Millaisia raskausoireita sinulla on?

Mä tahkosin eilisen ja tämän töitä ja äsken hain lääkäriltä taas viikon saikkulapun. Ens viikolla jos ei ota helpottaakseen, niin pyydän kyllä labraan lähetteen. Voisko rauta-arvot olla huonot. Viime synnytyksen jälkeen, n. vuosi sitten oli hb tosi alhainen kun menetin normaalia enemmän verta synnytyksessä. Josko se ei oo ihan paikkaantunut vieläkään vaikka rautaa söin keväällä. :think005
 
Päällimmäisenä oireena tällä hetkellä on jatkuva nälkä :) Parin-kolmen tunnin välein on pakko syödä päivän aikana. Vaatii oikein suunnittelua, että osaa ottaa töihin riittävästi eväitä mukaan.

Toisaalta säännöllinen syöminen auttaa myös huonoon oloon. Toinen on pahoinvointirannekkeet, jotka oli käytössä jo esikoisen raskauden aikana. Aika lievää tuo huonovointisuus on toistaiseksi ollut, onneksi.

Rinnat ei sinänsä ole arat eikä kasvaneet, mutta nännit tuntuu tuplanneen kokonsa :wideyed: Ja joinakin päivinä rinnoissa tuntuu samalta kuin maidon heruessa. Edellinen imetys loppui elokuussa, tosin syys-lokakuussa taapero kävi vielä muutaman kerran ”maistamassa” :Heartred Marraskuussa tuli vielä puristamalla maitoa. Ehkä rinnat ei ole ihan vielä palautuneet edellisestä.
 
Täällä mennään päivä kerrallaan. Oireita kuvastaa täysin tällähetkellä se että oisi Hieman keskivertoa kovemman menkat, saman laisii hyytymiäkin tullut:sorry: Loppuviikosta jos ei oo tullut muutosta, niin meen päivystykseen. Viikon päästä on ensineuvolakin, josko sielläkin selviäisi jotain. Totta puhuen olen aikalailla luovuttanu tämän raskauden suhteen ja toivon vaan, että pääsisi nopeasti alottamaan alusta. Tottakai se olisi aivan mahtava uutinen jos selviäisikin kaiken olevan kunnossa. Kiitos vielä kaikille tsempeistä! :Heartred
Oon jääny miettiin sun tilannetta ja on kyllä outoa että ne pistää sut tollain odotteleen. Mä pääsin silloin heti (arkipäivänä) lääkäriin (tosin tk jonottamalla, ei ollu aikoja) ja sieltä lähetteen ultraan ja sitä aikaa sopiessa piti käydä verikokeissa. Siinä jo näky että hcg oli tosi alhanen niin ties että ei oo mitään tehtävissä. Ja oli sieltä jo viikonlopun aikana tullu semmoset möykyt ulos et tiesin muutenki, vaikka tohon verikokeeseen asti salaa toivoin et entä jos ois vaik toinen kahesta tullu ulos.. mut soita ny ihmeessä ja vaadi jotku tutkimukset, senki puolesta hyvä että jää sit keskenmeno tietoihin jos toistuu tms. Ellet jo oo soittanut? Tsemppiä, tiedän niin noi tunteet! Halusin kans jatkaa sit vaan ja eka kierto olikin ihan hyvillä mielin mut sit ku tuli menkat oli aika pettyny ja surullinen. Toisesta kierrosta sit tärppäs tää. Miten oot jaksanu töissä?
 
Oon soitellu päivystykseen ja neuvolaa, ei anna muuta mahollisuutta ku odotella. Huomen aattelin alkaa taas pommittelee/menee jonnekkin ja saada asiat eteenpäin. Kuitenki nyt on viides vuoto päivä..
Töissä en oo tällä viikolla käynyt. Kävin yksityisel lääkärillä juttelemassa ja sain koko viikon sairaslomaa..
 
Jesu: On kyllä käsittämätöntä. Pyydä ees noi verikokeet. Tsemppiä ja hyvä että sait saikkua ❤️ Kerro sit huomenna pääsitkö johki.
 
Jesulle tsemppiä, ihme juttu että pitää vaan odotella. Toivotaan että tulee selvyys pian.

Täällä ei viikossa oo tullu uusia oireita. Ei tunnu yhtään että olis raskaana ja tänä aamuna oli pakko tehdä vielä yksi testi joka kummitteli laatikossa. Kaksi viivas pärähti saman tien, eli kai se vaan on uskottava. Vähän väsyttää normaalia enemmän, mutta tää on vielä ihan ok verrattuta esikoisen odotukseen. No ei voi valittaa, mutta oudolta tuntuu ja meinaa koko ajan unohtaa olevansa raskaana.
 
