Mitä kihlaus sinulle merkitsee?

En osaa sanoa, miksi en halua naimisiin, en vain halua.

Olen kerran halunnut mennä naimisiin miehen kanssa, mutta hän oli ehdottomasti avioliittoa vastaan. Saattaa olla, että siitä pettymyksestä kumpusi vastenmielisyys avioliittoa kohtaan. Ehkä tähän pettymykseen lisänsä toi sekin, että mies vetkutteli lastenteon kanssa niin pitkään, että jätin hänet. Voi tietysti olla, etten ole tämän kyseisen miehen jälkeen kohdannut sellaista miestä, jonka kanssa haluaisin oikeasti mennä naimisiin, en missään nimessä kovin heppoisin perustein menisi muutenkaan naimisiin, ja perheen perustaminen onnistuu ilman avioliittoakin. Ei olla nykyisen kanssa edes kihloissa, eikä mennäkään, koska en avioliittoa halua, en hänen kanssaan enkä kenenkään muunkaan kanssa.

Voi tietysti olla, että oma avioerolapsen taustakin vaikuttaa, vaikka olin kyllä todella pieni vanhempieni erotessa, enkä kovin vanha ollut silloinkaan, kun äitini meni uusiin naimisiin. Isäpuolestani on vain hyvää sanottavaa kuitenkin, että heidän avioliittonsa nyt tuskin negatiivisesti vaikuttaa omiin avioliittoajatuksiin.

Tähän ikään mennessä (45v) vain yksi parisuhde on ollut sellainen, että ajattelin sen jatkuvan ikuisesti. Sen jälkeen aina parisuhteessa ollessa takaraivossa on se pieni ajatuksen piru, joka sanoo, ettei tästäkään taas kuitenkaan mitään tule. Sekin saattaa olla syynä siihen, etten osaa sitoutua riittävästi mennäkseni naimisiin, en ole ehkä koskaan osannut. Voi olla, ettei minun pitäisi ikinä olla minkäänlaisessa parisuhteessa edes, siltä ainakin joskus tuntuu.
 
Kihlaus merkitsee lupausta avioliitosta. Vähän joskus ihmetyttää varsinkin teinien tyyli mennä kihloihin ja erota kuukauden päästä. Ei he varmasti sitä niin suunnittele, mutta ei varmaan ole suhde vakaalla pohjalla jos pian tulee ero.
 
Meille ainakin lupaus avioliitosta. Tässä tosin huomaa hyvin ikäkavereiden (~25-30 v.) kanssa eron, moni muu pitää kihloja pikemminkin samassa asemassa vakavan seurustelun kanssa. Moni myös ihmetteli miksi menimme niin aikaisin kihloihin (siis kaksi vuotta ennen häitä). Moni sanoi että jos menee kihloihin se merkitsee häitä viimeistään seuraavana vuonna. Tätä en itse oikein ymmärrä, omat vanhemmat esim. olleet kihloissa 10 vuotta ennen häitään. Mitä väliä sillä aikavälillä on jos lopputulos on sama? :bored: Itse opiskelin kun menimme kihloihin ja häät saivat odottaa koska halusimme säästää rahaa niihin. Totesimme että häät kyllä maksetaan itse (se ei omasta mielestäni ole vanhempien tehtävä) ja kun kerran isot juhlat halusimme niin sitten myös säästimme rahaa vähän pidemmän aikaa.
 
En ylipäänsä ymmärrä tätä "mennäänkö kihloihin" -systeemiä. Kihloihin meno on yhtä kuin kosinta. Eli "mennäänkö kihloihin" tarkoittaa "tuletko aviopuolisokseni". Kosinnan jälkeen ollaan kihloissa häihin asti. Tämä siis on kihlauksen määritelmä. Jos ei olla aikeissa mennä naimisiin lainkaan, ei voi olla oikeasti kihlautunutkaan.

Meillä ei ole varsinaista kihlautumispäivää muistissa koska naimisiinmenomme oli useamman viikon neuvottelu (menimme käytännön syistä naimisiin). Mutta eräänä iltana kun olimme jo päättäneet mennä naimisiin, mies vielä kysyi, siis kosi, ihan sillä perinteisellä fraasilla. Ja kun päätös oltiin tehty, oltiin se puolisen vuotta kihloissa häitä odotellen.
 
