on ensisynnyttäjä kyseessä ja kaikki on uutta. Mulla on ollut onnekseni pysyvät neukkahoitajat joka odotuksessa ja mukavat sellaiset.

Eilen olin neuvolassa ja vauva on laskeutunut kuulemma alas lähtöasemiin. Näinpä ne kipeät supparit ovat tehneet tehtäväänsä. Ja kyllähän tuo masu näyttääkin siltä, että se on ns. romahtanut alaspäin aika paljon ja painon tunnetta on enempi lantion alaosassa. Saisi nyt kuitenkin olla masussa tuo pikkuinen vielä parisen viikkoa, vaikka huomenna tuleekin 36 viikkoa täyteen. Ensi viikolla äitiyspolilla taas painoarvioon ja synnytystapa-arvioon ja katsotaan, mikä tilanne on tuolla alapäässä. Painoa ei oo mulle onneksi enää tullut lisää (yhteensä nyt tullut 16 kiloa).
 
Nyt olis käyty eilen (rv 35+6) ylimääräisessä ultrassa sf-mitan vuoksi... Siellä se pieni köllötteli pää alaspäin, teki hengitysharjoituksia ja taisi olla lopussa peukku suussa! emoticon Kaikki oli mallillaan ja kauniisti kuulema keskikäyrillä on kasvu. Painoarvio oli 2740g. Sisätutkimus tehtiin myös samalla, kun oli edellisenä yönä tullut vähän verta, mutta kaikki näytti olevan kuitenkin onneksi hyvin. 
 
Kävin myös tänään aamulla äitipolilla ylimääräisessä ultrassa (rv 35+6). Syynä oli se, kun viime keskiviikkona neuvolakäynnillä vauvan sydänääniä kuunneltaessa vauvalla oli havaittavissa rytmihäiriöitä, joten neuvolasta pistivät kiireisellä lähetteellä OYSiin. Ultrassa kaikki olikin sitten onneksi hyvin, sydämen rakenteet oli kunnossa ja rytmihäiriöitä ei havaittu ollenkaan. Painoarvioksi saatiin 2648g elikkä arviolta 3,5 kiloinen kaveri sieltä olisi tulossa, mikäli laskettuun asti menee. :)
 
+Tänään oli neuvola rv 37+5. Tästä eteenpäin ne rupeaa olemaan kerran viikossa. Oli kyllä taas niin mitään sanomaton käynti. 

Kerrankin oli jotain oiretta kerrottavana ja kysyttävänä että mistä johtuu, mutta en kyllä saanut mitään järkevää vastausta. 

Vatsassa on kiristänyt välillä ja on ollut ihan kosketusarka navan läheisyydestä. Tarkistan aina että tuliko jo raskausarpia kun tuntuu että ihoa repii niin paljon. Tänään päättelin että saattaa olla vattiksissa missä se repimiskipu tuntuu eikä vatsanahassa. 

Sitten olen tuntenut erilailla vauvan liikeet ihan emättimessä asti. Välillä tarkistan housuun että joko se limatulppa irtosi kun tuntuu että valuu jotain. Ei sieltä mitään valu. Vauvan liikkeet vain tuntuvat todella hyvin. Itse arvelen että josko kohdunsuu olisi pehmennyt ja sen takia liikkeet tuntuvat enemmän ja alempana. Siihenkään se neuvola täti ei saanut mitään järkevää vastattua. Sanoi että varmaan valkovuoto lisääntyy. Ihan yhtä runsasta se on ollut koko raskauden ajan. Sanoin että tuntuu kuin valuisi jotain, mutta ei valu. Ei se ymmärtänyt. 

Josko noiden liikkeiden erilainen tunteminen viestisi vaikka siitä että lapsi syntyisi tällä viikolla. Kovasti toivon niin. Ihanaa on kun vauva liikkuu vatsassa, jee! Mutta alan olemaan jo todella kyllästynyt tähän raskauteen. Viime yönä sai vaihtaa asentoa todella monta kertaa, eikä se aina käy ihan niin näppärästi. Pyyhettä olen pitänyt perseen alla jos sattuu lapsivedet tulemaan yöllä. Viime yönä heitin senkin menemään kun ei mikään erityisen mukava ole. 
 
Emilia-82 Minulla vatsan kivistely on niitä harjoitussupistuksia! Ja varmasti myös ihan kasvu ja pikku-tyypin venyttelyt aiheuttaa kipua.
Minua peloteltiin, että just ne paikalliset (kiristely)kivut tarkoittavat raskausarpia, mutten sitten ratkennutkaan! Tosin kipuiltaessa olen rasvannut kahta ahkerammin.
Kipeitä harjoitussupistuksia on ollut nyt parisen viikkoa.

Ja yöt todella ovat hankalia! Tosin usein päivätkin...
Muovifroteen kanssa täälläkin yritetään nukkua.

Juu ja liikkeet tuntuu tosi alhaalla! (kuin kohta kurkistaisi jalka ulos!) Tätä jo ennen kuin laskeutui. Sekin kuuluu asiaan. Vauva hakee vain lähtöasemia ja sovittelee päätään! Ei vain ole kiinnittynyt ja siksi liikkeet tuntuvat ilkeiltä.
Minulla tämä vauva liikkuu siellä paljon enemmän kuin esikoinen ja tuntuu että yrittää väkiin ulos!
Minä ymmärsin neuvolatädin puheista, että kohdunkaula on ensin kova kuin nenänvarsi ja pehmetessään todella pehmenee ja antaa siten periksi. En tajunnut kysyä tuntuuko sitten erillaiselta, kun on pehmennyt.
 
Neuvola 37+5

-Virtsassa ei mitään häikkää
- Hb noussut 122
- Sf-mitta 34
- RR 110/70
- vauvan syke ~140

Vauva on laskeutunut mutta ei kiinnittynyt. Tämän takia mulla kans vauvan pään liikuttelu tuntuu todella ilkeeltä jalkovälissä.
Tää olikin nyt sit viiminen neuvolakäynti ennen synnytystä. Noin 1vko pitäis vielä kestää tota vauvan pään pyörittelyä ja kivuliaita jumppatuokioita kunnes saa pikkusen syliinsä. :)
 
Tänään neuvolakäynti. Rv 37+3 ja paino pysynyt liki samana kuin viimeeksi. Kaikki arvot ok ja hemppa oli noussut ja on nyt 127, eipä tarvii rautaa syödä. Vauva laskeutunut jo hyvin, pää ei enää heilunut mutta ei kuitenkaan ihan alas asti ole ehtinyt. Seuraavaa neuvolakäyntiä ei sovittu, koska ens viikolla taas äitipolille aika. Siellä taidankin loppuajan käydä. Kirjoittelen helmikuun puolelle asiasta lisää :)
 
Takaisin
Top