Päällimmäisenä oireena tällä hetkellä on jatkuva nälkä :) Parin-kolmen tunnin välein on pakko syödä päivän aikana. Vaatii oikein suunnittelua, että osaa ottaa töihin riittävästi eväitä mukaan.

Toisaalta säännöllinen syöminen auttaa myös huonoon oloon. Toinen on pahoinvointirannekkeet, jotka oli käytössä jo esikoisen raskauden aikana. Aika lievää tuo huonovointisuus on toistaiseksi ollut, onneksi.

Rinnat ei sinänsä ole arat eikä kasvaneet, mutta nännit tuntuu tuplanneen kokonsa :wideyed: Ja joinakin päivinä rinnoissa tuntuu samalta kuin maidon heruessa. Edellinen imetys loppui elokuussa, tosin syys-lokakuussa taapero kävi vielä muutaman kerran ”maistamassa” :Heartred Marraskuussa tuli vielä puristamalla maitoa. Ehkä rinnat ei ole ihan vielä palautuneet edellisestä.
Mulla kans noita herumistuntemuksia. Imetys loppui huhtikuussa, mutta ilmeisesti vieläkin sit vaikuttaa.
 
Jesulle kovasti tsemppiä ja vaadit päästä tutkimuksiin/verikokeisiin - ihmeellistä odotuttamista!

Mulla on tämä päivä mennyt selviytymisessä. 9,5h työpäivä ja koko päivän särkeny päätä, vihlonu vasemmalta puolen alaselkää niin ettei meinaa liikkumaan päästä, silmät ei meinaa pysyä auki kun väsyttää niin paljon ja kaikki syöty ruoka on meinannu tulla samantien ulos. Huhhuh olipa ihana päästä kotiin sohvalle makaamaan! Nytkö ne oireet mullakin alkoi kunnolla, vai oliko tää jokin yksittäinen huonompi päivä, saapa nähdä. Huomenna 8+0
 
Muokattu viimeksi:
Mulla on ollut nännit kipeät, syke normaalia korkeammalla, palelua ja vähän enemmän nälkä normaaliin verrattuna.
5+3
 
Mulla on ollut tällä viikolla ekat työpäivät loman jälkeen ja on ollut kyllä melko karmeeta. Öisin uni on pätkittäistä kun edelleen vuorotellen närästää ja pissattaa. Maanantai ja tiistai meni vielä suht virkeästi, aamuisin ennen töihin lähtöä oksettanut mutta muuten melko helpot päivät. Eilen vähän päätä tykytteli mutta tänään olin jo aivan loppu. Oksensin aamulla ennen töihinlähtöä ja päätä on särkenyt pitkin päivää. Töissä kävin ekalla tauolla ja söin aamupalaa, tunti sen jälkeen tuli niin järkyttävän huono olo että oli pakko mennä ”tyhjennykselle”. Onneksi oksentamisen jälkeen olo parani melko paljon ja päänsärkykin lieveni pieneksi jomotukseksi niin jaksoin olla loppupäivän töissä. Jännä nähdä miten huomenna. En vaan haluaisi vielä kertoa töissä kenellekään, esimiehelle tietysti voisi mutta hänkin on joskus ”lipsautellut” alaistensa asioita..
 
Oksettavaa oloa, tällä kertaa alkoi näköjään aiemmin kuin viimeksi. Vielä ei ole tarvinnut oksentaa, toivottavasti ei tarviskaan. Muita nyt lähinnä rintojen arkuus, painon tunne alavatsalla ja pissalla saa juosta vähän väliä, nyt myös öisin. Niin joo, hengästyn ihan huolella heti kun lähden käveleen.
 
Mullakin nää oireet vaihtelee paljon, mutta kaikista äsyttävintä on se ettei saa kunnolla nukuttua! Heräilee jatkuvasti kun johonkin sattuu, pissattaa tmv. Sit aamulla ei pysty kuuden jälkeen enää nukkumaan vaan pyörii sänhgyssä silleen et joko saa nousta:sour: Selkään sattuu ja se tekee kyllä treenaamisesta vaikeeta..Varsinkin kun yrittää tehdä akrobatiatemppuja:confused: Mutta koska liikkuminen virkistää mieltä ja poistaa mielen ja kehon kuonaa niin pakko sitäkin on yrittää tehdä vaikka selkään sattuu. Mutta pelolla ootan noita kunnon pahoinvointeja, nekin saattaa iskeä aalloissa ihan missä tilanteessa tahansa ja missä tahansa! Kiva siinä sit esikoisen kanssa olla leikkimässä jossain ostoskeskuskella sellasella fiiliksellä että meinaa oksentaa ja pyörtyä samaan aikaan:rolleyes: Ressukka vielä huolestuu joka kerta ja on oppinu tunnistaa mun kasvoista sen koska mulla on pahoinvointia..On tää tosiaan aika infernaalista kun on muitakin kuin oma itse huolehdittavanaan.
 
