Mitä teette kumppanin kanssa eri tavalla?

Vargynja

Admin
Staff member
Administrator
Helmikuiset 2021
Ihmisillä on tunnetusti erilaisia toimintatapoja. Välillä tulee ihan ristiriitoja parisuhteessa, kun toinen asian omasta mielestä väärin. Ja joskus voi huomata että toisen tapa onkin parempi. Mitä te teette kumppaninne kanssa eri tavalla? Ärsyttääkö joku toisen tapa tai oletteko huomanneet jonkin omaa tapaa toimivamman?

Itselle tuli ensimmäiseksi mieleen vaatteiden kaappiin laittaminen. Ensinnäkin viikataan vaatteet eritavalla, mikä ei haittaa, kunhan ovat suunnilleen saman kokoiseksi viikattu. Se vähän ärsyttää että mies laittaa usein puhtaat vaatteet päällimäiseksi. Itse laitan ne alle, jotta kaikkia tulisi käytettyä eikä ne alimmaiset olisi siellä kunnes ovat pieniä. Lapsen hoidossa sitten toinen on yhdessä asiassa tiukempi ja toinen toisessa, vaikka yritetäänkin pitää yhteistä linjaa.
 
Meillä mies "tuulettaa" kaappeja ja mä taas en pysty sietämään, jos kaappien ovet on auki. Eli kuljen perässä ja suljen ovia. :grin
Mies on myös aina lähdössä kaikkialle paljon etuajassa, kun taas itse olen minuutilleen lähtijä. Se kyllä joskus vähän ärsyttääkin, kun mies luulee että hänen tarvitsee huolehtia ovesta ulos vain itsensä. Siellä herra sitten odottaa takki päällä, että mä laitan valmiiksi itseni ja poikamme. :rolleyes:
 
Mies on siivoustyyliltään vähän sellainen "poissa silmistä, poissa mielestä" -tyylinen. Meillä on ties mitä roinaläjiä vintillä ja autotallissa, kun ne on roudattu sinne pois silmistä. Itse olen perusteellisempi ja toivoisin, että tavarat päätyisivät nopeammin loppusijoituspisteeseensä (oli se sitten kaatopaikka, kierrätyspiste tai joku muu).
 
Mies on aina viime tipassa ja itse tykkään olla ajoissa. Huolimatta siitä, että nykyään laitan valmiiksi myös lapsen ja kolmen tavarat, ollaan lapsen kanssa autossa ensin ja ootetaan miestä.

Hän myös jättää kaiken siivouksen odottamaan, kun itse tykkään siivota heti, jotta seuraavalla kerralla on mukava aloittaa. Esim illalla keittiö siistiksi, kahvinkeitin tyhjäksi ja puhtaaksi seuraavalle tai paistinpannu puhtaaksi käytön jälkeen. Ei niin, että seuraava käyttäjä joutuu aina aloittamaan ensin siivoamalla päästäkseen itse asiaan.
 
Meillä on kans ainaki toi, että mies on aina viime tipassa lähdössä eikä se ota mitään pelivaraa mihinkään ja se aina kostautuu lapsen kanssa liikkuessa :D Näin syksyn tullen mies ei todellakaan ota huomioon aamulla lähtiessä, että autossa saattaa olla lasit jäässä ja rappaus vaatii 5–10 min ylimääräistä aikaa ja kas kummaa, ollaan myöhässä.. Ite taas haluan olla joka paikassa sen noin vartin etuajassa :D Esimerkiksi just lapsen neuvola on sellanen, et haluan todellaki olla etuajassa ihan siksiki, että lapsi saa hyvän aikaa leikkiä rauhassa siinä odotustilassa eikä joudu suoraan huoneeseen.. Se odotusaika on niin iso osa lapsen reissua eikä mies yhtään ymmärrä :banghead:

Yks suuri kulttuurishokki oli seurustelun alkuaikoina, kun opiskelija-asunnoissa asuttiin ilman tiskikoneita ja miehen tiskaustyyli oli se että se ei huuhdellu tiskiaineita pois vaan laitto ne vaahtoa valuvana kuivauskaappiin :facepalm: Siis yök!
 
Mä oon vähä joka asiassa sellanen "kaikki heti mulle nyt" ja mies sit sellanen "kattellaan". :smiley-angelic006

Joskus pyytänyt tekee jotain, ni sit se tulee viikon päästä kysyy et voitaisko tehä se ja toteen vaan et hoidettu jo. Välillä hitokseen raivostuttavaa, mut on täs 11 vuoden aikana jo oppinu elää sen kanssa. :rolleyes:
 
Takaisin
Top