Mahan näkyminen...

Nyytikki

mysite
Missäs vaiheessa teidän masulit on alkaneet teidän mielestä näkyä (huom. siis teidän omasta mielestä eli en kaipaa kommentteja siitä, että vatsa alkaa oikeasti näkyä vasta sillä ja sillä viikolla :happy118).
Mä olin viikko sitten perhevalmennuksessa mun kaverini kanssa, jolla LA 3,5 muo aiemmin. Itsellä oli siinä vaiheessa siis RV9+0. Kamala kun oma vatsa tuntui tosi pieneltä niihin muihin masuihin verrattuna, kun moni huiteli siellä RV15-30 välillä. Ja viime viikolla kaverini kävi ostamassa äippähousut, kun farkut kuulemaa puristi liikaa töissä. Mä olin silloin vielä ihan varma, ettei tuolla omassa masussa ole ketään kotona, kun ei ole pahemmin enää mitään oireitakaan (hiukan kuvotusta, väsymystä ja huippaa helposti). No, tänään oltiin taas valmennuksessa ja sen mun kaverin maha oli viikossa kasvanut ihan hirveesti :excited001. Ja itse asiassa kun siinä istuin, niin kyllä se munkin maha on aika pömppö, vaikka mennään vasta RV9+6. Osittain on tietenkin sitä turvotusta, mutta kyllä mä sen verran osaan erottaa, että alavatsa on häpyluun yläpuolelta jo selkeesti kasvanut (sellainen kiinteä pömppö, jota ei saa todellakaan vedettyä enää sisään) ja sitten sen yläpuolella vasta on se mun ikuinen inhokki eli pieni vatsamakkara ja sille alueelle se turvotuskin iltaisin tulee. Jos vertaa painoa ihan raskauden alkuvaiheeseen, niin se on nyt +1-1,5kg riippuen siitä, mihin aikaan käyn puntarilla. Eli kyl se kai sit alkaa olla viimeset viikot mahdollista käyttää tavisfarkkuja...onneksi esim. H&M:ssä oli ihan ok mamma-farkkuja/-housuja eli enää ei tarvii pukeutua sellasiin jättimammakaapuihin. Ja musta se maha saa sit näkyä, kun tulee se maaginen RV12 täyteen, koska en mä usko pystyväni töissä ainakaan sitä kamalasti peittämäänkään.

Tuolla oli se ketju masukuvista, joita sit varmaan pikkuhiljaa alkaa ilmestyä sinne, kun alkaa olla jotain näytettävää... Sitä odotellessa :hello2 tsemppiä kaikille masunkasvatukseen!!
 
Minulla on tänään myös 9+6 ja kyllä pömppömaha löytyy!! :excited001 Painoahan on tullut ainakin 5kg, koska olen nyt kova syömään.Ennen liikuin paljon,mutta nyt en kerta kaikkiaan ole jaksanut. Yritän töissä salata mahdollisimman kauan raskautta, mutta aika hankalaa tulee olemaan kun jakun välistä maha pömpöttää jo o_O Hametta en pidä enää ollenkaan (meillä on kynähameet työasuna) koska jalatkin on kamalan turvoksissa. Itse odottelen masua jo, mutta en ole kyllä vielä keksinyt asua, jolla töissä sen piilotan. Niin ja minulla ei todellakaan mahdu enää mitkään farkut jalkaan :confused2
 
Itsellä alkoi juuri rv 11 ja vatsa pömpöttää jo huomattavasti. Piti viikonloppuna käydä ostamassa ensimmäiset mammahousut, kun ei enään vanhat mene kunnolla kiinni. Ja jos menee niin puristaa :S

En todellakaan tiennyt, että maha voi alkaa näkymään jo näin aikaisessa vaiheessa. Nyt olenkin töissä
käyttänyt mahdollisimman löysiä paitoja, jotta ihmiset eivät huomaisi mahaa :) alkais sitten vaan näkymään kunnolla, eikä tollai pömpöttäis..
 
itse myös huomannut, että pömppöä jo on (okei, okei, läskithän ne siinä eka turpoo, joo, joo :wink :wink
mutta ei tee mieli laittaa enää ns. vyötäröltä kiristäviä housuja (esim. ihan mun lempiverkkareita, joissa joustava vyötärö), joten osti viikonloppuna joogahousut ja löysin kaapistani parit kivat löysät kesähousut, jesh!

Toppien kanssa on vaan mulla jotenkin suurempi ongelma, kun tissit on turvonnut varmaan puolella ja kaikki vanhat topit kiristää masun kohdalta...joten siellä XXL osatolla mennään toppien suhteen jo nyt.... noh, normikunnossakin L ois nykyään mun koko....
 
Täällä myös hurja pallo varsinkin iltaisin. Ja nyt vasta rv 10+1 menossa. Että tervetuloa kilot taas....
 
