Marraskuu!! :)

Täällähän on alkanut tapahtumaan :)
Ite kuulun vielä näihin jotka joutuu viettämään päivät jännityksessä millon tulee ne merkit että tulis lähtö laitokselle.
Kuulostaa jotenkin ihmeelliseltä että suurimmalla osalla tuntuu menevän yliajalle, ite kun olen ollut jo pitkään jotenkin varma siitä että etuajassa tämä syntyy.. katotaan niin kohta kuulun pian tähän ylimenevien joukkoon. Tällä hetkellä rv 38+1, ja ei juurikaan merkkejä mistään "toiminnasta". Ei millään malttais oottaa että sais pienen esikoiskäärön syliin. Vaan eikai se auta kun odotella.
Se huono puoli tässä odottelussa on kun aika pitää saada jotenkin kulumaan vaikka kuin olisi väsy, NIMITTÄIN SHOPPAILEMALLA.. tuntuu että tässä odotus aikana on tuo tuommonen shoppailuONGELMA kasvanut kun ollut enemmän ainaa! alkaa pikkuhiljaa käydä kukkaron päälle ku koko ajan löytyy vaan kaikkea ihanaa uutta ja ehkä tarpeellista pienelle tulokkaalle. Heh. mutta eikai se auta kun jäädä odottelemaan ja ajankuluksi täällä lueskella tedän muiden tarinoita ja onnenhetkiä :)
 
Hyvää isänpäivää tuleville ja nykyisille iseille :)

Kiinnostaisi kuulla onkohan täällä joku pyöräyttänyt tänään mitä parhaimman isäinpäivälahjan isälle?? :)

Täällä ainakaan ei ole mitään merkkejä siitä että lähtö olisi lähellä -.-
Turhautuminen alkaa olla jo omaa luokkaansa...!!
Olis ollut kiva kun ois syntynyt tänään :P
 
Täällä on isänpäivä vietetty supistusten kourissa. 14 tuntia on ollut säännöllisiä supistuksia, ja koko ajan kipeämmäksi ovat menossa. Kättärille jo soittelin, mutta käskettiin olla kotona niin kauan kuin pystyn. Jumppapallo ja itse tehty kauratyyny ovat olleet koko päivän kovassa käytössä. Tehtiin "kauratyyny" sukkahousuista ja puuroriisistä, ja hyvin on toiminut=). Nyt vaan toivotaan, että supistukset jatkuu, ja päästään mahd pian synnyttämään. Tosi rasittavaa, kun ei ihan tiedä,koska sinne kättärille oikeasti kannattaa mennä. Luotan nyt siis, että kroppa kertoo, millon tässä pitää auto startata.
 
maatuska, mä luin jostain että kun on vaikeuksia tai ei pysty enää puhumaan supistuksen aikana on aika pitkällä jo (4cm tai pidemmällä). Ja eikö 4cm jälkeen ei enää lähetetä kotiin? Mutta toi on varmasti yksilöllistä, niin kuin myös se, milloin ei pysty enää olla kotona. Tsemppiä vaan sulle ja kaikille muille kun aika koittaa!

suvituulia, täällä rv 39 lähenee loppua ja ei mitään erikoista täälläkään. Joku kyllä kertoi, että useimmat ensisynnyttäjät synnyttävät rv 41+. Kai se on vain keskiarvo, mutta mä ainakin yritän ottaa rennosti siihen asti. Mä tapaan melkein joka päivä jonkun ystävän kävelyn merkeissä. Näin ei tuu shoppailtua liika enkä jää koko päivän sohvalle... Ja eikö liikkuminen kuitenkin pitäisi auttaa paikkojen pehmentämisessä ja avautumisessa? No, saan joka tapauksessa raikasta ilmaa ja mieliala kohoa. :)
 
Mulla on tänään tuntunut enemmän supistuksia kuin ikinä ennen siinä iltä 5-7 välillä, mut testasin sellasta lämmitettyä jyvtyynyä, niin kaikki supparit katos prkl!! Haaveissani jo toivoin että alkais tapahtua.
Päikäreillä näin unta että kun mulla on aika isoks kasvanu napatyrä tullu tän raskauden aikana niin se olikin tän vauvan käsi ja se käsi tuli navasta pihalle. Onnessani silittelin sitä pikkuruista kättä ja sit se alko menemään siniseks ja äkkiä soitin ambulanssin ja vauva kuoli. Onneks oli vaan todella pahaa unta. Heräsin omaan itkuun :´(
 
Mä myös toivoin isänpäivälahjaa syntyväksi tänään. Olisi ollut niin hauska, kun plussatesti osui naistenpäiväksi :) Mutta vielä viihdytään masussa. Viime yönä oli kyllä alkuyöstä aika lupaavasti supistuksia ja ajattelinkin, että sieltä tullaan, mutta niin vain aamulla heräsin siihen, että jaa, supistukset on sitten jossain vaiheessa loppuneet ja oon nukahtanut.
 
