Mitkä oli teillä ensimmäisiä kiinteitä?

Vargynja

Admin
Staff member
Administrator
Helmikuiset 2021
Millä kiinteillä teillä aloitettiin maistelu?

Me taidettiin aloittaa perunasta (neuvolatädin ohjeiden mukaan). Hyvin se tuntui maistuvan, mutta vastanväänteitä tuli alkuun. Toisena taisi tulla porkkana.
 
Me on porkkanalla aloitettu nuorimman kanssa. Tuplien kanssa aloitettiin päärynällä muistaakseni.
 
Me aloitetttiin porkkanalla, sit oli bataatti ja kesäkurpitsa. Perunaa kokeilin vähän myöhemmin mutta siitä tuli vatsanväänteitä joten jätettiin se myöhemmäksi. En halunnu sillä aloittaa vaikka neuvolasta sitä suosittelivat.
 
Perunalla ja bataatilla. Mutta lapset tietenkin tykästyivät enemmän hedelmäsoseisiin :D Porkkanan muistelisin aiheuttaneen mahanväänteitä..
 
Porkkana oli ensimmäinen siksi, että pakastimessa oli valmiiksi porkkanasosetta. Olin nimittäin pakastanut muutaman jääpalan kun tein porkkanalaatikkoa. Sen jälkeen taisi olla bataattia, parsakaalia, banaania, muita hedelmiä ja kaurapuuroa. Myös peruna taisi tulla alkuvaiheessa, mutta lapsi alkoi tykätä siitä n. 10 kk iässä
 
Takaisin
Top