Letrozolin käyttäjiä?

Oletteko muuten huomanneet että olisi vuoto runsaampaa ja/tai menkat kivuliaat siinä kierrossa kun syö letroja? Mulla on nyt joka letro kierrossa ollut. Koko ajan saa veskissä juosta ja töissä haasteellista, pitää aina toimistolle ajella 2h välein.

Mä en oo vuodon määrässä huomannu mitään eroa. Viimeksi vain menkat alkoi tosi hurjalla päänsäryllä ja menkkajomotuksella. Yleensä en ota särkylääkkeitä menkkojen aikana, mutta viimeksi kp 1 piti ottaa, että pysyi jotenkin toimintakuntoisena.

----

Onko täällä muilla kokemusta Ovitrellesta? Mulla oli ma kontrolliultra ja siellä näkyi 21 mm rakkula. Sain heti klinikalla Ovitrelle-irrotuspiikin. Pupuilla piti ma illalla ja ti illalla ja ovikseen piti kaiketi tulla viimeistään ti yönä (36 h piikistä). En ole kuitenkaan ihan varma onko mitään tapahtunut.

Tiistai-illalla ennen nukahtamista tunsin kuitenkin pitkään tykytystä munasarjassa ja ajattelin, että se saattoi ehkä olla ovulaatio(?). Viime yönä taas heräsin yöllä tosi kovaan mahakipuun, ihan kuin olisi ollut maha löysällä. Pissallakäymisen jälkeen kipu varmaan kuitenkin pian laantui, sillä nukahdin nopeasti uudelleen.

Aamulämmöt näyttävät puolestaan siltä, että mitään ei olisi tapahtunut. Lämpö oli ylhäällä jo maanantaina (36,5) ennen irrotuspiikkiä. Kahtena viime päiviänä lämpö on ollut 36,6 eli lähes sama kuin ennen piikkiä. Sekoittaakohan Ovitrelle jotenkin nuo lämmöt? Vai olisiko niin, että ovis ei piikistä huolimatta jaksanut tulla?
 
Mulla on mennyt Ovitrelle jokaisessa letrokierrossa. Jossain kierrossa tunsin oviksen tosi selvästi, muissa kierroissa en niinkään. Muistan miettineeni myös onko ovista tullut ollenkaan kun en ole mitään tuntenut, mutta kyllähän se munasolu sieltä on irronnut. Lämpöjen mittailu tuntuu melko virheherkältä, mutta aina sieltä on oviksen jälkeiset nousut ja menkkoja edeltävät laskut tulleet. Nyt helteillä en ole mittaillut ollenkaan, kun muutamaan kertaan on hikisen yön jälkeen tullut ihan hulluja lukemia. En usko, että Ovitrelle lämpöjä sekoittaisi.
 
No joo tällä säällä lämmötkin on kyllä mitä sattuu. Oon kuitenki mittaillu samalla tavalla kuin ennen kovia helteitä.

Eilen tuli sitten kahteen otteeseen ovislimaa. o_O Ja tänä aamuna lämpö oli 0.2 astetta enemmän kuin aiemmin. En kyllä nyt ymmärrä yhtään. :wideyed: Kaiken järjen mukaan oviksen olisi pitänyt tulla kyllä jo tiistaina. Kai sillä oletuksella kannattaa mennä(?)
 
Mulla on lertokierroissa vuotanut ekan päivän kuin saavista, sitten pari päivää niukempaa ja 4. päivänä loppuu. Viimeksi oli luomukierto ja en vuotanut kunnolla missään vaiheessa. Niukkaa vuotoa/tiputtelua 6pvää.
 
Täällä letrokierto ja kp 12, kunnolla jomottellut alavatsaa ja on oikeen turvonnut olo. Eilen bongasin kirkkaat limat, joten eiköhän ovis tässä piakkoin ole. Tikutellut en ole ja talleteltu edellisinä päivinä ihan mukavasti :)
 
Muokattu viimeksi:
Hah, tänään (kp 13) ennen iltavuoroon lähtöä tikutin ovista (ekan kerran tässä kierrossa) ja kuinkas ollakaan, plussa pärähti tikkuun. Mulla on ollut letrokierroissa vahvempiakin plussia, joten voi olla että tämä tästä vielä tummuisi, mutta enivei: tänään luvassa seksitreffit miehen kanssa romanttisen iltakävelyn jälkeen :p

IMG_20180729_164830.jpg
 
Kysyisin taas teidän muiden kokemuksia.

