Mies hylkäsi odotusaikana -paljastui, että eli kaksoiselämää

  • Ketjun aloittaja Masentunut mammako
  • Aloituspäivämäärä
M

Masentunut mammako

Vieras
Sanon vaan, että surettaa kovasti, vaikka nyt olen viisaampi ja tiedän vauvan isän olleen sosiopaattihyväksikäyttäjä. Tunsin hänet vuosikymmeniä, kyse ei ollut entuudestaan tuntemattomasta henkilöstä. Hän aloitti vauvapuheet ja kihlautumisasiat, mutta reilun parin kuukauden odotusajan jälkeen käytös muuttui -toivoi jopa aborttia. Jouduin taloudellisestikin suuriin vaikeuksiin hänen peliliikkeidensä johdosta. Kaikki säästöni menivät sileiksi.

Nyt tuossa tuhisee söpö vauva vieressä ja raha-asiatkin ovat ok. Pitäisi kai olla onnellinen, mutta tulee hetkiä ja päiviä.. viikkojakin kun se tuntuu niin vaikealta. Vauvan isä vain "katosi kuvioista" pikkuhiljaa. En koskaan saanut selityksiä tai anteeksipyyntöä, vaikka yritin keskustella parhaani mukaan aikuismaisesti tilanteesta -mielestäni onnistuinkin siinä. Syynä vetäytymiseen ei ainakaan ollut minun riehuminen tai huutaminen.

Varokaa naiset ihan tosissaan mieleltään sairaita miehiä, vaikka olisitten tunteneet pitkään ja ikääkin jo on. Hyvä ettei tullut kahta ruumista sen leikin seurauksena -kaukana ei ollut.

Paljastui, että hän oli miltei koko ajan elänyt kaksoiselämää toisen naisen kanssa, jonka väitti useaan kertaa olleen historiaa ja sain kuulla pelkästään kys ihmisen huonoista puolista.
 
Olen niin pahoillani sinun puolesta, kun olet joutunut kokemaan noin ikäviä asioita.:sad001 On todella harmillista,että lapsesi isä aloitti itse puhumaan vauva-aikeista ja sitten muuttaa noin radikaalisti mielipidettänsä, kun vauva on tuloillaan, eikä suostu yhtään selittämään sinulle mistä mikäkin johtuu. Ja on täysin ymmärrettävää, että sinulle tulee hetkiä, kun elämä tuntuu vaikealta, vaikka sinulla menee elämässä ihan hyvin. Nuo tunteet on ihan ymmärrettäviä ja eihän tuollaista tilannetta kukaan haluaisi saada eteensä, etkä sinä ole sellaista tilannetta todellakaan ansainnut. Toivon sinulle kovasti voimia ja jaksamista teidän arkeenne.:Heartred
 
Voi ei, kamala tilanne, Masentunut mammako. :sad001 Veikkaan, että tuossa tilanteessa kaikki tunteet ovat sallittuja! Hirveän hyvä, että pääsit suhteesta ajoissa irti. Kamalinta on varmasti, että sosiopaatteja on vaikea etukäteen tunnistaa. Kaikkea hyvää sinulle, toivottavasti elämä näyttää valoisemmalta! :Heartpink
 
Takaisin
Top