Synnytyskertomuksia siis tänne näin, ja toivon että mahdollisimman moni kirjoittaisi edes muutaman lauseen koska näitä varmasti kiinnostaa monia lukea! 
MAALISMASUJEN SYNNYTYSTARINAT
- Ketjun aloittaja Mamaminion
- Aloituspäivämäärä
Hei kaikki, meidän nuori herra siis syntyi viikkoa etuajassa 23.2. klo 2.55 Jorvissa. Aamulla alkoi supistukset ja olipa tosiaan erilaiset supistukset kuin ne, mitä on ollut tähän asti - voin kertoa kaikille, että kyllä ne erottaa sitten. Maanantaina tuli runsaasti limaa, enemmänkin sellaista valkovuotomaista, mutta limatulpaksi veikkailin. Tiistaina aamuyöstä heräilin supistuksiin, ja kun sitten aamulla kellotettiin, niin oli 15-20 min välein niitä, joten eipä kiirettä. No sitten aamusella (kun mies oli jo lähtenyt töihin) tiivistyi tahti niin, että olikin jo yhtäkkiä 4-6 min välein ja puolilta päivin lähdettiin sairaalaan. 1 cm auki, aukeni 3 cm:iin, ja ottivat sinne lepohuoneeseen ja siinähän ne sitten hidastuivat ja iltapäivällä lähdin takaisin kotiin. Illalla sitten alkoi tahti tiivistyä ja kivut koveta niin, että varmasti naapuritkin kuulivat, kun huusin. Vesi meni sitten yhdeksältä illalla ja sen jälkeen kun kellotettiin 3-5 minuutin välit, niin lähdettiin uudestaan Jorviin. Olin 4 cm auki ja kivut kovat, ilokaasusta ei ollut minulle mitään apua, paitsi auttoi hengitysrytmin löytämisessä, ja niinpä sitten pistettiin epiduraalit samantien. Helpotti. Kun sen vaikutusaika eli se pari tuntia oli ohi, olin 9,5 auki joten pistettiin lisää samaa ainetta. Siinä sitten aloin aika pian tuntea, kuinka supistuksella "jotain" alkoi tulla ulos ja sitten supistuksen jälkeen palasi takaisin sisään. Sitten tapahtuikin aika nopsaan, eli reilu puoli tuntia puudutuksen lisäämisestä mun verenpaine romahti ja sitä myötä siis romahti myös vauvan syke. Mulla alkoi taju lähteä ja otin lisähappea - mutta voin kertoa, että alkoi myös muuten tapahtua huoneessa: kätilön lisäksi yhtäkkiä huoneessa olikin 2 lääkäriä, 2 muuta kätilöä ja hoitaja, jotka toimivat todella ripeästi ja ammattitaitoisesti, ja vaikka kieltämättä ehti pelkokin tulla, niin oli samalla kuitenkin tosi luottavainen olo. Vauvaa jouduttiin hiukan auttamaan maailmaan imukupilla ja samantien kiidätettiinkin toiseen huoneeseen lisähapelle jne, mutta jo muutaman minuutin kuluttua oli vauva isän sylissä. Itse en tuntenut varsinaista synnytystä ollenkaan, kivunlievitys oli niin voimakas. Ponnistinkin ilmeisesti, ainakin yritin kun käskettiin, mutta sitäkään ei oikein tuntenut tai hallinnut puudutuksen vuoksi. 4 tikkiä vaativa repeämä tuli, kun vauvalla oli syntyessään käsi poskella.
Syytä verenpaineen laskemiseen ei tiedetä, voi olla epiduraali, tai sitten se, että koko päivänä ei oikein ruoka maittanut eli olin syönyt aika heikosti viimeiset 24 tuntia. Eli kannattaa syödä... Oli siis vähän erilainen kokemus, kuin mitä etukäteen odotin, pelottikin välillä oikeasti, mutta kyllä olen taas ainakin hetken aikaa iloinen veronmaksaja. Todella hienoa toimintaa ja mahtavia ammattilaisia Jorvissa.
Nyt ollaan siis jo kotona harjoittelemassa lapsiperheen elämää, ja kyllähän tässä opettelemista riittääkin. Mutta vaivat unohtuvat joka kerta, kun katsoo tuota pikku tuhisijaa.
Niin, vauvan strategiset mitat vielä tähän: 52 cm ja 3355 g.
Tsemppiä kaikille loppumetreille!
Syytä verenpaineen laskemiseen ei tiedetä, voi olla epiduraali, tai sitten se, että koko päivänä ei oikein ruoka maittanut eli olin syönyt aika heikosti viimeiset 24 tuntia. Eli kannattaa syödä... Oli siis vähän erilainen kokemus, kuin mitä etukäteen odotin, pelottikin välillä oikeasti, mutta kyllä olen taas ainakin hetken aikaa iloinen veronmaksaja. Todella hienoa toimintaa ja mahtavia ammattilaisia Jorvissa.
Nyt ollaan siis jo kotona harjoittelemassa lapsiperheen elämää, ja kyllähän tässä opettelemista riittääkin. Mutta vaivat unohtuvat joka kerta, kun katsoo tuota pikku tuhisijaa.
Niin, vauvan strategiset mitat vielä tähän: 52 cm ja 3355 g.
Tsemppiä kaikille loppumetreille!
Sus: Onnittelut ensinnäkin! Kiva kun heti jaksoit kirjoittaa synnytystarinan! Kuulosti kaikesta huolimatta "helpolta" tai siis että puudutetta ainakin sait kun et syntymää tuntenut 
Haluaisin vielä huonomuistisena tiedustella että olitko ensisynnyttäjä? Itselleni on toinen tulossa ja toivon ettei kovin pitkää tule tuosta avautumisvaiheesta 
Haluaisin vielä huonomuistisena tiedustella että olitko ensisynnyttäjä? Itselleni on toinen tulossa ja toivon ettei kovin pitkää tule tuosta avautumisvaiheesta Shusmita: joo kyllä itsekin sen laskin "helpoksi" synnytykseksi, vaikka tosiaan olikin aika tiukka paikka siinä eli ISOT vaaranpaikat sekä vauvan että äidin osalta. Hätätilatestamentti kävi jo mielessä, ihan tosissaan, sen verran alhaalla ne mun paineet kävi. Jos olisin ollut täysin auki ekan epiduraalin jälkeen, niin lisää ei olisi herunut. Eihän olisi ollut järkeä antaa kahden tunnin puudutusta, jos olisin synnyttänyt noin vartin, ja mikä tärkeämpää, on tarkoitus, että äiti tietää, mitä tekee, kun ponnistaa - ja minähän en siis tiennyt tai tuntenut omia ponnistuksianikaan. Mutta kipuja ei ollut, mikä oli tietysti erittäin hieno juttu.
Ja kyllä, ensisynnyttäjä. Ei sinänsä jäänyt traumoja ja kokemus vahvisti uskoa meidän sairaalahenkilökunnan ammattitaitoon, mutta koska ei tiedetä, mikä verenpaineen romahtamisen aiheutti, minun tulisi kertoa siitä lääkäreille, jos haluan toisen lapsen. Tiedä sitten, tarkoittaisiko automaattisesti muuta kivunlievitysmenetelmää vai onko jotain muuta puudutetta, jota voitaisiin käyttää.
Ja kyllä, ensisynnyttäjä. Ei sinänsä jäänyt traumoja ja kokemus vahvisti uskoa meidän sairaalahenkilökunnan ammattitaitoon, mutta koska ei tiedetä, mikä verenpaineen romahtamisen aiheutti, minun tulisi kertoa siitä lääkäreille, jos haluan toisen lapsen. Tiedä sitten, tarkoittaisiko automaattisesti muuta kivunlievitysmenetelmää vai onko jotain muuta puudutetta, jota voitaisiin käyttää.
Picsu
Satasella mukana keskusteluissa
Onnea todella paljon Sus! 
Synnytys oli varmasti jännä tilanne ja pelottavakin, kun oli niiden paineiden kanssa ongelmia! Mutta onneksi kaikki meni kuitenkin hyvin ja te voitte koko perhe hyvin! :) Mukava kun jaksoit kirjoittaa synnytyskertomuksen näinkin pian!
Synnytys oli varmasti jännä tilanne ja pelottavakin, kun oli niiden paineiden kanssa ongelmia! Mutta onneksi kaikki meni kuitenkin hyvin ja te voitte koko perhe hyvin! :) Mukava kun jaksoit kirjoittaa synnytyskertomuksen näinkin pian!
Lisah
Satasella mukana keskusteluissa
Oikein paljon onnitteluja Sus <3
Omaa synnytystarinaa:
Kaikki ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan mutta lopputulos on rakkainta maailmassa.
Noin klo 13.30 Tyksissä asetuttiin synnytyshuoneeseen ja vaihdeltiin sairaalavaatteet päälle ym. Klo 14.30 laitettiin kanyyli käteen ja alettiin pikku hiljaa tiputtaa oksitosiinia, ensin 10ml/h, ei mitään vaikutusta, joten nostettiin 30ml/h, ei vieläkään vaikutusta, nostettiin 60ml/h. Noin klo 15 alkoi tuntua menkkamaisia supistuksia mutta ei kipeitä. Annos nostettiin 90ml/h, joka oli maksimi. Aluksi kävelin käytävällä ja kokeilin lämpimiä riisipusseja, melko siedettäviin kipuihin. Pian supistukset olivat niin rajuja, etten pystynyt liikkumaan ja huusin vain sängyssä ja tässä vaiheessa supistukset tulivat alle minuutin välein. Annosta laskettiin, mutta se taas vei supistukset liian kevyiksi, joten pakko oli vain maksimilla tiputtaa. Klo 17:30 olin noin 2cm auki enkä saanut vielä lääkkeellistä kivun lievitystä. Lopulta klo 18:50 sain epiduraalin ja sen jälkeen olikin pari tuntia aikaa kerätä voimia. Kun lääkkeen vaikutus loppui, supistukset yltyivät saman tien aivan järkyttäviksi. Tässä vaiheessa ajantaju hävisi täysin ja sain seuraavan kivunlievityksen vasta 22.05. Tällöin supistukset tuntuivat ihan alhaalla joten laitettiin vähän erilainen puudutus, lidocain. Minun olisi pitänyt nousta istuvaan asentoon, että lääkeaine valuu tarpeeksi alas. Kun yritin istua aloin oksentaa ja jouduin takaisin makuuasentoon. Puudutus puudutti ylävatsani, eikä sillä ollut mitään vaikutusta supistuskipuihin. Yritettiin uudelleen ja kun lisäannos laitettiin ei sekään valunut alas, vaikka olin istuvassa asennossa. Näin ollen koko ylävatsa oli täysin puutunut, niin etten käsiäni tuntenut jos vatsaan koskin. Oksentelin, eikä lisäannosta voitu enää antaa. Lopulta 23.30 olin täysin auki ja alkoi ponnistamisen tarve. (Lääkäri puhkaisi kalvot ja hyvän väristä lapsivettä valui ihan hyvä määrä. Infektiota ei myöskään ollut) Sain primperania oksentelun estämiseksi ja aloitettiin ponnistelu puoli-istuvassa asennossa. Kauhukseni huomasin etten pysty pidättämään hengitystä oikein ollenkaan puudutuksen vuoksi. Supistukset alkoivat hiipua, eikä enää ponnistuttanutkaan. Odoteltiin ja taju lähti muutaman kerran. Kätilö laittoi jalkani telineisiin ja kun supistuksia tuli ei ollut minkäänlaista ponnistamisen tarvetta. Väkisin yritin punnertaa lapsen maailmaan, muutaman kerran näkyi tukkaa ja sitten taas alotettiin alusta. Lääkäri leikkasi lisätilaa ja lopulta väkisin ponnistelun ja väkisin hengityksen pidättämisen jälkeen tyttö syntyi. Ponnistusvaihe kesti 45min, joten ei kuitenkaan kovin pitkä ensisynnyttäjälle. Fiilis oli niin uskomaton kun tyttö parkaisi ja kaikki kivut yhtäkkiä katosivat. Tikkien laittaminen ei ollut mukavaa puuhaa, mutta ei enää tässä vaiheessa haitannut. En jaksanut suihkuun, enkä meinannut pysyä tajuissani pyörätuolissa kun siirryimme synnyttäneiden osastolle. Ajattelin etten koskaan enää synnytä, enkä koskaan toivu tästä. Seuraavana päivänä jaksoin kuitenkin jo istua ja käydä vessassa ym. käsittämättömän nopeasti sitä toipuu. Tällä hetkellä olo on maailman onnellisin, tytöllä ja itsellä on kaikki hyvin. Kokisin saman uudelleen ihan koska vain tästä palkinnosta <3 Ja synnytän kyllä varmasti vielä joskus, eiköhän se toinen ole jo vähän helpompi :)
Tuli vähän turhan pitkä, mutta ehkä joku jaksaa lukea :)
Tsemppiä muille synnytyksiin! :)
Omaa synnytystarinaa:
Kaikki ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan mutta lopputulos on rakkainta maailmassa.