Onks teillä muilla ton unen kanssa ongelmia, onko tosi katkonaista ja levotonta?
 
Mä oon ihan poikki illalla ja oon menny kympin aikaan nukkumaan, normaalisti en ikinä niin aikasin. Sit nukun muutaman tunnin sikeesti mut aamuyöstä heräilen ja pyörin ja seiskan aikaan on olluki herätys suurimpana osaa päiviä niin ihan hyvin on jaksanu nousta. Iltapäivisin se väsymys alkaa.

Mulla ei ollu eilen oikeestaan ollenkaan etovaa oloa. Oli hämmentävää. Yritin nauttia kun oli kerranki lähes hyvä olla, mut kyllä se myös huolestuttaa. Rintojenki kipeyskin on helpottanu ja mahassa ei oo ollu mitään kipuja nyt pariin päivään. Jännittää kostautuuko tänään vai jatkuuko, jollon tietty huolestuttaa onks kaikki ok. Tänään 8+1.
 
Itellä kans tää viikko ollu tosi levotonta unta :wideyed: Heräilen kans jatkuvasti, toki neitiki heräilee öisin ja tulee väliin. Sitku hän pyörii ni herään joka liikahdukseen :shifty:. Muistaisin kyl et edellises raskaudes oli sama juttu.
 
Mä menen tooosi aikasin nukkumaan, oikeestaan kun lapset saa nukkumaan ja taapero nukahtanut noin 20.30. Nukun kuin tukki, kunnes herään vessaan. Aamuyö vähän huonompaa unta ja taas pissahätä. Aamu alkaa siinä 6.00-7.00. Aamusta tunti ihan suht virkeä sit väsyttää. Harvemmin kuitenkaan saan päikkärit nukuttua puolelta päivin. Just silloin ei nukuta juurikaan. Mutta kahden jälkeen olen ihan valmis nukkumaan ja odotan vaan iltaa ja nukkumaanpääsyä. :arghh:
 
Mullakin nää oireet vaihtelee paljon, mutta kaikista äsyttävintä on se ettei saa kunnolla nukuttua! Heräilee jatkuvasti kun johonkin sattuu, pissattaa tmv. Sit aamulla ei pysty kuuden jälkeen enää nukkumaan vaan pyörii sänhgyssä silleen et joko saa nousta:sour: Selkään sattuu ja se tekee kyllä treenaamisesta vaikeeta..Varsinkin kun yrittää tehdä akrobatiatemppuja:confused: Mutta koska liikkuminen virkistää mieltä ja poistaa mielen ja kehon kuonaa niin pakko sitäkin on yrittää tehdä vaikka selkään sattuu. Mutta pelolla ootan noita kunnon pahoinvointeja, nekin saattaa iskeä aalloissa ihan missä tilanteessa tahansa ja missä tahansa! Kiva siinä sit esikoisen kanssa olla leikkimässä jossain ostoskeskuskella sellasella fiiliksellä että meinaa oksentaa ja pyörtyä samaan aikaan:rolleyes: Ressukka vielä huolestuu joka kerta ja on oppinu tunnistaa mun kasvoista sen koska mulla on pahoinvointia..On tää tosiaan aika infernaalista kun on muitakin kuin oma itse huolehdittavanaan.

Mäkin herään aina tosi aikaisin, vaikka aikaisemmin oon ollut tosi aamu-uninen :D muutenkin uni on aika katkonaista.

Mulla on treenaaminen sujunut ainakin vielä oikein hyvin. Kysyin neuvolasta, pitääkö treenaamista jotenkin vähentää, mutta kuulemma voin jatkaa, kun on aloittanut treenaamisen jo kauan ennen raskautta, eli keho on tottunut. Pitää vain varoa iskuja mahaan ja repiviä liikkeitä. Treeneistä tuntuu saavan kyllä energiaa päivään ja mieli pysyy virkeänä :)
 
Unet on kyllä muuttuneet huonoiksi. Aamuyöstä kun viimeistään herää pissalle niin ei tuu enää uni. Sitten se kostautuu päivällä. Illasta oon taas virkkuna.
 
Takaisin
Top