Mikään ei ole itsestään selvää

Keskustelun 'Jaa omat tarinasi' aloitti Tiitiäinen92, 8 touko 2012.

Vaihda nimimerkki! | Näin pääset alkuun/apua! | VAUfoorumin sovellus puhelimeen! | Top 100
  1. Tiitiäinen92 Aloittelija

    Minä olen 20 vuotias nuori nainen, joka tuntee syntyneensä äidiksi. Elämästä puuttuu vain vauva. Menossa luonnollisesti mukana mies, paria vuotta vanhempi, joka toivoo yhteistä pienokaista yhtä kovasti.
    Mikään ei kuitenkaan ole itsestään selvää.

    Jätimme ehkäisyn pois viime vuoden puolella ja aloimme toivoa raskautumistani. Tulin raskaaksi nopeasti mutta raskaus päätyi keskemenoon viikoilla 10+5, helmikuun alussa. Keskenmenon jälkeen halusimme yrittää heti uudelleen, ja tulinkin taas nopeasti raskaaksi. Viime viikolla rv 9+3 ultrassa todettiin kuitenkin murheeksemme tuulimunaraskaus.

    Molemmat kokemukset olivat raskaita ja turhauttavia. Keskenmenon kohdalla olimme järkyttyneitä, eihän meille voi näin käydä! Keskenmenon mahdollisuuden toki tiedostimme, mutta emme tosissamme uskoneet, että se voisi sattua omalle kohdalle. Se oli henkisesti kamalin kokemukseni, fyysisesti pääsin helpolla. Keskenmeno oli sponttaani ja vaikka kohdun tyhjentyminen varmistettiin 2kpl:lla cytotec pillereitä, eivät kivut kestäneet kauaa, koska kohtu oli jo puhdas. Jostain syystä kuitenkin jouduin keskenmenon jälkeen kestämään vielä kohtutulehduksen.

    Tämän tuulimunan kanssa kokemukset ovat melkolailla erilaiset. Henkisesti tämä oli helpompaa: Viimeksi ehdimme jo nähdä pienen elämänalkumme sydämen sykkeen ennen vuodon alkamista, mutta tällä kertaa kehitys oli loppunut ennenkuin kunnolla alkoikaan, ja sisälläni oli vain istukka ja tyhjä sikiöpussi. Nyt emme niinkään tunne menettäneemme mitään, vaan lähinnä tuntuu että olemme epäonnistuneet.. Ensimmäinen menehtyy ja toista emme saa edes kunnolla alulle. Fyysisesti tämä on ollut kovempaa keskenmenoon verrattuna. Vuoto ei alkanut ilman lääkkeellistä tyhjennystä. Neljä cytotekkiä alakautta. Kovat kivut alkoivat tunnin sisällä ja kestivät kokonaisuudessaan neljä tuntia yltyen koko ajan sietämättömemmiksi. Lopulta tuska oli niin kova että aloin oksentaa kipulääkkeet, joita sain ja olin aivan horkassa. Sain pahoinvointilääkettä ja kipupistoksen pakaraan. Kivut hälvenivät ja olo oli heikko, pyörrytti ja nukutti. Pistos laukaisi myös vuodon alkamisen, ja kun pystyin kävelemään, sain lähteä sairaalasta kotiin.

    En ole koskaan joutunut kestämään vastaavaa kipua, enkä todellakaan halua kokea samaa enää ikinä. Yritämme kuitenkin pian uudestaan. Tällä kertaa kuitenkin odotamme vähintään yhdet kuukautiset ennen uutta yritystä. Kunhan tämä vuoto tästä ensin joskus loppuu.

    Emmeköhän mekin joskus saa vauvan ihan maailmaan asti?
  2. dzelli Aloittelija

    Suuret pahoittelut kokemastasi...ei ole varmasti ollut helppoa. Tiedän tuon pelon, mikä pyörii raskauden aikana keskenmenosta, mutta sen osuessa omalle kohdalle se on varmasti uskomattoman kauheaa. Itse en ole keskenmenoa vielä kokenut ja toivon, että en tulekaan sitä kokemaan - pelko siitä on kuitenkin olemassa kaiken aikaa.

    Jotenkin raskausaika mielletään aina ihanaksi ja vaaleanpunaiseksi ajaksi, jolloin murheita ei ole.Totuus on omasta mielestäni kuitenkin toisenlainen, sillä pelot ja aikaisemmat huonot kokemukset varjostavat lähes koko ajan odotusaikaa, etenkin alkuraskautta. Ei ihmekään, että raskausaikaa kutsutaankin odotusajaksi.

    Nyt vain voimahalauksia sinne teille ja onnea jatkoon! Eiköhän sinustakin vielä äiti saada :) <3 Plussatuulia ja tarrasukkia tulevaan kesään!

Jaa tämä sivu