Mitkä asiat yllättivät synnytyksessä?

On tosiaan monen vauvalla ollut napanuora kaulan ymrärillä.
:sad001 Onneksi ei pahemmin käynyt kellekään.

En minäkään itkenyt heti vauvan synnyttyä. Jälkeen päin olen kyllä itkenyt monesti.. Varsinkin se kuuluisa 3. päivä synnytyksestä oli yhtä itkua. En koe että olisi kuitenkaan baby bluesia pukannut (ainakaan vielä).
 
Hyvä tietää että voi myös väsymys iskeä vauvan synnyttyä. (kuulostaapa hassulta etten tiennyt. :D)
Ite oli jotenkin ylikierroksilla eikä saanut nukuttua kun vaan tuijotteli vauvaa. Tosin varmaan johtu myös siitä et synnytys käynnisty aamulla ja takana hyvät unet. Mut luulin et hormonit jyllää niin et äiti varmasti jaksaa vauvan kanssa tms.. Saa nähdä miten tällä kertaa. :)
 
Joo, niin minäkin luulin, mutta parin päivän valvomisen jälkeen akku vain loppui.:) Ehdin käydä juuri ja juuri suihkussa ja laittaa yöpuulle, kun kertakaikkiaan vain tipahdin. Ja nukuin niin syvää unta, että tuntui kuin joku olisi leikannut filmin poikki. Ja heräsin siihen, että hoitaja tuli tarkistamaan vauvaa. Toisaalta nukkuminen kyllä erikoiskykyni, nukahtaminen myös parin minuutin välein tulleiden supistusten väleissä, koska olin niin poikki, ja tämä oli ennen kivunlievitystä.:)
 
Minä inisin niinkuin vauvakin heti syntymän jälkeen. Itkettikin vähän, mutta mies itki kyllä enemmän.

Ihmettelin lähinnä että mihinkään ei sattunut. Mulle laitettiin yksi ihan pieni tikki. Ponnistusvaihe kesti yli 12 tunnin avautumisvaiheen jälkeen vain 20 minuuttia.
 
Minut yllätti se kun ensimmäiset raskaudenaikana tuntemani supistukset johti vauvan syntymään 12 tuntia myöhemmin.Synnytyksen kestoksi merkittiin 8 tuntia laskettuna säännöllisistä supistuksista. Ihanan nopea ensisynnyttäjäksi ku kaikki varoitteli että varaudu siihen että synnytys kestää sitten kauan!
Epiduraalin vaikutus yllätti myös. Se vei kaikki kivut pois ja myös sen paineen tunteen joka kertoo milloin pitää ponnistaa.Ilman kätilön neuvoja en olisi tiennyt milloin pitää ponnistaa.Ponnisus oli tosi hankalaa kun ei tullut mitään tunnetta/tarvetta niihin ja vaikka korn olevani fyysisesti hyvässä kunnossa yllätti minua ponnistusten rankkuus..tosi raskasta hommaa!
Olin pettynyt kun en itkenyt saatuani vauvan syliini vaikka yleensä itken aina lapsen synnyttyä kun katson erilaisia äitejä :D Oli tosi hellyttävää nähdä kun isi herkistyi.
Mua oli myös varoiteltu siitä että tikkaaminen on kaikista kauhein osuus niin musta se ei tuntunut miltään. Alapään turvotus yllätti myös!En ikinä unohda sitä näkyä :D hui
Synnytyksestä nopea palautuminen oli myös positiivinen yllätys.

Kaiken kaikkiaan ei jäänyt traumoja ja voin kuvitella tekeväni sen joskus uudestaan vaikka se 5minuuttia kestävä kipu kun lapsi tuli ulos oli jotain aivan hirveää!!
 
Minun synnytys ilmoitti alkamisestaan julmetulla loppumattomalla alaselkäkivulla perjantaina, jolloin oli 39+6. Lauantaina (40+0) selkäkipu oli sietämätön ja teki pissaamisesta lähes mahdotonta. Soitin iltapäivällä neljän aikaan synnärille että mitä teen. Menin sinne tarkastukseen ja sisätutkimuksessa lapsivedet meni. Supistukset alkoivat lähes välittömästi tihenemään. Käytiin kotona olemassa pari tuntia mutta pian supistusten väliä ei oikeastaan edes ollut. Selkäkipu paheni, enkä oikeastaan voinut edes kävellä.

