Milloin ja kenelle veit vauvan ensimmäistä kertaa hoitoon?

Sohwia

Sanavalmis juttuseppä
Marraskuunmammat 2015
Elomammat 2017
Minua kiinnostaisi minkä ikäisenä jätit ensimmäisen kerran vauvasi hoitoon jollekkin muulle kuin vauvan isälle/äidille.

Meillä siis neiti 10 kk ja monet sukulaiset ihmettelevät sitä, kun en anna lastamme hoitoon esim. isovahempien luokse pidemmäksi aikaa kuin max. 2 tuntia. Ja neiti on ollut kahdesti tuon pari tuntia mun vanhempien luona ja miehen isän tai äidin luona ei ole ollut kertaakaan hoidossa. Ensimäisen kerran oli hoidossa n.4 kk iässä ja toisen kerran 8 kk iässä. En voisi kuvitellakaan, että veisin yöksi tyttömme jonnekkin hoitoon, sillä mä näen asian niin, että hän ehtii kyllä tulevaisuudessa vierailla mummoloissa, kunhan ensin vähän kasvaa. Ja tyttö on muutenkin tosi kiinni minussa ja välillä vierastaa myös isovanhempia, vaikka ollaan tekemisissä lähes viikottain. Ärsyttävää vaan, kun joutuu monelle perustelemaan sitä, että miksi me ei anneta esim. Miehen äidille tyttöä yökylään...
 
Muokattu viimeksi:
Meillä lapset on mennyt yökylään siinä 6kk-> mut sillonkin ollaan itse tultu perässä vieras huoneeseen silleen salaa... Treffit siis ollut kyseessä:wink lapsi ei siis ite tiennyt et me ollaan niinkin lähellä mut itsellä se varmuus jos jotain ongelmaa olen lähellä... Ihan yksin ovat olleen 1v ennenkuin ovat olleet yksin esim viikonlopun isovanhemmilla... Ei pysty aikasemmin, eikä sillä että enkö luottais että osaavat hoitaa vaan siksi että mä en pysty antamaan:D
Mun mielestä rajana hoitoon antamiselle on se et nukkuu yöt ja syö samaa ruokaa kun muut...
Mut sit ihan päivä hoidossa ovat kyl olleet aikaisemminkin ihan parikuisia, siis just jotain 2-5h jos on pitänyt päästä jonnekin... Meillä on hoitajina toiminut mun vanhemmat, miehen vanhemmilla lapset eivät ole käyneet yökylässä, eivät oo halunneet, ei lapset eikä isovanhemmat:/
Mut siis ihan se on vanhemmista ja lapsen valmiudesta (enempi jälkimmäisestä) kiinni et millon yökylään tai pidemmäksi aikaa voi jättää hoitoon...
 
Meillä nyt pari päivää vaille 5kk poika ja on pari kertaa ollut hoidossa. Ei toki yötä, eikä hirveän pitkää aikaa muutenkaan. Ekan kerran oli hoidossa parisen tuntia kuukauden vanhana (juhlittiin hääpäivää) miehen kummitädillä (tuli meille hoitamaan että saadaan pumpatut maidot syötettyä) ja sujui hyvin, nukkui oikeastaan koko ajan. Sitten sen pari kolme tuntia sen jälkeen ollut anopilla sekä kerran isoisomummulla noin kerran kuukaudessa. Nyt viikko sitten poika oli pisimmän jaksonsa hoidossa, noin viitisen tuntia anoppilassa, ekan kerran pidemmän aikaa muualla kuin kotona ilman äitiä ja isiä. Maitoja oli mukana, niin sai ihan samaa ruokaa sielläkin. Ihan hyvin sujunut hoidot! Pidemmäksi aikaa en kyllä silti jättäisi ainakaan ennen kun syö kiinteitä, enkä yöksi varmaan ennen kun on yhden vuoden vanha. Pari kertaa anoppi on kyllä udellut että annettaisiinko poika yöksi hoitoon, mutta eiii, en mä vielä uskalla!
 
