Miten kehosi palautui raskaudesta? Muuttuiko jokin pysyvästi?

Uusperhesatu

Asioista perillä oleva
Raskaus, synnytys ja imetys luonnollisesti muuttavat jokaisen kehoa, mutta miten niistä palautuminen on sujunut? Onko teillä vaatekoko muuttunut paljon? Entä kehon malli? Tapahtuiko pysyviä muutoksia? Vai oletteko joka tavalla samankokoisia kuin ennen raskauksiakin? Ja miten olette suhtautuneet mahdollisiin muutoksiin?

Minä palauduin ensimmäisestä raskaudestani melko nopeasti ja hyvin. Kiloja tuli parikymmentä raskausaikana, mutta muutamassa kuukaudessa ne olivat lähteneet. Pysyviä muutoksia ei tainnut tulla muuta kuin raskausarpien muodossa. Olin tosi hyvässä kunnossa pari vuotta ensimmäisen lapseni syntymän jälkeen, paremmassa kuin varmaan koskaan aiemmin.

Toinen ja kolmas raskaus saivat aikaan enemmän muutoksia. Ensinnäkin jalkojeni koko kasvoi numerolla eikä ole palautunut entiselleen. Ärsyttävää, kun ennen sopivat kengät ovat nyt pieniä. Tuntuu myös, että olen jotenkin pehmeämpi kuin ennen, erityisesti vatsan seutuvilta, vaikka raskauskiloista olen jo melkein päässyt. Treeni varmasti auttaa jonkin verran, mutta ei tämä vatsa varmaan ihan entiselleen palaudu. Myös raskausarpia on tullut lisää, lähinnä alavatsaan.

Vaikka muutokset välillä ärsyttävät, niin olen kuitenkin aika sujut niiden kanssa. Jotenkin raskausarvetkin on helppo hyväksyä kun tietää, mistä ne ovat tulleet. Huomasin Kreetalla ollessamme, ettei bikinit päällä oleskelu tuntunutkaan ahdistavalta, vaikka kehostani näkee että lapsia on saatu. Raskauksien jäljet ovat lopulta kuitenkin vain muistoja siitä hyvästä, mitä olen lasten muodossa elämääni saanut.
 
En tiedä vielä lopullista tilannetta, vasta reilu vuosi synnytyksestä. Raskauskiloja tuli 18 kg. Tähän mennessä

- Raskauskilot ei ole lähteneet, koska imetän vielä. Osa lähti kun lopetin yöimetyksen.
-Jalka kasvoi numerolla, sormet ja ranteet jäivät pulleiksi, ei mahdu kello eikä sormukset enää.
- Kehon malli muuttui, lantio ja pylly leveni entisestään.
- Tissit alkoivat roikkua.
-Sisäreidet, etureidet, kyljet, maha ja osa tisseistä raskausarpien peitossa. Kuulemma vaalentuu ajallaan..
- Mahaan jäi tyhjä pussi navan alapuolelle.
- Ennen oli naisten normaali pömppömaha, nykyään maha alkaa heti tissien alta ja jatkuu alushousuihin asti. Ylä- ja alavartalo on varmaan l-kokoa, mutta keskivartalo edelleen xxl-kokoa. Vaikea löytää vaatteita, kun ei mikään istu. Raskausvaatteet istuu parhaiten.

Siinä mitä äkkiseltään tuli mieleen. En siis ole muualta paitsi hiuksista samanlainen kuin ennen raskautta. Varmaan vuoden kuluttua näkee lopullisen tuloksen, kun imetyksen loppumisesta on kulunut jonkin aikaa.

Muutokset ei haittaa, koska mielummin valitsen lapsen kuin ulkonäön. Ilman juuri näitä muutoksia, en olisi saanut lasta. Lapsen aikana en ole päässyt vielä harrastamaan mitään, paitsi vaunulenkkejä ym. perusliikuntaa. Hän ei suostunut minkäänlaisiin vauvajumppiin tai muuhun äiti-vauva-liikuntoihin.
 