Mulla nyt viikot tasan 11 ja maha on todellakin kasvanut. Ihan kylkiluiden alta koholla ja erittäin vaikea on pitää piilossa. Vatsa pömpöttänyt tai mitä lie jo viikolta 9 asti. Mieskin taannoin katsoi ihmeissään, kun istuin sohvalla huonossa asennossa, että mitä ihmettä! Ihme, kun lapset eivät ole kommentoineet. Vielä viikko np-ultraan ja sitten loppuu piilotus :). En halua muiden huomaavan vatsaa, koska emme ole kertoneet vielä lapsillekaan. Haluan heidän kuulevan uutisen meiltä, ettei muilta vahingossa. Viime raskaudessa meinasi käydä noin, joten siitä opiksi ottaneena :).

Odotan kyllä malttamattomana ultraa, jippii!! Luulisi siellä jotain eloa ainakin olevan, koska vatsa kasvaa :)!
 
Sama homma.. elopainoa on tarpeettomasti muutenkin, mutta nyt ei puhettakaan et pystyis vetämään vatsaa tarpeen tullen sisään.. ja ainoat housut jotka tähän asti on menny kiinni, ei mee enää. 11vk tasan ja nyt jo tässä vaikka esim vau sivun nainen osio kyselee jossain 16vk kohdalla että oletko huomannut etteivät pienimmät housusi enää mene mukavasti kiinni..? Mutta se on tosiaan sellasta pömpötystä, näyttää vaan entistä lihavammalta eikä niinkään raskaana olevalta.. Joutunee kohta vaatekaupoille.
 
Muokattu viimeksi:
Täällä maha pullahti n.rv9 ja nyt 10+1 ja näkyy ja huomaa. Mies huomasi viikko sitten, että maha kasvanu. Kiloja ei ole vielä tullut yhtään. Yitän käyttää löysiä vaatteita. Esikoisesta multa kysyttiin n.rv8-9 odotatko vauvaa (duunissa) .Vaikkaylimäärästäkin on, omasta takaa :D Kohta lähdettävä ostaa äitiysvaatteita kesäksi.
 
Nyt 8+1 ja pieni alavatsan pömppis ilmestyi yks aamu tällä viikolla ja päivän mittaan navan ympärys kasvaa 8 cm! :D Siis yritäppä siinä sitten peitellä kun aamulla laittaa sopivat vaatteet päälle ja parin tunnin päästä ne kiristää.

Mulla ei oo ylimääräistä painoa muuten ollenkaan, laihduin vuosi sitten puolessa vuodessa tahattomasti 6 kg ja sitä tutkittiinkin mutta syytä ei ole löytynyt (muuta kuin kesken jäänyt juurihoito ja siitä todennäköisesti aiheutunut yleistulehdus). Painoa on tullut takaisin vähän mutta ei tarpeeksi, nyt siis odotan todella kovasti tätä painon nousua ja pitää sitten yrittää pitää osa imetyksen jälkeenkin että olisi edes normaalipainoinen.

Onneksi meillä töissä jo melkein kaikki tietää niin ei tarvii piilotella :) Ekan kanssa kerroin nt-ultran jälkeen, ja yksi vanhempi työkaveri sanoi että hän on tiennyt jo monta viikkoa :D oli sanonut toiselle työkaverille kans että 'Rozie on varmasti raskaana'. Eikä todellakaan näkynyt, mutta harjaantunut silmä näkee muustakin kun mahan kasvusta :wink

Tulikin siitä mieleen että olen esikoisen syntymän jälkeen arvannut monesta kaverista että on raskaana paljon ennen kuin ovat kertoneet. Yhdestä kaverista tiesin jo ennen kuin hän itse tiesi :D En tiedä mistä sen tiedän, mutta jokainen arvaus on osunut oikeaan eikä siis ole ollut tiedossa että yrittävät tms...
 
Mä olen täällä jo issesseni ihmetellyt, että voiko jo näkyä, kun puntarilla olen käynyt ja paino on pysynyt samana (!), mutta masu senkun vaan kasvaa, mennään siis viikolla 12 (11+5) ja ihan selkästi pikkasenkaan tiukemmassa topissa näkyy jo ihan selvä masu ...(joskin siinä on varmaan 5cm läskikerros kyllä päällä tuomassa masua enempikin...) Mut silti!
 
Epätoivoisesti odotan sitä mahaa... Ammuisin on lähes flätti maha, iltaisin sitten niin juutas turvotus, ettei tiedä miten päin kiemurtelisi. Ainoa ylpeydenaihe kropassani on ollut nätti maha ja nyt keljuttaa näyttää "tankerolta". Toivon kunnon vauvakumpua, että näyttäisin raskaana olevalta, enkä vain lihoneelta :smiley-ashamed005 Painokin laski alkuun muutamia kiloja, kun pahoinvointi oli niin mahtavaa. Vielähän tässä ehtii mahansa kanssa lyllertää, odottavan aika vain on pitkä! Jos oikein keskittyy katsomaan niin häpyluun päällä on jonkinlainen kohouma olemassa, mutta lähes mielikuvitusta se vaatii.
 
