Minkä kokoisia vaatteita lapsesi käyttää?

Vargynja

Admin
Staff member
Administrator
Helmikuiset 2021
Alkoi kiinnostaa, minkä kokoisia vaatteita teidän lapset käyttää missäkin iässä. Osittain siksi, kun oma poikani käyttää osittain saman kokoisia vaatteita kuin vuotta nuorempi ystävän lapsi. Eli mikä on lastenne vaatekoko? Ja olennaisena lisänä kertokaa myös, minkä ikäinen hän on. :)

Oma lapseni on käyttänyt suunnilleen neljä-v. synttäreidensä jälkeen 110 kokoa. Osa vaatteista on vielä 104, mutta varsinkin lahkeet alkaa jäädä lyhkäisiksi. Pituutta hänellä on hieman reilu 104cm.
 
2-vuotias käyttää pääosin kokoa 92, vaikka on vasta 85cm pitkä. Osa vaatteista on 98-104 eikä silti liian isoja.

Hyvä keskustelunavaus, sillä hankin talven alennusmyynneistä seuraavan talven vaatteet
 
Meidän 2-vuotias käyttää myös pääosin 92 cm vaatetta. On 2v. neuvolassa ollut himpun vaille 89 cm pitkä tyttö, hiukan keskikäyrän yläpuolella. Ostin välikausivaatetta 98 cm löytörekistä, ja seuraavan talven toppavaatteet etsin myös alesta 98-kokoa.
Meillä on Reimatecin toppatakki, joka vaikuttaisi olevan todella reilu 92-koko, ei voi käydä vielä tänä talvena pieneksi, voi mennä jopa ensi syksynäkin.
 
3,5v tytöille parhaiten sopii 98cm, mutta käytännössä kaikki vaatteet on hankittu 104cm - menevät pidempään. Etenkään yläosissa ei reilu koko haittaa. Housuissa tosin 86cm olisivat parhaat vyötäröltä, mutta lahkeissa ei sitten enää riitä pituus. Viime kesänä käytin 68cm housuja tytöillä shortseina.. :D Pituutta on noin 97cm.

1v3kk tytöllä on käytössä 74cm vaatteet, osa 68cm yläosista menee edelleen. Pituutta on noin 77cm.

Kaikki lapset ovat hoikkia.
 
Etenkään yläosissa ei reilu koko haittaa. Housuissa tosin 86cm olisivat parhaat vyötäröltä, mutta lahkeissa ei sitten enää riitä pituus.

Meillä on tuota samaa että kun housut olisi parhaiten sopivia vyötäröltä, ne on jo liian lyhyet. Ehkä arvaattekin että hoikka lapsi on kyseessä.
 
No jaa. 3,5-v käyttää kokoa 110, 104 menee joskus etenkin housujen osalta mutta paitojen hihat ei millään riitä, usein ei lahkeetkaan. Aika amatsoni, syksyllä mitattiin 105 cm ja siitä on vähän taas kasvanut. Hoikka kuitenkin niin housut putoo :)

Eikä tuo vauvakaan taida pieniä geenejä omata kun vajaan 3kk iässä piti luopua 62 vaatteista suurimmaksi osin. :)
 
7v2kk - 134
5v11kk - 122
3,5v - 110/116
3kk - 74-80:'D

Kaikilla isompaa kokoa kuin "normaalisti" kun ovat pitkäselkäisiä. Housuissa voi mennä pienempi koko kuin paidoissa/bodeissa.
 
1v 8kk käyttää suurimmaksi osaksi 92 cm kokoa.


Meillä myös pitkäselkäinen lapsi ja tosi hoikka. On pitänyt hänelle teettää housuja, kun lindex ja h&m yms. housut ei pysy ylhäällä ollenkaan vaikka olisi narut. Polarn o. Pyretin ja Me&i:n housuissa ainakin on napilla säädettävä kuminauha, vinkiksi muille hoikkeliinien äideille.
Metsolan vaatteet sopii myös hoikille.
 
2v3kk 92cm (menee vielä piiiiitkään).
3kk 68cm.