Puoli yhdeksän aikaan illalla olin siis takaisin sairaalassa ja loppumattomalta tuntuva taival alkoi. Avautuminen oli tuskallisen hidasta! Sain joskus 23 aikaan epiduraalin, joka ei vienyt kaikkea kipua mutta hyvä luoja kuinka autuaaksi se teki useamman päivän kärvistelyn jälkeen.

Sain epiduraalia yön aikana NELJÄ lisäannosta, minut yllätti etten sietänyt kipua jossain vaiheessa enää lainkaan. Ilokaasua vedin kyllä ja yritin hengittää. Seiskan aikaan aamulla vaihtui kätilö, joka tyrkkäsi viimeiset reunat kohdunkaulasta syrjään ja antoi viimeisen epin lisäannoksen. Juteltiin siinä muun muassa koirista kun istuin pallolla ja sain hiljalleen ponnistella vauvaa alemmas.

Lopulta 9:07 syntyi vauva vain 20 minuutin kunnon ponnistamisen päätteeksi.

Minut yllätti kipujen infernaalisuus. Juteltiin kätilön kanssa myöhemmin, että jos synnytys ei olisi käynnistynyt lauantaina, se olisi käynnistetty. Minua masensi että olin niin heikko avautumisvaiheessa, että epinkin sain kiireellisesti. Mutta kätilö lohdutti että olin ollut kivuissa jo useita vuorokausia, joten raja sietokyvyssä oli jo tullut vastaan.

Minut yllätti myös se, että koko hommasta jäi muistoksi alapäähän yksi ihan pieni tikki! Lisäksi minut yllätti oma rakas aviomieheni, joka ei näyttänyt merkkiäkään huonovointisuudesta vaan oli kertakaikkiaan korvaamaton tuki. Ja on edelleen.

Lisäksi yllätti että epin aikana en saanut pissattua kertaakaan, joten minut katetroitiin useamman kerran. Eikä se sattunut vaikka se tehtiin aina juuri silloin kun epin vaikutus oli lopussa.
 
Triina enpä tajunnutkaan aiemmin, että epin takia en saanut pissattua! Niinhän se varmaan olikin.. Mut katetroitiin myös juuri ennen ponnistusvaiheen alkamista.

Ja tuo alapään turpoaminen..kyllä! Itsehän en ole vieläkään katsonut alapäätäni tarkemmin. :D Nyt kylläkin tuntuu jo ihan normaalilta, onhan synnytyksestä jo pian viisi viikkoa. :)
 
Triina: Onneksi alapääni on kuroutunut jo normaaliksi. Kun vauva tuli ulos jotain myös ratkesi ja he joutuivat laittamaan jonkun tikin. Tämäkin tehtiin aluksi ilman puudutusta, epäilen siksi että se joka minut tuli tikkaamaan ei tiennyt ettei minulle ollut annettu mitään puudutusta synnytyksessä vielä ja kun aloin reagoida ompeluun niin he laittoivat sitten puudutuksen hetken kuluttua! Minulla ei ole lävistyksiä mutta taidan tietää nyt miltä sekin tuntuu.
Minun synnytyksestä on nyt yli viikko ja aluksi tuntui oudolta kun paikat oli turvonneet niin paljon ja tuntui että osa roikkuu ulkona. Minä tosin sain kärsiä kauheista kivuista 4 tuntia kun mitään epiä en saanut. Tämä neljä tuntia kipeitä supistuksia tuli kerran minuutissa ja huusin kurkku suorana kun sattui niin paljon. Olen palautunut aika nopeasti niin mietin edelleen sitä että johtuukohan se siitä että minulla oli niin kauhea adrenaliinipommi niiden kipujen kanssa että se jotenkin nopeutti paranemistakin.
Minäkin olen tosi tyytyväinen mieheni muuttumisesta isäksi. Hänelle se sopii tosi hyvin. On ihanaa katsoa häntä lapsen kanssa.
 
