Millaisia raskausoireita sinulla on?

Mullakin kävi niin silloin aikoinaan kun meni kesken että ekassa ultrassa nähtiin syke. Parin viikon päästä sitä ei enää ollut. Mutta silloin kätilö näki että jotain on pielessä kun sanoi että haluaa ultrata uudelleen parin viikon päästä. Imeisesti koko ei vastannut viikkoja. Nyt kun menen ultraan 6+3 niin jännittää että kaikki sama toistuu. Mutta välissä saatiin yksi lapsi joten kaikki voi mennä ihan hyvinkin. Pakko koittaa ajatella positiivisesti vaikka koko ajan tsemppaa itseään myös valmistautumaan mihin vaan. Mutta pystyykö sitä edes valmistautumaan?

Meillä olis kuulunut eka ultra vasta vkolle 12 np ultra. Sain tuon terveyskeskukseen kun kerroin aikaisemmasta keskenmenosta. Tuota ennen ei kai paljoa ole edes nähtävissä. Nyt pitäisi sydämenlyönnit paikallistaa ja joku alku olla, jos hyvin menee.
 
Meilläkin oli silloin koon kanssa vähän häikkää muistaakseni. Ja toi jännitys ennen ekaa ultraa on ihan älytön, kun tavallaan tietää mitä voi pahimmillaan käydä, mutta toisaalta haluaa uskoa että kaikki on hyvin.

Mulla on ens viikolla eka neuvola, pitää siellä ottaa puheeksi toi alkuraskauden ultra ja muutenkin haluan puhua peloista yms. muusta mitä nyt mielessä pyörii.
 
Tuntuu ikuisuudelta odottaa sinne nt-ultraan. Asun ulkomailla enkä tiedä mitä kautta täällä voisi päästä alkuraskauden ultraan kun yksityiset klinikat on kummasti kiven alla, kaikki terveydenhuolto tuntuu tapahtuvan kunnallisten palveluiden kautta. Ens viikolla eka neuvola, täytyy siellä kysäistä että olisko heillä suositella mitään paikkaa. Tai sit vaan hammasta purren odotan että kutsu ultraan tipahtaa postilaatikkoon.
 
Mulla on ollu pari vuotta migreeni diagnosoituna.. mutta tänään tuli ekaa kertaa aurallinen!! Voikohan johtua raskaudesta? o_O oli kyllä ihan hirveetä.
 
Unicorn17, mulla on ihan sama juttu! Aina ollut auraton migreeni, mutta nyt raskaana aurallinen :confused1
 
Musta on jotenkin tosi outoa, kun oon ollu aina tosi itkupilli. Nyt kun tulin raskaaksi ei oo itkettänyt mikään eikä yhtään eikä kerran kertaa! :O
Flunssa edelleen päällä ja tissit kipeät ja väsyttää. Mua kyl väsyttää aina :D jotenkin oireettomuus isku eilen vasten kasvoja niin oli pakko tehdä vien digi ja kattoo et oliko viikot noussu. No olihan ne :)
 
Musta on jotenkin tosi outoa, kun oon ollu aina tosi itkupilli. Nyt kun tulin raskaaksi ei oo itkettänyt mikään eikä yhtään eikä kerran kertaa! :O
Flunssa edelleen päällä ja tissit kipeät ja väsyttää. Mua kyl väsyttää aina :D jotenkin oireettomuus isku eilen vasten kasvoja niin oli pakko tehdä vien digi ja kattoo et oliko viikot noussu. No olihan ne :)

Ilpuri mulla on tääkin juttu ihan samoin ku sulla, en oo itkenyt kertaakaan! Yleensä oon jopa herkempi kuin nyt, ihan outoa :grin Eilen oli pientä mielialanvaihtelua huomattavissa kun ensin suututti niin hirveästi yks asia ja vähän ajan päästä en kyennyt lopettamaan nauramista samalle asialle:hilarious: Yleensä oon vähän tasaisempi enkä helposti ota kierroksia mistään, saati sit naura päälle.

Kuvotusta oli eka kerran tänään mutta ihan siedettävissä määrin vielä. Luin raskausblogeja ja alkoi hirvittämään se ulkomaanmatka just rv8+ jos oksennan 24/7...:dead: Olispa kristallipallo niin tietäis kannattaisiko perus!
 