Muokattu viimeksi:
No ulospäin näkyviä muutoksia ei kyllä ainakaan esikoisesta jäänyt, ainoana imetyksen myötä hurjasti ohentuneet hiukset ja löysää nahkaa mahassa..Mulla kilot lähti käsittämättömän vauhdilla, mulle imetys toimi kunnon rasvaimuna ja painan nyt vähemmän kuin aikana ennen esikoista :D

Suurimmat jäljet on niitä, jotka ei suoraan näy ulospäin, kuten oman seksuaalisuuden ainakin osittainen katoaminen. On tosi paljo vaikeempaa nähdä ittensä haluttavaks, kun esimerkiks rinnat kokee nykyään vain imetystarkoitukseen tarkoitetuiksi :D Muutenki seksihalut on vähentyny valtavasti
 
Minulla myös imetys (14kk) oli täydellinen rasvaimu, ja kaikki raskauskilot häipyivät neljässä viidessä kuukaudessa. Vatsa oli puoli vuotta synnytyksestä vielä hiukan löysä (muistan koska kesä ja bikinit) mutta syksyllä kroppa oli kaikin puolin entisensä. Nyt imetyksen lopettamisesta muutama kuukausi ja rinnat ainakin koon pienemmät kuin ennen raskautta ja pehmeämmät. Itse ainakin eron huomaa selkeästi.
Nyt olen fyysisesti todella hyvässä kunnossa ihan vain lapsen nostelusta, kantamisesta ja ulkoilusta johtuen, lihaksia enemmän kuin koskaan ja muutenkin olo loistava! Kroppa ei muuttunut raskauden myötä, vaan samat vaatteet sopivia kuin aiemminkin. Raskauden aikana tuli raskausarpia rintojen alle, mutta nekin ovat haalistuneet näkymättömiin, vaikka siihen oli silloin vaikea uskoa
 
Kroppani on nyt aika lailla samanlainen kuin ennen raskauttakin. Vaatekoko taitaa olla yhtä pienempi kuin ennen raskautta. Lapsen saamisen jälkeen olen ollut tyytyväisempi kroppaani kuin ikinä, vaikka ei se ole mikään missin vartalo. Nyt kun minulla on lapsi, on oma ulkonäkö täysin merkityksetön asia, eikä minun enää tarvitse ajatella pätkääkään sitä, mitä joku muu ajattelee minun kropastani. Kaikki se epävarmuus ja häpeily on loppunut kokonaan ja tilalla on vain rentoutta. Minun kroppani kuuluu minulle. :grin

Seksihaluja ei ole juuri lainkaan, ja tähänkin olen täysin tyytyväinen. Voi nauttia elämästä täysin rinnoin, kun ei ole seksihaluja riesana. Sitä vuoristorataa on joutunut kestämään liian monta vuotta, ihanaa, että voi nauttia elämästä ilman sitä.
 
Ei ole palautunut :D Kamala maharöllykkä, jäätävät arvet kaikkialla ja muutama lisäkilo. Hyih.
 
Esikoisesta lihoin 30kg jotka sain pudotettua 4 muksun jälkeen ja tosta 5 muksusta ei tullut extraa, nyt ollaan rv 20 ja kiloja tullut pari... joten melkein ollaan samoissa kilo määrissä kun ennen esikkon odottamista mutta siinäpä se sitten olikin...
Jalat on järkyn näköiset ku tuli (ja pysy) suonikohjut, peräpukamat tullut, lantio mulla kans leventynyt ja tissit on kasvaneet mutta ovat roikkuvammat ja kyljissä on tiikerin raidat... hehkeä on naisen olo mutta en antais muutoksia pois mistään hinnasta kun jokainen ”taistelu arpi” muistuttaa mun lapsista:) kannan kroppani ylpeydellä, onhan se tehnyt jotain uskomatonta! Se on luonut (ja luo) elämää:) Äidit, hyvä me!:)
 
Maha on paljon pehmeämpi ja roikkuu. Kuppikoko suureni yhdellä ja kengän koko puol numeroa eli avokkaat meni vaihtoon. Paino ( ja vaatekoko) on sama, mutta sitä oli reippaasti jo ennen raskauttakin. Raskauskiloja tuli kait noin 9 kg. Viimeisellä viikolla tosin paino varmaan lisääntyi monta kiloa kun munuaisten huonon toiminnan takia yht äkkiä turposin kuin potkupallo. 10 päivää synnytyksestä kiloja oli jäljellä 1 kg.
 