Kihlaus tarkottaa lupausta naimisiin menosta. Edellisessä suhteessa olin kihloissa, ja olin valmis menemään naimisiin, mutta eksä jarrutteli. Hyvä niin, ei sitten koskaan päästy naimisiin asti ja kihlaus purkautui. Nykyisen kanssa mentiin naimisiin 3kk kihloista.
 
Vargynja sanoi:
Uteliaisuudesta, te jotka ette halua mennä naimisiin, osaatteko sanoa miksi ei?
Click to expand...
Meille se kihlaus on jo lupaus loppuelämästä yhdessä ja sormus sormessa on merkkinä siitä muulle maailmalle. Naimisiin meno tuntuu siihen päälle aika turhalta, koska sehän tekisi kihlauksesta lupauksen luvata että ollaan yhdessä. Mikä kuulostaa tyhmältä ja turhalta. Muutenkin meidän suhde on meidän välinen juttu, idea siitä että se ei ole kestävä, oikea tai 'virallinen' ilman että sitä pitää erityisesti julistaa kirkossa tai maistraatissa on kummallinen. Ei se naimisiin meno ole ketään yleensä estänyt eroamasta.. Tämä suhde on ihan yhtä vahva ilman muiden hyväksyntää. Mä en vain ymmärrä miksi ihmeessä naimisiin pitää mennä kun se ei muuta juuri mitään muuta kuin muutaman juridisen seikan jotka voi hoitaa myös muuta kautta? Itse suhteessa minkään ei pitäisi muuttua. Ehkä omalta osalta tähän vaikuttaa se, että mun vanhemmat eivät koskaan olleet naimisissa, vaan kihloissa sen 30 vuotta, eikä kenenkään naimisissa olleen sukulaisen liitto sitten ole kuitenkaan kestänyt loppuun asti.

Enni sanoi:
Me haluttiin nopeasti naimisiin, että päästään perustamaan oma perhe :)
Click to expand...
Erityisesti tämä on musta outoa. Miksi perheen perustamiseen vaaditaan kirkolta/maistraatilta/sukulaisilta lupa? Vastaavasti mä en ole koskaan kuullut yhtään järkevää syytä tähän.. Ne on aina olleet luokka perinteet ja uskonto, joista kumpaakaan en pidä hyvänä syynä. Uskontoa sinällään ymmärrettävänä, mutta koska en itse usko niin se ei vaan ole silloin mulle varsinaisesti hyvä syy.
 
Miikku, ajattelen vähän samoin (vaikka onhan noi juridiset kuviot simppelimpi hoitaa avioliitolla kuin muulla tavoin, kaikkea ei ehkä tulisi ajatelleeksi).

Me mentiin naimisiin vain koska miehelle piti saada oleskelulupa :D Muuten varmaan edelleen elettäisiin susiparina. Vanhempani menivät naimisiin 16 yhdessäolovuoden jälkeen kun äiti odotti minua viidennellä kuulla :)
 
Kihlaus tarkoitti meille molemmille lupausta avioliitosta. Olimme puhuneet jo etukäteen miehen aloitteesta, ettei mihinkään teinikihloihin sitten ruveta. Yhdessä oltiin päätetty suurin piirtein naimisiin menon ajankohta, sen jälkeen mies halusi vielä kosia virallisesti, vaikka minulle se yhteinen sopiminenkin olisi riittänyt. Kosinnan jälkeen varattiin kirkko ja alettiin suunnitella häitä.
 