Mä en edes tiedä miltä ne supistukset tuntuu niin aika vaikeaa sanoa onko niitä ollut vai ei...!!! Välillä kiristää keskellä mahaa, välillä jomottaa alavatsaa, tänään herätessä alaserkää särki, välillä tukala olo onkin vaan jotain ilmavaivoja. Niin ja sukulaiset ja kaverit kyselee joko on merkkejä: no mistäs mä tiedän mitä nää on!?!
 
Minulla tuli eilen illalla pieni määrä sitä limatulppaa vessareissun yhteydessä, huomasin paperissa. Mut mitään supistuksia tms en oo tuntenu, ainoastaan alavatsaa on särkeny satunnaisesti, etenki neuvolan tutkimusten jälkeen. Vähäks oon nukkunu huonosti ton limatulppa -jutun takia, vaik voiha siin mennä viikko - kaks ennenku mitään tapahtuu. Oon lukenu vaan hirveenä juttui et sen jälkeen synnytys yleensä käynnistyy 1-7 vrk kuluttua.. Pitää varmaan käydä tänään ostamassa äkkiä kaikki tarvikkeet valmiiks ja pakata se sairaalakassiki ainaki osittain. Liivinsuojat ainaki ja sitten niit jättisiteitä pitää tänää käydä hamstraamassa. Kiva ku oon sopinu äidin kaa et se tulee huomenna junalla tänne, kunha en nyt mitään synnyttämään oo menos just ku se on tääl vierailulla :D Ja asuntonäyttöiki oon sopinu tälle viikkoo ja torstaina lainaneuvottelut kilpailutusmielessä :D Ehken ens viikolle uskalla enää sopia yhtään mitään :D
 
mulla menny tulpppa melkee 3vk sit ja vielä olen yhtenä kappaleena.. :D että ei se välttämättä mitään tarkota.. :P
 
Mites muuten jo te synnyttäneet voisitte vinkata, kun tuota sairaalapussia alan pakata, niin pitääkö alushousuja pakata ihan hirveesti ja siteitä mukaan? Vai saako sieltä jotain suojaa just niille jälkivuodoille..?
 
Nii eihä se mitään välttämättä viel tarkota ja ku oli nii pieni nökö, mut varotti kyl ittee aika kovasti ja pikkupaniikki iski, et nyt alkaa oikeesti olla koht lähtö edessä.. vaik se tuliski viikon tai kolmen päästä.. Ku en oikein oo viel ees sisäistäny koko asiaa, et koht pitäs synnyttääkki :D
 
Emmali85: sairaala tarjoaa kyllä siteet ja pikkarit :) tosin ne alushousut on sellasia verkkohousuja... Mut eipähän sotkeennu omat! Saat tietty pitää omia jos haluut, eihän kukaan sitä tuu kieltämään. Pakkaa vaikka varuiks omat mukaan, kun ei ne paljoa tilaa vie kuitenkaan.
 
Aurankukka Näin toivoisin itelläkin ajan kuluvan, yksin en saa aikaseksi lähettyä ulkoilemaan juurikaan ku kelitki ollut niin huonot, kaverit melkeen kaikki töissä päivät ja illasta on jo sen verran pimeää ja kun asutaan vähän täällä syrjässä ei ole katuvaloja niin sekin kostautuu sitten tekosyyksi jäädä esim sohvalle :D mutta mä olen pehmittänyt ja yrittänyt liikkua sitten noissa merkeissä. heeh ei ehkä paras ratkasu. kyllähän sen unessa huomaa ettei saa tarpeeksi raitista ilmaa :/ mulla tosin nyt siinä sivussa sitte vielä koko ajan ressi siivoamisesta ja yritän jotain pientä hommata koko ajan etten sitten juuri sohvalle malta. 
Toivotaan että sielläkin alkais kohta jo tapahtumaan! Eiköhän sitä sitten helpommin lähe uloskin sitten kun pääsee rattailla liikenteeseen :)