Noin klo 13.30 Tyksissä asetuttiin synnytyshuoneeseen ja vaihdeltiin sairaalavaatteet päälle ym. Klo 14.30 laitettiin kanyyli käteen ja alettiin pikku hiljaa tiputtaa oksitosiinia, ensin 10ml/h, ei mitään vaikutusta, joten nostettiin 30ml/h, ei vieläkään vaikutusta, nostettiin 60ml/h. Noin klo 15 alkoi tuntua menkkamaisia supistuksia mutta ei kipeitä. Annos nostettiin 90ml/h, joka oli maksimi. Aluksi kävelin käytävällä ja kokeilin lämpimiä riisipusseja, melko siedettäviin kipuihin. Pian supistukset olivat niin rajuja, etten pystynyt liikkumaan ja huusin vain sängyssä ja tässä vaiheessa supistukset tulivat alle minuutin välein. Annosta laskettiin, mutta se taas vei supistukset liian kevyiksi, joten pakko oli vain maksimilla tiputtaa. Klo 17:30 olin noin 2cm auki enkä saanut vielä lääkkeellistä kivun lievitystä. Lopulta klo 18:50 sain epiduraalin ja sen jälkeen olikin pari tuntia aikaa kerätä voimia. Kun lääkkeen vaikutus loppui, supistukset yltyivät saman tien aivan järkyttäviksi. Tässä vaiheessa ajantaju hävisi täysin ja sain seuraavan kivunlievityksen vasta 22.05. Tällöin supistukset tuntuivat ihan alhaalla joten laitettiin vähän erilainen puudutus, lidocain. Minun olisi pitänyt nousta istuvaan asentoon, että lääkeaine valuu tarpeeksi alas. Kun yritin istua aloin oksentaa ja jouduin takaisin makuuasentoon. Puudutus puudutti ylävatsani, eikä sillä ollut mitään vaikutusta supistuskipuihin. Yritettiin uudelleen ja kun lisäannos laitettiin ei sekään valunut alas, vaikka olin istuvassa asennossa. Näin ollen koko ylävatsa oli täysin puutunut, niin etten käsiäni tuntenut jos vatsaan koskin. Oksentelin, eikä lisäannosta voitu enää antaa. Lopulta 23.30 olin täysin auki ja alkoi ponnistamisen tarve. (Lääkäri puhkaisi kalvot ja hyvän väristä lapsivettä valui ihan hyvä määrä. Infektiota ei myöskään ollut) Sain primperania oksentelun estämiseksi ja aloitettiin ponnistelu puoli-istuvassa asennossa. Kauhukseni huomasin etten pysty pidättämään hengitystä oikein ollenkaan puudutuksen vuoksi. Supistukset alkoivat hiipua, eikä enää ponnistuttanutkaan. Odoteltiin ja taju lähti muutaman kerran. Kätilö laittoi jalkani telineisiin ja kun supistuksia tuli ei ollut minkäänlaista ponnistamisen tarvetta. Väkisin yritin punnertaa lapsen maailmaan, muutaman kerran näkyi tukkaa ja sitten taas alotettiin alusta. Lääkäri leikkasi lisätilaa ja lopulta väkisin ponnistelun ja väkisin hengityksen pidättämisen jälkeen tyttö syntyi. Ponnistusvaihe kesti 45min, joten ei kuitenkaan kovin pitkä ensisynnyttäjälle. Fiilis oli niin uskomaton kun tyttö parkaisi ja kaikki kivut yhtäkkiä katosivat. Tikkien laittaminen ei ollut mukavaa puuhaa, mutta ei enää tässä vaiheessa haitannut. En jaksanut suihkuun, enkä meinannut pysyä tajuissani pyörätuolissa kun siirryimme synnyttäneiden osastolle. Ajattelin etten koskaan enää synnytä, enkä koskaan toivu tästä. Seuraavana päivänä jaksoin kuitenkin jo istua ja käydä vessassa ym. käsittämättömän nopeasti sitä toipuu. Tällä hetkellä olo on maailman onnellisin, tytöllä ja itsellä on kaikki hyvin. Kokisin saman uudelleen ihan koska vain tästä palkinnosta <3 Ja synnytän kyllä varmasti vielä joskus, eiköhän se toinen ole jo vähän helpompi :)
Tuli vähän turhan pitkä, mutta ehkä joku jaksaa lukea :)
Tsemppiä muille synnytyksiin! :)
Tässä pikaisesti oma tarinani.
Eli pe 25.2. alkoivat supistuket ja niitä tuli 15 tuntia 5-10 min. välein kunnes yht´äkkiä loppuivat. Lauantaina ja su meni limatulppa ja su-ma välisenä yönä klo 00.30 alkoi kunnon supistukset. Ne ovat todellakin erilaisia ja kyllä tunnistaa koska pitää lähteä. Supistuksia tuli siis heti min välein ja vettä lurahteli. 02.05 kirjattiin sisälle ja kohdunsuu oli 3 cm auki. 3.30 siirryttiin saliin ja sain 05.07 PCB-puudutuksen ja puendaalipuudutuksen. Ilokaasu oli myös käytössä. Sain luvan jo ponnistaa, kun siltä tuntuisi että vauva laskeutuisi kunnolla. Olin siis jo 9 cm auki. Koska avautuminen kesti niin vähän aikaa, supistukset heikkeni ja sain oksitosiini tipan. Vuoron vaihtuessa Toinen kätilö huomasi että tarjonta oli huono ja ponnistaminen piti lopettaa. Seurasi uusi puudutus 07.55 ja tunnin tauko, kunnes vauva kääntyi ja sain jatkaa...oli sitten kamalaa pidättää ponnistusta sillä se tulee aivan automaattisesti. Loppu meni nopeasti vaikka voimat oli vähissä ja jouduttiin leikkaamaan. 09.09 syntyi 9 pisteen poika. Kivut oli todella hyvin hallussa noilla puudutuksilla ja koko touhusta jäi hyvä mieli, vaikka ensimmäinen kätilö hieman mokasi.
Eli pe 25.2. alkoivat supistuket ja niitä tuli 15 tuntia 5-10 min. välein kunnes yht´äkkiä loppuivat. Lauantaina ja su meni limatulppa ja su-ma välisenä yönä klo 00.30 alkoi kunnon supistukset. Ne ovat todellakin erilaisia ja kyllä tunnistaa koska pitää lähteä. Supistuksia tuli siis heti min välein ja vettä lurahteli. 02.05 kirjattiin sisälle ja kohdunsuu oli 3 cm auki. 3.30 siirryttiin saliin ja sain 05.07 PCB-puudutuksen ja puendaalipuudutuksen. Ilokaasu oli myös käytössä. Sain luvan jo ponnistaa, kun siltä tuntuisi että vauva laskeutuisi kunnolla. Olin siis jo 9 cm auki. Koska avautuminen kesti niin vähän aikaa, supistukset heikkeni ja sain oksitosiini tipan. Vuoron vaihtuessa Toinen kätilö huomasi että tarjonta oli huono ja ponnistaminen piti lopettaa. Seurasi uusi puudutus 07.55 ja tunnin tauko, kunnes vauva kääntyi ja sain jatkaa...oli sitten kamalaa pidättää ponnistusta sillä se tulee aivan automaattisesti. Loppu meni nopeasti vaikka voimat oli vähissä ja jouduttiin leikkaamaan. 09.09 syntyi 9 pisteen poika. Kivut oli todella hyvin hallussa noilla puudutuksilla ja koko touhusta jäi hyvä mieli, vaikka ensimmäinen kätilö hieman mokasi.
Kristiina.K
Silmät suurina ihmettelijä
Tässä tulee oma synnytystarina:
Limatulppa meni 23.2, illalla käytiin kättärillä tarkastuksessa olin auennu 3cm sanottiin et kotiin odottamaan synnytyksen käynistystä. Kotiin kun päästiin alko supistukset 3-5min välein kovat supistukset alko yöllä yhden aikaa erittäin kovana. soitin sairaalaan ja helsingissä oli sulkupäällä joten jouduttiin lähtee jorviin. Jorvissa oltiin klo 2,04 tässä vaiheessa olin 7-8cm auki ja lapsivesi meni klo 2,52. Lapsiveden jälkeen oli kiire ponnistaa vauva ulos napanuora oli kiristyny. Vauva saatiin 7min ulos normaalilla alatiesynnytyksellä. Kipuihin en ehtinyt saamaan mitään. Tyttö synty 24.2.11 klo 2,59 mitat on: 48cm 3015g
LA 4.3.11
Limatulppa meni 23.2, illalla käytiin kättärillä tarkastuksessa olin auennu 3cm sanottiin et kotiin odottamaan synnytyksen käynistystä. Kotiin kun päästiin alko supistukset 3-5min välein kovat supistukset alko yöllä yhden aikaa erittäin kovana. soitin sairaalaan ja helsingissä oli sulkupäällä joten jouduttiin lähtee jorviin. Jorvissa oltiin klo 2,04 tässä vaiheessa olin 7-8cm auki ja lapsivesi meni klo 2,52. Lapsiveden jälkeen oli kiire ponnistaa vauva ulos napanuora oli kiristyny. Vauva saatiin 7min ulos normaalilla alatiesynnytyksellä. Kipuihin en ehtinyt saamaan mitään. Tyttö synty 24.2.11 klo 2,59 mitat on: 48cm 3015g
LA 4.3.11
Pöppiäinen
Oman äänensä löytänyt
Josko sitä sais jo aikaseks jonkunlaista synnytyskertomusta kirjoittaa, kun poikakin on jo kuukauden vanha:)
Elikkäs käytiin kokoarviossa ma7.2 rv35+6, silloin lääkäri sanoi, että kohdunsuu on kypsä, mutta tällä tilanteella voit tulla joko ylihuomenna tai rv 42, eli ei hirveesti lupaillu:) Kooksi arvioi 3100g. Silloin illalla mulla alkoi olla alamaha kipeä, mutta ajattelin et ei tässä mitään olihan se eilen illallakin ja jos vaikka otti vähän itteensä kun oli käyty siellä kokoarviossa ja oli ronkittu. Ajattelin että menen nukkuun, kyllä se sitten ohi menee niin on ennenkin mennyt. Eihän se sitten ihan niin mennyt, pyörin ja väänsin ja käänsin sängyssä ja alamaha oli edelleen kipeä jossain vaiheessa meinasin jo et soitan synnärille ja kysyn et mitä kummaa tää on(en voinut kuvitellakaan että ne olisi supistuksia), mutta ajattelin että en sinne kyllä yöllä rupee soitteleen;) Välillä sain torkahdettua, ravasin vessassa ja jossain vaiheessa otin yhden panadolin. Mies lähti aamulla töihin ja minä yritin nukkua. Kymmenen aikaan nousin ylös, kun maha vaan oli kipeä ja päätin et nyt soitan synnärille ja kysyn et voiko tää olla jo SITÄ. Siellä sanottiin et voi olla supistuksia, kaikilla ne tuntuu niin erilailla ja käskivät lämmintä suihkua, lämpöpussia ja panadolia ottaan. Niitä sitten kokeilin vuoronperään, sitten yhden maissa soitin sinne uudestaan, että edelleen kivut on kovat, että pitäiskö soittaa mies töistä kotiin ja tulla käymään. Sanoivat siihen, että soita vaan ja tulkaa käymään. Mies tuli kotiin ja minä pakkailin vähän tavaroita kassiin, sanoen turha reissu tästä varmaan tulee mut otetaan nyt varoiks jotain mukaan.. Lähdettiin ajaan sairaalaan ja autossa sitten rupesin kellosta katsomaan niin n.5minuutin välein oli kovempi kipu, mutta koko ajan oli kipua.. Päästiin sairaalaan n.15.30, kassi jätettiin autoon(koska tämä on turha reissu), pääsin heti käyrille ja siinä oltiin jonkun aikaa supistuksia tuli 5minuutin välein. Siitä sitten sisätutkimukseen, kätilö sanoi, että 3-4cm auki, että voidaan siirtyä saliin, tässä sulle sairaalavaatteet. Oli aikamoinen yllätys minulle, mies lähti sitten hakemaan kassin autosta ja siirryttiin saliin.
