Miten osoitatte rakkautta?

Vargynja

Admin
Staff member
Administrator
Helmikuiset 2021
Toisessa keskustelussa moni kertoi että ei sano useinkaan rakastavansa puolisoa, mutta osoittaa kyllä muuten rakkautta. Tästä tuli mieleen, miten te näytätte rakastavanne toista? Entä miten kumppanisi tekee sen?

Me kutsutaan toisiamme rakkaaksi, halailemme ja annamme läheisyyttä. Aina on pieni hetki aikaa läheisyydelle ainakin halin muodossa (vaikka sitten lapsi kiljuisi vieressä että isi ei saa halata äitiä). Iso rakkauden osoitus taitaa olla se että pidetään huolta toisistamme. Se joka jaksaa paremmin hoitaa arkea enemmän. Usein se olen minä, mutta kun ei pysty mies ottaa pallon haltuunsa ja antaa myös minulle tilaisuuden levätä silloinkin kun lapsi on kotona. :Heartred
 
Tehdään toistemme puolesta erityisesti sellaisia juttuja mitä tietää toisen inhoavan. Esimerkiksi mies imuroi meillä lähes aina, sillä minä vihaan imuria. Minä puen lapsen lähes aina kun vain olen läsnä ja lapsi tarvitsee vaatetusta, mies inhoaa pukemista. Jos he lähtevät kahdestaan niin valitsen lapselle mahdollisimman helpot vaatteet.

Meillä myös halataan ja suukotellaan aina kun tullaan kotiin tai ollaan lähdössä ja toinen jää kotiin.

Mies kannustaa minua lepäämään jos väsyttää vaikka kotitöitä olisi tekemättä. Minä tuon miehelle kaupasta hänen herkkujaan (maltillisesti) ja mies tuo minulle iltaisin ruuat sohvalle kun tuntuu etten enää jaksa liikkua yhtään.
 
Joka päivä tehdään pieniä kivoja tekoja. Kuvia ja viestejä lähetellään whatsappilla, tehdään toiselle iltapalaleivät, laitetaan soimaan sellaista musiikkia, josta toinen tykkää...Mies panostaa enemmän kuin minä (aikani menee enimmäkseen pojasta huolehtimiseen) ja tarjoaa joka aamu kahvin maitovaahdolla, avaa aina auton oven ja iltaisin lämmittää sängyn valmiiksi. Mitään kukkia häneltä on turha odottaa, mutta muuten osaa kyllä hemmotella. :love7
 
Yhdessä söpöily ja hassuttelu on aina ollut meidän juttu. Meillä on jotain sanoja ja tyylejä puhua, joista ulkopuoliset kohottelee kulmakarvojaan, eikä me edes tajuta että puhutaan hassusti. Esim. pojan puheesta siltä ajalta kun opetteli puhumaan on jäänyt meidän puheeseen elämään joitakin sanoja ja lausahduksia, poika itse ei ole aikoihin enää niitä käyttänyt... Se on omalla tavallaan hellittelyä. Halitaan, pussataa, lähetetään viestejä, muistetaan kertoa toiselle että on tärkeä. Mun tyyliä on kertoa toiselle rakkaudestani laittamalla ruokaa tai tekemällä jotain kivoja pikkuylläreitä. Mies taas muistaa kaupasta yllätyksenä joskus tuoda mun lempisipsejä, joskus (harvoin) kukkia, halimalla mua kun mulla on halipula mutta hän itse mieluummin katselisi jääkiekkoa, auttamalla joissakin arkeen liittyvissä asioissa jotka ehkä itselle hankalampia. Meillä onneksi jakaantuu toi tontti aika hyvin, toisen vahvuudet on just toisen heikkoudet. Ei ihan, mutta melkein.

Tälleen viimeisin söpö juttu minkä mies teki, oli se että toi mulle kakunpalan sänkyyn. :hilarious: Mua väsytti, mutta mä olin aiemmin illalla päättänyt ottaa palan kakkua, ni mähän sitten halusin sen palan kakkua... :shy:
 
Päivittäin kerrotaan rakastavamme toisiamme, halaillaan ja pussaillaan muun menon ohessa. Arjessa muistetaan toisiamme, esim autetaan toista ripustamaan pyykit ja pelleillään samalla, nauretaan huonolle huumorillemme ja vanhoille inside-läpille. Jos töissä tai poissa, viestitellään usein. Kaupasta tuodaan toisen herkut, pyynnöt toteutetaan mutta välillä yllätetään mukavasti. Pienillä teoilla osoitetaan että toinen on tärkeä. Seksiä on vauva- ja pikkulapsiarjessamme ennätyksellisen vähän (mies ei jaksa tai ei vain ole aikaa), mutta sitä paikataan hellyydellä ja kommentoimalla kauniisti toisen ulkonäköä. Annetaan myös toiselle oma aika tai mahdollisuus nukkua pitkään vuorotellen.

