Marraskuun odotukset

Tuntuu, että nyt marraskuussa tää pimeys on alkanut vaikuttamaan niin, että väsyttää ja sitä kautta ärsyyntymiset nousee pintaan. Mutta jos jaksaminen on vähissä, niin kyllähän sitä voi olla armollinen itselleen ja olla olematta sellaisissa paikoissa ja tekemisissä sellaisten ihmisten kanssa, joiden kanssa ei vaan synkkaa. Kun ne vaan sitten syö energiaa ihan vaan omalla olemassaolollaan. Vaikka joo, voi aina ymmärtää miksi toinen ehkä toimii niin kuin toimii ja miksi itse reagoi niin kuin reagoi, mutta jos vain yksinkertaisesti voi paremmin, kun ei ole tekemisissä sen yhden ihmisen kanssa, niin en nyt tiedä sitten onko se niin paha asia.

Saa nähdä miten täydellisenä pakkauksena omaa lastaan tosiaan tulee pitämään. :rolleyes: Tässä on paljon tullut mietittyä omaa lapsuuttaan ja suhdetta vanhempiin, ja mitä sieltä mahdollisesti huomaamattaan tai huomaten siirtää nyt tähän kun itse on äiti. Jotkut asiat vaan niin juurtuu, ettei niitä tajua ajatellakaan..
 
joo, minäkin ymmärrän että esikoislapsi on aina se ensimmäinen lapsi. olen miettinyt että ei kai äidinrakkaudesta välttämättä tarvitse seurata sokeutuminen oikeudenmukaisuudelle? vai onko se taas niin syvälle ohjelmoitua, jolla vain varmistetaan sen oman jälkikasvun menestys siinäkin tapauksessa että se on epäreilua? onko lapselle tärkeää tietää että äiti pitää hänen puoliaan ihan aina, silloinkin kun on tehnyt väärin? ainakin se on selkeästi haitallista jos tämä tapahtuu oman perheen sisällä ja joku lapsista jää toistuvasti syyttömänä syypääksi, kun toista suositaan.

tuossa mun kertomassa tapauksessa olennaista on se lapsena puhjennut diabetes, josta se "hyysääminen" alkoi ja silloin olikin paikallaan, että tarvitsi ekstrahuomiota ja huolenpitoa. jossain vaiheessa meni kuitenkin yli ja lapsi oppi että kyllä joku muu aina hoitaa asiat hänen puolestaan ja hänellä on erivapauksia muihin lapsiin nähden.

nyt kun itse on tullut vanhemmaksi, sitä tosiaan ajattelee lähestulkoon kaikkia asioita senkin mukaan, millainen kasvattaja haluaisi olla itse ja mitä ei missään nimessä haluaisi tehdä.

valehtelematta tuo miehen ja hänen veljensä suhde on ehkä suurin yksittäinen syy miksi en halua lapsia pienellä ikäerolla. heillä kun on pieni ikäero ja ovat samaa sukupuolta. tuossahan nyt on osunut kaikki tekijät mahdollisimman huonosti yhteen, lasten temperamentit, sairaus, vanhempien kasvatusmetodit jne. mutta siitäkin huolimatta, en usko että minusta riittäisi kahden yhtä aikaa pienen lapsen tarpeisiin, vielä jos sattuisi niin että toinen tarvitsisi erityishuomiota. tunnen kyllä useita joista riittää useammallekin :)
 
Pahoittelen, nyt ihan vain omanapailen, kun olen niin pudonnut kärryiltä muiden kuulumisista, vaikka olenkin viestit lukenut.

Neiti oppi viikonloppuna nousemaan pystyyn tukea vasten, istumaan ja lähtemään sujuvasti istumasta liikenteeseen (aikaisemmin ollut aika hazardin näköistä hommaa ja muutaman kerran sattunutkin, ei kyllä onneksi edes mustelmia). Konttaaminen on nyt jäänyt, ilmeisesti tylsänä ja liian hitaana liikkumistapana. Neiti ryömii ihan kamalaa vauhtia ja kauheasti haluaisi vain tulla kävelytetyksi myös. Mies maalailee, että jouluna neiti kävelee jo ihan itseksiin, mutta omasta puolestani ei ole mitään kiirettä. Mies nyt kuitenkin meni ostamaan jo taaperokärryt. :D Välillä tuntuu, että tuolla neidillä on aina kerralla niin monta rautaa tulessa, että moni opettelu jää vähän puoli tiehen. :D

Hampaita on kolme (ihan pian neljä), tukkakin on alkanut vihdoin ja viimein näyttää kasvunmerkkejä! :hello2

