Millaisia raskausoireita sinulla on?

Vargynja

Admin
Staff member
Administrator
Helmikuiset 2021
Millaisia raskausoireita sinulla on vai onko (vielä) ollenkaan?

Täältä löytyy artikkelimme alkuraskauden oireista - kuulostaako tutulta?

Täältä voi puolestaan lukea, mitä kaikkea keholle tapahtuu raskausaikana.
 
Edellisestä raskaudesta tuttu närästys/röyhtäily, mitä ei muuten juurikaan ole ollut, vaivannut nyt jo 4 päivää. Testiin haalea plus, kuukautisten pitäisi alkaa vasta huomenna/ylihuomenna! Toisena oireena nenän tukkoisuus iltaisin.
 
Samat oireet, kuin kahdessa edellisessä raskaudessa; nippailu alavatsassa (menkkamainen kipu) ja aristavat rinnat. Menkkojen pitäisi alkaa vasta huomenna (kierron mukaan), mutta malttamattomana testasin jo eilen. ☺️
 
Vielä varsin vähän mitään. Samanlaisia oireita kuin esikoisenkin raskaudesta mitä oli ihan alkumetreillä: alavatsan nipistelyä ja menkkamaisia kipuja. Rinnat tuntuu jotenkin raskaammilta ja kihelmöiviltä. Väsymys oli aiemmin myös ensimmäisiä oireita, mutta nyt tuo 8kk esikkokin voi aiheuttaa sen että tuntee olevansa koko ajan enemmän tai vähemmän väsynyt..:)
 
Ei vielä minkäänlaisia oireita ja sen puoleen en uskonutkaan, että plussaa testi näyttäisi.. Ehkä ihan pientä huimausta? Esikoista odottaessa oli jo vaikka minkälaista,mutta ehkä sitä silloin osasi/ehti enemmän kuulostelemaan oireita.
 
Minulla taas juuri toisinpäin, sitä tunnisti viimeksi vaivanneet oireet nyt nopeammin, viimeksi laittoi muiden juttujen piikkiin...
 
Mul on maha kipee. Oksettaa, oksetti jo viikko sitten eli ASAP kun mahdollista. Mulla oli ekasta se hyperpahoinvointi 30 viikkoa ja pelkään että se tulee taas. Väsyttää. Pissattaa, koko ajan.
 
Viikko sitten rinnat oli ihan kosketusarat, nyt on onneksi vähän helpottanut. Turvoksissa ovat myös. Alavatsalla kaikenlaista nippailua ja paineentunnetta, lieviä menkkajomoja. Nälkä ehkä normaalia kovempi. Aamulla jos yrittää ottaa vitamiinit, niin yököttää kovasti, joten oon siirtänyt iltaan.
 
Tänään tuli aamulla huono olo aamupalan jälkeen, mitä on tapahtunut aina vain ja ainostaan raskaana ollessa. Heti oli juostava kauppaan hakee testiä ja haaleen vaalee plussahan sieltä pärähti. Pakko oli heti tulla tänne avautumaan sillä ei suunniteltu juttu :dead:
 
Menkkajomotuksia ja lievää pahanolontunnetta. Niistä tunnistin olotilan, vaikka muistelisin että rinnat on aiemmin olleet kipeät aina ensimmäisenä. Nyt tietty mietityttää että onko kaikki ok, kun yksi selkeä oire puuttuu...
 
Sama mietitys, esikoisen kohdalla oli rintojen arkuutta ja kipua, mutta nyt ei ollenkaan. Pientä huimausta välillä, väsymystä ja pieniä menkkajomoja vain.
 
:anyoneViikko sitten maanantaina saatiin aamupissasta plussa ja edellisellä viikolla oli jo aavistus, että nyt on tärpännyt koska kuukautisia ei kuulunut. :angelic:Kuluneella viikolla oli variaatio erinäisiä oireita alavatsan nippailusta huimaukseen ja tunneryöppyihin. Välillä pitää ottaa päikkäreitä ja ruokahalua löytyy, mutta loppuviikkoa kohti esim. rintojen arkuus väheni vain nännien herkkyyteen. Ei turvotusta tai vastaavaa..
Olen 26- vuotias ja odotan esikoistamme, eli en oikein osaa sanoa mitä odottaa, kun odotat.:shy: Tullut tässä luettua ja kerättyä taustamateriaalia raskauteen liittyen mutta oireista päätellen lokeroin itseni jonnekkin ”oireettomien odottajien” kastiin.
Minulle herää herkästi lukemani perusteella kaikkia kauhu skenaarioita ja jännitän aina pahinta mahdollista, mutta kaikki vaikuttaa menevän kuitenkin normaalisti, koska vuotoja tai kipuja ei ole jotka viittaisivat tyhjennykseen!
Muuta en toivo ja pyydä kuin että pikku tyyppi kehittyy normaalisti ja pysyy menossa mukana.:happy::angelic:
Tulevalla viikolla jo RV7: 6+0:smiley-angelic003
:anyone
 