Siellä pääsin hetken päästä ammeeseen, siellä lilluttelin tunnin, oli mukava olla siellä kun pysty rentoutuun, sitten taas käyrille. Jossain vaiheessa pyysin, että laitetaan epiduraali(vaikka olin ajatellut etten sitä halua), hetki siinä meni että lääkäri tuli ja pisti sen(ei ollut mukava kokemus) ja eihän se sitten edes auttanut, minulla ei puutunut kuin vasen jalka, ilmeisesti pistettiin vähän väärään kohtaan. Multa kyllä jossain vaiheessa kysyttiin et haluanko että pistetään uusiksi, sanoin että ei kiitos ei niin mukavalta tuntunut se pistäminen..ilokaasua siinä sit otin. Joskus puolenyön maissa oli mennyt lapsivedet, mutta mitään ei tapahtunut, koko yövuoron kätilön ajan olin 5cm auki, oksitosiinia sain kokoajan. Jossain vaiheessa aamuyöllä n.klo4-5 sanottiin, että älä syö äläkä juo enää mitään jos joudutaan sektioon, en ollut syönytkään, kun aamulla yhden banaanin juonut kyllä kun ilokaasu pisti janottaan. Aamulla sitten kahdeksan aikoihin lääkäri tuli ja puhkaisi viimeisen kalvorakkulan, niin sitten alkoi tapahtumaan, yhtäkkiä olin 9cm auki, mut käskettiin pissalle ja sitten synnytystuoliin, tuolissa kerkesin olla 23min kun poika syntyi imukupilla avustettuna. Imukuppia käyttivät, kun ajattelivat että pääsen vähän helpommalla, kun olin valvonut kaksi yötä enkä ollut syönyt yms. Niin kohdunsuun puudutteen sain vähän ennen kun siirryin synnytystuoliin, muuten ei mitään puudutteita.
Ihan hyvä kokemus siitä jäi vaikka ensin kauhistuin, kun sanoivat että avitetaan vähän imukupilla, jotenkin oli jäänyt valmennuksessa sellainen kuva että sitä en halua.. Ja pojalla oli pääkin jotenkin sellaisessa asennossa, että senkin takia joutuivat sitä käyttään.
Poika siis syntyi ke9.2 klo 9.33 3370g 49cm, 9pisteen poika:)
Tästä nyt tuli tällainen romaani, mutta toivottavasti joku jaksoi lukea loppuun asti ja sai selvää:)
(anteeksi kirjoitus virheet)
Elikkäs käytiin kokoarviossa ma7.2 rv35+6, silloin lääkäri sanoi, että kohdunsuu on kypsä, mutta tällä tilanteella voit tulla joko ylihuomenna tai rv 42, eli ei hirveesti lupaillu:) Kooksi arvioi 3100g. Silloin illalla mulla alkoi olla alamaha kipeä, mutta ajattelin et ei tässä mitään olihan se eilen illallakin ja jos vaikka otti vähän itteensä kun oli käyty siellä kokoarviossa ja oli ronkittu. Ajattelin että menen nukkuun, kyllä se sitten ohi menee niin on ennenkin mennyt. Eihän se sitten ihan niin mennyt, pyörin ja väänsin ja käänsin sängyssä ja alamaha oli edelleen kipeä jossain vaiheessa meinasin jo et soitan synnärille ja kysyn et mitä kummaa tää on(en voinut kuvitellakaan että ne olisi supistuksia), mutta ajattelin että en sinne kyllä yöllä rupee soitteleen;) Välillä sain torkahdettua, ravasin vessassa ja jossain vaiheessa otin yhden panadolin. Mies lähti aamulla töihin ja minä yritin nukkua. Kymmenen aikaan nousin ylös, kun maha vaan oli kipeä ja päätin et nyt soitan synnärille ja kysyn et voiko tää olla jo SITÄ. Siellä sanottiin et voi olla supistuksia, kaikilla ne tuntuu niin erilailla ja käskivät lämmintä suihkua, lämpöpussia ja panadolia ottaan. Niitä sitten kokeilin vuoronperään, sitten yhden maissa soitin sinne uudestaan, että edelleen kivut on kovat, että pitäiskö soittaa mies töistä kotiin ja tulla käymään. Sanoivat siihen, että soita vaan ja tulkaa käymään. Mies tuli kotiin ja minä pakkailin vähän tavaroita kassiin, sanoen turha reissu tästä varmaan tulee mut otetaan nyt varoiks jotain mukaan.. Lähdettiin ajaan sairaalaan ja autossa sitten rupesin kellosta katsomaan niin n.5minuutin välein oli kovempi kipu, mutta koko ajan oli kipua.. Päästiin sairaalaan n.15.30, kassi jätettiin autoon(koska tämä on turha reissu), pääsin heti käyrille ja siinä oltiin jonkun aikaa supistuksia tuli 5minuutin välein. Siitä sitten sisätutkimukseen, kätilö sanoi, että 3-4cm auki, että voidaan siirtyä saliin, tässä sulle sairaalavaatteet. Oli aikamoinen yllätys minulle, mies lähti sitten hakemaan kassin autosta ja siirryttiin saliin.
Siellä pääsin hetken päästä ammeeseen, siellä lilluttelin tunnin, oli mukava olla siellä kun pysty rentoutuun, sitten taas käyrille. Jossain vaiheessa pyysin, että laitetaan epiduraali(vaikka olin ajatellut etten sitä halua), hetki siinä meni että lääkäri tuli ja pisti sen(ei ollut mukava kokemus) ja eihän se sitten edes auttanut, minulla ei puutunut kuin vasen jalka, ilmeisesti pistettiin vähän väärään kohtaan. Multa kyllä jossain vaiheessa kysyttiin et haluanko että pistetään uusiksi, sanoin että ei kiitos ei niin mukavalta tuntunut se pistäminen..ilokaasua siinä sit otin. Joskus puolenyön maissa oli mennyt lapsivedet, mutta mitään ei tapahtunut, koko yövuoron kätilön ajan olin 5cm auki, oksitosiinia sain kokoajan. Jossain vaiheessa aamuyöllä n.klo4-5 sanottiin, että älä syö äläkä juo enää mitään jos joudutaan sektioon, en ollut syönytkään, kun aamulla yhden banaanin juonut kyllä kun ilokaasu pisti janottaan. Aamulla sitten kahdeksan aikoihin lääkäri tuli ja puhkaisi viimeisen kalvorakkulan, niin sitten alkoi tapahtumaan, yhtäkkiä olin 9cm auki, mut käskettiin pissalle ja sitten synnytystuoliin, tuolissa kerkesin olla 23min kun poika syntyi imukupilla avustettuna. Imukuppia käyttivät, kun ajattelivat että pääsen vähän helpommalla, kun olin valvonut kaksi yötä enkä ollut syönyt yms. Niin kohdunsuun puudutteen sain vähän ennen kun siirryin synnytystuoliin, muuten ei mitään puudutteita.
Ihan hyvä kokemus siitä jäi vaikka ensin kauhistuin, kun sanoivat että avitetaan vähän imukupilla, jotenkin oli jäänyt valmennuksessa sellainen kuva että sitä en halua.. Ja pojalla oli pääkin jotenkin sellaisessa asennossa, että senkin takia joutuivat sitä käyttään.
Poika siis syntyi ke9.2 klo 9.33 3370g 49cm, 9pisteen poika:)
Tästä nyt tuli tällainen romaani, mutta toivottavasti joku jaksoi lukea loppuun asti ja sai selvää:)
(anteeksi kirjoitus virheet)
Biu
Oman äänensä löytänyt
Katsotaan ehdinkö tänne kertoilemaan omaa tarinaa..
Minulla oli alla jo flunssaa ja siitä aloin pikkuhiljaa toipuilemaan. Harmitti ihan hirveästi kun keskiviikkona olisi taas neuvola eikä ollut mitää vieläkään tapahtunut.
Tiistai iltana aloin potemaan pahaa oloa. Arvasin heti että olin saanut riesakseni kulussa olleen tosi ilkeän vatsataudin. Ilta yhdeksältä meninkin jo nukkumaan sillä olo oli aivan hirveä..
Tiistai-keskiviikko yönä olo vain paheni: kuume nousi, oksennus tuli vaikka vatsa oli oksennettu jo moneen kertaan tyhjäksi, 10-15 min välein. Mieskin huolestui, kun loppua ei näkynyt ja oksentaminen teki kipeää.
Joskus kello 3-4.00 välillä yöllä, olin taas sankon ääressä oksentamassa. Olotila ei ollut helpottunut yhtään, pikemminkin pahentunut. Vatsaan sattui: olihan se ihan tyhjä ja koko ajan taudin kourissa. Kaiken lisäksi huomasin menettäneeni ilmeisesti kipujen ansiosta viimeisetkin kunnian rippeet. Ilma mitään varoitusta laskin alleni.
Olin niin häpeissäni, etten kehdannut edes miestä avuksi herättämään, vaan itsekseni konttasin, oksensin ja siivosin. Virheestä oppineena laitoin lopuksi yöksi siteen housuihin, jotten koko sänkyä kastelisi. Moneen otteeseen oksennuksen yhteydessä pieni hätä yksin kertaisesti yllätti ja tuli alle.
Keskiviikko aamuna 6.00 maissa vatsa alkaa rauhoittua pikkuhiljaa, viimein 9.00 aikoihin pääsen jopa torkkumaan ja saan hiukan nestettä pysymään sisälläni.
