"Minä-olen-äiti" ja "tuo-tuossa-on-oikeasti-minun-lapseni"

[Mewwi^^]

Kyseessä siis verisiteen tai leimautumisen muodostuminen.

Kysymys teille joilla on jo ainakin se yksi synnytys takana: Missä vaiheessa teille tuli leimautumisen tunne omaan lapseen?

Itse "Sinttiä" odottaessa mietin että roihahtaako se äidin rakkaus vaan jossain vaiheessa vai olenko täysin tunteeton (On ollut ennekin pieniä ongelmia hahmottaa omia tunteita, varsinkin rakkauden osalta - tunnenko täysillä?) kun olo oli lähinnä vaan sellainen että siellä se mahassa kasvaa ja varsinkin sen jälkeen kun "Sintti" syntyi niin odotin että kai nyt jotain olisi pitänyt tuntea? Tottakai Sintti oli erittäin odotettu ja toivottu lapsi ja ehkä jopa vähän hätäännyin kun mitään ei sitten heti tapahtunutkaan.

Poika syntyi 10:55 ja siinä meni se päivä sitten vaan ihmetellessä että miten tää oikein toimii ja vasta seuraavana yönä kun äitivuodeosastolla makasin sängyssä ja pikkunen nyssäkkä nukkui rinnalla se iski. Aamu yön nouseva aamuaurinko loi ensimmäisiä säteitä huoneeseen ja suoraan sänkyymme ja voi luoja sitä tunteiden määrää. Siinä vaan itkin onnesta ja rakastin pientä poikaa.

Se mikä alko silloin aamuyön pikku tunteina on ollut vieläpä tunteita pienimmästä päästä kun tuntuu että joka päivä tuo aalto tulee aina uudelleen ja paljon voimakkaampana kun katon pojan touhuamisia (':

Arvelin tästä avata kun se oli silloin aikanaan suurin mieltä askarruttanut kysymys ennen synnytystä, enkä siitä oikein uskaltanut edes keneltäkään kysyä että "entä jos en tunnekkaan mitään kun nytkään ei tunnu miltään erikoiselta".

 

[MPOP]

Mie mietin kans paljon sitä ekassa raskaudessa että entäs jos en rakastakaan sitä lasta kun se syntyy. Meillä alku oli muutenkin vähän kivikkoinen kun tyttö joutui 1 pv ikäisenä lastenteholle sokeri- ja antibioottitippaan ja oli nenämahaletkua, valohoitoa ym. Silloin tuntui lähinnä siellä osastolla rampatessa että olen vaan joku lypsylehmä joka jolkottelee lapsen luokse imettämään ja sitten menee omaan huoneeseen odottamaan seuraavaa kertaa. Huoli ja ikävä oli tietysti kova, mut mulla se "äidinrakkaus" kolahti oikeestaan vasta kun tyttö pääsi vierihoitoon. Tai sitä oli monenlaisia tunteita ja tosi ristiriitaisiakin, mut en kyllä antais hetkeäkään pois ja tyttö on tottakai maailman ihanin ja rakkain! Tämän seuraavan kohdalla mulla on jotenkin tosi paljon luottavaisempi ja rauhallisempi olo kaikin puolin kun tän kaiken on jo kerran kokenut.

 

[Nanaa_]

Mä luulin et tuli ehkä se tunne rv 20 ultrassa että musta tulee äiti ja tuo pikkunen on mun vauva mutta sitten kun esikoinen syntyi niin uskon et se vahvin tunne tuli silloin se oli jotain uskomatonta! Mä en olis ikinä uskonut että äidin rakkaus tuntuu niin vahvalta. Se tunne ku sä et oo ikinä rakastanut ikinä ketään niin paljon kun sitä omaa pientä ja se et heti siinä ajattelee et mä suojelen häntä kaikelta... Ehkä kuulostaa kliseiseltä mut näin mä sen tunsin Nyt voin itse sanoa et en koskaan vähättele muiden äitien huolia omasta lapsesta koska nyt tiedän itse miltä se tuntuu.

 

[Maajo]

Mulla esikoisen kohdalla kesti pidempään, varmaan jokun 3kk ennen kuin rakkaus heräsi. Varmaan johtui siitä kun olin niin kipeä sektion jälkeen ja vauva oli 6vrk tehohoidossa kun infektoitui hänkin, ja sit minuun iski haavatulehdus ja haava aukesi ja sairaalasta päästyäni (vauva 10vrk ikäinen) alkoi haavanhoito joka kesti tuon 3kk, ja kävin päivittäin tk:ssa haavanhoidossa jolloin mies hoiti vauvaa, ja kun haava oli kiinni ja pystyin alkaa touhuileen muksun kaa ja hoitaan täysin voimin häntä niin rakastuin muksuun, junnun kohdalla rakkaus syttyi muutamia päiviä synnytyksen jälkeen, hän syntyi alateitse ja oli vierihoidossa koko ajan.

 

[Sipriina79]

Kyllä se tunne, et toi on nyt mun tuli heti kun kuulin nyyttien itkun. Molemmat ovat tulleet sektioilla, joten mulla ei ole ollut synnytyksen kokemusta, mut side silti vahva. Rakastumiseen mennyt molemmissa pari päivää. Väsymys kun alkoi kaikkoamaan ja imetys alkoi sujumaan niin stressi hävisi. Sit tajuaa vasta sen tunteen. Mut en mä pystynyt oleen erossa kummastakaan hetkeäkään. Kun hoitajat yritti laittaa vauvan omaan sänkyynsä niin pistin rähinän päälle, että vauvan paikka on mun kainalossa ei yksin sängyssä.

 

[Mariel2016]

Mulla taisi rakkaus syttyä heti kun sain vauvan syliin synnärillä. Poika kävi virvoittelussa heti synnyttyä ja sain iholle vasta 10 min ikäisenä, mutta siinä vaiheessa olin jo aivan myyty. Pari päivää tunne vielä vahvistui, niin että meinasin pakahtua rakkaudesta. Ja se yhteenkuuluvuuden tunne on todella voimakas. Poika tänään viikon ikäinen.

 

[KoBe]

Kun poika syntyi, tunteet oli todella vahvat. Helpotus, ilo, suojelunhalu, pelot pienen elämän puolesta. Oli vaikea päästää poikaa vieraiden syliin, ja oli ihanaa kun poika oli siinä rinnalla ja vieressä.
Samalla kävin hirveän pelkomyrskyn läpi. Mitä jos muut kiusaavat lasta hoidossa, koulussa? Entä, jos joutuu huonoon seuraan? Mitä jos on hirveä rämäpää ja loukkaantuu vakavasti tai kuolee...?
Jossain vaiheessa nää pelot on hellittäneet, en edes tiedä milloin.

Mutta se rakkaus, se että tuo on ykkönen mun elämässä, siihen meni kuitenkin varmaan se kolme kuukautta. Sitä ennen hormonit hyrräsi ja määräsi, sitten 3 kk synnytyksestä tajusi että tuntee rakkautta, ilman sitä hormonimyrskyä.