Millä viikoilla kerroit raskaudesta läheisille?

Me yritetään malttaa np-ultraan asti ja kerrotaan sitten jos kerrottavaa on. Omalle äidille tekisi hirveä mieli kertoa, tiedän että hän on kauan odottanut mummotettavaa mutta en uskalla km pelon takia vielä kertoa. Kahdelle läheisimmälle kaverille olen kertonut aika pian plussasta, tiedän että heidän kanssaan voin asiasta puhua jos tässä käykin huonosti. Takana meillä siis 1,5 vuotta yritystä ja pelko pienen menettämisestä on kova :sad001
 
12. viikon nt-ultran jälkeen uskaltauduin kertomaan ensin kahdelle parhaalle ystävälleni ja siitä parin päivän päästä lähdettiin joulun perinteiselle sukulaiskierrokselle, jolloin kerrottiin lähimmille sukulaisille. Monta kertaa aiemminkin olisi tehnyt mieli hehkuttaa asiasta (ja toisaalta valittaa inhottavista oireista) ystäville, mutta raskauden alussa oli niin erikoisia vuotoja, etten uskaltanut hiiskua asiasta kenellekään ennen kuin oltiin "turvallisemmilla vesillä".

Onnitteluja satoi joka suunnalta! Tulevat isomummot oli onnellisia ja anoppi meni ihan sekaisin ja alkoi melkein pillittää kun vauvauutiset kerroimme. :laughing002 Oma äitini alkoi ensin nauraa hervottomasti, oli kuulemma jo vuosikausia odottanut vauvauutisia ja HALASI minua varmaan ensimmäistä kertaa elämässäni. Melkein eniten jännitti kertoa ystäville, kun kummallakaan ei ole lapsia ja ollaan muutenkin miehen kanssa ensimmäisiä lapsellisia koko lähipiirissä. Oli kuitenkin positiivinen yllätys miten iloisia ne tuntui olevan puolestamme. Jännä miten uusia puolia ihmisistä löytyy tällaisessa tilanteessa. laughing7
 
Muokattu viimeksi:
Kerroin siskolle ja äidille melkein heti, koska ollaan tosi läheisiä ja jaetaan keskenämme kaikki ilot ja surut. Appivanhemmille ei olla vielä kerrottu. He kyllä tietää lokakuisesta keskenmenosta eli varmaan osaavat odottaa vauvauutisiakin. Pari miehen kaveria arvasi niin heille oli melkein pakko kertoa:confused:

Viikkoja tulee torstaina tasan 10 ja itselläni on jo ihan hirveä hinku kertoa kaikille. Kävin varhaisultrassa reilu viikko sitten ja siellä kaikki näytti hyvältä ja sykekin löytyi. Haluaisin ajatella tämän tarkoittavan sitä, että voiton puolella ollaan ja voisin kertoa muillekin, mutta silti pelottaa että jotain sattuu.

Ovatko muut varhaisultrassa käyneet odottaneet silti viikolle 12 vai kertoneet ultran turvin jo aiemmin?
 
Mä kerroin lähimmille ystäville saman tien kun olin pissinyt tikkuun, äidille laitoin äitienpäiväkortin väliin ultrakuvan (rv 13) ja lopuille paljastin vasta rakenneultran jälkeen. Vaatihan se salailu vähän vaivannäköä töissä, mutta en todellakaan olisi jaksanut selittää kaikille, jos jotain olisi mennyt vikaan ja vauvaa ei olisikaan tullut. Ikä varmasti vaikutti, kun kuulin toisesta nelikymppisestä äidistä, joka kuuli rakenneultrassa huonoja uutisia. :sad010
 
Sain juuri eilen kirjeen, että mulle on varattu ultra 1.2. Ehkä jaksan odottaa siihen asti :nailbiting:
 
Ovatko muut varhaisultrassa käyneet odottaneet silti viikolle 12 vai kertoneet ultran turvin jo aiemmin?

Itsekin kävin varhaisultrassa, mutta siitä huolimatta päätettiin odottaa vähintään tuohon nt-ultraan saakka ja siihen että se 12 viikon rajapyykki on ylittynyt. Aika vähänhän siellä varhaisultrassa näkyi, nt-ultrassa jo enemmän. Varmaan oltais salailtu vielä rakenneultrankin yli, jos vaan olisi pystynyt pitämään tämän ihanan uutisen sisällään, mutta ei vaan jaksanut enää salailla! :smiley-ashamed005
 
Ekassa raskaudessa odotettiin ekaan ultraan ja sitten kerrottiin kaikille. Edellisessä kerrottiin kaikille jo viikolla 7. Viikolla 17 jouduttiin kertomaan että sikiö on menehtynyt. Nyt (5+5) ollaan kerrottu kolmelle lähimmälle ihmiselle, muille kerrotaan sitten kun on vauva sylissä.. Tai ainaki sitten kun on pahimmat jännitykset ohi.
 
Kerroin pikkuveljelleni heti positiivisen testin jälkeen (rv4) ja vanhemmilleni & heidän puolisoilleen + mummilleni ensimmäisen neuvolan jälkeen (rv7) Reaktiot vaihtelivat jenkkiläismäisistä riemunkiljahduksista neutraaleihin nyökkäyksiin :joyful:
 
Omille jo aikuisille lapsille kerroin heti alussa, mutta esim omalle isälleni kerroin vasta rv. 16.
Jos asuisin Suomessa olisin kertonut aikaisemmin, koska raskaus näkyi jo hyvin varhaisilla viikoilla.
Raskaus on todella suuren riskin raskaus joten muuten en siitä ole kauheasti puhunut. Jos pääsemme loppuun asti / hyville raskausviikoille sitten ehkä jo uskaltaa muillekkin kertoa.
 
Takaisin
Top