Aamu menee kuin unessa: Olen todella väsynyt, kuume on alkanut laskemaan, mutta olo edelleen todellan hutera. Virtsan karkailulle en mahda mitään, side täytyy vaihtaa useamman kerran. 8.00 soitan neuvolaan ja perun sen päivän ajan.
Noin 11 herään. Olo on todella väsynyt. Käyn vessassa jälleen vaihtamassa siteen ja menen takaisin levähtelemään. Havahdun vatsakipuihin. Kuvittelen oksentelun alkavan taas, mutta ei onneksi. Vatsa kivut tulevat kokoajan jatkuvammin. Vessassa huomaan että side on jälleen märkä. Tällä kertaa mukana on limaa ja vaaleanpunaista nestettä. Ilmeisesti yöllä alkanut virtsan karkailu olikin lapsivesien menoa ja oksentaminen oli tuntunut kahta kauheammalta, kun supistus oli saanut aikaan oksentamisen ja oksentaminen supistuksia.
Kello on noin 12.00 kun totuus valkenee minulle. Tavallaan helpottavaa saada tietää, että kyllä sinä vielä vessaa tulet tarvitsemaan, ettei aina tarvitse housuihin tehdä. Mutta olo on edelleen tosi hutera ja väsy, kuinka tässä tilassa voi synnyttää???
Supistukset käyvät melkein heti säännöllisiksi ja todella kipeiksi. Soitan sairaalaan että pitäisikö yrittää pysyä kotona mahdollisimman kauan vai vähän aikaa, kun tautikin päällä. Kuulemma s
itten vasta sairaalaan kun ei enää tunnu pärjäävän. Olen tosi väsynyt ja äkäinen, supistuksen tullen tulee olla hiljaista. Puhelinkin lentää seinään, kun joku kehtaa soittaa..
Lopulta sanon miehelle että lähetään hakeen lääkettä. Tekee tosi kipeää.
Kello on yksi kun alamme tekeen lähtöä, eli supistuksia tullut vasta tunnin. Mietin, että varmasti tauti vaikuttaa kestävyyteen, kun nyt jo lähden sairaalaan.
Noin kello 13.30 olemme sairaalassa. Olen tosi kipeä, ja ärräpäät lentelee. Osastolle meidät kirjattiin tulleeksi klo 13.40.
Saan vaatteet nippa nappa pois ja pääsen pöydälle. Kätilö tekee nopeasti sisätutkimuksen, jep olen 9cm auki!!
Minulle tulee hätä ja pyydän lääkettä, kätilö meinaa ettei enää ehdi mitään, pakko mennä ilokaasulla. Kätilö kääntää selän ja pyydän hänet nopeaa takasin, nyt tulee, nyt se taitaa tullaa. Ja samantien hirveä ponnistamisen tarve. Ponnistan, tuntuu etten jaksa, usko loppuu. Tätä kestää vain 5 minuuttia, vaikka tuntuu paljon kauemmalta.
Lopulta tyttö syntyy klo13.55, noin 20 minuuttia sairaalaan tulosta, ilokaasun voimalla. Viikkoja takana 38+5
Synnytyksen kestoksi merkittiin 2h 3min, kun yölliset supistukset eivät olleet säännölliset, tai ainakaan äiti ei ymmärtäny sitä.
Toiveenani oli mahdollisimman luonnollinen synnytys, ja amme.No ammeeseen ei ehditty ja kipuihin olisin ottanut mitä vain :)
mutta olen oikein ylpeä itsestäni, kun pystyin siihen. Ja erityisen kiitollinen kun kaikki meni loppujen lopuksi hyvin.
Joskos me huomena jo kotia päästäisiin.
Minulla oli alla jo flunssaa ja siitä aloin pikkuhiljaa toipuilemaan. Harmitti ihan hirveästi kun keskiviikkona olisi taas neuvola eikä ollut mitää vieläkään tapahtunut.
Tiistai iltana aloin potemaan pahaa oloa. Arvasin heti että olin saanut riesakseni kulussa olleen tosi ilkeän vatsataudin. Ilta yhdeksältä meninkin jo nukkumaan sillä olo oli aivan hirveä..
Tiistai-keskiviikko yönä olo vain paheni: kuume nousi, oksennus tuli vaikka vatsa oli oksennettu jo moneen kertaan tyhjäksi, 10-15 min välein. Mieskin huolestui, kun loppua ei näkynyt ja oksentaminen teki kipeää.
Joskus kello 3-4.00 välillä yöllä, olin taas sankon ääressä oksentamassa. Olotila ei ollut helpottunut yhtään, pikemminkin pahentunut. Vatsaan sattui: olihan se ihan tyhjä ja koko ajan taudin kourissa. Kaiken lisäksi huomasin menettäneeni ilmeisesti kipujen ansiosta viimeisetkin kunnian rippeet. Ilma mitään varoitusta laskin alleni.
Olin niin häpeissäni, etten kehdannut edes miestä avuksi herättämään, vaan itsekseni konttasin, oksensin ja siivosin. Virheestä oppineena laitoin lopuksi yöksi siteen housuihin, jotten koko sänkyä kastelisi. Moneen otteeseen oksennuksen yhteydessä pieni hätä yksin kertaisesti yllätti ja tuli alle.
Keskiviikko aamuna 6.00 maissa vatsa alkaa rauhoittua pikkuhiljaa, viimein 9.00 aikoihin pääsen jopa torkkumaan ja saan hiukan nestettä pysymään sisälläni.
Aamu menee kuin unessa: Olen todella väsynyt, kuume on alkanut laskemaan, mutta olo edelleen todellan hutera. Virtsan karkailulle en mahda mitään, side täytyy vaihtaa useamman kerran. 8.00 soitan neuvolaan ja perun sen päivän ajan.
Noin 11 herään. Olo on todella väsynyt. Käyn vessassa jälleen vaihtamassa siteen ja menen takaisin levähtelemään. Havahdun vatsakipuihin. Kuvittelen oksentelun alkavan taas, mutta ei onneksi. Vatsa kivut tulevat kokoajan jatkuvammin. Vessassa huomaan että side on jälleen märkä. Tällä kertaa mukana on limaa ja vaaleanpunaista nestettä. Ilmeisesti yöllä alkanut virtsan karkailu olikin lapsivesien menoa ja oksentaminen oli tuntunut kahta kauheammalta, kun supistus oli saanut aikaan oksentamisen ja oksentaminen supistuksia.
Kello on noin 12.00 kun totuus valkenee minulle. Tavallaan helpottavaa saada tietää, että kyllä sinä vielä vessaa tulet tarvitsemaan, ettei aina tarvitse housuihin tehdä. Mutta olo on edelleen tosi hutera ja väsy, kuinka tässä tilassa voi synnyttää???
Supistukset käyvät melkein heti säännöllisiksi ja todella kipeiksi. Soitan sairaalaan että pitäisikö yrittää pysyä kotona mahdollisimman kauan vai vähän aikaa, kun tautikin päällä. Kuulemma s
itten vasta sairaalaan kun ei enää tunnu pärjäävän. Olen tosi väsynyt ja äkäinen, supistuksen tullen tulee olla hiljaista. Puhelinkin lentää seinään, kun joku kehtaa soittaa..
Lopulta sanon miehelle että lähetään hakeen lääkettä. Tekee tosi kipeää.
Kello on yksi kun alamme tekeen lähtöä, eli supistuksia tullut vasta tunnin. Mietin, että varmasti tauti vaikuttaa kestävyyteen, kun nyt jo lähden sairaalaan.
Noin kello 13.30 olemme sairaalassa. Olen tosi kipeä, ja ärräpäät lentelee. Osastolle meidät kirjattiin tulleeksi klo 13.40.
Saan vaatteet nippa nappa pois ja pääsen pöydälle. Kätilö tekee nopeasti sisätutkimuksen, jep olen 9cm auki!!
Minulle tulee hätä ja pyydän lääkettä, kätilö meinaa ettei enää ehdi mitään, pakko mennä ilokaasulla. Kätilö kääntää selän ja pyydän hänet nopeaa takasin, nyt tulee, nyt se taitaa tullaa. Ja samantien hirveä ponnistamisen tarve. Ponnistan, tuntuu etten jaksa, usko loppuu. Tätä kestää vain 5 minuuttia, vaikka tuntuu paljon kauemmalta.
Lopulta tyttö syntyy klo13.55, noin 20 minuuttia sairaalaan tulosta, ilokaasun voimalla. Viikkoja takana 38+5
Synnytyksen kestoksi merkittiin 2h 3min, kun yölliset supistukset eivät olleet säännölliset, tai ainakaan äiti ei ymmärtäny sitä.
Toiveenani oli mahdollisimman luonnollinen synnytys, ja amme.No ammeeseen ei ehditty ja kipuihin olisin ottanut mitä vain :)
mutta olen oikein ylpeä itsestäni, kun pystyin siihen. Ja erityisen kiitollinen kun kaikki meni loppujen lopuksi hyvin.
Joskos me huomena jo kotia päästäisiin.
No niin, tässä nyt sitten minun synnytys. Elikkä meillä poitsu perätilassa ja yritettiin kääntää vkolla 36, mutta ei onnistunut ja päädyttiin sektioon. Toiveina alatiesynnytys niin harmitus oli kova, mutta siitä sitten selvittiin.
1.3. Lähdettiin Tays:iin klo 7.15 oli meillä ilmottautuminen. Meidät otettiin pian vastaan ja yllätykseksi me olimme ensimmäisenä jonossa ja synnytys sali valmiina, hui! Mulla oli rauhoittavana asiana se, että hyvä ystävä oli hoitanut itsensä työvuoroon meidän leikkaukseen ja oli minulla anestesia hoitajana. Hän siis piti minusta alusta loppuun asti huolta synnytys salissa ja "heräämössä".
Spinaalin laitto olikin sitten työn ja tuskan takana...minua pistettiin n.6-10 kertaa, en tarkalleen muista montako kertaa meni, mutta puolessa välissä miehen oli mentävä ulkopuolelle, kun hänellä teki niin huonoa, kun piikki vääntyi selkään.
Loppuen lopuksi spinaali meni oikeaan paikkaan ja leikkaus alkoi, n.5min ja pikku ukko oli ulkona. Sen ensimmäisen rääkäisyn jälkeen, en enään tiennyt edes olevani leikkauksessa ja loppu ompelu meni vain poikaa ihastellessa vieressä.
"Heräämössä" sain käärön heti tissille ja Papu osasikin hienosti heti imeä, joka helpotti minua hirveästi, koska imetys oli se mitä eniten jännitin sektion jälkeen. Mäito nousi jo toisena päivänä ja luovutan tällä hetkellä maitoa sairaalaan!
Pääsin kipupumpusta jo samana iltana ja olin myös pystyssä ensimmäisenä iltana. Pissa katetri jätettiin seuraavaan aamuun, koska kipupumppu otettiin pois niin ei tarvinnut ekaa yötä rampata vessassa. Leikkaushaavan puolesta siis toivuin todella nopeaan, mutta sitten pikku takapakki tuli spinaalista johtuen...Minulla alkoi järkyttävä päänsärky, enkä päässyt enään sängystä ylös. Kivut olivat jotain aivan käsittämättömiä ja minulta lähti kuulo ja oksensin kivusta. Spinaalista oli jäänyt reikä selkäytimeeni ja se tihkui nestettä sinne. Hoitajat eivät ottaneet oireitani tosissaan vasta kun 3. päivänä, kun ihana hoitaja tuli ihmettelemään, että olen edelleen kipeä. 5min siitä ja olin menossa paareilla anestesia lääkärin luo veripaikkaan joka laitettiin selkääni. Se oli todella järkky kokemus...selkäytimeen ruiskutettiin kanyylin kautta omaa verta. Tosin kivut olivat siinä kohtaa niin kamalat, että aivan sama mitä minulle tehtiin.
