"Mistä vauvat tulee?"

Uusperhesatu

Asioista perillä oleva
Joko teillä on kyselty tuota otsikon kysymystä? Millä tavalla olette kertoneet asiasta?

Meillä ollaan vastailtu lasten kysymyksiin sitä mukaa kuin niitä on noussut. Olemme puhuneet asiasta suoraan ja rehellisesti, ilman kiertelyä ja kaartelua. Eskarilainen ei ollut vielä mitään seikkaperäisempää selitystä tivannut, mutta koska hän täytti "jo" 7 vuotta ja menee syksyllä kouluun, ja koska en halunnut hänen kuulevan väritettyä versiota asiasta siellä isommilta lapsilta, päätin käydä hänen kanssaan vähän perusteellisemman keskustelun aiheesta. Puhuimme siis asiasta ja lisäksi luimme pari tarkemman kuvauksen asiasta antavaa kirjaa.
 
Meidän 4-v ei ole vielä asiasta kysellyt, joten ei ole sen kummemmin puhuttu. Sen tietää että vauva on äidin vatsassa ennen syntymää, mutta ei sitä miten vauva sinne menee.
 
Odotin viimeisilläni meidän Nelosta, kun Toka, silloin 3v, kysyi minulta miten se vauva pääsee sitten pois mun masusta. Vastasin, että äidillä on jalkojen välissä sellainen erityinen paikka josta vauvat tulee. Taaperoa se kovasti alkoi naurattaa kun luuli vauvan joutuvan mun sukkaan :laughing021 Saman selityksen olen antanut nyt odottaessani Kutosta, tällä kertaa tuo samainen nykyään pian 7 vuotias oli ihan ihan hämmästyksissä, kun "äiti, sullahan on siellä pimpula!" "Niin, sieltä ne vauvat tulee". Lapset oli jokseenkin järkyttyineitä tästä :rolleyes: vaikka meillä ei koskaan ole mitenkään häpeissä tai nolostellen puhuttu sukupuoliasioista.
Onneksi lapset ei vielä ole olleet kovin kiinostuneita siitä miten se vauva pääsee äitin masuun, selitykseksi on riittänyt, että iskä ja äiti on todella lähekkäin ja silloin isi laittaa siemenen masuun.
 
Meillä tämä ei ole vielä ajankohtaista, mutta itseäni viihdyttääkseni olen miettinyt erilaisia tarinoita. Ehkä kerron tosiasiat ihan solutasolla, niin poika kyllästyy utelemaan. :bookworm: Varmaan hän tulee monet kerrat kauhistelemaan sektioarpea ja sitä faktaa, että vatsa on leikattu auki ja hänet on otettu sieltä ulos. :wtf:
 
Mua naurattaa vieläkin se kerta, kun bonuslapsi kysyi raskaana ollessani, että miten se vauva on päässyt sinne mahani sisään. Kerroin, että vauva on saanut alkunsa siemenestä, joka kohtasi sisälläni olleen munasolun. No, tästä seurasi jatkokysymys, että mistä se siemen tuli. Hän huuteli näitä kysymyksiä toisesta huoneesta, ja minä sitten huutelin vastaukseksi, että se siemen tuli isin pippelistä. Silloin keittiöstä kuului "YÄK !!!", johon minä kiireesti kommentoimaan että "Ei se ole mikään yök, vaan ihan luonnollinen asia", jolloin lapsi vastasi että "En mä sitä, vaan kun täällä on joku iso hämähäkki!". :hilarious:
 
Asioista puhutaan avoimesti ja suoraan, vastaten lapsen kysymyksiin. Ei häpeillä tai vaivaannuta. Pimppi on pimppi jne, ei mikään etupylly tai alapää.

Ikätasoisesti toki. Vauvan siemenistä voidaan puhua alkuun pienemmälle lapselle, myöhemmin solujen oikeilla nimillä.

Lapset (7, 6, 3v + vauva, jonka odotus ja syntymä herätti kysymyksiä) on olleet ihan "okei" ja tyytyväisiä keskusteluun. :) eivät ole hämmentyneet mistään.
 
3v kyseli jonkin verran kun kuopusta odotin. Vauva kasvoi mahassa ja se tuli pimpistä ulos, mikä aiheutti hilpeyttä ("miten se muka mahtuu?!"). Vielä ei pohdittu kuinka vauva masuun päätyi, mutta sitä on mietitty voiko hänen masustaan jonain päivänä tulla vauva kun hän kasvaa isoksi. Johon totesin että se on mahdollista jos niin haluaa :)
 
Olen tuttavien vastauksia lapsiensa vauvakysymyksiin kuunnellut ja kihissyt mielessäni kun monilla vastaukset on juuri sitä luokkaa että "haikara tuo" tai että "äiti löysi sinut kaalinlehden alta" :wtf:
 
Olen tuttavien vastauksia lapsiensa vauvakysymyksiin kuunnellut ja kihissyt mielessäni kun monilla vastaukset on juuri sitä luokkaa että "haikara tuo" tai että "äiti löysi sinut kaalinlehden alta" :wtf:

:hilarious: Heille olisi ehkä hyvä kertoa että lapset ei mene rikki ikätasoisesta totuudesta.
 
Takaisin
Top