Kaksi lasta, ensi viikolla tulee vuosi viimeisimmästä synnytyksestä. Kroppa on muuttunut paljon.
- nahkalipare alavatsalla
- vatsan nahka ihan ryppyinen runsaiden raskausarpien takia
- tissit pieneni ainakin yhdellä kuppikoolla
- jalan lesti leveni (tosi vaikea löytää kenkiä nyt!)
- painoa (vielä) +3-4kg verrattuna ennen ekaa raskautta
- vartalon muoto: s-m koon yläkroppa, m-l koon alakroppa.
- vatsalihasten erkauma huomattava. Ei voi treenata alaselkää eikä vatsoja = jäätävä pömppis

Henkinen puoli on parempi. Arvostan vartaloani enemmän kuin ennen lapsia. Olen myös suvaitsevampi erilaisia vartalon muotoja kohtaan vaikka välillä iskee mahdoton epätoivo, että enkö pääse enää koskaan kuntoon. Onneksi epätoivo on vain hetkittäistä , muistelen kuinka olen molempien lasten jälkeen tiputtanut raskauskilot lähes kokonaan pois (esikosta tuli +32kg , kuopuksesta +30kg) ja on mennyt vasta vuosi viimeisimmästä synnytyksestä. Palautuminen vie aikaa, joillain vähemmän ja joillain enemmän. Minulla selkeästi enemmän ja se vaatii kovaa työtä.

Nähtäväksi jää, että miten käy erkauman . Olen jopa harkinnut sen ompeluttamista yksityisellä, ei pelkästään ulkonäön vuoksi vaan myös elämän helpottamiseksi. Ei ole kivaa kun vatsallaan makoillessa tuntuu, että suolet valuvat ulos vatsalihasten välistä ja keskivartalon voimattomuus tuo haasteita niin arki- kuin työelämässäkin :meh:
 
Kroppa ei oo muuttunut juuri mihinkään, neljäs lapsi alle 7 vuoteen tulossa.:p Samat farkut mahtuu jalkaan kuin ennen lapsia. Kuppikoko ei oo missään vaiheessa kasvanut mihinkään. Jalan koko on sama (joillakihan kasvaa jalka raskausaikana). Maha on ollut pömpöttävää sorttia jo ennen ekaa raskautta. Nahka jää masun kohdalta toki löysemmäksi, eihän se mitenkään päin voi palautua alkutilaan. :D

Vaaleita raskausarpia on ja saa olla. :happy:
 
Ihanaa lukea näin positiivisia kommentteja aiheesta. Siis että vaikka kroppa olisikin muuttunut, niin se ei haittaa ja että olo on aiempaa itsevarmempi jne. :)
 
Ihanaa lukea näin positiivisia kommentteja aiheesta. Siis että vaikka kroppa olisikin muuttunut, niin se ei haittaa ja että olo on aiempaa itsevarmempi jne. :Heartred
 
Muokattu viimeksi:
Oma kehoni taisi muuttua pysyvästi. Ei ne loput raskauskilot ole halunneet lähteä. No ehkä jos nyt rupeaisi asian eteen tekemään tosissaan töitä saattaisi saada painon laskemaan, mutta kun olin ennen raskautta alipainoisen rajalla se ei ehkä ole välttämätöntä. Rinnatkin jäi isommiksi kuin mitä oli ennen raskautta (en valita). Samoin jalankoko kasvoi ehkä puolikkaalla. Lapsen nostelun myötä on sitten kyllä hauiskin tainnut kasvaa. :D
 
Takaisin
Top