Silti, kaiken tämän jälkeen en vaihtaisi mitään pois, kun sain tämän ihanuuden! Ja sektio sinällään oli paljon helpompi juttu, kun pelkäsin. Ihanaa olla nyt kotona, kun sairaalassa jouduttiin takapakkien vuoksi olemaan viikko, se oli tuskaista.
Onnea kaikille synnyttäneille, tämä on niiiiiiiiiin ihanaa, kun on tämä pikku ukko!!!
1.3. Lähdettiin Tays:iin klo 7.15 oli meillä ilmottautuminen. Meidät otettiin pian vastaan ja yllätykseksi me olimme ensimmäisenä jonossa ja synnytys sali valmiina, hui! Mulla oli rauhoittavana asiana se, että hyvä ystävä oli hoitanut itsensä työvuoroon meidän leikkaukseen ja oli minulla anestesia hoitajana. Hän siis piti minusta alusta loppuun asti huolta synnytys salissa ja "heräämössä".
Spinaalin laitto olikin sitten työn ja tuskan takana...minua pistettiin n.6-10 kertaa, en tarkalleen muista montako kertaa meni, mutta puolessa välissä miehen oli mentävä ulkopuolelle, kun hänellä teki niin huonoa, kun piikki vääntyi selkään.
Loppuen lopuksi spinaali meni oikeaan paikkaan ja leikkaus alkoi, n.5min ja pikku ukko oli ulkona. Sen ensimmäisen rääkäisyn jälkeen, en enään tiennyt edes olevani leikkauksessa ja loppu ompelu meni vain poikaa ihastellessa vieressä.
"Heräämössä" sain käärön heti tissille ja Papu osasikin hienosti heti imeä, joka helpotti minua hirveästi, koska imetys oli se mitä eniten jännitin sektion jälkeen. Mäito nousi jo toisena päivänä ja luovutan tällä hetkellä maitoa sairaalaan!
Pääsin kipupumpusta jo samana iltana ja olin myös pystyssä ensimmäisenä iltana. Pissa katetri jätettiin seuraavaan aamuun, koska kipupumppu otettiin pois niin ei tarvinnut ekaa yötä rampata vessassa. Leikkaushaavan puolesta siis toivuin todella nopeaan, mutta sitten pikku takapakki tuli spinaalista johtuen...Minulla alkoi järkyttävä päänsärky, enkä päässyt enään sängystä ylös. Kivut olivat jotain aivan käsittämättömiä ja minulta lähti kuulo ja oksensin kivusta. Spinaalista oli jäänyt reikä selkäytimeeni ja se tihkui nestettä sinne. Hoitajat eivät ottaneet oireitani tosissaan vasta kun 3. päivänä, kun ihana hoitaja tuli ihmettelemään, että olen edelleen kipeä. 5min siitä ja olin menossa paareilla anestesia lääkärin luo veripaikkaan joka laitettiin selkääni. Se oli todella järkky kokemus...selkäytimeen ruiskutettiin kanyylin kautta omaa verta. Tosin kivut olivat siinä kohtaa niin kamalat, että aivan sama mitä minulle tehtiin.
Silti, kaiken tämän jälkeen en vaihtaisi mitään pois, kun sain tämän ihanuuden! Ja sektio sinällään oli paljon helpompi juttu, kun pelkäsin. Ihanaa olla nyt kotona, kun sairaalassa jouduttiin takapakkien vuoksi olemaan viikko, se oli tuskaista.
Onnea kaikille synnyttäneille, tämä on niiiiiiiiiin ihanaa, kun on tämä pikku ukko!!!
orvokki 81
Sukkela juttelija
Moikka!
Ihan ensimmäiseksi paljon onnea kaikille synnyttäneille!
Tässä meidän murun "synnytys"tarina:
Lapsen perätilan vuoksi myös meidän neiti syntyi sektiolla ma 7.3. Sairaalaan menimme 8.30, olin toisena jonossa. Otettiin sydänkäyrät ja hoidettiin alkutoimenpiteet katetrit yms.Tämän jälkeen jouduimme odottelemaan tunnin verran ja sitten mua alettiin viemään leikkaussaliin. Epiduraali ei mennyt mullakaan ihan putkeen,oli jonkun verran verenvuotoa. Henkilökunta oli aivan ihanaa ja mukana oli myös harjoittelija katsomassa ja kuulin jälkeenpäin että se oli hänen ensimmäinen sektio-kokemuksensa...oli kuulemma ollut hieno kokemus. Sitten alkoi leikkaus. Oli se kyllä aikamoista myllerrystä kun lasta alettiin ottamaan ulos, tuntui että koko kroppa heilui joka suuntaan! Sitten oli meidän kultarakas ulkona muutamassa minuutissa ja minä sekä mies itkettiin kilpaa kun vauva meille näytettiin (ja taas itkettää kun asiaa ajattelen!!!) Siitä lähti mies vauvan kanssa ulos salista ja mua ruvettiin kursimaan kokoon. Ompelun jälkeen mut vietiin heräämöön ja siellä odotti mies vauva paidan sisällä tuhisemassa. Sitten taas vähän itkettiin kun kaunista tyttöä katseltiin ;) Vauva pääsi rinnalle ja rupesi heti imemään tosi napakasti.
Leikkauksesta toipuminen on lähtenyt tosi nopeasti käyntiin. Katetri otettiin pois seuraavana päivänä, kipupumppu toisena ja koska mun maha ei tahdo kestää särkylääkkeitä, niitä en paljon ole syönyt pumpun poiston jälkeen ja olo on nyt viiden päivän jälkeen jo todella hyvä,mistä olen yllättynyt. Eilen illalla kotiuduttiin ja nyt nautitaan ihanaa vauvan tuoksuista arkea
Syntymäaika 7.3 klo 11.46
Paino 3305 g
Pituus 48 cm
Pisteet 9/9/9
Ihan ensimmäiseksi paljon onnea kaikille synnyttäneille!
Tässä meidän murun "synnytys"tarina:
Lapsen perätilan vuoksi myös meidän neiti syntyi sektiolla ma 7.3. Sairaalaan menimme 8.30, olin toisena jonossa. Otettiin sydänkäyrät ja hoidettiin alkutoimenpiteet katetrit yms.Tämän jälkeen jouduimme odottelemaan tunnin verran ja sitten mua alettiin viemään leikkaussaliin. Epiduraali ei mennyt mullakaan ihan putkeen,oli jonkun verran verenvuotoa. Henkilökunta oli aivan ihanaa ja mukana oli myös harjoittelija katsomassa ja kuulin jälkeenpäin että se oli hänen ensimmäinen sektio-kokemuksensa...oli kuulemma ollut hieno kokemus. Sitten alkoi leikkaus. Oli se kyllä aikamoista myllerrystä kun lasta alettiin ottamaan ulos, tuntui että koko kroppa heilui joka suuntaan! Sitten oli meidän kultarakas ulkona muutamassa minuutissa ja minä sekä mies itkettiin kilpaa kun vauva meille näytettiin (ja taas itkettää kun asiaa ajattelen!!!) Siitä lähti mies vauvan kanssa ulos salista ja mua ruvettiin kursimaan kokoon. Ompelun jälkeen mut vietiin heräämöön ja siellä odotti mies vauva paidan sisällä tuhisemassa. Sitten taas vähän itkettiin kun kaunista tyttöä katseltiin ;) Vauva pääsi rinnalle ja rupesi heti imemään tosi napakasti.
Leikkauksesta toipuminen on lähtenyt tosi nopeasti käyntiin. Katetri otettiin pois seuraavana päivänä, kipupumppu toisena ja koska mun maha ei tahdo kestää särkylääkkeitä, niitä en paljon ole syönyt pumpun poiston jälkeen ja olo on nyt viiden päivän jälkeen jo todella hyvä,mistä olen yllättynyt. Eilen illalla kotiuduttiin ja nyt nautitaan ihanaa vauvan tuoksuista arkea
Syntymäaika 7.3 klo 11.46
Paino 3305 g
Pituus 48 cm
Pisteet 9/9/9
Picsu
Satasella mukana keskusteluissa
Tässäpä meidän synnytystarina: (tuli aika pitkä juttu..)
Elikkä torstaina 10.3. oli suunniteltuun sektioon tarkoitus mennä. Paikalla sairaalassa oli tarkoitus olla noin yhdeksältä aamulla. Noh, siinä jo edellisenä päivänä vitsailin monien kanssa, että mitäs jos synnytys alkaakin ennen sovittua aikaa. Niinpä niin, heräsin sitten aamuyöstä noin 3.30 kun vatsaan sattuu. Kävin vessassa ja yritin nukkua vielä, mutta vatsaan vaan sattui enemmän ja enemmän. Kivut alkoivat olla nopeasti säännöllisiä (n. 5min) ja herätin miehen että "nyt kyllä sattuu". Sitten mies sai alkaa vetämään mulle varuiksi leikkauksessa tarvittavia tukisukkia jalkaan, kun itse siinä jo vaikeroin kivuista. Sitten nousin soittamaan ä-polin päivystykseen ja samalla lapsivettä alkoi lurahtelemaan. Pyysivät heti tulemaan sairaalaan.
Matka sairaalaan oli yhtä tuskaa, kun supistuksia tuli kahden minuutin välein! Yritin pitää itseni rentona, mutta ei tullut mitään, joten ääntä kyllä lähti... Noin viideltä aamulla saavuttiin sairaalan pihaan. Itse jäin pääoville ja mies lähti parkkeeraamaan autoa. Puuskutin ja huusin kävellessäni hyvin hitaasti muutaman kymmenen metriä päivystykseen. Siellä hoitaja tulikin vastaan ja ohjasi heti tutkimushuoneeseen, siellä vaihdettiin vaatteet ja eikun pikaisesti käyrille. Puhisin supistusten välissä, etten kovin kauaa pysty olemaan paikoillaan kun sattuu niin kovasti. Sitten mies tuli huoneeseen ja hetken päästä lääkäri. Pikainen sisätutkimus (olin avautunut jotain pari senttiä ja kanava kokonaan hävinnyt) ja sitten suoraan leikkaussaliin.
Kivut oli tässä vaiheessa aivan kauheat kun minua kärrättiin leikkaussaliin. Sain kaiken lisäksi juotavaksi jotain ihan kamalaa litkua. Oli hirveää supistella todella tiheään todella kipeästi, juoda jotain oksettavaa tököttiä ja pysyä paarien kyydissä!! No, siinä sitten päästiin leikkaussaliin, laitettiin tippa ja sitten spinaali. Ja ahh, sitä ihanuutta kun puudute vihdoin alkoi vaikuttaa. Vapisin edelleen kivusta, mutta en tuntenut sitä enää. Siinä sitten aloin vihdoin tajuamaan, että hei vauva syntyy ihan pian!! :)
Leikkaus alkoi ja puudutetta lisättiin kun tunsin vielä hyvin selvästi mitä tehtiin ja se alkoi pelottamaan että jos se sattuu tms. Tuntui todella pahalta kun vatsaa käänneltiin, paineltiin ja aukaistiin, mutta onneksi lisäpuudute poisti nuokin tuntemukset. Ja klo 6:04 ihana rakas tyttömme syntyi!