Vauva ottaa kovaa tahtia isosisarusta kiinni, käyttää nyt samoja vaatteita ku esikoinen 6kk ikäsenä :p
 
Meillä on aika pienikokoiset lapset, kohta 9v käyttää 134cm, 6,5 vuotias käyttää 122cm, 4,5v 98cm (jotkut 104cm on myös sopivia), 3,5v käyttää 92cm (hän oli 3v neuvolassa 85cm :Heartpink) ja kohta 2v käyttää 86/92cm vaatteita.
 
Kaikki kolme tyttöjä

Kohta 4, 5v 116-122
Kohta 2v 86-92
Kohta 8 kk 68-74
 
5v oli 5v neuvolassa 116cm joten vaatteissa käytössä 116-122cm

3v oli 3v neuvolassa 106cm joten käytössä 104-116cm vaatteet.

6,5kk oli 6kk neuvolassa 77.8cm joten käytössä lähinnä 80cm vaatteet. Joistakin bodyistä myös 86cm on selästä ihan sopiva.

Tykkään et lapsilla vaatteissa ei nilkat ja ranteet vilku vaatteitten lyhyyden vuoks. Ja sit toisaalta et lapsen on kiva liikkua ja telmiä niissä.

Oli huojentava kuulla et muillakin on pitkiä muksuja :) Onko teillä neuvolassa erityisemmin seurattu lapsen pituuskasvua?
 
2,5v käyttää kokoa 92 :) Nyt just taitaa olla noin kaikki käytössä olevat vaatteet tuota kokoa niin ettei mikään 86 kokosista oo enää käytössä ja mahdolliset 98 kokoset odottelee vielä vuoroaan liian isoina..
 
Esikoinen 3v ja 95cm pitkä. Suurinosa vaatteista 98/104cm. Kuopus 7kk ja oli 6kk neuvolassa 67cm. Käyttää pääosin 68cm vaatteita. Muutama 74cm käytössä.
 
Neuvolat on vasta tulossa, joten en tiedä lasten tämänhetkisiä pituuksia, mutta käytössä ovat seuraavat koot:

1 v 4 kk: 86
Himpun vaille 3 v: 98 (tosin monet 92-kokoisetkin menee vielä hyvin)
6 v 11 kk: 122/128
9 v: 134(/140)
 
Poika 13 kk käyttää kokoa 80. En tosin tiedä kuinka kauan, koska on viime aikoina ottanut kovasti spurttia pituuskasvussa. Hän on vähän persjalkainen niin kuin vanhempansakin, joten yläosassa vaihtuu aina ensin koko, vasta viikkoja myöhemmin housuissa.
 
Poika 1v3kk (1v neuvolassa 9700g ja 73,5cm) käyttää nyt lähinnä 80cm vaatteita, joistakin vaatteista on jo 86cm käytössä, mutta pääsääntöisesti tuo 80cm menossa. Joistakin bodyista tuntuu loppuvan pituus melko aikaisin, vaikka muutoin olisivatkin sopivia hihoista ja ympärysmitasta, riippuu tosi paljon vaatemerkistä. Yksi me&i-body on ollut käytössä jo monta kuukautta, kun on jotenkin niin hyvän mallinen, ja hihat sai käännettyä kätevästi. Mahtuu edelleen hyvin myös pituudesta, eikä hihoja tarvitse enää kääntää. Jotkin markettimerkit taas tosiaan jäävät lyhyiksi hyvin nopeasti. Housuissa taas lahkeet ovat muutoin sopivassa koossa aina liian pitkät. Ehkä meilläkin on tuota persjalkaisuutta havaittavissa :D Toisaalta viime vuoden äitiyspakkauksen valkoiset tassukuvioiset housut menee edelleen :) Tuntuu joskus tosi hankalalta ostaa pojalle vaatteita :sad001 Onneksi ulkohaalarit on olleet sopivia. Äitiyspakkauksen toppahaalari on sekin nyt juuri aika sopivan kokoinen, olikohan se kokoa 68/74?
 
Takaisin
Top