Liikunta ja urheilu synnytyksen jälkeen

Oon ihan kade noin suuresta liikuntamäärästä! NIIN odotan, että vauva söis pulloa, että pääsisin joskus johonkin (ihan jo mielenterveydenkin vuoksi).

Meilläkään ei vauva huoli pulloa, mutta 1h 45 min on mennyt kivasti ilman, että vauvalla on ollut ruokailutarvetta. Pärjää miehen kanssa pidempään ilman maitoa kun minun. Luulen sen johtuvan siitä, että maito ei haise nenään. Olemme myös sopineet, että hän laittaa viestiä heti jos on tarvetta palata aikaisemmin kotiin. Kannattaa siis lähteä kokeilemaan pienillä hetkillä (esim. pyöräilylenkki lähistöllä tms), jos mies pärjää muuten hyvin vauvan kanssa.
 
Joo, siis oon ollut jo kerran 3h pois tanssitunnilla, tuurilla vauva oli nukkunut miltei koko ajan. Mulla menis salilla hieman enemmän aikaa matkat mukaan lukien, vaikken kävis siellä suihkussa, mutta toiveissa kyllä on, että kohta pääsisin. Aamut olisivat helpompia, jos saadaan järjestettyä. Mies kyllä hoitaa ja pärjää vauvan kanssa tosi hyvin, mutta tosiaan nyt just on päällä jatkuva syöminen (tai siis sellanen, että ei pysty oikein ennakoimaan haluaako syödä jo tunnin päästä, enkä saa nyt maitoa talteenkaan, kun tissit melko "tyhjät" :rolleyes: ), että pitää odotella, että tää tasaantuu.
 
Mitä sanoit, että sait lähetteen fyssarille?
Mä nimittäin haluaisin kanssa päästä kuulemaan ton vatsalihastilanteen ja saada mahdollisesti jotain vinkkiä myös selän hoitoon (selkä on alkanut taas vähän kipuilemaan).

Mulla oli tosiaan se 3. asteen repeymä niin ehkä sen takii lähetteen saa vähän helpommin. Jälkitarkastuksessa sanoin vain et on ollut hieman ongelmia kun on ollut hirveesti ilmavaivoja eikä aina oo pystyny pidättämään ilman päästelyä. Mikä on todella noloa jos on vieraita paikalla... Lääkäri sit vähän niinkuin kysyi et haluanko lähetteen fyssarille ja aattelin et parempihan se on ottaa kaikki mahdollinen apu vastaan. Käyntikerta maksaa noin 8 e, eli ei oo hinnalla pilattu :hilarious:.
 
Onko kukaan muuten käynyt osteopaatilla synnytyksen jälkeen (yksin tai vauvan kanssa)? Meillä babypilateksen ohjaaja suositteli osteopaatilla käyntiä kaikille synnytyksen jälkeen ja nyt oon kuullut muualtakin et kannattaa käydä. Lantio voi jäädä virheasentoon synnytyksestä? Mietin vain onko ihan huuhaata vai olisko ihan fiksua. Myös vauvoja ilmeiseti viedään osteopaatille, erityisesti jos on ollut imukuppisynnytys (tai jos on koliikkia tai muuta vaivoja).
 
Mulla on ollu nyt synnytyksen jälkeen enemmän vaivoja ku koskaan, just lähinnä lantion seudulla kaikki. Viime neuvolassa ei oikeen osannu sanoa mitään ja jälkitarkastuksessa en saanu fyssarille lähetettä vaikka pyysin.. vois olla kyllä hyvä käydä jossain, alkaa kyllästyttää tää vammaisuus :rolleyes: eikä varmasti tee hyvää tää jatkuva särkylääkkeiden vetely, vaikka se nyt ei enää ihan jokapäiväistä ookkaan.
Mä oon vaan niin aikaansaamaton näissä asioissa, varsinki ku sieltä neuvolastakaan ei muuta apua saanu kun että "terveyskeskus lääkäriin" höhhöh..
 
Joo, fysioterapeutille pääsee kyllä ihan ajanvarauksella, toki julkiselle voi olla pitkät jonot, mutta yksityiselle pääsee, eikä välttämättä ole kovin kallistakaan, jos ei usein tarvitse käydä. Itse menisin nimenomaan sellaiselle fyssarille, joka on erikoistunut lantion alueen juttuihin, koska siitä olisi luultavasti eniten hyötyä.

Ja asiansa osaava (=koulutettu) osteopaatti on kyllä ihan hyvä, että ei se sinänsä mitään huuhaata ole. Raskausaikana kehon painopiste muuttuu tosi paljon, että ei käynnistä välttämättä haittaakaan oo, erityisesti jos on ollut lantionseudun tai selän vaivoja. Itse en ole käynyt, koska osaan huoltaa kehoa aika lailla muutenkin ja tunnen, missä mennään. Mulla on pari kiropraktikkoa ja yksi fyssari, jolla tarvittaessa käyn, koska fyssari hallitsee myös nikamien käsittelyn, jos niitä tarvitaan.
 
Joo, fysioterapeutille pääsee kyllä ihan ajanvarauksella, toki julkiselle voi olla pitkät jonot, mutta yksityiselle pääsee, eikä välttämättä ole kovin kallistakaan, jos ei usein tarvitse käydä. Itse menisin nimenomaan sellaiselle fyssarille, joka on erikoistunut lantion alueen juttuihin, koska siitä olisi luultavasti eniten hyötyä.