Mitähän muuta? Neiti 'mämmättelee' laulujen tahtiin aika sujuvasti, muuamia kertoja on toistellut sanoja perässä. :D Isin tullessa kotiin, hönkäilee innostuksissaan 'ithiii ithiii ithiiii' ja kaikki muu innostus on vaan 'thhhiiiii thhhiiiiii thhiiii'. :love7

Joku kyseli (blaueblumme?), että miten vauvat suhtatuu muihin lapsiin, niin täytyy kyllä sanoa, että hyvin yllättynyt olen omani pidättäytyväisyydestä muita lapsia kohtaan! Tempperamenttia löytyy muuten kyllä vaikka muille jakaa, mutta muita ihmisiä ja varsinkin lapsia, neiti vain tapittaa harmailla silmillään tarkkaavaisena. Avoimessa päiväkodissa on usein samaan aikaan neljä päivää vanhempi neiti ja hänen kanssaan neiti joskus jopa juttelee, (lähinnä kyllä tytöt vetelevät kilpaa toisiltaa sukkia jalasta) mutta hyvin vähän on varsinaista kontaktin ottamista. Tykkää kyllä katsella muita vauvoja kovasti. Herkästi kuitenkin tulee itku, jos tulevat liian liki.

Vierastus on kova ja eroahdistus vielä kovempi. Neiti on myös päättänyt, ettei mitään muuta ruokaa voi äidin tarjoamana syödä, kun maitoa tissistä. Kokeillut olen kaikki mahdolliset ruuat, kaikissa muodoissaan, mutta ei. Isältään kyllä söisi varmaan vaikka myrkkyä tai pieniä kiviä (epäilemättä varmaan erityisesti niitä kiviä, koska niitä kyllä olen kaivanut suusta pariin otteeseen. Imuroin nykyään joka päivä, mutta silti aina jossain on joku roska ja aina sen huomaa vasta sitten kun se on tytön suussa!). Neuvolassa asiasta puhuin, täti ei ollut asiasta millänsäkään. Käski vain tarjota jatkossakin säännöllisesti, ei kuulemma tarvitse asiasta huolta kantaa, kun kasvu on vallan hyvää. :happy119 No, niinhän se on, että en minä asialle mitään voi. Kyllä se ruoka jossain vaiheessa minunkin seurassa alkaa maistumaan.

Jospa nyt tässä tältä kertaa joksikin aikaa olisi kuulumiset päivitelty? :D Yritän parantaa tapani ja palailla hieman useammin tännekin. :) Nyt on kriisitkin hieman ohi.
 
Juu siis appiukon vaimo, olleet jo yli 20 vuotta yhdessä, ettei ihan uusi. Mut silti. Ja tää heidän iltatähti saa kaiken anteeksi ja kaikki maksetaan hänelle ja kehuskellaan et osaa niin hyvin tehdä sitä sun tätä. Ja silti sai muksun yhden illan tutulta, ja nyt on oikeudessa huoltajuuskiistat takia. Onneksi "ei voi " käydä meillä, koska meil on koira, vaikka itsellään on myös koira. Ja koirakin on päästään yhtä pipi kuin tää noita-akkakin.

Mut juu jatketaan muilla mukavimmilla asioilla toiste.
 
Mitenkäs helmikuisten perheissä on joulua suunniteltu viettää?

Meillä ollaan kotosalla. Tavallaan kaipaisin isompaa sukujoulua, mutta oma äiti on juomiseltaan niin huonossa kunnossa, etten halua nähdä häntä. Lisäksi vanhemmilla on todella aggressiivinen koira, jota en pidä millään tasolla turvallisena, en itseni, enkä vauvan lähelle. Anoppi varmaan on ihan vaan pohjanmaalla.
 
Ai niin! Meillä oli silloin taannoin ongelmia hampaiden pesussa ja varpaankynsien leikkuussa ja kyselin vinkkejä. Hampaat pestää nykyään hymyssä suin peilin edessä ja varpaankynnet leikataan (aivan ihanaa ja muissa tilanteissa kiellettyä) kaukosäädintä hipelöiden. :D
 
me ollaan jouluna aatto miehen perheen kanssa ja sitten mennään kahdestaan pojan kanssa mun vanhemmille ja perinteisesti mun mummolaan.

