Lastenneuvola

Meillä oli maanantaisen kotiutumisen jälkeen keskiviikkona painokontrolli ja tänään perjantaina kotikäynti. Painoa on tullut 215 g, mikä on ihan hyvä alun 9% painonlaskun jälkeen. Kotikäynnillä katsottiin painon lisäksi perusjuttuja vauvalta ja saatiin infolappuja ynnä muuta. Lisäksi juteltiin synnytyksestä ja jaksamisesta ja ikäkauteen liittyvistä jutuista. Kaikin puolin kiva käynti, poika oli oikein rauhallinen käynnin ajan ja imetys sujui kivasti. Keskiviikkona nähdään seuraavan kerran, nyt alkuun käyntejä neuvolassa on aika tiheästi.
 
Meillä oli eka neuvola kun neiti oli 3pvän ikäinen (päästiin sairaalasta siis heti seuraavana aamuna synnytyksen jälkeen) ja sit oli seuraava kun hän oli 2vkoa. Ja nyt sit on seuraava käynti 2kk iässä :wideyed: Ei kuulema tarvi aijemmin mennä koska kaikki ollut loistavasti, tyttö kasvaa ja kerää painoa eikä mitään ongelmia. Ja kun toinen lapsi ni ei sitä neuvoakaan tarvi niin. Ei mua kyl yhtään haittaa, en kyllä jaksaisikaan ravata neuvolassa yhtään tän useemmin.
 
Tänään oli pojun eka neuvola ja painoa oli tullut 200g eli ihan hyvin.napatynkä ei ole vielä irronnut ja sitä pitää vähän seurata ettei pääse tulehtumaan.synnytystä käytiin läpi ja sain kassillisen tavaraa jossa oli mm.tutti,nokkamuki,vaippoja,voiteita yms.
 
Meille kans terveydenhoitaja toi kotikäynnillä pampersin boksin, oli vähän saman tyylinen ku lastentarvikkeen baby box. Lisäksi toi muumivaippojen näytepaketin, sekä ainun paketin jossa oli tuttipullo,tutti,hammasharja yms. :)
 
Ok, oon luullut, että noita ei sais neuvolasta jakaa (koska mainosrahoitteisia ja erityisesti tuttipulloja ei aiemmin ole saanut antaa, koska pitäisi tukea imetystä WHOn suositusten mukaan). Pitääkin vähän kysellä asiasta.
 
Kiinnostavaa, ja kiinnostavaa kuulla onko tässä jotain alueellisia eroja, että jossain jaetaan, jossain ei.
 
Poju 2vko 4päivää ja lopultakin syntymäpaino saavutettu! Kielijänne katkaistiin silloin perjantaina ja nyt oli neljässä päivässä paino noussut 280g! Hurjasti siis aiempaan painonnousuun verrattuna :) poju viihtyy rinnalla suht lyhkäisiä aikoja, mut näköjään saa jotain silti syötyä :) pituutta on nyt tullut vain sentti syntymän jälkeen, pään ympärys näytti samaa kuin synnärillä, vaikka kaksi terveydenhoitajaa sen tänään mittasi. Epäilivät et synnärillä oli tullut virhe mittauksessa. neuvolakorttiin merkattiin täysimetys :Heartred enpä olis sitä merkintää uskonut meidän papereista löytyvän.
 
Meille neuvolan täti toi Muumi-näytteitä paketin. Sanoi kyllä sitä antaessaan, etteivät saisi jakaa mainoksia, mutta kun niitä nyt on niin annetaan pois.
 
Ja olihan sairaalassakin Liberon vaipat käytössä. Mainostusta sekin! :D
 
Meillä kävi tänään th kotikäynnillä ja punnituksessa nyt tasan 1 viikkoiselle tytölle oli tullut 160g viidessä päivässä ja on nyt siis 60g yli syntymäpainon. Eli ihan reipasta painonnousua :happy:. Kaikki muutenkin ok th:n mielestä ja napa siisti (tynkä jo irronnut). Seuraava punnitusaika neuvolalla on viikon päästä. Sen jälkeen en tiiä kuinka tiheästi on neuvolakäyntejä.

Mitään näytepakkausta ei saatu mutta tollanen seinälle laitettava hymynaama saatiin. Mun mielestä se on kiva laittaa vaipanvaihto paikan viereen. Voi pikkunen siitä katsella :happy:.
 
Meillä oli myös tänään neuvola. Mentiin suosiolla kaupunkiin, kun esikoisen neuvola kuitenkin oli samana päivänä.

Painoa oli tullut tasan 100g sunnuntain kotiutumisesta, eli noin 25g/vrk. Seuraava neuvola ensi viikon keskiviikkona, kun neuvolan tädinkin mielestä tyttö on hieman kellertävä. Itse olisin halunnut, että arvot olisi otettu, mutta tädin mielestä ei ollut niin tärkeää.

Kotiutuessa painoa oli 3525g ja nyt 3625g vielä siis jäljellä 135g syntymäpainoon.

Niin ja tällainen Ainun laatikko saatiin :)

IMG_20160526_160309.jpg
 
Vitsit mä kyllä revin pelihousut, jos ei sitte aikanaan saada tollasta pakettia. :D
 
Tutkailin noita hieman ja ovat ilmeisesti kuntakohtaisia. Ainakin Hgissä ja Turussa on ollut kategorinen kielto mainosmateriaalin jakamiseen, mutta monissa muissa kunnissa ei ole. Näitä ei valvo kukaan eli kunnat voivat (tai ainakin ovat aiemmin voineet) itse päättää, että saako neuvolassa jakaa mainosrahoitteisia lahjoja ja esitteitä vai ei.

Mä itse suhtaudun nihkeästi mainosjuttuihin verorahoitteisen ts. julkisen terveydenhuollon palveluiden yhteydessä, mutta ymmärrän toki, että monia ilahduttaa, kun saa jotain ilmaiseksi, jos vielä tulee tarpeeseen. Erityisesti neuvolassa yksi ongelma on, että lapsiin liittyy niin paljon tunteita ja tuoreille vanhemmille on helppo myydä kaikenlaista, että jos markkinameininki menee kovin villiksi, ei ole kovin hyvä asia. Toisaalta esim. korvikkeiden ja tuttipullojen aktiivinen mainostaminen on ristiriidassa kansanterveystyön ja WHO:n imetystavoitteiden kanssa, jotka eivät nytkään toteudu, joten ei ihan yksiselitteisesti hyvä asia.

Lisäksi musta ylipäänsä julkisessa terveydenhuollossa pitäisi voida pysytellä mainosten ja markkinoinnin ulottumattomissa ja jakaa vain neutraalia sekä tieteellisesti pätevää tietoa.

Mutta kuten todettu: ymmärrän kyllä, että lahjat ja varustekassit ilahduttavat. :)

Meille ei mitä todennäköisemmin tulla jakamaan mitään tällaisia lahjapusseja tai -paketteja, että en edes odottele.
 
Takaisin
Top