Milloin ja mikä nimi vauvalle?

MayBe

Satasella mukana keskusteluissa
Haluatteko ensin nähdä vauvan ennenkuin päätätte tai keksitte nimen vauvalle?

Me ollaan miehen kanssa jo ennen kuin vauvat on edes tehty päätetty heille nimet :D Sisko taas haluaa oppia tuntemaan vauvan ensin. Siskon esikoinen piti olla Leonard mutta heidän mielestä hän ei näyttänyt siltä kun syntyi joten heidän piti keksiä uusi nimi. Kuopuksen kanssa keksivät nimiehdotuksia vasta kun lapsi oli syntynyt ja kokeilivat aina päivä kerrallaan kutsua vauvaa eri nimellä.

Heti kun ollaan saatu tieto onko vauva tyttö vai poika ollaan ruvettu kutsumaan vauvaa sillä nimellä joka oli jo päätetty. Eli meidän Anton näyttää sitten miltä näyttää kun on syntynyt.

Hauskaa miten erilailla ajatellaan näistä asioista. Toinen on nimi.

Meillä oli tavoitteena nimi jota voi lausua suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi, nimi joka ei lausuta eri tavalla suomeksi tai ruotsiksi, ja nimi jossa ei ole r tai s kirjainta. Tosi helpoksi tein tämän meille :D Ja toki nimi jonka molemmat hyväksyvät :wink Niinpä meillä on Benjamin ja Anton pojat :) Kolmas onkin sitten vaikeampi, kun mies ei hyväksy Daniel nimeä, joten voi olla että pojan nimessä joudun luopumaan "ei r tai s kirjainta" -säännöstä :) Tytöstä tulee Matilda.
 
Meille ei vauvaa ole tulossa, mutta hauska lukea kuinka jollain niin samanlaiset nimet mielessä mitä meillä on ollut :) Meiltä siis löytyy Benjamin, toisena vaihtoehtona hänelle oli Daniel :) Ja Matildakin meiltä löytyy :)
 
Meillä on nimet valmiina kahdelle tytölle ja yhdelle pojalle :) Esikoista odotamme. Kun lapsi syntyy, alamme heti kutsua häntä omalla nimellään. Meille kastejuhla on tärkeä juurikin kasteen takia emmekä pidä sitä nimenantojuhlana, joten emme aio myöskään salailla nimeä lapsen syntymän jälkeen. Olen kuullut niin monta "100 % tyttö"-lupausta, jotka onkin syntyessään poikia, joten siksi otamme nimen käyttöön kun varmasti tiedämme kumpi se on :dummy::dummy1:
 
Meilläkin on nimet valmiina. Ei niitä ehtisi keksiä lapsen syntymisen jälkeen. Häntä kutsutaan ristiäisiin asti vauvaksi. Pappi kertoo nimen muille juhlassa. Kriteereinä oli, että on vanha, suomalainen, löytyy useampi siihen sopiva tuleville sisaruksille, lausutaan kuten kirjoitetaan, ei liian yleinen. Näitä on jo vuosia mietitty:)
 
Ollaan mietitty nimivaihtoehtoja valmiiksi, mutta esikoisen kanssa kävi silleen että tyttö sai ihan muun nimen kuin mitä aluksi suunniteltiin. Nimi kerrotaan heti kun pieni pääsee kotiin.
 
itsellä oli esikoisen nimi mieittynä jo aikoja ennen kuin edes tiesin koskaan saavani lasta. toisen kanssa miehen kanssa käytiin sataa suosituinta pojan nimi listaa läpi ja sieltä valkattiin sitten kaikkein harvinaisin nimi mikä sopi molemmille. Lopulta sitten molemmilla lapsilla alkoi nimet samalla alkukirjaimella. Nyt sitten pitää keksi kolmas nimi joka alkaa samalla alkukirjaimella ja ei ole kovin yleinen.. En tiedä miten tässä onnistutaan...
 
Itse oon suosinut vanhoja suomalaisia nimiä. Ne on vaan musta helmiä. :) Esim. Helmi ois ihana nimi tytölle, mutta se on lähipiirissä jo..
 
Molemmille tytöille oli nimet valmiina ennen kuin syntyi.. Nuorimmaisen nimi oli jotenkin luonteva.
Nyt tuntuu että ei keksi nimeä millään, ainakaan vielä. Ja kun on heitelty ilmaan nimiä niin ei ole toiselle kelvannut.. Vaikeeta tulee olemaan.
 
Itsellä kriteerinä että nimen täytyy alkaa A:lla ja olla jotenkin erikoinen. Nimi myöskin pitää keksiä ennen syntymää koska en halua kutsua lastani vauvaksi ja pähkäillä mikä nimi annetaan.

Myöskin annetaan kolme nimeä joista yhden täytyy olla jokin suvusta esim. Mummin nimi yms. Jos nyt tulee tyttö niin nimen olen päättänyt jo teininä ja se onneksi sopi miehelle. Poijan nimeä taas en tiedä ja sitä onkin tässä keretty jo pähkäilemään.

