Marraskuun odotukset

juu, olen kuullut aika samansuuntaisia juttuja monelta, että seurakunnan kerhot tms riittävät hyvin aika pitkälti. ja sitäkin että ei kovin pieni lapsi vielä oikeasti kaipaa ikäistään seuraa leikkimään, äiti riittää hyvin :)
 
Olipas blaueblumme mielenkiintoista kuulla tuosta kielitilanteesta! Aita kyllä kuulostaa hurjalle! :O

Käsittääkseni useimmiten n. 3v on se ikäpyykki, jolloin lapsi alkaa selvästi kaivata muita lapsia seurakseen. (Jos en ihan väärässä ole, niin Keltinkangas-Järvinenkin taitaa tuossa blaueblummen mainitsemassa kirjassa siitä sanoa)

Meillä on täällä todella hyvät avoimen varhaiskasvatuksen ja leikkitoimen palvelut. Itse olen ajatellut niitä hyödyntää mahdollisimman paljon tulevaisuudessa.
 
Meillä poika menee tammikuun 12. tai 13. päivä perhepäivähoitoon.. Valitettavasti ei rahatilanne anna myöden jäädä kotiin, vaikka haluisikin :/ Mutta siis tarkoituksena olisi, että jos pomolle sopii, niin teen aluksi 3 päivästä viikkoa :) Vähän kivempi kaikille. Ryhmässä on kuulemma muistaakseni 4 lasta sitten, pari 2010 syntynyttä tyttöä ja vissiin -12 tai -13 syntynyt poika. Sinänsä hyvä kun tää meidän pikkumies tykkää kovasti tarkkailla isompien puuhia :)
 
Niin ja mulla loppuu vanhempainvapaa 26. päivä ja sitten alkaa kesäloma :D
 
Regina, perusteena aidalle on se että ulkoleikeissäkin lapset puhuisivat vain saamea, jos lapset saavat leikkiä keskenään niin kieli automaattisesti vaihtuu sellaiseksi jota kaikki ymmärtää, eli suomeksi
 
mulla on itselläni sellainen hoitohistoria ( :grin ) että äiti laittoi mut melko aikaisin perhepäivähoitajalle ja vaihtoi pian paikkaa kun ei ollut tyytyväinen ensimmäisen paikan hoitajaan. paha korvakierre alkoi heti kun äiti aloitti työt ja loppui kuin ihmeen kaupalla kun äiti jäi taas kotiin. eräs vanhempi lääkäri oli silloin aikoinaan vihjannut äidille että joskus vauvat oireilevat fyysisesti psyykkisistä syistä kun siinä oli samaan syssyyn kuormittavia juttuja meneillään vanhemmillakin.

sitten mut laitettiin seurakunnan päiväkerhoon ja sinne sopeuduin hyvin, se on tainnut olla ainoa paikka jossa en ole ollut ulkopuolinen muiden lasten leikeistä. ongelmat alkoivat todenteolla sitten kunnallisessa esikoulussa ja jatkuivat ala-asteella.

elikkä ilmiselvästi omista kokemuksista kumpuaa tuo pelko siitä että sopeutuuko lapsi, teenkö väärin jos en laita päiväkotiin jne

mun veljellä ja siskolla ei ole ollut ongelmia, he ovat käyneet kunnan päiväkerhoa ja suhteellisen nuorena jo aloittaneetkin
 
Ymmärtäähän sen aidan kielen turvaamiseksi, mutta jotenkin tuntuu silt todella hurjalle. :confused: Mutta se osoittaa kyllä hyvin selvästi, kuinka tärkeää ihmiselle on kielellinen- ja kulttuurillinen identiteetti ja niiden säilyttäminen. Ja todella, varmasti suomea tulee saamenkielisille 'joka tuutista'.

Oma famuni oli syvästi ruotsinkielisestä perheestä. Hän oppi suomea vasta myöhäisteini-iällä, jotta saattoi opiskella kirjekurssilla itselleen ammatin. Fafani taas oli perheestä, joka oli syystä tai toisesta jossain vaiheessa hylännyt ruotsinkielen, joka siis oli suvun 'alkuperäinen' kotikieli. Kun famu ja fafa menivät naimisiin ja saivat lapsia famuani kiellettiin tiukasti puhumasta lapsilleen ruotsia, uhkailivat, että lapset otetaan häneltä (sukulaisten toimesta) pois, mikäli puhuu lapsilleen ruotsia. Voitte uskoa, että moinen on aiheuttanut suvussa hyvin suuria ristiriitoja, joita korjaillaan vieläkin.

