• Foorumilla on huoltokatko, joka on alkanut 30.5. klo 21.00 ja päättyy 31.5. klo 5.00.

Mitä syötte viikonloppuisin?

Bella Swan

Moderaattori
Staff member
Administrator
Maalisäidit 2020
Onko teillä viikonloppuisin esim. herkkupäivä tai lauantaisin usein pitsaa?

Lauantaisaunassa oon juonu ennen yhen siiderin, nykyään holittoman tai sitten limpparia. Pitsaa tms. tilataan useemmin viikonloppuisin kuin arkena.
 
Kieltämättä lauantaisin on usein pizzapäivä, kun puuhataan niin paljon muuta, ettei juuri ehditä hääriä kyökissä. Sunnuntaisin tulee syötyä runsaampi aamupala oikein ajan kanssa, se on tosi mukavaa. Herkuista yritetään nyt opetella pois, sokerista kun tulee niin kökkö olo.
 
Samaa kuin arkisinkin. Useammin arki-iltana pitsaa tai hampurilaista, koska silloin kiireempi saada ruoka äkkiä. Herkkupäiviä tms. ei ole.
 
Minä tykkään hurjasti ruoanlaitosta ja mielelläni viikonloppuisin käytän siihen aikaa vähän enemmän kuin arkena. Lauantaina on meilläkin aika usein pizzapäivä, tosin tulee useimmiten tehtyä ne itse tilaamisen sijaan, kun tuli pizzakivikin hankittua pari vuotta sitten (ihanan rapeita pohjia saa sillä aikaiseksi). Tänään tein lounaaksi mustatorvisienirisoton ja sunnuntaisin valmistan usein jotain pitkän haudutuksen tai näpertelyä vaativaa ruokalajia, jota ei arkena ehtisi tehdä. Esimerkiksi ragua pastan kanssa, gyoza-nyyttejä tai pelmenejä tai sitten jotain pataruokaa. Jos on tosi kiireistä ja stressaavaa arjessa, niin sitten saatetaan oikaista ruoan kanssa viikonloppunakin, mutta toisaalta kokkaaminen on minulle myös tapa rentoutua.

Niin ja sunnuntaina meillä on aina aamupalaksi amerikkalaisia pannukakkuja ja täytteinä marjoja, vaahterasiirappia, hilloa sekä joku suolainen täyte. Tästä harvoin tingitään. :grin
 
Voitteko adoptoida mut? :p
 
Voitteko adoptoida mut? :p

:woot: Tästä jäi kertomatta se, että mies hoitaa meillä lähes yksin siivouksen, tiskit ja pyykit, jotta minulle jää aikaa toteuttaa itseäni keittiössä. Olen mielestäni tehnyt tässä ihan hyvän diilin. :joyful: Tai no, keittiön siisteys noin muuten on yleensä minun vastuullani, mutta se onkin ihan reilua kun minä siellä sotkenkin. :grin
 
Arkena, kun ruuan pitää olla suht. nopeasti pöydässä siitä kun on lapsen tuonut päiväkodista kotiin ja on saattanut olla päivällä menoja ei usein hirveästi ehdi kokkailla. Niinpä arkena on useammin laatikoita, kiusauksia, "keitä jotain lisukkeeksi ja lämmitä mikrossa" ruokaa ja eineksiä. Viikonloppuna ehtii sitten paremmin kokkailla. :)
 
Esikoisella lauantaisin herkkupäivä ja usein jos haetaan pitsaa/hamppareita tms taikka käydään ulkona syömässä niin se ajoittuu yleensä viikonloppuun..
 
Takaisin
Top