Eilen oli todennäköisesti dpo 5. Iltapäivällä mulla alkoi alavatsan hieman sattumaan. Pissalla rupesin ramppaamaan yhtenään pian kivun alettua. Iltaa kohden kipu oli jo tosi kova, ihan kuin pahimmat menkkajomotukset ikinä. Nukkumaan mennessä tuikkaili vasemmalla alavatsalla ja kohdussa ihan muutamien sekuntien välein. Kaiken kaikkiaan kipua oli n. 10 tunnin ajan. Illalla nukahtamisen jälkeen kipu oli kuitenkin loppunut ja n. 4 aikaan yöllä, kun menin vessaan, kivusta ei ollut enää tietoakaan. Tänään kipu ei ole vielä ainakaan palannut takaisin. Pientä jomotusta toki on, mutta se onkin ihan normaalia.

Ehdin jo ajatella, että viittaisiko oireet virtsatietulehdukseen, mutta eipä kai, kun kivut lähti jo pois. Ovitrelleko sitten vielä aiheuttaa tuollaisia oireita? Ei taida olla myöskään se OHSS, joka voisi olla Ovitrellen aiheuttama harvinainen sivuvaikutus? Sitäkin jo ehdin pelätä, kun näytän nappaavan kaikki mahdolliset ja mahdottomatkin sivuvaikutukset jokaisesta hormonista.

Oisko kellään muulla ollut siis mitään vastaavaa?
 
Kysyisin taas teidän muiden kokemuksia.

Eilen oli todennäköisesti dpo 5. Iltapäivällä mulla alkoi alavatsan hieman sattumaan. Pissalla rupesin ramppaamaan yhtenään pian kivun alettua. Iltaa kohden kipu oli jo tosi kova, ihan kuin pahimmat menkkajomotukset ikinä. Nukkumaan mennessä tuikkaili vasemmalla alavatsalla ja kohdussa ihan muutamien sekuntien välein. Kaiken kaikkiaan kipua oli n. 10 tunnin ajan. Illalla nukahtamisen jälkeen kipu oli kuitenkin loppunut ja n. 4 aikaan yöllä, kun menin vessaan, kivusta ei ollut enää tietoakaan. Tänään kipu ei ole vielä ainakaan palannut takaisin. Pientä jomotusta toki on, mutta se onkin ihan normaalia.

Ehdin jo ajatella, että viittaisiko oireet virtsatietulehdukseen, mutta eipä kai, kun kivut lähti jo pois. Ovitrelleko sitten vielä aiheuttaa tuollaisia oireita? Ei taida olla myöskään se OHSS, joka voisi olla Ovitrellen aiheuttama harvinainen sivuvaikutus? Sitäkin jo ehdin pelätä, kun näytän nappaavan kaikki mahdolliset ja mahdottomatkin sivuvaikutukset jokaisesta hormonista.

Oisko kellään muulla ollut siis mitään vastaavaa?

Vastaanpa tähän ite. :grin Pissatulehdushan se oli ja uusi antibioottikuuri alkakoon. :smiley-angry017
 
Täällä olisi 6. ja tällä erää viimeinen letro-kierto ovella... miten pitkä tauko tässä täytyy pitää ennenkuin voi haaveilla aloittaa letrot uudelleen?
 
Heippa! Vähän kuulumisia. Mä kävin tänään kp12 folliultrassa ja sellaisia uutisia tuli nyt, että tähän kiertoon voi olla kaksosriski. Oikealta puolelta löyty 13 ja 11mm follikelit, vasemmalla oli pieniä joita ei edes mitattu. Limakalvon paksuus oli 9.3mm. Jos tuo pienempi jatkaa kasvuaan niin voi tulla kaksoset sieltä sitte. Pistelen vielä 3 päivää gonal-äffää ja lauantaina irrotuspiikki. :)
 
Täällä viides (?) letrokierto päätyi eilen haaleaan plussaan :love017 Viime kierto oli siis luomukierto ja siinä tehtiin aukkari kp 8, tähän aukkarin jälkeiseen kiertoon käyttöön taas letrot 2,5mg x1 viiden päivän ajan. Ja nyt 1,5 vuoden jälkeen tässä tulos! Raskaana kunnes toisin ilmoitetaan! :happy: Digitesti tältä aamulta dpo 13.

