Milloin velliä/kiinteää (pottua/porkkanaa) maidon sekaan?

Meillä poika on saanut nyt melkein kuukauden kiinteitä. Ensin kerran päivässä ja nyt kaksi kertaa päivässä. Ihan pihalla minäkin olen määristä ja miten usein pitäisi antaa. No viikonloppuna tulee mittariin 5kk ja silloin ajattelin aloittaa aamupuuron antamisen. Aloitellaan ehkä maissipuurolla ja sitten riisiä. Neuvolassa viimeksi sanottiin, että uutta makua annetaa 1-2 päivää varovasti ja sitten saa antaa niin paljon kuin syö. Meillä poika söisi paljon ja en ole kovin isoja annoksia silti uskaltanut/halunnut antaa. Olen ajatellut, että tärkein ravinto on vielä maito ja sitä saa imeä niin paljon kuin haluaa. Aluksi annoin pari teelusikallista, sitten jääpalan verran ja nyt menee noin puoli pilttipurkillista kerralla ja kaksi kertaa päivässä siis. Makuina on testattu bataatti, maissi, luumu, parsakaali, mustikka (tuore ja purkki), kesäkurpitsa,, kukkakaali ja banaani. Tuossa järjestyksessä. Kaikki ovat uponneet. :) Perjantaina meillä onkin neuvola, odotan jo kovasti, jotta saadaan lisäohjeita kiintieisiin. Ja kiitos kaikille vesikommenteista. Nyt olen tarjonnut kiinteiden pääkle tuttipullosta vettä. Eihän poika paljoa juo, mutta jonkin verran kuitenkin. Luumun syöttämine ja vesi on tehneet tehtävänsä, eikä poika vielä ole ummetuksesta kärsinyt.
 
Meillä nyt syöty kiinteitä neljä päivää ja kaikki on tyttö syönyt itse. Ensimmäinen kerta oli hiukan pelottava, tyttö okseni pari kertaa ja oksennus tuli vielä toisellakin kerralla, mutta ei sitten enää näiden jälkeen. Ja nyt neljänpäivän jälkeen tulos näkyy jo vaipassakin, eli jotain menee myös mahaan asti. Toki vielä parin kuukauden ajan maito on se tärkein ravinnon lähde.
 
Nyt kun kiinteiden syönti on jo osa jokaisen arkea niin miten teillä syödään? Kuinka useasti, mitä ja mitenkä paljon?

Meillä on kolme kiinteää ateriaa päivässä ja maitoa (korviketta) menee n. 600-800ml kiinteiden lomassa, joskus juo yölläkin sen kerran.

Aamulla annan pelkkää maitoa, sitten k. 11 maissa puuroa ja hedelmä/marjasosetta tai kiisseliä n. 1dl.
k. 15-16 kasvisliha-soseateria n. 1 pilttiprk.
k. 19 iltapalaksi sama homma ku aamulla.

Tyttö on tosi pieniruokanen ja kasvuki on aika hidasta.. Kakkaaki yleensä vaan jokatoinen päivä.. Oonki miettiny että pitäiskö lisätä menuun yks kasvisateria.. 

Näin siis kiinnostaisi tietää miten muut syö
 
Vihdoin pääsen taas kirjoittamaan, kun ollaan lomareissuilta taas kotona. Meillä on vasta viimeisen kahden viikon aikana ruokailurytmi vakiintunut. Vatsataudin jälkeen kiinteiden syönti oli sellaista takkuamista... Mutta nyt menee näin. n klo7 imetys n klo9 aamupuuro pari ruokalusikallista ja puoli purkkia hedelmäsosetta N klo10 imetys n klo12 lounas puoli purkkia kasvis tai lihasose ja vajaa puoli purkkia hedelmää ( yleensä luumu tai mustikka) & imetys n klo14.30 välipalana imetys n klo 17 päivällinen samoin kuin lounas n klo20 iltapuuro (1/2dl hiutaleita eli iso annos) ja yksi purkki hedelmäsosetta n klo 20.30 imetys Imetykset pitäisi saada vielä heti ruokailin perään, mutta tällä hetkellä ei onnistu, koska pojalla ei ole riittävä nälkä, vaan helposti puree silloin, auts!!! Onko tähän vinkkejä? Nyt joudun pitämään puolen tunnin tauon ja sitten vasta imetys. Tämähän ei ole hyväksi hampaille. Suuren osan ruokasoseista teen itse, hedelmät tulee purkista. Vatsataudin jälkeen kasvissoseet eivät kunnolla uppoa sen vuoksi joudun antamaan samalla hedelmäsosetta, sen määrää koko ajan vähennetään ja oikeaa ruokaa lisää. Puuron teen ihan hiutaleista ilman hienonnuksia ja se on alkanut hedelmäsoseen kera uppoamaan toooosi hyvin. Nyt päästiin myös aamuyön klo5-7 imetyksestä eroon, kun puuro maistuu illalla hyvin. Eka imetys siis aamulla herättyä. Poika kasvaa hyvin ja on saanut vatsataudissa menetetyn massan takaisin. Maanantaina mennään neuvolaan hakemaan 6kk mitat.
 