Famuni sisko, kummitätini, oli sotalapsena ruotsissa. Voisi kuvitella, että kielellinen sopeutuminen on ruotsinkieliselle lapselle helpompaa? No, ruotsissa kummitätiäni kiusattiin suomalaisesta tyylistä puhua ja suomeen palatessaan hänen tyylinsä oli liian ruotsalainen.


Kyllä sitä ihminen osaa olla julma.

No juu, itselläni on siis aivan selkeästi ruotsinkielinen nimi (sukunimihän tosin avioliiitossa vaihtui) ja sekin vaikuttaa välillä kiusaannuttavasti, kun minun oletetaan olevan ruotsinkielinen, enkä todellakaan osaa sen paremmin, kuin keskiverto lukion käynyt muutenkaan.
 
jooh, oli se sitten mikä vähemmistö tahansa kyseessä niin paljon on loukattu ja tehty väärin ja yleensä niitä kaunoja kannetaan monta polvea eteenpäin ja aina ne asiat kärjistyy siihen että ollaan me ja nuo. välillä on itsellekin vaikeaa yrittää nähdä asiat puolueettomasti kun rimanalituksia tekee molemmat osapuolet.

kylläpä se aita siinä on seuraavallakin sukupuolella kun se tuodaan jo lapsuuteen. mutta kai se on se hinta joka kielen säilymisestä on maksettava. ehkä sitä ei enää jonain päivänä tarvita :)

edit. ehkä kuitenkin sukupolvella :D
 
Muokattu viimeksi:
Me surffaillaan joulu mummoloiden ja kodin väliä tässä 15 km säteellä. Aattona mennään perinteisesti meidän porukoiden luokse ja joulupäivänä tai tapanina miehen vanhempien tykö. Kotona ollaan yöt. Joululahjat olen jo melkeinpä kaikkien osalta hommannut. Muutaman vielä ostan. Suurimman osan olen syksyn mittaan tilannut netistä. Jouluihmisenä meillä on jo kaikki jouluvalot viritettyinä ja joulukalenteri odottamassa piilotettavia tavaroita/herkkuja. Ensimmäisen piparkakkutalonkin aion jo leipoa viikonloppuna. Herkutellaan se sitten itsenäisyyspäivänä. Toinen talo tehdään sitten vielä ennen joulua.

Me käydään viikottain seurakunnan perhekerhossa, jossa ollaan viihdytty tosi hyvin. Tylleröinen tykkää muista lapsista ja palleroinen kerhon leluista. Äidistä ihaninta on jokakertainen kahvitteluhetki ja tietty muiden äitien kanssa jutustelu.

Mä oon ollut koko syksyn tosi väsynyt. Otin sen viime viikolla puheeksi neuvolassakin. Olisin saanut kodinhoitoapua, mutta täytyy kyllä sanoa, että sellaisen vastaanottamiseen on aika korkea kynnys. Aina tulee ajateltua, että on varmaan niitä, jotka tarvitsevat sitä vielä enemmän. Mulla kuitenkin käy äiti ja isä viikoittain täällä, jotta saan viikkosiivuoksen tehtyä. Väsymys johtuu varmastikin jo pidempään huonosti nukutuista öistä, isompien kanssa käytävistä päivittäisistä väännöistä, miehen älyttömästä työputkesta ja tästä hirveästä pimeydestä. Minä niin toivon lunta! Taivaan herra, meille sitä kiitos :)
 
Musta tuntuu, että mä varmaan lykkäisin vaikka kuinka pitkälle pojan hoitoon laittamista, jos voisin. Vaikka en tosiaan pidä päivähoitojärjestelyjä mitenkään pahoina, enkä ole koskaan pitänyt. Lähinnä päinvastoin, meillä on aika pienet ympyrät, kun en ole itse niin hirveästi joka paikassa menossa, ja pojalle tekisi hyvää enemmänkin nähdä ihmisiä. Mutta tuntuu, etten raaskisi edes pariksi tunniksi jättää kenenkään vieraan hoitoon, mistä lie tällänenkin tunne iskenyt. :rolleyes: Jossain lukikin, että äidille se hoitoon jättäminen usein on vaikeampaa kuin lapselle. :confused: Mikä ylisuojeleva äiti mustakin vielä kehittyy.. :cool:

