Letrozolin käyttäjiä?

Oon syönyt ananasta tosi paljon nyt kun se on niin hyvää ja edullista. Enpä tiennyt, että sillä olisi vaikutusta tässä :)

Noista oireista ootte tässä jutelleet, ja oon seuraillut sivusta keskustelua. Mulla mikään oire ei oo ikinä tarkoittanut raskautta. Viime kuussa oli jopa sitä metallinmakua suussa.
Nyt tänään on huimannut ja mahassa sekä nivusissa ollut pientä juilimista. Jotenkin sitä on yhtä aikaa innoissaan näistä ”oireista” ja valmiiksi maassa, että ei se taaskaan onnistunut. Kun ei ne oireet oo ennenkään mitään meinannu. Tuskin mulla tässä vaiheessa mitään oikeita oireita edes vois olla, kaikki on vain sellaisia kun liian tarkasti tunnustelee itseään niin ne huomaa.

Toi tunne että on yhtäaikaa innostunut ja maassa jostain oireesta on niin tuttu. Tsemppiä!!
 
Tyyne, toi huimaus kuulostaa nyt joka tapauksessa hyvältä :) Yhdellä mun kaverilla ei ollut mitään muita oireita ennen plussaa kuin huimausta:wink

Siihenkin voi olla ihan looginen syy: töissä kiire ja kuuma, liian vähän vettä eikä aikaa istuskella turhia :D
On tää oma mieli ihan kumma, kun ensin sumenee silmissä ja siitä innostuu ja seuraavassa hetkessä jo lyö ittensä ihan maihin näillä faktoilla.
 
Mulla sama nyt näiden tissien kanssa: ensin ihan innoissaan kun ne vihdoin tuli aroiksi ja vielä oudosti sivuilta/kainaloista mutta sitten ajattelee että kun ei ole nännit arat niin ei voi olla raskausoire :woot: Ja hetkittäin mulla on jotain vihlontaa/polttoa alavatsalla mutta menee aina niin sekunneissa ohi että uskon kuvitelleeni koko tunteen:hilarious:
 
Tai että kun mulla ei enää nännit oo arat, koko tissit vaan eli varmaan johtuu vaan Lugesteronista. Sit nää alavatsatuntemukset on oma lukunsa. Kävin nyt salilla ja tein niin paljon vatsaa, että huomenna ei varmasti enää pysty mitään pikku tuntemuksia kuulostelemaan. On vaan paha lihaskipu koko keskivartalossa. :D Tälleen oon ennenkin hämänny itteäni, saa vähän lisäaikaa.

Mutta on tää kyllä sellaista jäitten polttelua sinne oletettuihin menkkoihin asti. Kaikki voi olla oire raskaudesta! Milloin muuten Varpu ajattelit tehä testiä?
 
Hahaa hyvä harhautus:hilarious: Mäkin oon huomenna menossa salille, voisin tehdä vaan vatsaa ja rintaa niin sen jälkeen ei tarttis niiden alueiden tuntemuksia vähään aikaan analysoida:grin

Ajattelin alunperin testata vasta su tai ma eli dpo14-15. Kahdessa edellisessä kierrossa oon odottanut että menkat on myöhässä ettei tarttis tuijottaa sitä valkoista tikkua. Mutta eihän se pettymystä vähentänyt kun molemmissa kierroissa menkat myöhästyi niin toiveet ehti nousta pilviin ja sit olikin lopulta nega testi! Niin nyt en oikein tiedä. :confused: Milloin sä?
 
Mie ajattelin testata sunnuntaina, koska sit jo vois näkyä jos on näkyäkseen. Sit voi lopettaa luget. On se pettymys joka tapauksessa vaikka kuinka yrittää olla rauhallinen tässä asiassa.

Oon lukenu, että uusi kierto käynnistyy lugejen taustalla vaikka vuoto ei olisi vielä alkanutkaan. Siks mulla varmaan oli niin ajoissa tää nykyinen kierto. Nyt oli siis ovis kp 11 ja yleensä kp 14. Tää on ihan kiva pikakelaus, mut piinapäivät on edelleen kärsittävä :D
 