Isommat mummolle. En muista tarkkoja ikiä.. alle 1v. Nuorin ei oo koskaan ollut missään :D Erityiselle on hankala saada hoitajaa..
 
Meidän poika oli mummunsa kanssa pari tuntia ollessaan reilu 7kk, muuten ei ole ollut missään hoidossa :) Ei ole syönyt tuttipullosta ja on aina ollut tosi kovasti minun perään, niin en ole halunnut antaa minnekään hoitoon (eikä oo ollut tarvetta). Yökylään pääsee sitten kun itse sitä haluaa.

Muoks poika siis 11,5kk nyt.
 
Muksu oli ekan kerran hoidossa 4h ajan 6viikon ikäsenä kun käytiin miehen kans syömässä, ekan kerran yökylässä oli neljän kk ikäsenä. Mukelo nyt 6,5kk ja ollu yökylässä yhteensä kolme kertaa, muuten saattaa olla silloin tällöin x-määrän tunteja päivällä hoidossa. En kovin helposti anna yökylään ainoastaan silloin jos jotain menoa, mutta ärsyttää kun isovanhemmat kyselee kokoajan yökylään. Ovelasti oon tähän mennessä vaan sivuuttanu kysymykset asiasta. Tosin toi nyt on tommonen helppo lapsi muutenki, lopetti yösyömiset 6vko ikäsenä ja rupes nukkuu yöt kokonaan, joten tiiän et pärjäävät kyllä mukelon kanssa varsin hyvin, mulla tuntuu pärjääminen olevan huomattavasti vaikeampaa yleensä :D
 
Just oli meidän poika yökylässä mun vanhemmilla, oli juur täyttäny 5kk. Uusi yökyläily sovittiin taas :) Vaikka poju onkin silleen helppo lapsi, ei turhia itke ja nukkuu yöisin 7-9h putkeen mut kyllä mun oli ja on ihan pakko saada yks yö olla rauhassa ja osa päivääkin..
Meillä oli isovanhemmille hetki sitten ajomatkaa 3,5h, nyt se lyheni hieman alle tuntiin niin pystyy viemäänkin yökylään ja mun äiti on innoissaan ku saa kiriä menetettyä mummoaikaa :wink
Miehen äiti ei ole kysellyt asiaa, enkä oo ehdotellukkaan kun on käymään tullut vaan kerran 5kk aikana..

Ihan kuukauden ikäsestä oli välillä äitini hoivassa kun kylässä oltiin muutamia tunteja kun itse on juossut asioilla.
Aina on mennyt hyvin ja itekkin oon elossa selvinnyt :wink
 
Meillä oli viikon ikäsenä 1h mun vanhemmilla hoidossa ekan kerran kun kävin kaupassa. Sen jälkeen ollut 2x pidempiä aikoja hoidossa myös mun äidillä. Oon antanu pumpatun maidon (sen mitä tullut) ja korvikkeen mukaan, vaipat ja muut tarpeelliset. Oon myös ite ollu ihan 10min matkan päässä että on voinut soittaa/ laittaa viestiä jos äärimmäinen hätä tulee. Yökylään on menossa ensi kuussa ristiäisten jälkeen että päästään miehen kanssa nukkumaan yksi yö ilman katkoksia että jaksetaan taas :-) on sillon n.6vk ikäinen :-)

Oon itekkin ollut kuuden viikon iässä mummolassa yön ilman äitiä ja en oo siitä mitenkää traumatisoitunu ni sillä uskaltaa omankin lapsen jättää :D Ja asutaan kuitenkin melkeen naapurissa ni voi yölläkin soittaa jos hätä tulee tai lapsi sairastuu tms. :)
 
Poika on nyt 6kk ja on ollu hoidossa kolmesti mun äidillä max 2tuntia kerrallaan. Miehen äidin kans sit joskus sen aikaa ko ollaan kaupassa käyty. En voi kuvitellakkaan viel pitkiin aikoihin antavani yöksi.. On niin tissivaavi ja vaikka poitsu pärjäis niin äiti ei :D
 