IMG_20180812_085347.jpg
 
Onnea salainensydän! Ihana juttu :Heartred

Mä tosiaan kävin viime kierrossa siellä ultrassa katsomassa tilanteen letrojen jälkeen kp11 ja siellä oli yksi follikkeli kooltaan 10mm. Epäili että ois pitänyt olla jo isompi tuossa vaiheessa ja ettei siitä enää kasva. Kävin, ultrassa uudestaan vielä kp17 mutta se oli ihan samankokoinen joten aloitin terolutit uudestaan ja kierrosta tuli 28 päivän mittainen. Tähän kiertoon nostettiin tupla-annostus eli letrozol 2,5mg x2 kiertopäivänä 3-7 ja uskomatonta mutta totta, sain eilen kp9 hymynaaman clearblue digiin. Ei oo oikeastaan mitään oireita, paitsi vähän sellaista kirkasta limaa ja seurantaultrakin ois vasta huomenna kp11. Taidan mennä sinne nyt silti, ja kun meillä oli puhetta siitä pregnyl piikistä mutta se taitaa olla huomenna jo myöhäistä.

Mä täällä aloin pohtimaan, et voiko joskus käydä niin että vaikka Lh-huippu tulee selkeästi ovistestiin niin munasolu ei silti irtoa ja ovista ei tapahdu vai onko se huippu just sen merkki että se munasolu tulee irtoamaan? Kauhean jännää nyt. Eilen heti peitot heilui ja täytyy varmaan tänäänkin vielä vietellä mies. Tosi vaikea vaan uskoa että oisko se vihdoin oikeasti ovulaatio käsillä :)

Vähän meinasi suru iskeä edellisessä kierrossa kun ei ollut tullut toivottua apua lääkkeistä huolimatta mutta tää antaa mulle nyt vähän toivoa taas. En varmaan oo koskaan saanut hymynaamaa tai ovisplussaa kiinni aiemmin!!
 
Hyviä uutisia täällä! Kävin aamupäivällä seurantaultrassa ja totta vain siellä oli tapahtunut ovulaatio! Jipiii! Gyne oikein onnitteli :D

Viimeyönä oli aivan järkyttävä vatsakipu ja vatsa aivan sekaisin ja heräsin kahden aikaan vessaan. Vielä tänä aamunakin jomottelua vasemmalta puolelta ja sieltähän se sitten olikin irronnut. Gyne selitti, että se isoin folli vas. puolella oli ollut reilusti yli 20mm ja nyt se oli lyhistynyt/litistynyt sen merkiksi että se on puhjennut ja sen vieressä näky pieni nestekertymä mikä myös on merkki siitä. Nyt toivotaan että kävis hyvä tuuri ja tärpäisi. Harmi vaan kun oon just kipeä ja kuumeessa, ja edellisen kerran heiluteltiin peittoja myöhään keskiviikko iltana, pitänee toivoa että siittiöt on jaksanu siellä sen pari vuorokautta kun edellisyönä (pe-la välinen yö) se ovis todennäköisesti on sit tapahtunut. Tänään pitää vielä varmistella varmuuden vuoksi.
 
Hei kaikille kanssasisarille, liitympä tähän joukkoon minäkin.

Tänään siis elämäni ensimmäinen Letrozol heitetty naamariin. Kysyisinkin teiltä jo näistä kokemusta omaavilta onko teille tullut sivuvaikutuksia, ja jos on, niin millaisia? Oletteko ottaneet lääkkeen aamulla vai illalla ja tyhjään mahaan vai ravinnon kanssa? Kiitos jos jaksatte vastata!

Hurjasti onnea matkaan vielä salaisellesydämelle ja tietysti kaikille meillekin, jotka vielä yrityvaiheessa! :Heartred
 
Hei kaikille kanssasisarille, liitympä tähän joukkoon minäkin.

Tänään siis elämäni ensimmäinen Letrozol heitetty naamariin. Kysyisinkin teiltä jo näistä kokemusta omaavilta onko teille tullut sivuvaikutuksia, ja jos on, niin millaisia? Oletteko ottaneet lääkkeen aamulla vai illalla ja tyhjään mahaan vai ravinnon kanssa? Kiitos jos jaksatte vastata!

Hurjasti onnea matkaan vielä salaisellesydämelle ja tietysti kaikille meillekin, jotka vielä yrityvaiheessa! :Heartred

Heippa, mulla meni vatta sekasin niistä jos otin aamulla. Siirryin sitten että otin illalla iltapalan kanssa niin ei tullut mitään. En kerrennyt kun yhen kierron syödä niitä oiskohan ollu kp3-7 ja tärppäs. Nyt menossa 14+6. En ois kyllä uskonu että muutama pilleri voi vaikuttaa tärppiin, mutta ultran jälkeen uskoin todeksi.

Tsempit sinullekkin! Ja kaikille muillekkin jotka vielä yritys vaiheessa :)
 
Takaisin
Top