Esim tänään mies lähti viikoksi työreissulle. Eilen oli vaihtanut molempiin autoihin kesärenkaat ja siivonnut kotona, illalla vielä kävi kaupassa niin ettei mun tartte lasten kanssa käydä kuin ehkä vähän täydentämässä. Ja tänään minä lähetin hänelle videoita kun lapset leikki puistossa. Huomenna videopuhelu koko perheen voimin. Tämmöistä pientä ja arkista, meillä onkin jo lähes 18 vuotta yhteiseloa takana :)
 
Yhdessä söpöily ja hassuttelu on aina ollut meidän juttu. Meillä on jotain sanoja ja tyylejä puhua, joista ulkopuoliset kohottelee kulmakarvojaan, eikä me edes tajuta että puhutaan hassusti. Esim. pojan puheesta siltä ajalta kun opetteli puhumaan on jäänyt meidän puheeseen elämään joitakin sanoja ja lausahduksia, poika itse ei ole aikoihin enää niitä käyttänyt...

Me tehdään miehen kanssa tätä samaa. Poika tulee varmaan joskus vielä häpeämään meitä kun sanotaan taapero-painotuksella "Han-ka-Laa" :hilarious:
 
Miltei päivittäin me kerrotaan miehen kanssa toisillemme, että rakastetaan toisiamme. Meillä on myös pieniä halaus ja pusuhetkiä. Ja ylipäätänsä huomioimme toisiamme mm. tekemällä aamu tai iltapalan yllätykseksi tai antamalla toiselle omaa aikaa. Itse arvostan todella paljon sitä miten ihanasti mies huomioi minua, sillä ihan pienetkin huomion osoitukset piristävät ja auttavat jaksamaan kiireisessä arjessa.
 
Sanotaan aina rakastavamme toisiamme ja halaillaan kun keretään. Yleensä minun aloitteestani mutta mies aina vastaa. Arjessa meilläkin selvä tehtävänjako ja huomioimalla sen mistä toinen pitää/ei pidä voi jo näyttää paljon. Esim. mieheni on nyt raskauden aikana ihan kehottamattakin ottanut taakakseen kaikki fyysiset työt pihalla ja sisällä (paitsi pyykinpesun, koska siitä minä itse pidän). Hän on myös meillä laittanut ruuan vaikka onkin töissä päivät ja minä jo jonkin aikaa ollut kotona lomalla. :p

Mies myös ollut jokaisella neuvolakäynnillä ja -kurssilla mukana vaikka inhoaa yli kaiken sellaista turhaa "diiba-daabaa". Oli esim. kiltisti mukana neuvolan parisuhdekurssilla vaikka sanoin ettei todellakaan ole pakko. En itsekään meinannut mennä kun niin itsestäänselviä asioita kävivät läpi. Istuttiin sitten siellä takarivissä ja hihiteltiin kuin teini-ikäiset kun meillä oli niin hauskaa. :hilarious: Meillä on muutenkin hyvin omanlainen huumorimme ja "kiusataan" toisamme koko ajan. :Heartpink
 
Lisäyksenä: huomioidaan toisiamme pienillä asioilla, jotka kertoo että välittää. Tänään esimerkiksi tulin kotiin, kun oli jo hämärää ja mies oli laittanut pihavalon minulle päälle. :Heartred
 
Mulle on tärkeetä sanoa ääneen että rakastaa. Mies ei oikeen oo ikinä osannut sitä sanoa, mutta osoittaa sitten pienillä teoilla kyllä.
Just tossa viime viikolla mietin että siitä tietää että toinen välittää kun toinen osaa tehdä jotain sun puolesta ilman että sitä tarvitsee erikseen kertoa/pyytää. Tai niinku mulla on tullut uusia ruokamieltymyksiä mitä oon kaupasta itselleni ostanut, mutta en ole asiasta sanallakaan puhunut, eikä mies syönyt niitä(eli voisi olettaa ettei sen kummemmin kiinnittänyt huomiotakaan) ja kun mies kävi kaupassa niin oli ostanut just niitä "herkkuja" mulle, vaikken ollut sanallakaan maininnut enkä pyytänyt.
Tollaset pienet asiat on mun mielestä rakkautta, että osataan kiinnittää huomiota asioihin pyytämättä.
Varsinkin kun pitkässä parisuhteessa ihminen ylipäätään muuttuu (lue: kasvaa) ajan myötä ja se että toinen huomaa sen tavalla tai toisella eikä pyöri vain oman napansa ympärillä.
Itse tykkään käyttää enemmän sanoja ylipäätään asioiden huomioimiseen ja huomaamiseen, mies taas näyttää teoin mieluummin. Vaikka kyllä meillä asioista puhutaankin yhdessä.
 