Oi sitä helpotuksen tunnetta kun loputkin vedet holahti kalvoja aukaistaessa ja tyttö oli ulkona!! Itkuhan siinä tuli kun ensimmäinen parkaisu kuului ja tyttöä meille näytettiin! Isi pääsi leikkaamaan napanuoran, tyttö pyyhittiin, kapaloitiin ja tuotiin sitten minun olkaani vasten pötköttämään hetkeksi. Tytsy lopetti siinä samassa itkemisen ja sitten katseltiin toisiamme ja nautittiin ensinäkemisestämme. Ihanaa!
Seuraavaksi mies lähti hoitajan kanssa synnytysosastolle punnitsemaan ja mittaamaan tyttöä. Minä jäin saliin paikattavaksi. Heräämössä vietin sitten yli kolme tuntia!!! koska puudutteen haihtuminen vei enemmän aikaa sen lisäannoksen takia. Mutta onni sinänsä, etten tuntenut niin paljon kipua kun kohtua paineltiin supistumisen juoduttamiseksi. Mies onneksi sai tulla käymään siellä kertomassa vauvan kuulumiset!
Mutta olipa ihanaa kun pääsin vihdoin osastolle ja sain tytön ihan kunnolla syliini!!
Jo samana päivänä nousin vähän kävelemään ja seuraavana poistettiin katetri ja pääsin suihkuun. Kohtua ei paineltu läheskään niin paljon kuin ekalla kerralla, koska kohtu supitui nyt nopeammin! :D Osastolla meni muuten ihanasti, mutta koko paikka oli aivan täynnä ja tunsin etten oikein osannut siellä levätä. Kun lauantaina saimme luvan kotiutua vauvan hyvän kunnon ansiosta, päätin että mehän lähdetään samana päivänä! Hoitaja vähän kauhisteli kun niin pian halusin lähteä ja varmisteli että pärjäänkö varmasti.
Ja nyt ollaan oltu siis eilisestä lähtien kotona. On ollut ihanaa, vaikka olen toki melkoisen kipeä edelleen ja jälkisupistukset on ihan todella kivuliaita. Maitoa tulee hyvin, vaikka tyttö kyllä syö enemmän joten annan välillä hörpyttämällä lisämaitoa. Tästä tämä arki vihdoin pääsee alkamaan. Esikko on ollut todella ihana vauvan kanssa: suukottelee ja silittää, toki välillä ihmettelee. :)
Mitat siis: 4620g, 49 cm, päänympärys 37 , pisteet täydet
Eli iso vauva, aivan kuin arvioitiinkin eikä olisi mitenkään mahtunut alakautta tulemaan. Sokerit oli vauvalla koko ajan hyvät eli ei ole ns. sokerivauva. Eli loppu hyvin, kaikki hyvin! Oli muuten hyvin valittu sektiopäivä, kun vauva muutenkin oli tulossa samana päivänä! :)
Onnea kaikille synnyttäneille ja onnea synnytykseen joilla se vielä edessä!
Elikkä torstaina 10.3. oli suunniteltuun sektioon tarkoitus mennä. Paikalla sairaalassa oli tarkoitus olla noin yhdeksältä aamulla. Noh, siinä jo edellisenä päivänä vitsailin monien kanssa, että mitäs jos synnytys alkaakin ennen sovittua aikaa. Niinpä niin, heräsin sitten aamuyöstä noin 3.30 kun vatsaan sattuu. Kävin vessassa ja yritin nukkua vielä, mutta vatsaan vaan sattui enemmän ja enemmän. Kivut alkoivat olla nopeasti säännöllisiä (n. 5min) ja herätin miehen että "nyt kyllä sattuu". Sitten mies sai alkaa vetämään mulle varuiksi leikkauksessa tarvittavia tukisukkia jalkaan, kun itse siinä jo vaikeroin kivuista. Sitten nousin soittamaan ä-polin päivystykseen ja samalla lapsivettä alkoi lurahtelemaan. Pyysivät heti tulemaan sairaalaan.
Matka sairaalaan oli yhtä tuskaa, kun supistuksia tuli kahden minuutin välein! Yritin pitää itseni rentona, mutta ei tullut mitään, joten ääntä kyllä lähti... Noin viideltä aamulla saavuttiin sairaalan pihaan. Itse jäin pääoville ja mies lähti parkkeeraamaan autoa. Puuskutin ja huusin kävellessäni hyvin hitaasti muutaman kymmenen metriä päivystykseen. Siellä hoitaja tulikin vastaan ja ohjasi heti tutkimushuoneeseen, siellä vaihdettiin vaatteet ja eikun pikaisesti käyrille. Puhisin supistusten välissä, etten kovin kauaa pysty olemaan paikoillaan kun sattuu niin kovasti. Sitten mies tuli huoneeseen ja hetken päästä lääkäri. Pikainen sisätutkimus (olin avautunut jotain pari senttiä ja kanava kokonaan hävinnyt) ja sitten suoraan leikkaussaliin.
Kivut oli tässä vaiheessa aivan kauheat kun minua kärrättiin leikkaussaliin. Sain kaiken lisäksi juotavaksi jotain ihan kamalaa litkua. Oli hirveää supistella todella tiheään todella kipeästi, juoda jotain oksettavaa tököttiä ja pysyä paarien kyydissä!! No, siinä sitten päästiin leikkaussaliin, laitettiin tippa ja sitten spinaali. Ja ahh, sitä ihanuutta kun puudute vihdoin alkoi vaikuttaa. Vapisin edelleen kivusta, mutta en tuntenut sitä enää. Siinä sitten aloin vihdoin tajuamaan, että hei vauva syntyy ihan pian!! :)
Leikkaus alkoi ja puudutetta lisättiin kun tunsin vielä hyvin selvästi mitä tehtiin ja se alkoi pelottamaan että jos se sattuu tms. Tuntui todella pahalta kun vatsaa käänneltiin, paineltiin ja aukaistiin, mutta onneksi lisäpuudute poisti nuokin tuntemukset. Ja klo 6:04 ihana rakas tyttömme syntyi!
Oi sitä helpotuksen tunnetta kun loputkin vedet holahti kalvoja aukaistaessa ja tyttö oli ulkona!! Itkuhan siinä tuli kun ensimmäinen parkaisu kuului ja tyttöä meille näytettiin! Isi pääsi leikkaamaan napanuoran, tyttö pyyhittiin, kapaloitiin ja tuotiin sitten minun olkaani vasten pötköttämään hetkeksi. Tytsy lopetti siinä samassa itkemisen ja sitten katseltiin toisiamme ja nautittiin ensinäkemisestämme. Ihanaa! Seuraavaksi mies lähti hoitajan kanssa synnytysosastolle punnitsemaan ja mittaamaan tyttöä. Minä jäin saliin paikattavaksi. Heräämössä vietin sitten yli kolme tuntia!!! koska puudutteen haihtuminen vei enemmän aikaa sen lisäannoksen takia. Mutta onni sinänsä, etten tuntenut niin paljon kipua kun kohtua paineltiin supistumisen juoduttamiseksi. Mies onneksi sai tulla käymään siellä kertomassa vauvan kuulumiset!
Mutta olipa ihanaa kun pääsin vihdoin osastolle ja sain tytön ihan kunnolla syliini!!
Jo samana päivänä nousin vähän kävelemään ja seuraavana poistettiin katetri ja pääsin suihkuun. Kohtua ei paineltu läheskään niin paljon kuin ekalla kerralla, koska kohtu supitui nyt nopeammin! :D Osastolla meni muuten ihanasti, mutta koko paikka oli aivan täynnä ja tunsin etten oikein osannut siellä levätä. Kun lauantaina saimme luvan kotiutua vauvan hyvän kunnon ansiosta, päätin että mehän lähdetään samana päivänä! Hoitaja vähän kauhisteli kun niin pian halusin lähteä ja varmisteli että pärjäänkö varmasti.Ja nyt ollaan oltu siis eilisestä lähtien kotona. On ollut ihanaa, vaikka olen toki melkoisen kipeä edelleen ja jälkisupistukset on ihan todella kivuliaita. Maitoa tulee hyvin, vaikka tyttö kyllä syö enemmän joten annan välillä hörpyttämällä lisämaitoa. Tästä tämä arki vihdoin pääsee alkamaan. Esikko on ollut todella ihana vauvan kanssa: suukottelee ja silittää, toki välillä ihmettelee. :)
Mitat siis: 4620g, 49 cm, päänympärys 37 , pisteet täydet
Eli iso vauva, aivan kuin arvioitiinkin eikä olisi mitenkään mahtunut alakautta tulemaan. Sokerit oli vauvalla koko ajan hyvät eli ei ole ns. sokerivauva. Eli loppu hyvin, kaikki hyvin! Oli muuten hyvin valittu sektiopäivä, kun vauva muutenkin oli tulossa samana päivänä! :)
Onnea kaikille synnyttäneille ja onnea synnytykseen joilla se vielä edessä!
niisku_
Jostain jotain jo tietävä
Joo ja mullakin tuli muuten pitkä tarina :) Yrittäkää edes joku jaksaa lukea.
Nonniin. Valehtelematta 15 kertaa aloittanut tän tarinan kertomisen ja aina joutunut jossain kohtaa luovuttamaan, kun on tullut jotain muuta. Vahingosta viisastuneena siirsin tämän Wordiin ja kirjottelen tähän, ei ainakaan tarvi ku painaa tallenna ja jatkaa sitten seuraavalla kerralla siitä mihin jäin ;)
Tarina siitä, kuinka meidän herra näki päivänvalon ensimmäistä kertaa.
Lauantai-sunnuntai välisenä yönä kello 01:30 heräsin pissahätään, normaali toimenpide normaaliin aikaan. En varmaan edes ajatellut mitään, vaan nukuin pöntölläkin kunnes pyyhin. Paperissa oli limaa, jossa joitakin verisuortuvia. Olin et JES! tän on pakko olla limatulppaa! Muistin kuitenkin, että itse synnytyksen alkuun voi olla vielä pitkäkin aika joten en viitsinyt sen kummemmin kuitenkaan vielä ruveta intoilemaan. Takaisin sänkyyn ja myönnän, mietin pitäisikö mies herättää ja kertoa et hei limatulppa irtos.. mut ajattelin ettei se kuitenkaan osaa olla oikeen muuten ku et aha
joten en herättänyt. Seuraavaksi tuli supistus. Tiesin heti, että SE oli supistus, sekä sen etten ollut aiemmin sellaista kokenut. Muistin heti lukeneeni täältäkin, että kyllä sen sitten tietää kun se on sitä. Kello oli 01:45. Seuraavat kaksi tuntia supistuksia tuli 15min välein, ei mitään kovin pitkiä tai kivuliaita, mutta sellasia että häiritsivät untani. En nukkunut tämän jälkeen muuten kuin torkkumalla supistusten välissä. Kahden tunnin jälkeen n. klo 04:00 rupes supparit tulee 10min välein, välillä vähän harvemmin ja välillä vähän useammin. Klo 7:30 rupes mies heräilemään ja minä totesin, että tänään muuten tulee lähtö sairaalaan. Soitin synnärille noihin aikoihin varmistaakseni, että kannattaa varmaan vielä kotona olla. Sanoivat, että kannattaa juu, ja että kunhan rupeavat tulemaan viiden minuutin välein ja säännöllistyvät niin sitten lähdettäis.