Ei tässä vaiheessa voi oikein muuta kuin toivoa parasta itse kukin ja uskoa että niin käy kuin on tarkoitettu :Heartred mulle tämä on toinen raskaus ja muistan esikoisesta miten rinnat olivat arat ja kipeät ihan alussa, mutta nyt rinnoissa ei ole mitään tuntemuksia. Mutta jokainen raskaus on erilainen, joten eipä tällaisenkaan perusteella kannata huolehtia ja murehtia, aika näyttää. Viime raskaus meni mulla kauheasti murehtiessa kaikkea ja se nauttiminen jäi liian vähälle. Nyt aion yrittää nauttia ja jättää sen murehtimisen vähemmälle, vaikka se onkin helpommin sanottu kuin tehty. Aion luottaa vaan että käy miten on tarkoitettu. Viimeksi mulla auttoi vähän varhaisraskauden uä, näki että pikkuinen oli oikeassa paikassa, sydän löi ja kaikki oli ok, mutta raskaudessahan on aina riskejä ihan alusta loppuun, eikä se murehtiminen tule koskaan ainakaan vähenemään vaan ihan päin vastoin kun lapsen on jo syliin saanut. :Heartred
 
Tajusin vasta että nykyään joka yö pitää käydä vessassa. Normaalisti ei tarvi :rolleyes:

Edit: ja koko ajan nälkä!
 
Muokattu viimeksi:
Jauheliha haisee karmeelle mut maistuu onneks iha jees tissejä vähän aristaa ja huono olo aamuöisin
 
Karmeet alaselkä -ja vatsakivut, aivan menkkamaista kipua. Koko ajan pelkää, että kohta holahtaa jotain housuihin. :sad001 en muista, että kahdessa edellisessä raskaudessa olis näin voimakkaasti tuntunut. Tässä alko vielä paine alavatsalla viikko ennen oletettujen menkkojen alkua, hämmentävää. Aikaisemmissa en myöskään muista, että olis rinnat olleet kovinkaan arat, tässä myös viikkoa ennen alkoi pieni arkuus ja jännä kihelmöinti. :angelic:

Edellisistä raskauksista tuttu pahoinvointi alkoi tänään, onneksi vain etoo, eikä vielä ainakaan ole tarvinnut oksentaa. :woot:
 
Ei juurikaan oireita, ehkä palelen iltaisin normaalia enemmän. Sekin saattaa johtua vaan viileämmistä illoista.
 
Edelleenkään ei ole rinnoissa ollut minkäänlaista arkuutta, mutta etova olo ollut useana päivänä, tulee iltapäivästä ja kestää kaiken iltaa.. Tänään ollut vähän enemmän sitä oksettavaa oloa, kuin aiemmin, muttei mitenkään pahana kuitenkaan. Ei ole tarvinnut yökkiä tms. Väsymys on ollut suurta edelleen. Pari kertaa herkistynyt huomattavasti ihan pienistä jutuista. :)
 
Mulla on mennyt olo yhä enemmän aamupahoinvoinnin suuntaan. Aiemmissa raskauksissa on mielestäni ollut enemmän iltapainotteista, nyt aamua. Enkä oikein tiedä pitäisikö syödä vai olla syömättä. Aika kamalaa. En kyllä jaksaisi tätä kovin montaa viikkoa. Ehkä täytyy yrittää nukkua enemmän öisin, auttaisikohan se.
 
(4+5) Ruokahalu on heikentynyt. Vaikka olisikin nälkä, tuntuu että maha on jo täynnä. Ihan ajoittaisia etomisia saattaa olla, mutta ei pahoja. :rolleyes: Sitä pahoinvointia odotellessa. Oon jo töissä tehnyt mietelmiä että miten voisin käydä oksentamassa jäämättä kiinni siitä. :grin
Rinnat aristaa edelleen.
 
Takaisin
Top