Minut katetroitiin kans synnytyksen yrityksen yhteydessä, muistaakseni vielä pariin otteeseenkin.. join koko yrityksen ajan vettä flunssan ja kuivan kurkkuni takia niin rakko oli täynnä jatkuvasti joka sitte haittasi ponnistamista. Ei se kyllä miltään tuntunut,mut oli niin hyvin puudutettu joka paikasta :D
Olen kans seurannut miestäni meijän pojan kanssa, en olisi koskaan uskonut että hänestä "kuoriutuisi" noinkin omistautunut ja huolehtivainen isä, tuntuu jotenkin niin uskomattomalta :) sanoinkin omalle äitilleni että jos kävisi niin että minun pääni sekoais ja jättäisin lapsen hoitamatta niin mieheni pystyisi hoitamaan lapsen ihan satavarmasti ! Hän on kyllä ollut niin uskomaton tuki ja turva tän parinviikon ajan että ei enään parempaa miestä voi löytää mistään! :Heartbigred
 
Ei minuakaan itkettänyt. Miehellä tosin alkoi silmät vetistämään vaikka minä olen aina ollut meistä kahdesta se "herkempi". Meän tytskällä ei ollut napanuora kiertyny ympärille, mutta typy tuli ulos nyrkit ojossa :grin Typy nukkuukin nyrkit pään vierellä tai kädet pään yläpuolella.
 
Meidät yllätti täysin toi synnytyksen kesto! Alle 3h 40 min ensimmäisestä supistuksesta ja tytyö oli syntynyt... Yllätyin myös ponnistusvaiheen "helppoudesta", epiduraalin taivaallisesta vaikutuksesta kipuun ja jälkeisten vaivattomasta ulostulosta :)
 
Ettei epiduraali vie kaikkia kipuja pois vaan vain supistukset. Mutta minulla olikin kaynnistetty synnytus ja laitettu runsas maara keinotekoista oksitosiinia, joka kuulemma lisaa kipuja enka siltikaan avautunut kuin 5cm. Pelattyani sektiota se olikin aikamoinen helpotus pitkan avautumisvaiheen paatokseksi ja parantuminen on sujunut hyvin. Loppu hyvin kaikki hyvin.
 
Etanainen, minä myös aloin jo toivomaan sektiota 12 tunnin avautumisvaiheen päätteeksi... mutta sitten alkoikin tapahtumaan ja pääsin ponnistamaan pojan pihalle. Mutta siis ymmärrän miksi olit helpottunut sektiosta.
 
Mut yllätti kyllä supistuskipujen voimakkuus ja se, ettei mikään kivunlievitys vienyt niitä pois. Taisin jo johonkin kirjoittaakin, että sain koko sairaalan kivunlievitysarsenaalin (ilokaasu, oxanest, kohdunkaulan puudutus x2, epiduraali jota korjattiin ja lisättiin, spinaali, häpyhermon puudutus), ja silti olin ponnistukseen saakka niin kipeä, että oksensin lähes jokaisen supistuksen aikana... Ja se yllätti, kuinka kivuton ja mukava vaihe ponnistaminen oli. Siihen puudutus meni nappiin ja ponnistaminen oli ainoa, mikä lievitti supistuskipua.
 
Mut yllätti nyt täs toisessa synnytyksessä se miten eri kohdissa mä olin kipein. Ekassa synnytyksessä supistukset oli helvetillisiä ja ponnistusvaihe suht kivuton, tokassa taas supistukset melkein siedettäviä ja ponnistusvaihe niin kipee et tuntu et repeen leukaan asti :D Onneks ponnistin vaan 10min ku ekassa siihen meni 45min :D

Nii ja nyt yllätti myös se järjetön ponnistamisen tarve, oli ehkä pahinta koko synnytyksessä. En pystyny estämään sitä ponnistusrefleksiä vaik kuinka yritin. Ekassa synnytyksessä mul ei ollu pahemmin koko ponnistustarvetta ollenkaan
 
Mut yllätti kyllä supistuskivut just ennen ponnistusvaihetta. Ihan sairasta maata selällään niiden kipujen kourissa! Tai puoli istuvassa..
Esikoiden aikaan oli epiduraali niin jäi kokematta ne pahimmat kivut, nyt mentiin ihan luomuna. :)
 
Oma suhtautuminen synnytyskipujen lievittämisapuihin synnytyksen ollessa käynnissä. Kuvittelin raskaana ollessa saavani apua vaikkapa fysiopallosta, kauratyynystä, suihkusta, ilokaasusta. jne mitä vaan, mutta kaikki ylimääräinen tuntui pahentavan supistusten sietoa. Pystyin vaan olemaan selkä suorana jalkeilla ja raahustaa kuin zombi eestaas synnytyssalia ja keskittyy sisään ja ulos hengittämiseen. En pystynyt ottamaan mistään ylimääräisestä apua, miehen kosketuskin oli nou nou. Enpä ois arvannut ennen synnytystä tämmöiStä mitenkään.
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top