Ja asiansa osaava (=koulutettu) osteopaatti on kyllä ihan hyvä, että ei se sinänsä mitään huuhaata ole. Raskausaikana kehon painopiste muuttuu tosi paljon, että ei käynnistä välttämättä haittaa ole (tai siis, että voi olla hyvinkin hyötyä), erityisesti jos on ollut lantionseudun tai selän vaivoja. Itse en ole käynyt, koska osaan huoltaa kehoa aika lailla muutenkin ja tunnen, missä mennään. Mulla on pari kiropraktikkoa ja yksi fyssari, jolla tarvittaessa käyn, koska fyssari hallitsee myös nikamien käsittelyn, jos niitä tarvitaan.
 
Joissakin maissa kai suositellaan automaattisesti että äiti ja vauva käy osteopaatilla synnytyksen jälkeen. Ilmeisesti sitä ei välttämättä ees huomaa jos lantio on jäänyt vinoon synnytyksen jäljiltä. Sitä en tiiä mitä juttuja sitten vauvalla voi olla... Itellä on kyl aina ollut ongelmia lantion seudulla ja joskus oonkin käynyt jossain manipulaatiossa, joka on auttanut pakaroiden kireyteen. Nyt huomaa varsinkin kävellessä että lonkankoukistajat on aivan jumissa. Ja yläselkä tietty vauvelin kantelusta. Luulen et nyt olis mitkä vaan hoidot hyväksi :hilarious:.
 
Joissakin maissa kai suositellaan automaattisesti että äiti ja vauva käy osteopaatilla synnytyksen jälkeen.

Mielenkiintoista, fyssari sanoi, että lantioni on jäykistynyt vaunujen työntämisestä. En ole huomannut itse mitään! Kuulemma yleistä pienten lasten äideille. Mietin, että siinä tapauksessahan kaikkien synnyttäneiden olisi hyvä käydä fyssarilla saamassa ohjeita. Osteopaatilla en ole käynyt vielä koskaan.
 
Mitäköhän toi lantion jäykistyminen vaunujen työntämisestä tarkoittaa? Siis että onko lonkankoukistajat/pakarat/selkä vai mikä jäykkä? Mitä sille tehtiin?

Mulla on ainakin edelleen kudokset paljon löysemmät kuin normaalisti, imetyksen vaikutusta, että mulla ei oo jämähtänyt kuin hartiaseutu ja yläselkä just vauvan kantamisesta. Pitäiskin muistaa itse asiassa varata hieronta-aika.

Tiedän joidenkin käyvän osteopatiassa vauvan kanssa esim. koliikin tai muiden vatsavaivojen vuoksi. Samoin olen kuullut joskus, että sanotaan, että synnytyksessä voi vauvalle tulla jotain virheasentoja tmv, mutta siitä en oikein tiedä, että mihin se perustuu.
 
Mitäköhän toi lantion jäykistyminen vaunujen työntämisestä tarkoittaa? Siis että onko lonkankoukistajat/pakarat/selkä vai mikä jäykkä? Mitä sille tehtiin?

Käveleminen ilman vaunuja kuulemma korjaa asentoa, koska siinä tulee luontainen kierto käsien heiluessa sivuilla. En ehdi kävellä ilman vaunuja, joten sain jumppaohjeet. En kysynyt sen tarkemmin mistä kohdasta on kysymys.
 
Kävely on tosi erilaista ilman vaunuja....tekis hyvää päästä joskus lenkille ilmankin mutta mutta....voi ku se isä vaan kerkiäis kattoo poikaa.
 
Käveleminen ilman vaunuja kuulemma korjaa asentoa, koska siinä tulee luontainen kierto käsien heiluessa sivuilla. En ehdi kävellä ilman vaunuja, joten sain jumppaohjeet. En kysynyt sen tarkemmin mistä kohdasta on kysymys.
Millasia jumppaohjeita sait? Mua kiinnostaa tää ihan ammatillisestikin (voisin ehkä niiden perusteella päätellä, mikä on se ongelman ydin tai siis, että mitä jumeja fyssari ajatteli, kun puhui lantion jäykistymisestä). :)

***

Vaunukävelystä ylipäänsä - jos vaunut sen sallivat, kannattaa ainakin ajoittain kävellä niin, että työntää vain yhdellä kädellä ja toista kättä heiluttaa rennosti tai ehkä jopa liioitellen ja sit vaihtaa työntökäsiä säännöllisesti. Kaikkia vaunuja ei välttämättä pysty työntämään vain yhdellä kädellä, että silloin toi ei toimi. Samalla voi myös rentouttaa hartioita, pyöritellä sitä vapaata kättä ym.

Myös askeltamiseen voi vaunuja työntäessä kiinnittää ekstrahuomiota ts. tekee kunnolla päkiätyönnön eteenpäin. Helposti ainakin itselläni tulee vain "läpsyteltyä" kävelyä eteenpäin, eikä ole kovin tehokasta. Kun miettii tuota jalkaterää ja että askel olisi voimakkaasti eteenpäinvievä, lantio pysyisi pystyasennosta&pieni tuki alavatsassa (vähän kuin vetäisi napaa sisään, jos housut olisivat tiukat) ja hartiat rennosti alaspäin (voi pyöräyttää hartioita pari kertaa taaksepäin, niin saa yläselkäänkin vähän liikettä), katse eteenpäin&hyvä ryhti, niin saa vaunukävelyynkin enemmän "tehoja" ja tulee enemmän luonnollista kiertoa.

Tämä varmaan monille onkin tuttua asiaa, mutta ehkä kaikille ei, joten en malta olla kirjoittamatta.
 
Muokattu viimeksi:
Takaisin
Top