Missä vaiheessa kerrot/kerroit raskaudesta?

Vargynja

Admin
Staff member
Administrator
Helmikuiset 2021
Missäs vaiheessa olette kertoneet raskaudesta muille? Kenelle kerroit ensimmäiseksi?

Itse kerroin miehelle heti plussatestin saatuani. Lähimmille (äidille, isälle ja ystävälle joka oli tukenut yritysvaiheessa) taisin kertoa kun neuvolassa oli kuulunut sydänäänet. Muille sitten nt-ultran jälkeen vähän sitä mukaa kun näin/olin yhteydessä.
 
Miehelle heti, lähemmille esim. siskolle ja vanhemmille nt-ultran jälkeen. Muille sitten sitä mukaa kun soiteltiin tai tavattiin. Sillä ajatuksella, että en sen asian takia kenellekään erikseen soita. Tämä oli hyvä tapa minulle ja näin aion toimia jatkossakin. Tai riippuu tietysti vuodenajasta. Viimeksi alkuraskaudessa oli syksy, joten sai hyvin piilotettua aika pitkään.
 
Mies nyt on ollut itsestään selvä, et on saanut tietää muutamassa minuutissa plussan ilmestyttyä testiin :grinSeuraavaksi on saanut tietää oma äitini n. parin viikon päästä plussasta ja muu lähiperhe kun on syke kuultu ultrassa. Sitä perinteistä n. 12 viikon rajaa on noudatettu kaukaisempien sukulaisten, naapureiden yms. puolituttujen kanssa..
 
Aika pian kerroin parhaille ystäville. Muille, jotka ei huomanneet raskautta itse aiemmin, paljastettiin vasta nt-ultran jälkeen, mutta mulla on kaikilla neljällä kerralla masu pyörähtänyt heti näkyviin, joten moni on arvannut siitä ja kysynyt suoraan. Ja aulis sukulainen levittänyt heti tietoa kulovalkean tavoin kun on saanut tietää. :rolleyes:
Ei siis toiveitakaan, että saisi pidettyä salassa kovin pitkään! Nipin napin sinne nt-ultraan pysyi masu piilossa.
 
Rosalina, mulla myös sellasia sukulaisia joilla lähtee heti räpylästä jos kuulee ja varmasti jakaa ilouutisen sosiaalista mediaa myöten :D huoh.
Siksipä vain mun ja miehen vanhemmat tietää jo alussa. Muut läheiset saa tietää joskus nt-ultran jälkeen jos kaikki ok ja loput tutut sit pikkuhiljaa.
 
Eikö oo ärsyttävää.... :shifty: se kun on asia, jonka haluaisi itse julistaa koko maailmalle, mutta vasta sitten kun siltä tuntuu! Niin eikö puskaradiot levitä koko euroopalle asian ja sitten alkaa nekin jo onnitella keiden et tiedä kuulleen. :angry2

Somessa on nähny sellaisen kuvan, jossa on teksti tyyliin "rakkaat sukulaiset. Tiedämme, että olette innoissanne tulevasta perheenlisäyksestämme. Mutta muistattehan, että kyse on meidän perheen keskinäisestä asiasta ja pyydämme, että ette jaa somessa, puhelimitse tai muutenkaan tietoja raskauteen tai synnytykseen liittyen, vaan annatte meidän itse ilmoittaa nämä tärkeät asiat."
Aivan mahtava teksti!! Tuon kuvan voisi napsaista itsellekin, vaikken somea juuri käytä, mutta vaikka laittais vain kuvaviestinä eräille tahoille........
 
Tässä yksi...
Toinen ei suostu lataamaan.
 

Liitteet

  • IMG_20180502_105846.png
    IMG_20180502_105846.png
    842 KB · Katsottu: 137
Miehelle kerroin jokaisesta raskaudesta samantien kun olin plussan tehnyt.

Esikoisesta kerrottiin koko suvulle häissä, jotka oli rv 20. Sitä ennen oli saanut tietää vain kaaso, jolle kerroin vain siinä toivossa, että ottaa huomioon polttareita suunnitellessa (eipä kuitenkaan ollut tästä kiinnostunut vaan järjesti ratsastusta ja ryyppäystä).

Toisesta kerrottiin minun vanhemmilleni rv 12, miehen vanhemmille rv30 ja kellekään muulle ei sitten kerrottukaan ennen syntymää. Ne jotka huomasivat ja kyselivät, niin en kyllä kieltänytkään asiaa.

Nyt päätettiin uuden miehen kanssa, ettei kerrota ennen rv 20 kellekään. Kuitenkin pahoinvoinnin takia oli pakko kertoa esimiehelle ja lähimmille työkavereille jo aiemmin. Mies kertoi vanhemmilleen viikkoa ennen nt-ultraa, ja minun vanhemmilleni ultrakuvan kanssa. Lapsille kerrottiin myös rv 12 tienoilla. Viikkoon 15 mennessä taisi tietää koko työpaikka, vaikka en itse kertonut kuin ihan muutamalle. Osalle sukulaisista jätetään kertomatta, kyllä ne sitten huomaavat viimeistään, kun jouluna mennään käymään :grin
 
Takaisin
Top