Mitä tänään syötäisiin?

Miten te ahkerat jaksatte tehdä tommosia hyviä ruokia! Mä oon ihan laiskistunut ja väsynyt että en jaksa tai kerkeä tehdä mitään muuta ku lämmittää joku valmisruoka mikrossa.. Mies on töissä 10-12h/pvä niin en sit enää illalla ysin aikaan jaksa alkaa tekee mitään ruokaa.. Ennen tein melkeen päivittäin, ei ikinä syöty valmisruokia..
 
Kaitsu_ sama vika täälläkin! Ei tule tällä hetkellä juuri ruokaa tehtyä, nyt söin mikropitsan ja pinaattilettuja sellaisenaan. Ei puhettakaan mistään salaateista tai ylipäätään minkään ruuan tekemisestä. Olevinaan ei ole aikaa, vaikka oikea syy on, ettei jaksa vähempää kiinnostaa :D ei todellakaan ole mitenkään terve tai ravitseva ruokavalio tällä hetkellä. Josko sitä pikkuhiljaa alkaisi palailla ruotuun kun tottuu uuteen arkeen ja neitikin hieman kasvaa..
 
Meillä oli tänään lounaaksi kasvispihviä ja leipää. Päivälliseksi tacosalaattia, tällä kertaa mildinä kun en uskalla tulista syödä ettei vaikuta vauvan mahaan. Huomenna sitä myös lounaaksi ja päivälliseksi kanankoipia ja riisiä. Myöhemmin tällä viikolla ainakin sellaista italianpadan tyylistä ruokaa joka meillä lähes joka kerta muuttaa muotoaan. Ja uunilohta ja perunamuussia. Viikonloppuna sitten jouluruokia.
 
Tänään päivällä pinaattilettuja+muussia+salaatti. Iltapäivällä spagettia+tomaattinen jauhelihakastike+salaatti. Kastiketta taas tehtiin niin iso satsi,että sitä riittää vielä ainakin kahdelle päivälle.
 
Tänään lihapullia, uunijuureksia (porkkanaa, punajuuria, lanttua, sipulia) ja rucola-pähkinä-vuohenjuustosalaattia. Huomenna aamulla bageleita graavilohella (viimeiset joulujämät) ja keitetyllä munalla, lounaaksi pyttipannu jouluruuan jämistä (savupossua, perunaa, porkkanaa, pakasteherneitä, paistettua munaa), illalla noita samoja lihapullia tomaattikastikkeessa spagetin kanssa.
 
Ennen aattoa tehtiin kanakeitto: Perunaa,herne-maissi-paprika x 3, pannun kautta kanasuikaleita ja sipulia. Ruokakermaa 4dl ja mausteeksi suola ja curry,oli hyvää :)
Joulun pyhät syöty jouluruokia,torttuja,suklaata yms.
Nyt palataan takasin ruotuun ja tänään ihan perus jauhelihakeitto ja salaatti ruokana.
 
Keitin meille kaksi kattilallista kasvissosekeittoa.. Pyysin miestä tuomaan tarpeet kaupasta ja hän toi niitä sitten ihan tarpeeksi. :grin Saapahan pakastimeenkin pahan päivän varalle.
 
Myö tehtii karjalanpaistin jämistä hampurilaiset, paistettii lihaa pannulla ja täytteet välii :)
 
Ranskalaisia ja kalapuikkoja - hei oikeesti?!? Pitäis vähän nyt kyllä skarpata.
 
Varpahat , meillä oli juusto-sipuli lohkot ja uuni makkara , eli hei, samalla linjalla mennään :wink

Tänään olis tarkoitus tehdä kanapasta. Otin kokeiluun sen creme fraiche sipulisekoituksen ja nyt muistan että miehen toivoma pekoni jäi kauppaan.. hups :D
 
Tänään sattuikin näköjään kasvisruokapäivä. Viimeeksi ollut sellaine.. hmm. ei kai ikinä. :eek: Lounaaksi eilistä kasvissosekeittoa ja päivälliseksi uuniohrapuuroa. Eli vaivaa ei ole todellakaan nähty ruuan eteen. :grin
 
Meillä olikin subway [emoji23]että ei kauheesti jaksanut ruokaa laittaa,vaikka olikin ainekset valmiina kunnon ateriaan.Possun sisäfilettä ja ite tehdyt maalaisranskikset..no ne syödään sitten huomenna
 
Kolme päivää tuossa syötiin jauheliha keittoa. Tänään tehtiin tortilloja,valmiita täysjyvä tortilloja,jauhelihaa,turkkilaista jogurttia,ananasta,punasipulia,juustoa,aurajuustoa,salaattia,tomaattia ja kurkkua. Jokainen sai siitä valita omat täytteet.
 
Lauantaina tehtiin iso satsi hernekeittoa ja jälkkäriksi lettuja. 4munaa,1L maitoa, 2,5dl venhäjauhoja,2dl ohrajauhoja,1,5dl kaurahiutaleita,4tl sokeria,1/5tl suolaa ja 50g sulatettua voita. Tosi hyviä tulee tuolla ohjeella :) eilen sitten iso satsi lohikiusausta jota riittää monelle päivälle.
 
Tänään on vuorossa juuresosekeitto;perunaa,porkkanaa,purjosipulia,kukkakaalia ja soseeksi kun kypsiä. Sekaan vielä olympia sulatejuustoa ja mausteeksi suola riittää. Eilen tein lapsille mansikkakiisseliä välipalalle. Pitää alkaa nyt viikoittan keittää marjoista soppaa. Pakkanen täynnä mustikoita,puna-ja mustaviinimarjoja,puolukkaa ja jonkin verran lakkaa. Varmasti riittää touko-kesäkuun vaihteeseen saakka,sitten saa taas painasta marjametsään :)
 
Mäkin keitin eilen jauhelihasoppaa viiden litran kattilallisen "tästä syödään ainakin pari päivää!.. no juu, periaatteessa.. eilen illalla kasin aikaan korkattiin keitto ja tänään se oli lounasaikaan jo niin vähissä, että mä söin oikeestaan vaan pelkkää lientä. Ja siis tosiaan kahdestaan ollaan vedelty se huiviimme. :happy: Mutta olipahan hyvä keitto, taidan keitellä alkuviikosta ihan kunnon lihasopan, jos vaikka hirveä löytäisin jostain..
 
Tänään ois tarkotuksen tehä kinkkukastiketta ja pastaa ja huomenna hernerokkaa (opettelen tekemää, saa nähä mitä tulee) ja jos rokkaa tulee tarpeeks ni riittäs pakkasee :)
 
Meillä tänään ruokana taas curryinen kanakastike pekonilla ja herneillä. Lisukkeena riisiä. Huomisen meinasin sillä vielä pärjätä, sunnuntain ruoasta ei hajuakaan. Ensiviikollekin pitäs jotain hyvää keksiä. Vois tehdä vaikka itse pitsaa..
 
Miulla on vähän vaikeuksia keksiä mitä söisin välipalaksi (tai aamu- ja iltapalaksi). Tartteis olla jotai nopeeta mut suht terveellistä. Voileivän tekoonkin tarvii kaks kättä ni ei aina onnistu :grin Hyviä vinkkejä?
 
Takaisin
Top