Miten hoidatte parisuhdettanne?

Sohwia

Sanavalmis juttuseppä
Marraskuunmammat 2015
Elomammat 2017
Ihan mielenkiinnosta kyselen, että miten te hoidatte parisuhdettanne?


Me miehemme kanssa "hoidetaan" parisuhdetta iltaisin, jolloin katsotaan vaikka leffaa/tv:tä yhdessä tai vaikkapa vaan ollaan ja jutellaan. Meillä on 1-vuotias tytär ja kerran olemme vieneet hänet pariksi tunniksi mun vanhempien luokse hoitoon, kun me kävimme miehen kanssa kahdestaan syömässa hääpäivämme kunniaksi. Monelle sukulaisille tuntuu olevan ongelma se, kun me emme miehen kanssa lähde vaikkapa yöksi kahdestaan jonnekkin ja vie lastamme heille hoitoon, sillä se tapa ois "ainut oikea" tapa hoitaa meidän parisuhdetta, mutta me ei vaan koeta sitä tarpeelliseksi. Oon sanonutkin monelle, että meidän parisuhde voi hyvin, ilman että me oltaisiin usein kahdestaan viettämässä aikaa yhdessä. :)
 
Me hoidetaan kanssa parisuhdetta lähinnä iltaisin. Nykyisin, kun poika käy hoidossa viitenä päivänä viikossa vaikka töitä ei ihan niin paljoa olekaan (tarvittaessa työhön kutsuttava niin työn määrä vaihtelee), vapaapäivinäkin voidaan olla kaksin. Samoin miellän koko perheen yhteisen ajan myöskin yhteiseksi ajaksi, vaikka kyllä sitä kaksinkeskistäkin aikaa on kiva olla.

Meidän poika taisi olla 1v 3-4kk kun oli ekaa kertaa mummun ja pappan hoivissa jotain muutaman tunnin. Yökylässä oli ekaa kertaa 1v 10kk ikäisenä. Tämäkin enemmän siksi että sain kerrankin nukkua ja levätä, kun hoitajalla oli kuukauden kesäloma (perhepäivähoitaja eikä viitsitty järjestää poikaa siksi aikaa toisaalle hoitoon), mies sairas niin ettei voinut auttaa ja taisi poika nukkuakin tuolloin huonosti.

Mielestäni ei ole mitään ainutta oikeaa tapaa hoitaa parisuhdetta. Toiset ehkä tarvitsee noita pidempiä kahdenkeskisiä hetkiä. Meille riittää se mitä saadaan arjen keskellä ja parisuhde voi (kaikesta huolimatta) hyvin. :) Ihmiset vaan tykkää puuttua toisten asioihin ja tietää paremmin, mikä kenellekin sopii...
 
Iltaisin mekin hoidamme parisuhdetta. Nykyään vähä vähemmälle seki jää, kun itse painun ysin aikaan nukkumaan. Mutta yleensä meillä on joku yhteinen sarja mitä ollaan yhdessä seurattu ja herkutellaan iltaisin ym. Välillä pelattu pleikkaa tai korttia. Joskus käydään iha syömässäkin ja sitten urheilu ollut mitä yhdessä harrastettu. Ennen tätä raskautta ja huonoja oloja niin käytiin heti aamusta pojan ollessa päiväkodissa niin salilla. :)

Kaikkea pientä kivaa.
 
Tätänykyä meidän parisuhteen hoitaminen taitaa tarkoittaa lähinnä näkemistä aina kun voimme ja kuulumisten vaihtamista. Yhdessä ulkoilua ja esim. kahvilassa käyntiäkin aina välillä. Ja halauksia aina kun nähdään. Luulen että tuollaisilla pienillä asioilla kuin halauksilla on yllättävän suuri merkitys rakkauden säilymisen suhteen. Se on sitä läheisyyttä, mitä voi jakaa kaiken keskellä helposti ja läheisyyttä tarvitaan että suhde pysyy kasassa. :Heartred
 
Illat on meilläkin parisuhdeaikaa. Poika on 1v2kk. Katsellaan illat sarjoja tai leffoja. Tärkeitä on halaukset ja esim talvella käytiin kahdestaan pilkillä :Heartred yötä ei oo koskaan ollut hoidossa poika. voin sanoa et meidän parisuhde voi niin hyvin kuin vain voi!

Ja just ne pienet teot; halaukset, pusut ja sanat on niitä tärkeimpiä!
 
Meillä vähän vielä hakusessa kun tyttö vasta reilu 5 viikkoa. Mies käy töissä n.50h viikossa joten helppoa ei oo. Koko perheenä yhdessä sitä parisuhdeaikaa vietetään lähinnä jutellen ja sohvalla halaillen. Tyttö ei yksin viihdy omassa kehdossaan nii tuo vähän haastetta.
 
Meillä isot siskot hoitaa iltaisin ahkeraan vauvaa (6vk) niin saamme rauhaisaa parisuhdeaikaa ja sit aikamme jatkuu kun vauva menee yöunille. Joskus lähdemme syömään vaikka kun siskot hoitaa.
Mitään yömeno juttui ei tarvita vielä ainakaan. Arjessa tapahtuvat asiat ovat paljon tärkeempiä sillä itse arjessahan elämme,koko perheemme.
 
Meillä parisuhteen hoitaminen ja kahden keskeinen aika on pääasiassa sillon ku saadaan lapsi hoitoon. Vauva on nyt 4kk ikäinen ja ollaan oltu 2 kertaa tänä aikana kahdestaan leffassa. Iltasin katellaan välillä telkkaria ja leffoja yhdessä, mut yleensä vauva tai mun nukahtaminen "häiritsee" sitä yhteistä aikaa.. :sad001
 
Me ei hoideta mitenkään parisuhdetta. Meidän vauva on vasta kohta 7 kk, joten parisuhteelle ei ole aikaa. Perheenä olen yrittänyt joskus viettää aikaa kotona, mutta miestä ei oikein kiinnosta. Nukutaan myös eri huoneissa käytännön pakosta. Vauvaa ei voi laittaa myöskään mihinkään hoitoon. Halauksia, pusuja tms ei myöskään juurikaan ole. Toivottavasti tämä joskus helpottaa.
 
Meillä on parisuhdeaikaa lasten mentyä nukkumaan, eli klo 20->. Käydään kahdestaan saunassa ja syödään iltapalaa, jutellaan ja ollaan vaan :Heartred olisihan se kiva päästä jonnekin kahdestaan ihan treffeille, mutta aika aikaansa kutakin, kunhan tuo pieninkin (nyt 8,5kk) vieroittuu rinnasta ja raaskin hänet joskus jollekin hoitoon :)
 
Takaisin
Top