Munasolujen luovutus

Sohwia

Sanavalmis juttuseppä
Marraskuunmammat 2015
Elomammat 2017
Onko täällä joku harkinnut munasolujen luovuttamista tai jopa luovuttanut? :)

Kuulin ohimennen mainoksen, missä mainostettiin munasolujen luovutusta ja mielenkiinto heräsi asiaa kohtaan. En tosin tiedä olisiko minusta ylipäätänsä luovuttajaksi tai huolittaisiinko minut edes luovuttajaksi, sillä suvussani on paljon erilaisia sairauksia. Mutta ajatus on sinäänsä hieno ja nostan hattua heille, ketkä ovat luovuttaneet omia munasoluja. :)
 
Kyllä mä aion luovuttaa. Olin menossa jo ennen omia lapsia mutta lääkäri löysi kystan tai endometriooman toisesta munasarjasta joten sanoi että ensin omat lapset. Nyt ne on tehty ja odotan että imetys loppuu, niin lähden luovuttamaan :) Vielä ois 5v aikaa joten kerkeän hyvin vaikka taapero olisi rinnalla tovin :)

Itse olen aina helposti raskautunut ja kun on lukenut naisista jotka eivät vain tule raskaaksi niin suru on tullut myös itselle. Jokaisella naisella joka vain haluaa äidiksi on oikeus tulla äidiksi ja haluan antaa elämän lahjan jollekin :)
 
Asiaa olen monta vuotta mielessäni pyöritellyt ja miettinyt omaa kelpaamistani. Juuri otinkin sitten asiasta selvää ja valitettavasti oma terveyteni on este luovutukselle. Kovin pettynyt olin tietoon, vaikka se ei yllättänytkään, mutta tulipahan edes kysyttyä. :sad001

Täytyy sitten muilla keinoilla ja muita väyliä pitkin tehdä hyvää. :)
 
Jossain määrin kiinnostuin asiasta. Onhan se hienoa jos kaikilla lasta kaipaavilla olisi mahdollisuus saada lapsi vaikka sitten lahjasolujen avulla. Näin kun asiaa ei ole ehtinyt hirveästi kypsytellä luovuttajaksi ryhtyminen kuitenkin tuntuu hieman oudolta. Toisaalta en tiedä kelpaisinko edes, kun meidänkin suvussa on paljon sairauksia. No tällä hetkellä en itseänikään ehkä sanoisi perusterveeksi että jos ensin toipuisi ja sitten voi harkita asiaa.
 
Takaisin
Top