Menin sohvalle makoilemaan ja kattomaan telkkaria. Välillä supistukset tekivät tosi kipeetä ja välillä olivat vähän lievempiä, miehen hommaksi jäi lämmitellä kaurapussia mulle, jota sitten pidin selällä. Koko ajan kellottelin suppareiden välejä. Kun alkoivat olla säännöllisesti 4-6min välein oli kello n. 11, jolloin soitin uudestaan synnärille. Sanoivat, että tee miltä itestä tuntuu, lupa on kuitenkin lähteä tulemaan.
Nonniin. Valehtelematta 15 kertaa aloittanut tän tarinan kertomisen ja aina joutunut jossain kohtaa luovuttamaan, kun on tullut jotain muuta. Vahingosta viisastuneena siirsin tämän Wordiin ja kirjottelen tähän, ei ainakaan tarvi ku painaa tallenna ja jatkaa sitten seuraavalla kerralla siitä mihin jäin ;)
Tarina siitä, kuinka meidän herra näki päivänvalon ensimmäistä kertaa.
Lauantai-sunnuntai välisenä yönä kello 01:30 heräsin pissahätään, normaali toimenpide normaaliin aikaan. En varmaan edes ajatellut mitään, vaan nukuin pöntölläkin kunnes pyyhin. Paperissa oli limaa, jossa joitakin verisuortuvia. Olin et JES! tän on pakko olla limatulppaa! Muistin kuitenkin, että itse synnytyksen alkuun voi olla vielä pitkäkin aika joten en viitsinyt sen kummemmin kuitenkaan vielä ruveta intoilemaan. Takaisin sänkyyn ja myönnän, mietin pitäisikö mies herättää ja kertoa et hei limatulppa irtos.. mut ajattelin ettei se kuitenkaan osaa olla oikeen muuten ku et aha
joten en herättänyt. Seuraavaksi tuli supistus. Tiesin heti, että SE oli supistus, sekä sen etten ollut aiemmin sellaista kokenut. Muistin heti lukeneeni täältäkin, että kyllä sen sitten tietää kun se on sitä. Kello oli 01:45. Seuraavat kaksi tuntia supistuksia tuli 15min välein, ei mitään kovin pitkiä tai kivuliaita, mutta sellasia että häiritsivät untani. En nukkunut tämän jälkeen muuten kuin torkkumalla supistusten välissä. Kahden tunnin jälkeen n. klo 04:00 rupes supparit tulee 10min välein, välillä vähän harvemmin ja välillä vähän useammin. Klo 7:30 rupes mies heräilemään ja minä totesin, että tänään muuten tulee lähtö sairaalaan. Soitin synnärille noihin aikoihin varmistaakseni, että kannattaa varmaan vielä kotona olla. Sanoivat, että kannattaa juu, ja että kunhan rupeavat tulemaan viiden minuutin välein ja säännöllistyvät niin sitten lähdettäis. Menin sohvalle makoilemaan ja kattomaan telkkaria. Välillä supistukset tekivät tosi kipeetä ja välillä olivat vähän lievempiä, miehen hommaksi jäi lämmitellä kaurapussia mulle, jota sitten pidin selällä. Koko ajan kellottelin suppareiden välejä. Kun alkoivat olla säännöllisesti 4-6min välein oli kello n. 11, jolloin soitin uudestaan synnärille. Sanoivat, että tee miltä itestä tuntuu, lupa on kuitenkin lähteä tulemaan.
Kello oli 12 kun hypättiin miehen kanssa autoon, mies kysyi kuinka kestän ja että pitääkö mennä täysiä :) Totesin ettei niin kiire ole.
Päästiin perille, heti sisään ja sänkyyn makaamaan, käyrät hyrräämään ja kätilö kyseli multa joitain esitietoja. Oli aika vaihtaa vaatteet ja supparit rupes olee tässä vaiheessa niin kovia, että ite oli vaikea saada vaatteita päältä pois, mies ja kätilö mut loppujen lopuks riisu. Siitä sisätutkimus ja kätilön toteamus: kohdunsuu auki 9cm. Olin vähän ällikällä lyöty, olin olettanut avautusmisvaiheen olevan huomattavasti kivuliaampi :) Kello 14 puhkastiin kalvot, ja olo tavallaan helpottu hetkeksi.
Sitten alkoi se kivisempi tie. Seuraavien kolmen tunnin aikana sain epiduraalin kaksi kertaa, ilokaasua sekä jonkin puudutteen jonka nimeä en tiedä. Siinä puudutettiin alakautta jotkin kaksi hermoa, jotka kätilö ronkki käsillään ”esiin”, saattoi olla nimeltänsä pudendaalipuudutus. Sen laittaminen teki kaikista kipeintä koko synnytyksessä, tuntui todella että taju lähtisi.
Kello oli n. 16:20 kun kätilö tuli tarjoamaan vaihtoehtoa leikkauksesta, kuulemma kaikki keinot alkoi olla käytetty siihen että vauva laskeutuisi tarpeeksi. Jäi niin ylös vieläkin, että imukuppikaan ei sinne ylttäisi. Olin valmis leikkaukseen, taisin jopa todeta että kävi jo hetki sitten omassakin mielessä että oisko muita vaihtoehtoja. Lääkärin saapumista jouduttiin sitten odottamaan viiteen asti. Sinne mentiin ilokaasun voimalla. En edes ole varma koinko sen auttavan, supistus kun tuli ja istutin sen maskin naamaani tuli mulle siitä niin huono olo etten voinut kauaa sitä siinä pitää. Viideltä lääkäri tuli paikalle ja totesivat kätilön ja joidenkin muiden kanssa, että paras leikata ja todeta synnytys pysähtyneeksi. Kolmen tunnin aikana kun vauva liikkui puoli senttiä. Arvelivat myös pään asentoa vääräksi (avosuinen tarjonta tms.), kokeilivat mahan päältä sekä hakivat vielä ultran ja katselivat sillä. Oli mullakin huolen aiheet, kun kuulin että hakevat ultran pelkäsin että ei kai vauvan sukupuoli selviä. Minä kun halusin saada tietää sen vasta kun vauva syntyy Nyt lapsivesikin vihertyi ja kiireellinen leikkauspäätös tuli 17:10.
Ensimmäisen kerran koko päivän aikana rupesi pelottamaan kun leikkaussaliin kärrättiin, seuraavaksi pelotti se, että mies ei ehdi paikalle ajoissa (joutu tietysti mennä vaihtamaan sairaalavaatteet päällensä). Ehti kuitenkin ja ensimmäinen viilto tehtiin 17:31. Poika syntyi 17:37.
Sit tuli itku, helpotuksesta ja onnestakin kai. Mies vaan hoki mun korvaan: ”meillä on poika!”, suukotteli suulle, poskille ja otsalle sekä kuivas mun kyyneleitä <3 Mä en osannu sanoa mitään, olin vaan hiljaa kun oli niin tyytyväinen ja helpottunu olo.
Pari minuuttia pojan syntymän jälkeen jouduttiin hänen hengitystään auttamaan joten joutui lastenosastolle tarkkailuun. Poika pääsi käymään mun luona osastolla vielä samana iltana, mutta meni vielä yöksi tarkkailtavaksi. Kaikki oli jo paremmin maanantaina, ja poika pääsi kokonaan mun luo. Keskiviikkona kotiuduttiin.
Mitat: 3735g ja 50,5cm.
ps. mulle ei oo merkitty mihinkään synnytyksen kestoa. Mistä vaiheesta eteenpäin lasketaan tuo synnytyksen kesto, eli siis mistä se ns. alkaa?
Elikkäs meidän prinsessa syntyi Naistenpäivänä 8.3.11 Jorvissa. Tässä tarinaa niin tarkasti kuin nyt muistan.
7.2. Minulla oli siis neuvola (neuvolakuulumisia osiossa löytyy) jossa sanottiinkin että minun pissassa oli verta, mutta siis ei silmillä havaittavasti eli todella pieni määrä. Tuona päivänä mahassa oli ensimmäistä kertaa oikeasti menkkamaista jomotusta, mutta en sanoisi supistuksia, enemmänkin sellaista aaltoilevaa kipua joka sitten illan päälle laantui.
8.3. Kävin aamulla tänne kirjoittelemassa, miten en haluaisi että lapseni tänä päivänä syntyy, lähinnä siksi että sitten joutuisi jakamaan synttärit kaikkien naisten kanssa ja vilpun nimipäivänä. Noh aamulla klo.7.00 heräsin siihen kuin alamahaa olisi vedetty puukolla, ja tiesin kyllä heti että se oli supistus; siinä oli selkeästi alku ja loppu. Kestoltaan kuitenkin alle puoli minuuttia, eli ei mitenkään voimakas vielä. Nousin kuitenkin ylös.
Mieheni nukkui, hänellä oli 9-13.00 töitä, esikoinen myös vielä koisasi, kuten myös käverini joka saapui päivää ennen laskettua aikaa 4.3.11 meille viettämään hiihtolomaansa, sekä katsomaan esikoistamme jos pääsen synnyttämään (hänen oli lähdettävä takaisin 10.3). Meillä kun omat perheet ovat todella kaukana, eikä meillä ole mitään tukiverkkoa oikein kehittynyt vuoden asumisen jälkeen (minun perhe 500km, miehen perhe 4000km)
Siinä keittelin kahvit ja laitoin tietokoneen päälle ja tosiaan tänne kirjoittaessani tuli muutama supistus, en tiedä mutta luulisin että 10minuuttia oli väliä. Siinä pikku hiljaa sitte vaivihkaa katsoin kelloa aina, väli vaihteli 15-25 minuuttia ja voimaakkuus ei ollut mitenkään kova, mutta selkeästi alku ja loppu tunnistettavissa; ei mitään jomotusta. Mieheni oli lähdössä töihin ja sanoin hänelle että voi olla että tänään tapahtuu kun nyt tulee ihan selkeitä supistuksia, mutta tuskin mitään hänen lyhyen työpäivän aikana, pidä kuitenkin puhelin lähellä. Ystäväni heräsi 10.00 ja supistukset harvenivat, niitä tuli puolen tunnin välein, eikä ne muuttuneet voimakkaammaksi. Sanoinkin ystävälleni että olisikin kiva kun se pysyis tällaisenä loppuun asti, ja olisi näin hidas niin mentäisiin toisen vuorokauden puolelle
Siinä sitten lähdettiin käymään lähikaupassa koska hitaastihan tämä tekeytyi. Kaupassa olikin mielenkiintoista katsella hyllyjä muka niin kiinostuneena kun tulikin jo vähän voimakkaampia supistuksia.
kl.14.00 alkoivat säännölliset supistukset, niitä 5-10minuutin välein ja niissä oli jo jonkin verran voimaa (=sai keinutella ja etsiä hyvää asentoa) itselläni supistus tuntui vähiten seisaaltaan, istuessa se oli jotain aivan hirveää.
kl.15.00 supistuksia tuli 5minuutin välein, ja sanoin ystävälleni että menen sinne kuumaan suihkuun, kun tiesin että sitä ehdotetaan kuitenkin, ja samoin otin panadolin, koska sitäkin tiesin ehdotettavan. suihkuun menin 15.25 a pois tulin 15.45 muistan ajat koska kirjoitin ne ylos laskeakseni montako supistusta ´tulee suihkussa, 6 niitä tuli, eikä vesi enää tuntunut auttavan, tai sitä piti pitää niin kuumalla että happi meinasi loppua. Puhuin ystäväni kanssa että olisi hyvä odottaa vielä pari tuntia ettei tarvisi pahimpaan iiltapäiväruuhkaan taksilla lähteä.