Taisi meidän poika olla 1-v 3kk kun oli ekaa kertaa mummun hoidossa pari-kolme tuntia. Ei kamalasti ollut oikeastaan tarvetta jättää hoitoon muille, kun lapsi oli helppo ottaa esim. kahvilaan mukaan eikä ollut pakottavaa tarvetta saada omaa/puolison kanssa yhteistä aikaa ilman vauvaa. Ja sitä omaakin aikaa sai vähän jos isä oli lapsen kanssa. 1-v 7kk iässä aloitti sitten perhepäivä hoitajalla 8 tuntia viitenä päivänä viikossa, jotta voin käydä töissä (ja pää pysyy kasassa) kun mies ei pysty hoitamaan. Yökylässä oli mummun luona 1-v 10kk ikäisenä.
 
Meiän poika oli ensimmäisen kerran hoidossa 2kk ikäisenä jokusen tunnin mun äidillä, kun käytiin ikeassa ja shoppailemassa. Yökylässä oli ekan kerran 3kk iässä mun äitillä, hyvin oli heillä mennyt ja poika tykkää kovasti mummasta. :) on kahdesti siis siellä ollut yötä siellä ja molemmilla kerroilla nukkunut läpi yön.

Muilla, kun mun äitillä ei ole vielä ollut kunnolla hoidossa (vain hammaslääkärin yms ajan anoppi työnnellyt vaunuja).. :)
 
Meidän poika oli ekaa kertaa hoidossa ukkilassa n. 1h kun käytiin miehen kans ulkona syömässä. Ihan hyvin oli menny ja olis voinu pidempäänkin toki olla, mutta... Ensi kerralla sitten :D
 
Kiitos vastauksistanne. :happy: Oli kyllä kiva lukea miten kukakin on tehnyt ja millaisia perusteluja teillä oli. :) Minusta jokainen vanhempi saa tehdä niinkuin itse haluaa ja osittain myönnän kyllä sen ,että oon tosi kiinni meidän vauvassa vielä. Eli hoitoon jättäminen on minulle itselleni tosi vaikeaa eli en senkään takia lasta mielelläni hoitoon kenellekkään anna ja sitten kun välillä neiti vierastaa tuttujakin ihimisiä tosi paljon esim. isovanhempia joita näkee jopa viikottain. Ehkä isovanhemmille uskaltaakin jättää paremmin hoitoon, sitten kun lapsi on isompi, eikä ole enään niin kovin kiinni minussa. Vaikka useinhan se niin on, että sitten kun äiti ei ole paikalla, niin sitten meneekin tosi hyvin, mutta sitten jos äiti onkin samassa tilassa, niin koko ajan ollaan äidissä kinni.:grin
 
4kk ikäisenä ekan kerran yökylään, omien vanhempien luokse. Kyseessä oli hyvin huonosti nukkuva neiti ja vauvan lisäksi kotona oli alle 2vuotias myös huonosti nukkuva, joten otin avun vastaan kun äitini yökylään kysyi, että saisin yön nukkua edes vähän vähemmällä valvomisella :D

Hui, "kohta" on taas yövalvomista luvassa, toivottavasti tulisi helppo vauva :D

Niin ja esikoinen oli ekan kerran yökylässä about puoli vuotiaana :)
 
Last edited by a moderator:
En muista ihan tarkkaan oliskohan poika ollut 10kk kun ekan kerran jäi alle 2 tunniksi äitin kans kun käytiin miehen kans syömässä :think005 sen jälkeen ei ole hoidossa ollut.
Nyt poika 1v2kk, enkä kyllä voisi yöksi jättää :nailbiting: kyllä varmasti poika pärjäis mutta äiti ei :hilarious: vaikka olishan se ajatus mukava rauhallisesta yöstä mutta ei pysty enkä koe tarpeelliseksi :rolleyes:
 
Takaisin
Top