Miikku_ sanoi:
Meille se kihlaus on jo lupaus loppuelämästä yhdessä ja sormus sormessa on merkkinä siitä muulle maailmalle. Naimisiin meno tuntuu siihen päälle aika turhalta, koska sehän tekisi kihlauksesta lupauksen luvata että ollaan yhdessä. Mikä kuulostaa tyhmältä ja turhalta. Muutenkin meidän suhde on meidän välinen juttu, idea siitä että se ei ole kestävä, oikea tai 'virallinen' ilman että sitä pitää erityisesti julistaa kirkossa tai maistraatissa on kummallinen. Ei se naimisiin meno ole ketään yleensä estänyt eroamasta.. Tämä suhde on ihan yhtä vahva ilman muiden hyväksyntää. Mä en vain ymmärrä miksi ihmeessä naimisiin pitää mennä kun se ei muuta juuri mitään muuta kuin muutaman juridisen seikan jotka voi hoitaa myös muuta kautta? Itse suhteessa minkään ei pitäisi muuttua. Ehkä omalta osalta tähän vaikuttaa se, että mun vanhemmat eivät koskaan olleet naimisissa, vaan kihloissa sen 30 vuotta, eikä kenenkään naimisissa olleen sukulaisen liitto sitten ole kuitenkaan kestänyt loppuun asti.


Erityisesti tämä on musta outoa. Miksi perheen perustamiseen vaaditaan kirkolta/maistraatilta/sukulaisilta lupa? Vastaavasti mä en ole koskaan kuullut yhtään järkevää syytä tähän.. Ne on aina olleet luokka perinteet ja uskonto, joista kumpaakaan en pidä hyvänä syynä. Uskontoa sinällään ymmärrettävänä, mutta koska en itse usko niin se ei vaan ole silloin mulle varsinaisesti hyvä syy.
Click to expand...
Kaikkia avioliiton etuja ei voi saada avoliitossa edes erityisin sopimuksin. Leskeneläke ja perintövero ovat selkeimpiä puutteita. Lisäksi leskellä on oikeus jäädä aviopuolisoiden yhteiseen asuntoon puolison kuoltua, kotia ei tarvitse myydä. Tietysti voi toivoa, että perikunta on myötämielinen eikä avolesken tarvitsisi muuttaa, toiveet eivät aina toteudu.
 
On lupaus avioliitosta ja sitoutumisesta. :happy:

Helmi-maaliskuussa 2013 tavattiin.
Tammikuussa 2014 kihloihin.
Heinäkuussa 2014 naimisiin.
Tammikuussa 2015 esikoinen syntyi.

Itselle erityisesti oli tärkeää olla naimisissa ennen lasten saamista, joten kihlausaika ei ollut niin kovin pitkä. Miehelleni olisi sopinut häät esikoisen syntymän jälkeenkin.
 
Kihlaus on lupaus mennä naimisiin, joten puoliso kannattaa valita huolella. Mieheni vanhemmat olivat naimisissa kuolemaan asti, joten haluan antaa hänelle yhtä pitkän liiton. Olen itse eroperheen lapsi, mutta uskon loppuelämän liittoihin.
Ensi vuonna menemme naimisiin. Eräs tätini oli toisen miehensä kanssa vain kihloissa. Oli se mielestäni ihan ok, mutta toisaalta ihmettelin sitä heidän "sopimustaan" aina.
 
Me menimme salaa naimisiin, joten kihlasormuksia ei koskaan ostettu. Kihhloissa ehdittiin olla tavallaan puolisen vuotta ennen naimisiinmenoa. Joka tapauksessa, mielestäni kihlaus on lupaus avioliitosta ja siitä, että haluaa sitoutua juuri tähän toiseen ihmiseen.
 
Muokattu viimeksi:
Minullekin kihlaus on lupaus avioliitosta, mutta tavallaan ehdollinen sellainen. Kihlauksen voi purkaa jos yhtäkkiä ymmärtää tekevänsä melkoista virhettä, sillä voihan olla että ajan kanssa ymmärtää ettei sovikaan toisen kanssa niin hyvin yhteen kun ensin ajatteli. Ajatus vaatii työstämistä, toista tarkastelee kihlauksen aikana ihan uusin silmin. Kihlaus on eräänlainen koeaika, tunnustus että toinen on erityinen ja häneen ollaan sitoutumassa. Kun mennään kihloihin, sovitaan jo ainakin summittaisesti milloin mennään naimisiin, jotain on pielessä jos kihlauksesta ei edetä eteenpäin mutta toisaalta kihlausta ei puretakaan.
 
Takaisin
Top