Minkä ikäisenä kerrossänkyyn?

SuperTaateli

Keskustelujen kuninkuusravaaja
Heinäkuunmammat 2015
Toukomammat 2017
Huhtikuiset 2023
Toukokuiset 2023
Otsikossa se kysymys jo tulikin :) eli minkä ikäisenä olette laittaneet / aiotte laittaa lapset nukkumaan kerrossänkyyn (tai parvisänkyyn)? :)

Me ollaan mietitty kerrossänkyä kun kämpässä ei oo hirveästi tilaa. Esikoinen täyttää kesällä 3v ja mietin, että millon olisi mahdollista edes ajatella kerrossänkyä. Toki lapsikohtaista, mutta jos sais vähän osviittaa vastauksista, että kannattaako sitä edes vielä harkita :p
 
Meillä on mökillä Niementehtaiden lasten kerrossänky ja siellä nukkuminen on onnistunut hyvin. Kaksoset täyttävät ensi kuussa 3v.
 
Esikoinen oli noin 3v ja nuorempi 1,5v kun laitettiin kerrossänkyyn. Alunperin isompi oli yläpedillä, mut nyt jo pitkän aikaa pienempi on ollut yläpedillä kun isompaa pelotti siellä jokin ja hyvin sujuu, vaikka pienempi onkin vasta 2,5v
 
Onpa kiva kuulla Suski88, että nuorempikin kuin 3-4vee pärjää ylhäällä! Me ollaan toivottu, että kuopus viihtyy niin pitkään pinniksessä (2veeksi), että esikoisen saisi passitettua yläpetiin (3veenä). Esikoinen tosin alkoi reilusti alle parivuotiaana kiipeilemään pää edellä alas pinniksestä, jolloin sängynvaihto tuli hänen osaltaan pakolliseksi.
 
En ole määritellyt mitään ikää jolloin tätä voisin kokeilla, vaan ennemminkin niin, että milloin lapsi on ns. tarpeeksi rauhallinen nukkuja ettei yöllisillä pyörimisillään/unissa kävelyillään sieltä tulisi tipahtamaan. Toistaiseksi nuoremmilta lapsilta tämä kätevä ratkaisu on pois harkinnasta :D Katsomme asiaa sitten hieman myöhemmin :wink
 
Meille kotiutui Ikean kerrossänky kun esikoinen oli 3,5v (yläsänky) ja keskimmäinen lapsista oli pikkuisen päälle 2v (alasänky). Nyt esikoinen on 6v ja nukkuu parvisängyssä (jotain 1,8m korkea?), keskimmäinen kerrossängyn yläpedissä ja kuopus 2v10kk nukkuu alapedissä (siirtyi siihen 2v täytettyään).
Alapedissä on Ikean lisälaita varmuuden vuoksi, ilmankin pärjäisi kyllä. Ja kerrossänky ei ole järin korkea, oisko yläpeti 1,4m korkeudella tai jotain + laitojen korkeus (tuplalaita).

Ei ole kertaakaan ollut ongelmia sängyn kanssa. :)
 
Takaisin
Top