Äh, eihän tosta viestistäni saa mitään selvää, kun taas on vain yhtä pötköä. Nyt meillä on vihdoin tietokonekin, niin täytyy alkaa sillä kirjoittelemaan.
 
Meillä 9-9.30 kun herätään juo varmaan sen 100ml maitoa.

12-13 Lihasosetta 1purkki
16-17 Kasvissose 1purkki
n. 20 iltapuuro 2dl
21-22 160-200ml maitoa

Ja väleissä juo millon mitenkin maitoa :) Ja yöllä nykyään 60-100 ml maitoa klo 4. Ei tosin aina.
 
2 x puuro, 2 x lihaa, kanaa tai kalaa, 2-3 x hedelmäsosetta ja joka ruuan kanssa hörppy maitoa, vettä tai mehua (niit 4kk --> mehuja) ja maitoa menee päivässä 400-800ml
 
meillä herätään n. klo 7-7.30, aamupalaksi puuroa, johon sekoitettu hedelmäsosetta. tissiä ennen päiväunia n. klo 9-10, päiväunet kestoltaan 30-45min. lounas on joko liha- tai kasvissose 2/3 purkkia ja n. 50ml maitoa (korvike), yleensä alkaa kitisemään tissiä, jolloin annan lisää korviketta n. 50ml. n. klo 14.-14.30 välipalaksi 2/3-1 purkki hedelmä- tai marjasosetta ja korviketta n. 100ml, (päiväunet 30-45min). päiväruoka n. klo 16.30-17.30 kasvis- tai lihasose 2/3 purkkia ja korviketta n. 100ml, iltapala n. klo 20 puuroa. ennen nukahtamista annan tissiä.

Ilona herää yöllä 2-4 krt, mutta rauhoittuu yleensä silityksellä ja sillä, että laitan käden selän päälle. aamulla annan tissiä n. klo 5-7 aikaan.
 
Onko teidän vauvojen vatsat toimineet moitteettomasti kiinteiden myötä vai onko tullut ajoittaista ummetusta jonka takia on sitten pitänyt vähän miettiä mikä kovettaa ja mikä taas pehmittää vatsaa?

Meidän tytöllä vatsa toimii niiiiin epäsäännöllisesti ja menee ummelle tosi helposti ja mua ärsyttää ku joka paikkaan on sotkettu perunaa joka aiheuttaa vissiinki myös sitä kovaa vatsaa.. :(
Puuro on kans yks mitä pitää antaa tosi tosi varovasti, siitä menee kakkaaminen niin hankalaksi ja ulos saadaan pelkkää pikkupikkupapanaa..
Äh, meillä tämä kiinteiden syönti ei ihan niin helposti käynytkään kun alkuun kuvittelin..
 
Määriä en osaa sanoa, mutta tässä suurinpiirteisiä kellon aikoja:

Yöllä tyttö herää syömään tissiä klo.3.00, 5.00 ja 7.00
Herätään klo 8-9, joilloin on ensin sängyssä vielä syöty tissiä.
Aamupäivä unet klo 9-10, riippuen monelta ollaan herätty ja nukutaan pari tuntia
Herätään ja syödään puuroa ja hedelmä/marjasosetta tai banaania ja muita hedelmiä. jota ennen on syöty tissiä.
Toiset päiväunet n. klo14 ja nukutaan taas se pari tuntia.
Herätään ja syödään höyrytettyjä kasviksia ja lihapullia, pihviä tai kanaa. Päälle tissiä.
Välipalaksi vaihtelevasti tissiä tai jotain kiinteää esim. avokadoa, banaania, kasviksia tms.
Iltapala n. klo 20.00, yleensä puuroa ja sosetta. Päälle velliä n.50ml ja sitten sänkyyn ja tissiä. Nukkumaan mennään yheksän jälkeen.

Joskus joku ruoka voi jäädä pois, mutta keskimäärin syödään 3 kertaa päivässä kiinteitä. Joskus vain 2 kertaa ja joskus 4 kertaa.
 
Takaisin
Top