Kivut yltyivät ja 16.30 sanoin ystävälleni että kohta tilataan taksi. Mieheni oli töistä tultuaan mennyt nokosille ja herättyään komensin hänet suihkuun, sitten lähdettäisiin taksilla. Esikoinen oli nukkumassa päiväuniaan kun mieheni kanssa lähdimme hakemaan hänen pikku-siskoaan laitokselta näin olimme hänelle selittäneet, miksi äidin on oltava vähän aikaa pois (esikoinen on IHAN äitin tyttö, 3wee)
Saavuimme Jorviin noin klo.17.00 ja jouduimme odottamaan vähän aikaa aulassa, ennen kuin kätilö tuli ottamaan meidät synnytyssaliin, olin 4-cm auki, JES! ajattelin että kamalaa jos vasta 2 tai 3cm. Pyysin heti että haluaisin epiduraalin, koska siinä vaiheessa se on varmaan hyvä uudelleensynnyttäjän ottaa. Joka tapauksessa ensin täytyi mennä niihin käyrälaitteisiin että tiedetään miten vauva voi, ja käyrien täytyi antaa piirtyä jonkin aikaa ennen kuin pystyttiin kivunlievitystä antamaan, ilokaasua tosin sain heti, se ei auttanut yhtään; miehenikin otti sitä ja vaikutti että hänelle túli huonompi olo kuin minulla oli
klo.17.30 on ollut kalvojen puhkaisu, samalla kun vauvalle laitettiin pinni päähän että saadaan sydämestä tarkkaa käyrää, minä kun en niissä vöissä pysynyt kun olisi pitänyt kylellään olla ja se oli täysin mahdotonta. klo18 aikoihin tuli ihanaakin ihanampi anestesia lääkäri joka laittoi minulle spinaalin *TaiVaS* ja epiduraalikatetrin valmiiksi jos vaikutus spinaalista kerkeää lakata ennen syntymää. Siinä sitten odotettiin ja kun seuraava supistus tuli, miltein itkin onnesta; tuntui vain epämääräistä painetta, sama jos joku ottaisi lantiostasi kiinni napakasti 
Siinä sitten ihan rauhassa oltiin vaan ja odoteltiin.. Supistukset harvenivat jonkin verran, ja oksitosiini tippa laitettiin siinä puoli seitsämän aikaan mutta ihan minimimäärällä tippumaan, eihän nyt mikään hirveä kiire ollut, noin.klo,19 olin 7cm auki ja alkoi tuntumaan valtavaa painetta niin paljon että oli pakko turvautua ilokaasuun jälleen, epiduraaliannos annettiin ehkä klo.19.15 mutta paine oli hirveä en voinut enää pidätellä, ja kätilö tarkisti minut, olin 10cm auki ja sain luvan ponnistaa, sekin oli kivutonta spinaalin ansioista, ja vain kolmella ponnistuksella prinsessamme 3110g ja 47cm oli maailmassa juuri salkkareiksi, ponnistusvaihe kesti 5minuuttia enkä tuntenut kipua. Ei tullut repeämiä, vain pientä nirhamaa kuten kätilö sanoi, ja nyt viikko synnytyksen jälkeen olenkin jo parantunut, mitä nyt pari peräpukamaa vaivaa 
Tyttö sai täydet kympit ja olin rakastunut heti, hän oli niin täydellinen etten osannut kuvitellakkaan. Hiuksia oli heti kunnolla ja hän katseli minua ja isiään suurilla silmillä, voiko ihanampaa olla. Synntys siis kesti 5h ja 30min, ponnistusvaihe 5minuuttia ja jälkeiset 10minuuttia.
Tässä pitkä tarina, antakaa kommenttia ja kysykää jos kerroin epäselvästi jotain.
Nyt lähden maidontuoksuisen nyytin kanssa vaipanvaihtoon
7.2. Minulla oli siis neuvola (neuvolakuulumisia osiossa löytyy) jossa sanottiinkin että minun pissassa oli verta, mutta siis ei silmillä havaittavasti eli todella pieni määrä. Tuona päivänä mahassa oli ensimmäistä kertaa oikeasti menkkamaista jomotusta, mutta en sanoisi supistuksia, enemmänkin sellaista aaltoilevaa kipua joka sitten illan päälle laantui.
8.3. Kävin aamulla tänne kirjoittelemassa, miten en haluaisi että lapseni tänä päivänä syntyy, lähinnä siksi että sitten joutuisi jakamaan synttärit kaikkien naisten kanssa ja vilpun nimipäivänä. Noh aamulla klo.7.00 heräsin siihen kuin alamahaa olisi vedetty puukolla, ja tiesin kyllä heti että se oli supistus; siinä oli selkeästi alku ja loppu. Kestoltaan kuitenkin alle puoli minuuttia, eli ei mitenkään voimakas vielä. Nousin kuitenkin ylös.
Mieheni nukkui, hänellä oli 9-13.00 töitä, esikoinen myös vielä koisasi, kuten myös käverini joka saapui päivää ennen laskettua aikaa 4.3.11 meille viettämään hiihtolomaansa, sekä katsomaan esikoistamme jos pääsen synnyttämään (hänen oli lähdettävä takaisin 10.3). Meillä kun omat perheet ovat todella kaukana, eikä meillä ole mitään tukiverkkoa oikein kehittynyt vuoden asumisen jälkeen (minun perhe 500km, miehen perhe 4000km)
Siinä keittelin kahvit ja laitoin tietokoneen päälle ja tosiaan tänne kirjoittaessani tuli muutama supistus, en tiedä mutta luulisin että 10minuuttia oli väliä. Siinä pikku hiljaa sitte vaivihkaa katsoin kelloa aina, väli vaihteli 15-25 minuuttia ja voimaakkuus ei ollut mitenkään kova, mutta selkeästi alku ja loppu tunnistettavissa; ei mitään jomotusta. Mieheni oli lähdössä töihin ja sanoin hänelle että voi olla että tänään tapahtuu kun nyt tulee ihan selkeitä supistuksia, mutta tuskin mitään hänen lyhyen työpäivän aikana, pidä kuitenkin puhelin lähellä. Ystäväni heräsi 10.00 ja supistukset harvenivat, niitä tuli puolen tunnin välein, eikä ne muuttuneet voimakkaammaksi. Sanoinkin ystävälleni että olisikin kiva kun se pysyis tällaisenä loppuun asti, ja olisi näin hidas niin mentäisiin toisen vuorokauden puolelle
Siinä sitten lähdettiin käymään lähikaupassa koska hitaastihan tämä tekeytyi. Kaupassa olikin mielenkiintoista katsella hyllyjä muka niin kiinostuneena kun tulikin jo vähän voimakkaampia supistuksia. kl.14.00 alkoivat säännölliset supistukset, niitä 5-10minuutin välein ja niissä oli jo jonkin verran voimaa (=sai keinutella ja etsiä hyvää asentoa) itselläni supistus tuntui vähiten seisaaltaan, istuessa se oli jotain aivan hirveää.
kl.15.00 supistuksia tuli 5minuutin välein, ja sanoin ystävälleni että menen sinne kuumaan suihkuun, kun tiesin että sitä ehdotetaan kuitenkin, ja samoin otin panadolin, koska sitäkin tiesin ehdotettavan. suihkuun menin 15.25 a pois tulin 15.45 muistan ajat koska kirjoitin ne ylos laskeakseni montako supistusta ´tulee suihkussa, 6 niitä tuli, eikä vesi enää tuntunut auttavan, tai sitä piti pitää niin kuumalla että happi meinasi loppua. Puhuin ystäväni kanssa että olisi hyvä odottaa vielä pari tuntia ettei tarvisi pahimpaan iiltapäiväruuhkaan taksilla lähteä.Kivut yltyivät ja 16.30 sanoin ystävälleni että kohta tilataan taksi. Mieheni oli töistä tultuaan mennyt nokosille ja herättyään komensin hänet suihkuun, sitten lähdettäisiin taksilla. Esikoinen oli nukkumassa päiväuniaan kun mieheni kanssa lähdimme hakemaan hänen pikku-siskoaan laitokselta
näin olimme hänelle selittäneet, miksi äidin on oltava vähän aikaa pois (esikoinen on IHAN äitin tyttö, 3wee) Saavuimme Jorviin noin klo.17.00 ja jouduimme odottamaan vähän aikaa aulassa, ennen kuin kätilö tuli ottamaan meidät synnytyssaliin, olin 4-cm auki, JES! ajattelin että kamalaa jos vasta 2 tai 3cm. Pyysin heti että haluaisin epiduraalin, koska siinä vaiheessa se on varmaan hyvä uudelleensynnyttäjän ottaa. Joka tapauksessa ensin täytyi mennä niihin käyrälaitteisiin että tiedetään miten vauva voi, ja käyrien täytyi antaa piirtyä jonkin aikaa ennen kuin pystyttiin kivunlievitystä antamaan, ilokaasua tosin sain heti, se ei auttanut yhtään; miehenikin otti sitä ja vaikutti että hänelle túli huonompi olo kuin minulla oli
klo.17.30 on ollut kalvojen puhkaisu, samalla kun vauvalle laitettiin pinni päähän että saadaan sydämestä tarkkaa käyrää, minä kun en niissä vöissä pysynyt kun olisi pitänyt kylellään olla ja se oli täysin mahdotonta. klo18 aikoihin tuli ihanaakin ihanampi anestesia lääkäri joka laittoi minulle spinaalin *TaiVaS* ja epiduraalikatetrin valmiiksi jos vaikutus spinaalista kerkeää lakata ennen syntymää. Siinä sitten odotettiin ja kun seuraava supistus tuli, miltein itkin onnesta; tuntui vain epämääräistä painetta, sama jos joku ottaisi lantiostasi kiinni napakasti Siinä sitten ihan rauhassa oltiin vaan ja odoteltiin.. Supistukset harvenivat jonkin verran, ja oksitosiini tippa laitettiin siinä puoli seitsämän aikaan mutta ihan minimimäärällä tippumaan, eihän nyt mikään hirveä kiire ollut, noin.klo,19 olin 7cm auki ja alkoi tuntumaan valtavaa painetta niin paljon että oli pakko turvautua ilokaasuun jälleen, epiduraaliannos annettiin ehkä klo.19.15 mutta paine oli hirveä en voinut enää pidätellä, ja kätilö tarkisti minut, olin 10cm auki ja sain luvan ponnistaa, sekin oli kivutonta spinaalin ansioista, ja vain kolmella ponnistuksella prinsessamme 3110g ja 47cm oli maailmassa juuri salkkareiksi, ponnistusvaihe kesti 5minuuttia enkä tuntenut kipua. Ei tullut repeämiä, vain pientä nirhamaa kuten kätilö sanoi, ja nyt viikko synnytyksen jälkeen olenkin jo parantunut, mitä nyt pari peräpukamaa vaivaa Tyttö sai täydet kympit ja olin rakastunut heti, hän oli niin täydellinen etten osannut kuvitellakkaan. Hiuksia oli heti kunnolla ja hän katseli minua ja isiään suurilla silmillä, voiko ihanampaa olla. Synntys siis kesti 5h ja 30min, ponnistusvaihe 5minuuttia ja jälkeiset 10minuuttia.Tässä pitkä tarina, antakaa kommenttia ja kysykää jos kerroin epäselvästi jotain.
Nyt lähden maidontuoksuisen nyytin kanssa vaipanvaihtoon
[url=http://lilypie.com][img]http://lb1f.lilypie.com/XLTdp3.png[/img][/url]