onpa jännä tuo juttu Regina, ettei tyttö suostu syödä sulta mitään! lopettiko yhtäkkiä tuosta noin vaan? mie olisin kyllä pulassa jos kävisi niin, kun mies on niin epäsäännöllisesti kotona ja poika on jo melkoisen tarkka ruoka-ajoistaan. jos venähtää väli ruokien välissä pidemmäksi, niin se on sellasta huutoa että. oon tässä miettinyt jo mitä otan kuudenneksi ateriaksi, kun tuntuu että pojalle uppoaisi ruokaa vieläkin enemmän, ja ateriakokoa en enää viitsi isommaksi kasvattaa. tuntuu nyt jo hurjan isoilta ne annokset noin pienelle miehelle

sain luvan neuvolasta aloittaa hapanmaitotuotteet, kun poika on jo pitkään juustoa ja viiliä yrittänyt pihistää ruokapöydässä. viilillä aloitettiin ja kovasti tykkää. ei oo ollu ongelmia vatsan kanssa, mutta pystytään molemmat miehenkin kanssa syödä maitotuotteita ongelmitta. lihan ja kalan rinnalle ollaan otettu kana ja siitäkin tykkää hurjasti.

meillä poika myös vierastaa oudompia, mutta sillain vienosti kainosti hymyilee ja kääntää pään pois jos ujostuttaa. muita lapsia ei ole muistaakseni kertaakaan vierastanut vaan tapittaa suoran uteliaana ja hetken katseltuaan menee tutustelemaan.

en ole montaa kertaa nähnyt häntä yhtä mellevänä kuin tuossa taannoisella kylästelyreissulla, kun istui yhden isomman tytön sylissä sohvalla, samalla kun tytön pikkusisko mallaili hänelle nukenvaatteita päälle ja pienempi pikkupoika tohotti siinä ympärillä hänkin, esitteli lelujaan ja pälätti juttujaan. meidän poika oli niin mielissään! katseli hymyillen lapsia vuoronperään haltioitunut ilme kasvoillaan, ei puhettakaan että olisi muistanut jossain maailmankolkassa olevan olennon nimeltä äiti, vaikka oltiin ekaa kertaa siellä paikassa ja sylittäjäkin oli uppo-outo.

mun on täytynyt tänään järjestellä kaikki vetolaatikot uudelleen niin että alalaatikoissa on vain turvallisia ja pojan tutkimisen kestäviä juttuja, lähinnä muovisia. nimittäin tänä aamuna poika kiikutti raastinta keittiöstä olohuoneeseen =D

osan olen kyllä teipannut ihan jesarilla kiinni mutta ei viitsi kaikkea tutkimisen iloa toiselta riistää. poika yltää jo ruokapöydän reunaan sormillaan jos ottaa ensin tukea tuolista ja oikein kurkottaa. tavarat täytyy siis nekin ajatuksen kanssa laskea pöydälle tai muuten ne on oitis lattialla. tämmöstä meillä tämä meininki nykyään, mikään ei jää huomaamatta uteliaalta silmäparilta
 
Blaueblumme Alkoi nirsoiluna, ettei minulta kelvannut enää muuta kun herkut ja ihan muutama suullinen 'oikeaa ruokaa'. Sitten vain herkut ja oikeaa ruokaa maistettiin kahdesti, molemmat syljettiin -> ei enää edes maistanut kahden jälkeen, sitten vain herkut ja sitten ei enää nekään.

Nyt on löytynyt niin iso herkku, että sitä voi syödä äidiltäkin! Pakastekuivatut mansikat. :D Kilohinta on siinä satasen paikkeilla, ei ehkä oteta säännöllistä tapaa niiden syömisestä kuitenkaan... :oops:









- -


p.s. Olen raskaana :wink
 
ohhoh! onpa mahtavaa Regina. kun niin oot täälläkin toiveikkaana haaveillut toisesta heti perään, eikös se ollut sulla silloin jo mielessä kun tulitte kotiin laitokselta ensimmäisen nyytin kanssa? :love017
 
mitäpä jos teidän tyttö ajattelee että äiti on hyvä ja syö nyt itse ne murkinat, tuleva leikkikaveri tarvii pötyä pöytään sinne vatsan puolelle :D
 
Juu, kyllähän tämä oli toiveena heti. Taisin jo synnytyssalissa sanoa, että voin tehdä saman uudestaan vaikka heti. :D

En tiiä mitä tyttö ajattelee, kun sanoin hänelle 'Susta tulee isosisko!', huusi vain kovaan ääneen 'EEEEEEIIIIIIIIIIIIII!' ja lähti ryömimään hurjaa vauhtia pitkin olohuonetta. :D
 
Näillä näkymin 19.7. :) Tänään vasta tosiaan tein testit (kyllä se piti se toinenkin tehdä, en meinannut ensimmäistä uskoa), että kyllähän se voi siitä vielä muuttua. :)
 