Mä tein plussatestin 4+2 ja koko tolla 5.viikolla mulla oli oireina väsymys, nälkä, kipeät rinnat ja lisäksi oli vuoron perään kylmä ja kuuma koko ajan. Jos en syö tasaisin väliajoin,niin tulee myös huono olo. 4+5 illalla mulla sit alko rusehtava/välillä vähän verinen,mutta kuitenkin niukahko vuoto. Kysyin noista vuodoista jo neuvolaa varatessa,mutta sanottiin,että ei tarvitse huolestua jos ei ole kipuja ja vuoto on niukempaa kuin kuukautisissa. 4+6 tuli yksi isompi hyytymäkin (n. 2 € kolikon kokoinen) ja soitin uudestaan neuvolaan ja naistentautien päivystykseen. Sanoivat,että aina kun vuoto on edes osittain veristä,niin on mahdollisuus keskenmenoon,mutta sanoivat myös,että yleensä vuoto on kyllä runsaampaa ja kipuja on edes jonkinlaisia. Kuulemma tuo hyytymä on myöskin vielä pieni, luumun ja kananmunan kokoinen olisi sitten jo isompi. Nyt toista päivää vuoto tauonnut, tänään 5+1, nälkää ja väsymystä on edelleen, rinnat myös arat,mutta ei yhtä pahasti kuin edellisellä viikolla. Tosi epävarma olo,että onko tuolla vielä joku matkassa vai ei,mutta ei kai auta kuin odottaa ja seurailla tilannetta niin kuin käskettiin. Tämä foorumi on kuitenkin ihan parasta vertaistukea, ihana lukea muiden tarinoita ja oireita. Tsemppiä kaikille tähän ihan liian jännittävään alkuraskauteen!
 
Neilikka, onpa inhottava mut et tuolleen tiputtelee, varmasti huolettaa! Todennäköisesti se kuitenkin on niin kuin ovat sairaalassa sanoneet vaikka Severi huolta pois veisikään. Oliko sulla ultra millon?
 
Mulla on eka neuvola reilun parin viikon päästä, silloin pitäis olla viikkoja 7+6. Mut ekassa neuvollassahan ei ultrata? Varhaisultraan ei oltu ajateltu menevämme,mutta pitää katsoa,et miten oireet ja oma mielenrauha tässä kehittyy,et pitäiskö kuitenkin mennä.
 
Mä olin ekassa raskaudessa ihan ”zeeni”, mieli oli hämmästyttävän tasainen mun äkkipikaiseen luonteeseen nähden, ei ollut itkuherkkyyttä (yleensä itken tasaisin väliajoin). Nyt tuntuu että oon erittäin räjähdysherkkä, miehen ja pojan lisäksi rähähdin just viime viikolla yhdelle myyjälle jolla ei ollut minkäänlaista tilannetajua. Mies onkin ihan kauhuissaan jos tää raskaus menee tähän tyyliin kun viimeksi olin niin ihana.
 
Meillä ei neuvolassa ainakaan ikinä ultrattu, sydänäänet vaan kuunneltiin. Oon kyllä kuullut et jossain ultrataan neuvolassakin aina, kade! :D

Toistaiseksi oireita vain huimaus ja tajuton väsymys.
 
Mulla on välillä vähän etova olo ja närästää niin että hermot menee :yuck: Muita oireita ei ainakaan toistaiseksi oo. Paitsi keskiviikkona tuli verta nenästä, se ei ole mulle normaalia ollenkaan. :D
Edellisissäkin raskauksissa närästys oli hyvin vahvasti läsnä loppuun saakka, eikä mua koskaan muullon olekkaan sitten närästäny.
 
Mulla aamuyöllä herääminen vaan pahenee, tänään heräsin jo klo 2! :eek:Onneks illalla nukahdin hyvin klo 21 jälkeen ni sain edes 5h unta:grin
 
Nukun tosi huonosti yöt. Heräilen koko ajan ja ravaan vessassa. Nukun yleensä mahallani ja se on aina raskauden kanssa haaste. Pitäis taas alkaa yrittämään muita asentoja. Vaikuttaa sekin uneen.

Aamuisin on kaamee olo. Pakko saada banaania ja mehua makuultaan ennen kun pystyy nousemaan ja muuta syömään. Ensviikolla pitäis taapero saada aamuisin päiväkotiin, huh huh. Mulla on loma mutta kun on opinnot kesken niin pitää opiskella osa lomasta. Silti kovin kiitollinen tästä pahasta olosta kun tietää että pikkunen tarvii hormoneja!

Kolme yötä ultraan on....
 
Tuntuu että väsymys on hypännyt ihan uudelle levelille, voisin vaan nukkua mutten voi kun täytyy touhuilla vauhdikkaan 1veen kanssa.
 
Onko muilla iltaa kohti pahoinvointia/etovaa oloa? Mulla on nyt alkanut joka iltapäivä/ilta olla selvästi aamua huonompi olo, varsinkin jos ei syö melkein kokoajan jotain.. Myös rintojen arkuus tuntuu mun mielestä enemmän illalla kuin aamulla, jännää :biggrin
 
Jatkuva jano, nälkä, nännit arat, välillä öklö olo. Ekassa raskaudessa oksensin viikolle 16 saakka, vähän jänskättää ja pelottaa onko samaa odotettavissa tässäkin. Tosin eka oli tyttö ja aavistinkin sen heti kun plussasin, nyt on vahva poika tunne, kun ei vielä sen huonompi olo ole....
 
Takaisin
Top