Luottamus omaan kehoon kateissa

Jättihodari

Silmät suurina ihmettelijä
Kellään muulla keskenmenon kohdanneella tällaista ongelmaa? Kuinka tästä selvitään?

Meillä oli takana 8 kk yritys ja endo-epäily, kun tikkuun pamahti kaksi viivaa. Keskeytynyt keskenmeno selvisi varhaisultrassa 8+0, vauvanalku oli menehtynyt tod näk muutamaa päivää aiemmin. Siinä vaiheessa olin jo todella pettynyt vartalooni, sillä raskausoireet olivat jatkuneet normaalisti, eikä mitään merkkejä keskenmenosta ollut ollut. Tuntuu, että kroppani ei kyennyt tehtäväänsä ja valehteli päin naamaa, että kyyyyllä se osaa, ei mitään hätää.

Lääkkeellisen tyhjennyksen aika koitti ja senkin kanssa tuli vastoinkäymisiä- kohtu ei ensin meinannut alkaa tyhjenemään, ja kun se alkoi, huokaisin helpotuksesta. Muutamaa tuntia myöhemmin alkoi järkyttävät supistukset (2x Panacod + 2x Burana -> luulin silti kuolevani kipuihin), joiden syy oli kohdunsuulle jumiin jäänyt raskausmateriaali. Pihtejä käytettiin sairaalassa pariinkin otteeseen, ennen kuin pääsin kotiin. Tällä hetkellä, viikko tyhjennyksen aloittamisesta jännään onko viimeisessä ultrassa näkynyt viimeinen pikkuhyytymä tullut huomaamattani ulos vai jäänyt kohtuun, ja enteileekö lämpöily ja kipeä olo sitä.

Tämä on raskainta, mitä olen koskaan kokenut. Supistus- ja pihtiseikkailuista jäi kammo gynen tutkimuksia kohtaan. Tunnen pelkkää täydellistä pettymystä ja epäonnistumisen tunnetta kehoani kohtaan. En pysty jatkamaan yrittämistä ja olenkin haudannut vauvahaaveeni kokonaan, vaikka yritän puhua väliaikaisesta. Vaikka keskenmenoa ei tulisikaan, entä jos se kuolee kohtuun, ja vaikka niin ei kävisi, enhän mä osaisi synnyttää, ja vaikka osaisin, enhän mä osaisi imettää/hoitaa vauvaa/vaistota sen tarpeita, jne jne...
 
Uskon, että kaikille keskenmenon kokeneille tulee joltain osin samaa tunnetta... Itselläni kaksi lasta kyllä entuudestaan, mutta keskenmeno oli todella kova paikka vaikka itselläni se helpommin sujuikin kuin sinulla. Koita jaksaa, puhu asiasta jollekkin ulkopuoliselle ja toivon oikeesti, että saat tuntemuksiisi apua ja itsellesi luottamusta jatkoon! Voimia! :Heartred Valitettavasti en osaa auttaa tämän enempää, sanaton.
 
Kiitos ansaki sanoistasi! :Heartred Ja olen todella pahoillani keskenmenostasi. En oikein minäkään muuta osaa sanoa.

Ulkopuolista apua tarjottiin hyvin ensimmäisellä sairaalakäynnilläni, mutta en osannut ottautua tuolloin asiaan ollenkaan, ja sitten se vain jäi. Pitäisi tosiaan elvyttää ajatusta uudelleen henkiin, tekisi varmasti hyvää puhua ammattiauttajan kanssa.
 
Takaisin
Top