Tuo laatikoiden availu ja tavaroiden löytäminen pöydiltä on tuttua täälläkin. Pojalla on käynyt nyt joku pyrähdys noissa motoristen taitojen kehityksessä, oppi aika pian sen ryömimisen jälkeen konttaamaan ja nousee jo seisomaankin tukea vasten. Ja on se tullut huomattua, että meillä on ihan liikaa sellaisia paikkoja ja kohtia, mihin on liian vaarallista mennä. Pakko kai käydä jossakin Ikeassa tai vastaavassa taas, että saa hankittua säilytyspaikkoja näille kaikille tavaroille, mitkä ei mahdu mihinkään suojaan. Tylsäähän on se, että kun täällä ei miehellä ole mitään verstastilaa tai mitään sinne päinkään, niin mihin noita työkaluja oikein sulloo, nyt ne lojuu pesuhuoneen lattialla ja ties missä.

Hmm.. mutta eipä kyllä pidä paikkansa se, minkä jostain luin, että "hampaiden tulo vaikuttaa yöuniin harvemmin kuin kuvitellaan". Käytiin lääkärillä epämääräisten oksentelujen takia, ja lääkäri sanoi, että hampaiden tulo voi aiheuttaa oksentelua. Jos se jopa oksentamaan pistää, niin kyllä varmasti on sitten osa näistä pojan yöheräilyistä ihan hampaiden ansiota!

Mutta hyyh, nyt yksi pojan ruokalapuista haisee oksennukselle, vaikka oikein pesuaineella pesinkin sen. Ruokalappuostoksille sitten, kyllähän siinä ruokahalut menee, jos kaulassa killuttaa oksennuksenhajuinen lappu. :sick009
 
mulle suositteli lastentarhassa työskentelevä ystävä, 5-vuotiaan pojan äiti sellaista kirjaa kuin Pienen lapsen sosiaalisuus, Keltinkangas-Järvinen. tilasin sen netistä, voisin kirjoittaa tänne myöhemmin jos tulee jotain ajatuksia siitä

kun oon pohtinut tässä tuota kotihoito vs päiväkoti asetelmaa. vaikka kuinka äiti haluaisi olla kotona niin jossain vaiheessa ennen kouluikää lapsi varmasti kaipaa jo ikäistään seuraa ja sitäkin oon miettinyt että näin pienessä kylässä, jääkö poika sitten ulkopuolelle lasten keskinäisestä meiningistä jos pidän häntä vaan kotona sillä aikaa kun muut lapset ystävystyy pienestä pitäen päiväkodissa

täällä perällä on vielä se erikoisuus, että päiväkoteja taitaa olla ainakin neljä, kaikissa suht pieni ryhmäkoko ja eri kieli :p

nyt jo multakin kysellään että aionko laittaa pojan johonkin kolmesta eristä saamen kielipesästä, täällä tuntuu olevan ihan yleistä että suomalaisetkin perheet laittaa lapsen saamenkielisten ryhmään

ja sitten joku pikkulasten leikkipuisto tuolla koulujen vieressä, niin siellä on aita saamen ja suomenkielisten välissä. ymmärrän aidan perustelun saamenkielen säilyttämisen kannalta, mutta puistattaa se silti. täällä aihe on vähän vaikea edes ottaa esille, kun ihmisillä on niin vahvat mielipiteet puolin ja toisin. itse toivoisin että onnistuisin siirtämään lapselle sen ajatuksen, että kaikki on samanarvoisia ja kaikilla on yhtä suuri oikeus asua tässä kylässä, kuuluivat sitten mihin kieliryhmään tai kulttuuriin tahansa. miehellä on aika vahvat mielipiteet tästä, eikä ihan niin puolueettomat kuin itselläni o_O
 
Ite olen kotoisin pieneltä paikkakunnalta ja olin kotona, kun vanhemmill oma yritys samassa pihapiirissä. Ja ite en siis ollut missään hoidossa. Ainoastaan kävin 3v lähtien srk kerhoa siihen asti kunnes menin kouluun. Kerho oli kaksi kertaa viikossa. Ja hyvin siellä tutustui toisiin lapsiin. Ja pidin kyl siitä et ei tarvinnut aikaisin herätä aamuisin ja vanhemmat olivat läsnä.

Itse kun asumme Turussa niin esikoinen on tällä hetkellä leikkipuistossa päivisin 2-3h ja sit käydään srk perhekerhoja ja toisessa paikassa myös. Lisäksi olen ajatellut laittaa hänet sitten syksyllä kun tulee 3 niin srk kerhoon joka on 2päivää viikossa. Ja kyllä niitä kavereita löytää muualtakin kuin päiväkodeista. Ja tää on nyt mun mielipide. Ja yritän olla mahdollisimman pitkään kotona.
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top