Nyt käyty ultrassa nro 2. Annosta lisättiin uudestaan, mutta oli lähtenyt kasvamaan onneksi molemmin puolin viidestä ylöspäin. Pelkäsin hirmusti ettei mitään tapahdu. 8mm -9mm oli nyt. Pe uusi ultra missä määräytyy annokset maanantaille asti ja lupa orgalutraniin. Sanoi että punktio ensi viikolla. Viljelystä kysyin ja sovimme että tarpeen mulaan viljellään pidempään niin rupualkiot seuloutuu heti pois ja ei turhaa siirtoa tulisi.
Jotenkin niin hyvä mieli jäi keskustelusta kun sanoi vielä siihen että tavoitteena on saada teille lapsi tällä rahalla mikä teillä on ja kaikkemme yritetään.
Eihän se takaa mitään ja ihmeisiin he eivät pysty mutta ainakin nyt on mulla hyvä mieli. Tuli olo, että meistä välitetään :Heartred
 
Onpa hyviä uutisia Kettutyttö! :) Ihanaa kun on myös toivoa luovia ammattilaisia, kyllä sitäkin tässä prosessissa kaipaa :Heartred Munkin pitäisi varmaan tarkistaa onko mulla letroja vielä reseptillä kun eivät ihan riitä ensi kiertoon jos menkat pöllähtää paikalle su tai ma..
 
Mahtavaa, Kettutyttö! Hyvinhän tuo on alkanut. Välittävä ja sitoutunut ote hoitohenkilökunnan puolelta vähentää omaa stressiä, joten mukavaa kuulla, että tämä on teille välittynyt keskusteluissa. Luottavaisin mielin kohti ensi viikkoa!
 
Kiitos varpu, tyyne ja louhitar! Ihana että iloitsette kanssani :)
Tää hetki on nyt niin kiva kun edes tähän asti onnistui!

Todellakin iloitsen :) Kävin täällä jo tänään monesti katsomassa, että joko olisit laittanut ultra-uutisia.
Ja tähän asti on onnistunut hienosti, joten miksi ei loppukin menisi hyvin :)
 
Nyt käyty ultrassa nro 2. Annosta lisättiin uudestaan, mutta oli lähtenyt kasvamaan onneksi molemmin puolin viidestä ylöspäin. Pelkäsin hirmusti ettei mitään tapahdu. 8mm -9mm oli nyt. Pe uusi ultra missä määräytyy annokset maanantaille asti ja lupa orgalutraniin. Sanoi että punktio ensi viikolla. Viljelystä kysyin ja sovimme että tarpeen mulaan viljellään pidempään niin rupualkiot seuloutuu heti pois ja ei turhaa siirtoa tulisi.
Jotenkin niin hyvä mieli jäi keskustelusta kun sanoi vielä siihen että tavoitteena on saada teille lapsi tällä rahalla mikä teillä on ja kaikkemme yritetään.
Eihän se takaa mitään ja ihmeisiin he eivät pysty mutta ainakin nyt on mulla hyvä mieli. Tuli olo, että meistä välitetään :Heartred
Onnittelut hienoista uutisista! Kuinka monta pistospäivää sulle tulee ennen niitä jarrupistoksia? Oliko ultria kuinka monta ennen jarrupistosten aloittamista? Oon miettiny päänipuhki sitä julkisen puolen ivf hoitoa, pelkään, että siinä hoito tehdään jotenki huolimattomasti suunnitellen ja ultra on vasta pistosten jälkeen eikä annostusta oo mahd. lisätä kesken kaiken :sad001 Mulla on siinä lääkesuunnitelmassa gonal-f 125 ja tuntuu hirveän pieneltä.
 
Voi hemmetti kirjoitin pitkän pätkän ja sit se hävisi...

Niin siis seitsemän pistopäivää ennen kolmatta ultraa. Siinä varmaankin alkaa sitten jarru.

Ymmärrän sun huolen pipsu hyvin. Ja voihan olla, että yksilöllisemmin pystyvät hoitamaan tuolla kun asiakasmäärät ovat pienemmät, mutta olen varma että asiansa osaavat myös julkisella!
Toivon kovasti plussaa sinulle ennen kuin sun hoidot alkaa!
Niinkuin jokaiselle täällä. Ootte tulleet tärkeiksi ja rakkaiksi :Heartred
 
Mä myös toivon kaikille plussaa täällä :) en tiedä miten sitä jaksaisikaan ilman tätä palstaa :Heartred

Hienoa Alinah että sielläkin päästää tositoimiin!

Mä tarkistin että Letrot on reseptillä loppu, pitää soittaa huomenna lääkärille että uusivat. Voi ku ei vaan enää tarttis niitä :smiley-angelic001
 
Eikös se Varpu tyypillisesti niin mene, että kun saat reseptin uusittua ja mielellään käyt vielä apteekin kautta uuden letrosatsin, niin niitä ei sitten tarvitakaan :wink Toivotaan ainakin kovasti, että menkat pysyisivät poissa!
 
Takaisin
Top