Marraskuisten Lista



ams kirjoitti:
^ Sieltä lokakuun puolelta näkee mitä nuo FB-ryhmät tekevät palstan keskustelulle. Toivottavasti kukaan ei perusta enää mitään.

Minusta syksyn synkimpänä hetkenä syntyessä on puolensa. Pieni lapsi saa nukkua pimeän talven yli, eikä kesän valo ja epäsäännölliset aikuisten riennot ja matkat häiritse. Isyysvapaa kelpaa myös mukavasti Joulun alle. Voin olla hyvällä omatunnolla sisällä ja treenata hoitorutiineja.

Kevät, valo ja nurmikko tulee sitten juuri sopivasti kun ympäristö alkaa pientä kiinnostaa enemmän ja liikkuminenkin onnistuu jo jollain keinoin.


Ok, makuasioita, mä tykkään Fb:stä kun siellä saa hoidettua kaikki sosiaalistelut kerralla eikä tartte olla koko ajan kirjautumassa moneen eri paikkaan :). Ja keskustelun tahti on nopeampi. Mutta hyvä näinkin.

Joo, tuossa syksyssä on puolensa myös odottajan kannalta, taivaallista kun kohtapuoliin (toivottavasti) voi luopua kaikista jo auttamatta kiristävistä housuista ja siirtyä mekkoihin jos ei aivan synnytykseen asti, niin melkein kuitenkin. Talven odottajat aina tuskailee talvitakkiensa kanssa, kun yhdessäkään ei mene vetskari kiinni. Tietty kääntöpuolena se että vauvaa joutuu alussa pukemaan hirveesti, mutta silti ehkä mieluummin näin. Odotuskaan ei vielä kesän kuumimpina kuukausina (eli ne heinäkuun kaks viikkoa ;)) ole tuskaisen pitkällä, niin että helteet haittais. Hyviä puoliakin on siis paljon!
 
Moi!:) Ilmoittaudun mukaan:
LA / Nimimerkki / Ikä / Monesko lapsi / Synnytyssairaala / Mistäpäin
18.11.12 / Veronika / 25 / Ensimmäinen / KYS / Kuopio
 
Heips! :) Minäkin listalle mukaan..

LA / Nimimerkki / Ikä / Monesko lapsi / Synnytyssairaala / Mistäpäin

2.11.12 / endolphine / 26 / Ensimmäinen / K-SKS / Keski-Suomi
 
Hei!

Minulla laskettu aika muuttui ultrassa peräti 5 päivää aikaisemmaksi. Eli aikaisempaan ilmoittamaani: 26.11.12 / MaKa / 39 / Kolmas / PS / Porvoo
muutetaan siis lasketuksi ajaksi 21.11.2012.
 
Heippa! Olen aivan unohtanut ilmoittautua tänne, vaikka ensimmäinen ultra, jossa saatiin oikea laskettu aika, on ollut jo aika päiviä sitten. Elikäs,

18.11.12 / Metsätähti83 / 28 / Toinen / K-PKS / Pohjois-Pohjanmaa
 
Heips!

Vieläkös ehtii? :) eli
30.11.12 / talviuni / 24 / ensimmäinen / OYS / Oulun seutu

ja poika tulossa <3
 
Minutkin voisi listalle lisätä :)

Elikäs 7.11.12 / niba / 21 / Ensimmäinen / TYKS / Turku
 
Mahtuuko vielä joukkoon?

27.11.2012/tiiinnna/23/esikoinen/KYS/Kuopio
 
Takaisin
Top