Napapiirin leveysasteet (vauvamahat)

Autumnus

Vauhtiin päässyt keskustelija
Näitä kuvia ja pohdintoja ehditään varmasti pyöritellä sivukaupalla

Vielä en omasta mahastani tietenkään kuvaa laita, mutta ketjun nimi tuli mieleen äsken saunassa (ööö, miksiköhän...) ja päätin sitten aloittaa ensimmäisen foorumiketjuni evör :)

Toivoisin että oma maha aikanaan kasvaisi samalla lailla kun viimeksi: eteenpäin. Sivulle päin leviämiseen olisi varmasti vaikeampaa totutella. Jännitän myös sitä, pullahtaako pömppis tällä kertaa nopeammin kuin viimeksi. Jännityksellä seurailen!
 
Mulla kasvoi myös viimeksi eteenpäin. Keskenmenneessä maha tuli paljon nopeammin näkyviin, ku esikoisen odotuksessa. Samaa odotan nyt, eiköhän se jo ekan kolmanneksen jälkeen ala näkyä. :)
 
Mullakin kasvoi viimeksi maha eteenpäin ihan kuin koripallo. Maha kasvoi vielä tosi myöhään ja oli tosipieni vielä synnärillä lähtiessä. Nyt jännään millanen pallo pompsahtaa kun edellisestä raskaudesta on kuitenkin vaan puoli vuotta.
 
Mulla taas alettiin puolivälissä kysyä milloin syntyy ja raskausvaatteisiin siirryin melkein heti ku kaikki housut jotenki paino niin ikävästi.. lopussa äitiyshousutkin jäi pieneks.. Mitään ei ollu siel ikään ku sisäpuolella vaan kaikki tuli heti tohon pintaan! Lapsi tykkäs oleilla poikittain, oli aika tukalaa meinaan ja leveäks vetäs mahan.. mutta heti ku oli pystysuunnassa ni oli enemmän etusuuntainen maha ja helpompi olla. Synnytyksen jälkeen hengästytti hurjasti ku rintakehäki oli levinny kauheesti ja tuntu että keuhkot hukkuu sinne jonnekki.. tosi kumma tunne. Maha levitti rintakehää 65cm -> 80cm eikä se palautunu :/ Housutkin jäi kokoa isommaks vaikka paino lopulta palas alle sen mitä ennen esikkoa.. Aika muutokset raskaudesta, arpiaki tuli. Luulis että nyt ei tuu enää niin paljon muutosta ku kaikki on jo valmiiks levähtäny :bored:. Mutta jännittää kyl miten pian ja miten iso mahasta mahtaa tulla..
 
Pysähtyykö muutkin täällä joka päivä peilin eteen nostelemaan paitaa? :D sain itteni kiinni masun etsimisestä, mutta eihän tossa nyt oo mitään muuta ku se tavallinen läskipömppö :D
 
Aaria, joo toi hengästyttäminen synnytyksen jälkeen tuntu tosi hassulta! Mulla oli esikoisesta iso maha ja tossa keskenmenneessä alkoi näkyä selvästi jo ekan kolmanneksen lopulla. Nyt varmaan vielki aikasemmin, kun on kolmas raskaus kahden vuoden sisään,vaikka yks niistä ei loppuun asti mennytkään. :)
 
Miten on mahdollista että 7+ viikoilla on jo tämmönen maha jo iltapäivästä eteenpäin?! Joo-o, toisesta tulee kuulemma ennemmin näkyviin mutta ei kai sentään sentin kokoinen nykerö saa aikaan tämmöstä turvotusta? :D

Ja kyllä minä ainakin peilaan sivuprofiilia monesti päivässä. Työpaikan ikkunoistakin :D
 
Mä muistan kans sen hengästymisen ja myös sen kuinka oudolta koko vatsan alue tuntu pari päivää synnytyksestä. Just kun kaikki sisäelimet tuolla ylhäällä ja sit ku yhtäkkiä Se kohtu lähteeki pienenee ni musta tuntu ku olis ollu onttoo täynnä :D ja maha vaan hylly, kun kaikki lihaksetki missä sattuu :D Se oli kyllä epämiellyttävää.
 
Kiitos mielikuvasta ja kauhistuksesta Anell :wink noita fiiliksiä sitten odotellessa....heheheehee
 
Onkos kukaan jäänyt vielä vatsan perusteella kiinni raskaudesta? Minä saan sille alueelle katseita, mutta kukaan ei tohdi kai kysyä :D
 
Minulla ei ole ilmennyt pienintäkään turvotusta tai mitään, joten tämä maha ei vielä paljasta mitään. Pahoinvointi ja muu ennemmin :D
 
En oo kii jäänyt, mutta huomaa kun työkaverit kyselee miten jakselen, niin melkein jokainen vilkasee muka salaa vatsaa. Mulla nyt ei mikään littana vatsa oo enää esikon saannin jälkeen ollu, niin tulee just,Semmonen olo et älkäää nyt näitä läskejä kytätkö :D
 
Apua, jos ihmiset kävis jo tässä vaiheessa pälyilemään vatsanseutua. Inhottava ajatus! :<
 
miun mahaa o n töissä asiakkaat tiirailu siitä asti ku palasin kesälomaltani, jolloin menin naimisiin. Teki mieli sanoa että "ei se nyt varmaan vielä näkyis!"

Tänään oli sitten pakko luvuttaa ja käydä ostamassa sellaiset alkuraskauden housut. Ah, autuutta, kun ei ensi viikolla enää vyötärönauha purista mahaa 8 tuntia päivässä ♡
 
No minusta puolestaan tuntuu, että rintavarustus paljastaa :) nyt jo kasvanut reilun kuppikoon. Muutenkin masu turvoksissa, mutta tähän mennessä rinnoissa selkeämpi kasvu. :wink Ja komppaan Autumnusta... iltaa kohden maha kasvaa vauhdilla. :) Täällä vasta kuudes viikko lähtee käyntiin. :)
 
Mulla ainakin on jo vaikeuksia töissä piilottaa turvotusta. Oon hoikka ja pömppö tulee kyllä ihan eri tavalla esiin tokassa raskaudessa. En haluis kuitenkaan vielä paljastaa esim. töissä oppilaille, kun on niin tosi alussa.
 
Minä oon hoikka ja rinnaton eikä raskautta näy vielä missään ulospäin. Nyt siis rv 8+3 menossa ja toista odotan. Esikoista odottaessa maha alkoi näkyä vasta joskus rv 14 ja tissit kasvoi a kupista b kuppiin vasta synnytyksen jälkeen.
 
Mä kuljin aamun edestakasin vaatekaapilta peilille ja hoin "mä näytän ihan muumilta". Joo, " pikkusen" turvottaa.
 
Mulla tissit kasvaneet jonkin verran. Ensimmäisen kerran elämässäni voin todeta omistavani rintavaon?! Olivat siis ennen raskautta aaaaivan olemattomat. Nyt edes hiukan saaneet kokoa. Tuntuu hassulle - kuitenkin aika monet kerrat murehtinu täysin olemattomia ja nyt tissit sitten muka päättäneet alkaa kasvaa! :D
 
Näistä ryntäistä mie en halua luopua! tosin taitaa jäädä lopullinen suurentuminen haaveeksi. vielä ei tarvinnu liivikauppaan lähtee, mut treenitopit on pitäny vaihtaa T-paitoihin, ettei työkevri (jonka kanssa treenaan) arvaa ennen aikojaan.
 
Takaisin
Top