Miten ja milloin kerrotte raskaudesta muille?

Me olemme kertoneet tulevalle isosiskolle (minkä myötä koko päiväkoti tietää), vanhemmille ja sisaruksille. Lisäksi kerroin viime viikolla esimiehelleni, jonka positiivisen suhtautumisen tiesinkin. Töissä muuten pidän vielä salassa. ajattelin että huomaavat itse todennäköisesti elokuussa lomien jälkeen. Nyt rv 9+2. Odotan juuri neuvolan aulassa ensimmäistä käyntiäni [emoji295]️
 
Syksyn työkuvioiden vuoksi oli pakko kertoa pomolle. Ihan hyvin otti, vaikka pelkäsin et kiroaa mut jonnekkin kun tää olis kolmas äippäloma vähällä aikaa :D
Muuten ei ketään tiedä mun yhden ystävän lisäksi. Tai oon mä kuopuksen pikkuruisessa vauvaryhmässä sanonut, mut niitä ei sillain lasketa, kun eivät ole mitenkään lähipiiriä tms.
 
Mä en ole aikeissa kertoa vielä hetkeen mun lähipiirille, ei tosin olla kertomassa myöskään miehen vanhemmille. Me haluttais miehen kanssa pitää tieto tulokkaasta omana tietona vielä pidemmän aikaa. Saas nähdä milloin tulee fiiliksiä jakaa uutista. Muutama kaveri tietää, mutta muuten ei kukaan tiedä.
 
Ma kerroin eilen pomolle ja parille tyokaverille, muut duunissa saa huomata sitten jos/kun huomaavat. Viimeksihan mua tultiin houkuttelemaan toiseen tiimiin pari viikkoa ennen kuin jain aitiyslomalle. :rolleyes: Tanaan kerroin yhelle kaverille. Broidille en oo vielakaan kertonut, ne on olleet lomilla ja ma oon koittanut keksia jotain hauskaa tapaa kertoa niille, mutsista en tieda onko kertonut siskoilleen, sanoin kylla etta saa kertoa jos haluaa.
 
Ajateltiin että jos vkl kerrottaisiin esikoisen synttäreillä, mutta ajateltiin sittenkin odottaa muutama viikko että ultra on käyty. Haluan varmuuden että kohdussa tosiaan on elämää. Jotenkin epäilyttää kun oireet on niin lievät.
 
Mehan kerran jo kaytiin ultrassa mut ei saatu kuvaa, ehka venaan nyt viela viikon ja pistan sit kuvan kera broidille "onnittelut". :rolleyes:
 
Anoppi oli tänään kysellyt miehen siskolta, että olenko raskaana. :D Kuulema jo jonkun aikaa aavistellut. Olinkin ihan varma että hänellä on aavistus. Ei ollut sisko paljastanut vaikka tietääkin itse jo. Vielä saa anoppi odottaa viikon että on ultrassa käyty.
 
Me kerrotaan vasta nt-ultran jälkeen, kenellekään ei olla siis vielä kerrottu. Nyt on 9+0. Mää saan ens kuussa tutkintopaperit, ja ajateltiin pitää pienet kakku kahvit meidän perheille, sillon kerrotaan, JOS kaikki on vaan hyvin :Heartred toivotaan parasta!
 
Äh, mies on lörpötellyt jo yhdelle ystävälleen, äidilleen ja siskolleen sekä töissä. Mä oon kertonut parille ystävälle. Perheelle ja lopuille läheisille ystäville kerron nt-ultran jälkeen, ultra on juuri mun kesäloman alussa joten töissä kerron sitten kun palaan lomilta.
 
Olenkin jo useamman kerran tänne laittanut kertomisista, mutta tulin nyt tuskailemaan odottamisesta. Meillä varhaisultra 21.7. ja ollaan päätetty, että silloin vasta kerrotaan, kun nt-ultrassa käyty. Nyt se menee kuitenkin niin pitkälle loppukuulle, että tuskaista odotella, mutta haluamme vielä sieltä varmistuksen, että kaikki on hyvin. Muuten olisimme kertoneet kahden viikon päästä :D yksi ultra jo takana ja kuvakin jääkaapin ovessa, mutta jospa se olisi järkevintä odotella vielä hetki. On tää vain todella suuri salaisuus.
 
Tanaan laitoin broidille "onnittelut" ultrakuvan kera, onpa sekin nyt sit pois paivajarjestyksesta. Lahinna oon stressannut etta mutsi ehtii molayttaa ennenkuin itse kerron. :rolleyes:
 
Ei olla kerrottu vielä kenellekään. Olis tarkoitus odotella sinne nt-ultraan, mutta niinkuin moneen kertaan oon jo valitellut se on vasta 13+3. Tää mahan turvotuskin on niin hurja, et kyllä mietityttää miten tätä kolme viikkoa vielä piilottaa. Ultraa edeltävänä päivänä on tietysti ystävän synttärit, jonne tulossa koko kaveripiiri... vaikeaa on :)
 
Täällä tietää kyllä kanssa melkein kaikki :smiley-bounce022
Alussa kerroin kahdelle lähimmälle ystävälle ja omalle äidille. Myös pomolle piti kertoa, jotta osasi laittaa syksyn kuviot töissä kuntoon.

Sitten ekan ultran (12+0) jälkeen kerrottiin muille kavereille ja sukulaisille. Eiköhän kohta tiedä kaikki muutkin, asutaan niin pienessä kylässä missä jutut liikkuu. Odotellaan kuka tulee ekana kyläläisistä kaupan kassalla onnittelemaan :facepalm:
 
Molempien meidän vanhemmat ja sisarukset tietää asiasta ja het kun minun äiti sai asian selville niin siitä ties kaikki hänen naapureita myöten :excited001
Keskiviikkona mulla on pomon kanssa palaveri syksyn työkuvioista ja suunnitelmista joten ajattelin hänelle kertoa samalla....
 
Me ollaan kerrottu jo tosi monelle. Töissä tiedetään, sukulaiset tietää, lähimmät ystävät ja naapurit tietää. Vaikea tätä olisi enää salatakaan, kun vatsa on jo nyt niin iso kuin olisi jo rv 20:grin Tänään on 12+5.
 
Ensi viikon torstaina ultra, sit voi alkaa pikku hiljaa kertomaan. Mun isosisko tietää jo ja yksi kaveri, sekä miehen veli vaimoineen.
 
Mä törmäsin eilen serkkuun kaupassa ja selkeesti katsoi mun mahaa sillä silmällä. Laitoin sit kädet siihen eteen ja jatkoin juttua muina miehinä kun tuli jotenkin vaivautunut fiilis :D muuten oon kyllä aika lailla kaikille kertonut/tai juoru levinnyt mutta osa sukulaisista ja etäisimmistä kavereista ei tiedä.
 
Pomolle kerrottu! Ei sanonut oikein mitään asiaan. Vaikutti jotenkin hämmentyneeltä. Pääsin vissiin yllättämään.
 
Mekin ollaan jo kerrottu isovanhemmille. Kirjoitettiin kirje ja laitettiin sinne valokuva, jossa oli merkattuna laskettu aika.
 
Takaisin
Top