Kyllä mä viimeyönä aattelin että no joko nyt alko jotenki niin erilainen kovempi jomotus kiertämään alamahaa ja selkää vaan eipä noita kunnon supistuksia alkanut vieläkään säännöllisesti.. nyt taas odotellaan, josko ne siitä jatkus. jos sais tänään  imuroitua ja luutuiltua auttaa sitte tai ei, mutta ompahan se ressi ainakin vähemmän jos joutuu laitokselle lähtemään :)
 
Ja Vilukissa, mulla vähä tuo sama kun ei oo tietoa miltä ne oikeasti tuntuu niin heti ku on vähäkään jotain erilaisia tuntemuksia mietin onko ne nyt näitä, ja just tuo ku kaikki kyselee tuota samaa. KU MINEN TIEDÄ :D niinhän nuo tuntuu sanovan että kyllä sen sitte tuntee kun lähtö tulee.. öööö no okei, mulla kipukynnys niin alhanen että ehkä mä varmaan ainaki tuun kipujen perusteella käymään turhan reissun liian aikaste.. :D niitä odotellessa. 
 
no hyvä tietää, kun ajattelinkin, et niitähän pitäis olla aika paljon mukana, jos vuotoa tulee runsaasti.
 
Meillä la meni jo 1.11. ja vielä yhtenä kappaleena! Tänä aamuna käytiin yliaikakontrollissa mut päästivät vielä kotiin. En haluais sitä käynnistystä mut se on edessä torstaina kun 42+0, ellei synny sitä ennen. On ollut jo kaikkia merkkejä mut toinen viihtyy vielä niin hyvin tuolla masussa, odotetaan kovasti että saataisiin pieni syliin. Tsemppiä kaikille viimeisille viikoille!!
 
Omppupom: Tsemppiä viime metreille! Täällä aletaan olla ihan kypsänä jo viikoilla 39+1, voin vaan kuvitella sun fiilikset!

Mullakaan ei tällä hetkellä kiinnosta juurikaan ulkoilla tai siivota. Siksipä minäkin olen kuluttanut aikaa paitsi esikoisen kanssa touhutessa niin myös shoppailuun. Tänään ostin vielä imetystyynyn mut nyt oikeesti pitäis shoppailut lopettaa. Tällä viikolla oon tosin päättäny et pakko yrittää ainaki siivota ja kokeilla häätää tuota kaveria tuolta masusta!

Neuvolaki oli tänään mut eipä siellä mitään uutta. Ootellaan vaan. Toki ku tunnusteli vauvan päätä et missä on niin oli jo paikat melko arkana tuolta alhaalta et ehkä se on hyvä merkki. Alakertaa ei sit muuten ookkaan katottu et ei edelleenkään tietoa onks noi supparit saanu mitään aikaseksi! Mä niin toivon et ens viikon neuvolaan ei enää tarvis mennä ja et tää syntyy nyt tällä viikolla!!

Suvituulia ja Vilukissa: Mullakaan ei esikoisesta ollu mitään supistuksia ennenku synnytys käynnisty. Ja samoin ärsytti ku kaikki kyseli niistä. Sit ku ne alko niin ei niistä voinut erehtyä ja siitä 2 päivää niin vauva oli maailmassa! :)
 
Jee!! Tänään heräsin oikeaan supistukseen, mutta ilo loppui yhtä nopeaa, kun alkoikin.. Oonkin jo odotellut, että jotain tapahtuisi, kun tuntuu et kaikilla on jo jotain oireita siihen suuntaan. Josko tämä tästä lähtis.. :)
 
Käykää vielä päivittämässä viimehetken masukuvat! Täytyis ite viel räpätä kuva, alkaa olemaan jo ihan muhkea olo :D
 
¨Tänään 40+0 eikä yhtään mitään toimintaa... Alkaa muutenkin olemaan tää mielenterveys kohta koetuksella. Painoa on ihan mielettömästi, enkä mahdu enää mihinkään vaatteisiin, koirankin kanssa ulkoillessa oon pukenu miehen toppahousut ja takin (voitte kuvitella miten hehkeä olo ja näky oon...) Onkohan se joulu ennen kuin tää syntyy...?!?
 
Takaisin
Top