Tuntuu tyhjältä jos unohdan aamulla sanoa miehelleni että rakastan sitä, samoin iltaisin. Minä näytän rakkauttani hoitamalla kotia ja poikapuolta, kosketuksia ja läheisyyttä on aina ollut osa meidän arkea. Lisäksi olemme avoimia positiivisista ja negatiivisista asioista, joku ehkä ottaisi sitä nalkutuksena mutta mieheni sanoi että tarvitsee minun työntöjä välillä. Hän yllättää minua pienillä teolla ja sanoilla, seksiäkin on riittävästi molemmin puolin. Välillä voi yllättää viikonloppureissullakin! Meidän suhde on ollut rento ja hauska alusta asti, ja toivon ettei se muutu miksikään vauvan myötä myöskään. :)
 
Sanoin ja teoin. Töiden jälkeen on yleensä sellanen halihetki kun mies tulee töistä että mennään sänkyyn ja koira tulee siihen ja sit halitaan. Jos mulla on iltavuoro ja mies on menny jo sänkyyn niin se jättää mulle eteiseen valon ❤️ Iltasin on kans sama juttu et halitaan ja syleillään ennen nukkumaan menoa ja vaihdetaan pusut.

Kuulostaa nii lässyttämiseltä xd mutta meillä on kans se et se joka herää aikasemmi antaa pusun vaikka toinen nukkuis. Nii ja silloku on vapaata nii maataan sängyssä hetki ennenku noustaan. Koska oon sellanen joka nousee yleensä heti :angelic: ja miestä välillä harmittaa ku vapaa päivänäki saatan nousta sängystä ku raketti :hilarious: nii ja seksiä on tietysti, sillä osotetaan toisillemme rakkautta myös. :)
 
Ehkä parhaiten tää näkyy niissä pienissä hetkissä ku toinen koskettaa vaikka ohikulkiessa. Silloin tällöin halailuna ja pusutteluna, tai jopa kainaloon ottamalla jos satutaan istumaan sohvalla.. Ja se et sanoo sen edes kerran vuodessa, tää on toiminu meillä jo usiamman vuoden..
 
Meillä mies lähtee aamuisin aikaisin töihin ja päivän eka viesti alkaa sanoilla Hei rakas ❤... Hassua muuten että pojalle sanon joka ilta kuinka paljon äiti rakastaa mutta puolisolle en sano. Ehkä sitä ajattelee väärin, etteikö myös se puoliso tarvitsisi niitä sanoja. Meillä tosin pelaa suhde hyvin hellillä kosketuksilla ja huolenpidolla. Pieniä mutta tärkeitä asioita arjessa.
 
Se on muuten jännää miten lapset usein ihan tahattomasti muuttaa tuota yhdessäoloa. Esim ennen lapsia mies laittoi minut nukkumaan joka ilta. Menin siis aiemmin nukkumaan ja hän valvoi vielä useamman tunnin, mutta tuli sänkyyn kanssani ja odotti että nukahdin. Se oli ihan parasta! Nykyäänhän me nukutetaan lapset niin ei ole tuota kuviota enää :)
 
Me ollaan kumpikin kolmivuorotyössä ja ollaan tosi vähän yhtäaikaa kotona, niin yritetään parhaamme mukaan paikata yhteisen ajan puutetta. Meillä on yleensä vain yksi yhteinen viikonloppuvapaa kuukaudessa, niin silloin jompi kumpi päivä on pyhitetty parisuhteelle niin ettei sovita mitään muita menoja. Arjessa tärkeää on whatsapp-viestit, lähetellään kuulumisia ja kuvia (plus hassuja videoita&meemejä). Jos ollaan menossa kumpikin iltavuoroon, syödään aamupala pöydän ääressä ja jutellaan. Halaillaan aina kun ehditään. Eniten tykätään osoittaa välittämistä arkisilla teoilla, esim. laittamalla toisen lempiruokaa kun toinen on tulossa töistä kotiin. Kumppani myös yleensä tekee mun inhokkikotityöt jos on ite vapaalla ja mie töissä, esim. imuroi.
 
Viestit, seksi, lusikassa nukkuminen, kosketukset ohi mennen. Nyt raskaana mahan silittely. Mies toisinaan puristaa takamuksesta :p
 
Takaisin
Top