Mulla oli tänään neuvola ja lääkäri siellä varoitteli tuijottelemasta liikaa omaa vartaloa. Siis siinä mielessä, että kun on ollut omasta mielestä hyvä kroppa ja nyt näyttää lähinnä vaan lihonneen/turvonneen pari kiloa vatsan seudulta ja ne pienetkin vatsalihaksetkin on hävinneet näkyvistä, niin ei saa murehtia sitä. Mistä se tiesti, että olen tässä pari päivää kironnut tätä keskivartalon muuttumista lihahyytelöksi. Mies tituleerasi muo muuten aamulla Leena Hefneriksi...on kuulemma samanlainen vatsa... No, pakko kai ostaa ekat mammapöksyt kun nää kuminauhavyötäröiset pöksyt saa just ja just vedettyä mahan yli ja sit se näyttää kyllö kieltämättä ihan pöljältä se maha, kun kiristävä kuminauha saa pömpän ylle vielä toisen "makkaran". Eli H&M-mamaosasto, täältä tullaan... :)
Ai niin, paino oli kyllä pudonnut jonkin verran ekasta neuvolasta ja sen huomaa lähinnä kasvoista (ei todellakaan mahan seutuvilta laughing7 )
 
Mä päätin,että alan mittailla tota alapötsin kasvua,kun se tuntuu vähän pullistuneen,navan kohdalta aivan turha mittailla tai alempaan napaa kun toi on tota pötsii tossa,mutta alkuperästä alapötsin mittaa en tiedä,mutta nyt sain 92,5cm ympäryksen rv 9+4..jos ei ois tota aijempaa makkaraa esikoisesta niin varmaan näkyisi tämä..
 
Mä voin surutta laittaa aamuisin päälle vielä lähes mitä vaan, mutta iltaa kohden vatsa on kyllä aika iso. Eilen kerrottiin anopille uutiset sen käydessä kylässä. Olin laittanut päälle mekon, jossa vyötäröllä nauha, joka meni siinä vaiheessa vielä kevyesti ympäri kaks kertaa ja vielä rusetinkin sai tehtyä. Illalla oli vatsa niin pömppä, että mies meinas kuolla nauruun, kun näytin miten nauuha alun perin oli sidottu, kirras niin paljon :)
Nyt on ongelmana mitä laitan päälle, kun lähden viikon lomareissulle. Tavisvaatteissa esim. topissa näytän vielä aamulla ihan ok:lta, mutta jossain vaiheessa vatsa pömppää siihen malliin, että näytän lihonneen muutaman kilon. Mammatopit/-mekot on vielä vähän turhan aikaisia mun mielestä, tosin yhen H&M-topin ajattelin ottaa mukaan vaan sen vuoksi, kun se on niin ihanan värinen (turkoosi). Mammashortsit ja -legginssit otan kans mukaan, jos H&M:stä löytyy S-kokoa leggareista (ostin M-kokoa ja ne oli aivan liian suuret varsinkin mahasta). Musta on aika hauskaa kun tuo maha alkaa kasvaa (ei oo enää sellanen "läskiintynyt" kumipallo-olo):smiley-bounce012
 
Mulla muuten tuli pysyvä vatsakumpu kuluneen viikon aikana (rv14-15), joka pysyy näkymättömissä enää vain selällään maaten. Sisko ei ole nähnyt muo viikkoon meidän lomareissun takia ja totes heti mut nähdessään, että kylläpä mä olen kasvanut!! Samoin toi rintavarustus on aika lailla kasvanut viikon aikana...
 
No huh, ne onkin vaan epäimartelevat peilit ja valot, jotka mua lihottaa. :wink

Semmoinen tuli tässä mieleen, että vaihteleeko teidän mahan muoto? Täällä näyttäisi siltä, että vasen puoli pullottaa yleensä enemmän. Välillä pullotus taas näkyy selkeästi oikealla, mutta tänäänkin aamulla oli selkeästi vasen puoli kohollaan. Painelin äsken mahaa vähäsen ja tuntui, että jokin siellä liikahti ja muoto tasoittui vähän. Tylysti vaan tökin mahaa ihmiskokeen merkeissä. :cool01 Eli onkohan se vaavin hengailupaikka, joka siellä vaihtuu vai manipuloinko rutussa olevia suoliani vaan?
 
Mininen: Kyllä mä väittäsin että vauva siellon paikkaa vaihtanu ku äitee tökkäilly ettei oo saanu rauhassa kölliä :D Mulla ainaki tuntuu ja toisinaan jo näkyykin ku tyyppi vaihtaa köllimispaikkaa masussa.
 
Mulla myös vaihtelee mahan muoto. Yleensä on vasemmalla puolella pulleampi, joskus taas nousee sellanen pötkylä tohon navan yläpuolelle (tasasesti molemmille puolille). Pari kertaa on oikealla ollu pieni pullotus. Mä oon ainaki olettanu, että beibi siellä kokeilee missä ois hyvä. Ihan tuolla alavatsassa ei ole viihtynyt koskaan. Sen takia nt-ultrassa oli vähän tekemistä (silloin taaksepäin kallistunu kohtu) :D
 
Takaisin
Top