Millaiset välit sinulla on omiin vanhempiisi?

Sohwia

Sanavalmis juttuseppä
Marraskuunmammat 2015
Elomammat 2017
Millaiset välit teillä on omiin vanhempiinne? Ja jos vanhempanne ovat vaikkapa eronneet, niin onko se vaikuttanut teidän väleihinne jotenkin?

Itselläni on ollut aina hyvät välit vanhempiini ja nyt omien lasten syntymän myötä välit ovat aikaisempaan verrattuna lähentyneet entisestään. Me pidämme vanhempieni kanssa yhteyttä useita kertoja viikossa puhelimitse ja näemme kerran viikossa. Mutta esimerkiksi minun miehellä on huonot välit isäänsä ja pitävät yhteyttä tosi harvoin ja näkevät toisiansa pari kertaa vuodessa. Ja siis miehen vanhemmat ovat eronneet ja välit huonontuivat heti vanhempien eron jälkeen. Mutta onneksi miehelläni on kuitenkin tosi hyvät välit äitiinsä, jonka kanssa hän pitää yhteyttä viikottain. :)
 
Mulla on toiseen vanhempaan katkenneet välit eikä hänestä kyllä ollut mitään tukea sitä ennenkään. Enemmänkin meno oli jatkuvaa haukkumista, kyykyttämistä ja törkeitä temppuja. Lopulta meni ihan häiriköinniksi niin katkaisin kaiken yhteydenpidon ja elämänlaatu parani. Välillä harmittaa, ettei lapsilla ole tätä isovanhempaa, mutta ajattelen silti, ettei se ole sen arvoista. Toisen vanhempani kanssa olen tekemisissä, mutta luonnehtisin välejä etäisiksi. Soitellaan ja laitetaan whatsapp-viestejä, muttei nähty viime vuonna kertaakaan niinkuin tuskin tänäkään vuonna. Tämä vanhempi tykkää kyllä meidän lapsista, mutta ei hänestä ole sillai apua lasten kanssa, asuukin monen sadan kilometrin päässä ja vaikka olisi lähellä, ei hän osaa olla lasten kanssa.
 
Oikein hyvät on välit. Soittelemme viikon-kahden välein ja näämme parin-kolmen viikon välein. Vanhempani asuvat eri paikkakunnalla niin siksi tapaamaan ei pysty useammin.
 
Takaisin
Top