Esikoinen oli ihan miehen päättämä. Sanoi että on aina tiennyt että jos pojan saa niin nimi on Alexander ja minun onnekseni nimi alkoi A:lla ja ei nyt ollut mikään perus pertti vaan hiukan erilainen. :)
 
Istuttiin toissa iltana miehen kanssa ja heiteltiin pojan nimiä ilmaan. Mikään minun ehdotuksistani ei oikein napannut miehen mielestä joten hän rupesi itse niitä ehdottelemaan. Tuli kauheita ja hyviä ja vitsejä ja lopulta se oikea. Eli nyt on pojallekin valmiina nimi. Tytölle mies hyväksyi minun ehdotukseni heti.
Ja yllä olevasta viestistä tuli mieleen että myös meidän lapsilla on molemmilla kolme nimeä, kuten tulee myös tälle pienokaiselle. Ensimmäinen nimi (kutsumanimi) on meidän keksimä, mutta toinen ja kolmas nimi tulevat miehen ja minun suvusta. Esikoisen kohdalla toinen nimi on mieheni suvussa kulkeva nimi ja kolmas nimi minun suvustani, ja kuopuksen toinen nimi on taas minun suvusta ja kolmas nimi miehen suvusta, ja näin tulee olemaan myös tämän pienokaisen kanssa.
 
Me on puhuttu nimistä jo vuosia aina silloin tällöin. Velipoika "vei" yhden pojan nimen omalleen, mikä oli meillä listoilla. Nyt tässä innostuksissani listasin yhtenä iltana muutamia nimivaihtoehtoja. Tytölle tuli mieleen paljon enemmän nimiä ja pojalle vain muutama.
 
Meillä on pojalle yksi ehdotus esikoisen nimen myötä. Sopis hyvin pikkuveljelle :) Tytöllekin on nimiehdokkaita :) Mietittiin tytön nimiä esikoisen aikaan. Nyt ei olla vielä pyöritelty nimiä.
 
Mie olin miettinyt aiemmin jo mahdollisia nimiä mutta ne ei sitten tietenkään kelvannut miehelle nyt kun tästä haaveesta tuli totta. Heillä on suvussa nimetty ruotsinkielisillä nimillä lapsia ja oman mieheni nimi on Mats joten päätettiin eilen yhdessä pitäytyä "teemassa". Ja pidetään myös varmaan niin että toinen nimi on joku niistä jotka jo kulkevat suvussa.
 
Me ollaan sovittu tytölle jo koko nimi (kolme) ennen raskautta, mutta pojalle ei oo yhtä helppoa. Varmaan mietitään poikien nimiä kunnolla vasta, jos käy ilmi, että poika olis tulossa. Nimen pitää olla kansainvälinen, mutta helppo lausua suomeksi eli käytössä myös suomen- tai ruotsinkielisessä kalenterissa.
 
Mulla tuli yksi nimi heti mieleen plussattuani... Saas nähä näyttääkö vaavi sitten sen nimiseltä, jos sukupuoli täsmää :D
 
minä olen haaveillut parista nimestä jo niin monta vuotta, että ne nimet varmasti pysyy. Meilläkin lähipiiriin ja tuttaville jo syntynyt samannimisiä mutta en anna sen haitata, ei voi muut varastaa mun nimiä :D
vähän tuli paha mieli, kun kerroin kaverille, mitä nimee oon aatellut, niin hän vaan sanoi että se nimi on jo hänen suvussa ja mieli varmasti vielä muuttuu. Mutta tämä antoikin voimia, että ei kyllä muiden takia varmasti muutu :D
 
Meillä ei muuta kriteeriä kuin että tulee olla suominimi. Pohjanmaan lakeuksille ei mikään monikansallinen nimi vain käy :-D minun aikaisempien lasten nimet ovat tyystin suvusta, molemmilla kolme nimeä, mummolta, isopaapalta, isoisomummolta...
 
Me ollaan ajateltu myös nimiä. Pojalle ja tytölle ollaan mietitty ekoja ja toisia nimiä.
Pojan nimiä: Ilmari, Ahti, Jouko, Eino tai Ukko.
Tytölle: Aada, Erika, Irene, Hilma, Matilda tai Saana.
Tossa on siis ensimmäisiä ja toisia nimiä, mutta ei osata vielä päättää. :) Ja tuleeko lopulta mikään noista. :)
 
Joo siis nimet on vaikeita.. Ja meillä vaikeuttaa toi suomenruotsalainen teema nimeämisessä mutta jotenkin pojalle nimet Elias ja Alexander kummittelee tuolla päässä :) tytölle valittiin nimeksi Ada Ina Vilhelmina että siinä on sitten odottelua kumpi sieltä pätkähtää :) mun miehen nimihän on siis Mats ja kaikilla noiden suvusta on joku suomenruotsalainen nimi
 
Takaisin
Top