Miten kerroit pomolle raskaudesta?

Uusperhesatu

Asioista perillä oleva
Miten ja missä vaiheessa te kerroitte työpaikalla raskaudestanne? Millaisen vastaanoton uutinen sai?

Itse olen kahden nuorimman lapseni odotuksen aikoihin ollut joko opiskelija tai freelancer, joten ei ole tarvinnut kertoa pomolle. Esikoiseni odotuksen aikaan olin töissä, mutta määräaikaisessa työsuhteessa, jonka oli määrä loppua vain hieman myöhemmin kuin äitiyslomani alkoi. Niinpä silloinkaan asia ei ollut merkityksellinen työsuhteen kannalta.
 
Itse kerroin siinä kohtaa kun raskaus alkoi vaikuttaa työhöni. (Olin vuokratöissä kaupan alalla eikä selkä jossain vaiheessa kestänyt nosteluja.) Yllätyin iloisesti, kun uutinen sai iloisen vastaan oton. Pomo onnitteli ja tehtiin niin ettei minulle enää tarjottu hyllytysvuoroja. :)
 
Tarkoitus oli odottaa nt-ultraan mutta molemmilla kerroilla kerroin jo aiemmin (en muista tarkkoja viikkoja) kun pomon kanssa keskusteltiin tulevista hommista ja erinäisistä työnjaoista, oli vaan reilua ilmoittaa ajoissa syksyn kuvioista puhuttaessa kun tiesin todennäköisesti jääväni siihen mennessä pois. Tokassa raskaudessa omalle tiimille piti kertoa jo rv 4 kun oli tiimin pikkujoulut ja skippasin alkumaljat. Molemmilla kerroilla tsemppaava vastaanotto ja arvostus siitä että kerroin ajoissa vaikka olikin pienet viikot, helpotti pomon elämää ja suunnitteluja.
 
Kerroin heti nt-ultran jälkeen, kun tarvitsin isompia työvaatteita. Hän oli heti juonessa mukana ja saimme kikkailtua vaatteet niin, etteivät muut kollegat huomanneet mitään. Heille kerroin vasta rakenneultran jälkeen. Esimies oli todella iloinen puolestani ja arvosti luottamuksenosoitusta.
 
Takaisin
Top