Lopetanko työt?

kukkanen81

Oman äänensä löytänyt
Miehen kanssa meni välillä ihan Ok, kun pääsin pitkään töistä normaalisti työajan loputtua, mutta pari päivää sitten tuli taas kunnon riita. Tai siis mies räyhäsi minulle ja minä kuuntelin ahdistuneena.. Miehen mukaan minun pitäisi päästä lähtemään töistä pian työajan loputtua, ja laittaa ovi lukkoon ja käännyttää pois muut myöhässä tulevat asiakkaat. Joutui odottamaan 20min. lapsen (1,5v.) kanssa autossa, ja lapsi kuulemma ollut äitiä vailla. Selitin, etten voi käännyttää asiakkaita, vaikka tulisivatkin aukioloajan jälkeen, yritys ei ole minun omani.

Mies tuntuu tosi vihaiselta ja ahdistuneena, valittaa ettei saa nukuttua, ja etten pidä sovitusta kiinni. Kärsii usein migreenistä ja niska/hartiat aina jumissa. Luulen hänen kärsivän ylirasituksesta tai loppuunpalamisesta omien töittensä vuoksi, muttei mene lääkäriin, kun ei kuulemma voi jäädä sairaslomalle. Olen harkinnut ja ehdottanut, että muutan työni osa-aikaiseksi, tai irtisanoudun kokonaan, mutta nämäkään vaihtoehdot eivät hänelle kelpaa. Olen heikkona hetkenä uhannut erollakin, ja sanonut etten jaksa enää tällaista vääntämista minun työni vuoksi. Arjen pyörittäminen ilman miestä olisi vähemmän stressaavaa.

Pidän työstäni, mutta valitsisin perheen ennen sitä. Mutta jos luovun työstä, joudunko luopumaan myöhemmin jostain muustakin?

Onko kellään samankaltaisia kokemuksia tai antaa neuvoja tilanteeseen?
 
Onpa hankalan kuuloinen tilanne! itsellä ei kokemuksia vastaavasta mut kirjoitan silti ajatuksia.
Miksi lopettaisit työt jos se ei ole miehellesi mieleen ja itse ilmeisesti ihan työstäsi pidät? Jos miehesi ei kelpuuta työtä eikä työttömyyttä, se kuulostaa enemmänkin siltä että hän vaan purkaa muita asioita suhun tuon työn varjolla. Jos siis lopetat työt ni menee vaan hyvä työpaikka hukkaan.
Aika kuvaava tuo sun lause "arjen pyörittäminen ilman miestä olisi vähemmän stressaavaa"... Parisuhteenne on jo aika väsyttävää sulle jos ajattelet noin. Näätkö mahdollisuutta siihen et miehesi muuttuisi? Sun on ehkä turha yrittää itseäsi muuttaa liikaa, koska kuten kirjoitit, mikään muutos ei miehellesi kelpaa. Turha tällöin pohtia miten saisit hänet tyytyväiseksi muuttumalla kun ei hän kuitenkaan sellaiseksi tule. Toki puhumiseen ja parisuhteen hoitamiseen tarvitaan aina kaksi, eikä niitä voi liikaa harrastaa.
Tsemppiä ja jaksamista!
 
Takaisin
Top