Mutta en mä usko, että näissä asioissa voi väärin tehdä, teki sitten miten vain. Asiat ovat kuitenkin monimutkaisempia kokonaisuuksia, kuin yks yhteen tästä seuraa tämä -tyyppisiä. :)
 
Muistaakseni äitini on muuten sanonut, että minä olen itse pyytänyt päästä päiväkotiin joskus pari-kolme-vuotiaana. Ei ole ollut pähkäilyjä sen kanssa sitten. :p
 
Onneli, ota vain apua vastaan jos yhtään siltä tuntuu, tuskin se keltään muulta on pois. ymmärrän kyllä niin hyvin tuon korkean kynnyksen avun vastaanottamisessa, mutta jos sen avulla jaksat itse paremmin niin silloinhan siitä on hyötyä kaikille

onneksi kohta on joulu ja silloin voi hetkeksi pysähtyä. mulle se jouluyö on sellainen erityisen voimaannuttava juttu, en tiedä milloin siitä on muodostunut niin tärkeä itselle

meillä yleensä yöpuvut on muuten oikein hyvän kokoisia, mutta lahkeet lyhkäset, resorit nousevat polviin :p
 
minähän menin ja soitin itse meille kotiin kunnan ympäristöyksiköstä ihmisen tarkastamaan sisäilman. ilmanvaihto ei toimi joten korvausilma tulee lähinnä viemäreistä ja talon perustuksista. lattianrajasta löytyi kosteutta, mittarilla tehtävät sisäilmamittaukset tehdään tammikuussa

vajaa viikko siitä kun palattiin kotiin remontin jälkeen ja poika on taas ihan tukossa ja posket helottaa punaisina. mun ihottumat lehahti takaisin kylkiin ja käsivarsiin

onni on terve koti
 
Onneli, ota kotihoitoapua ja menette sitten isovanhempien kanssa tekemään jotain kivaa siivoamisen sijasta? :) Vaikka edes pihalle leikkimään. :)


Blaueblumme, muistelin, ettei miehesi tainnut ottaa kovin tosissaan noita sisäilmaongelmia? Miten hän suhtautuu näihin tuloksiin? Toivottavasti saatte terveemmän kodin! Itse sairastin homekoulussa opiskellessani kaksi keuhkokuumetta ja kolme korvatulehdusta yhdessä vuodessa, ei koskaan ennen tai jälkeen ole moisia ollut.
 
joo aiemmin nämä sisäilmaongelmat on olleet mun korvien välissä :p

mutta ymmärrän kyllä miestäkin, kun hän itse ei oireile mitenkään ja on asunut tässä pidempään. hän on melko vähän kotona, aina on ollut menevää sorttia, harrastaa paljon jne. helppo ajatella että toinen kuvittelee jos ei itse havaitse jotain

minä taas olen niin paljon täällä kotona. ja nyt kun poika vähän kipeänä niin ei viitsi edes pihallakaan käydä

minäkin olin 9 vuotta homekoulussa, suljettiin pari vuotta sen jälkeen kun itse lopetin peruskoulun

myös mun lapsuuden kodista muutettiin sisäilmaongelman vuoksi. että kaipa sitä on herkistynytkin vähän eri tavalla. omassa kotikylässä nuo ongelmat on monilta osin seurausta jokien patoamisesta ja sitä kautta pohjavesien noususta, ja todella yleistä siis, pohjavesialueella kun on.

hurjaa se kyllä on että monissa kunnissa ne on lapset jotka eniten näistä jutuista kärsii (päiväkodit, koulut)
 
Meillä käveltiin (välillä kyllä melkein juostiin) eilen ekan kerran kävelykärryn kanssa. Jätkästä oli niin hauskaa törmäillä kärryn kanssa, nauraa kikatti aina törmätessä. Äitin apua vielä tarvittiin kuitenkin kärryn kääntämisessä, mutta suoraan viipotti menemään jo itekseen.
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top