Lasten kotityöt

Uusperhesatu

Asioista perillä oleva
Millaisia kotitöitä teidän lapsenne tekevät? Kerro myös lapsen ikä.

Kyselen, koska meidän pitäisi löytää joku selkeämpi rytmi sille, kuka tekee mitäkin. Isommat lapset, 6- ja 8-vuotiaat voisivat jo tehdä monenlaista, mutta homma on vähän jäänyt (ja siitä voimme me vanhemmat syyttää vain itseämme).

Toki heidän pitää siivota huoneensa, mutta sen lisäksi heille pitäisi antaa muitakin vastuualueita. Tällä hetkellä se on lähinnä vain epäsäännöllistä ja satunnaista apua roskien viemisessä, ruuanlaitossa, pöydän kattamisessa ym.
 
Meillä ei ole muita pakollisia vakituisia kotitöitä kuin lelujen paikoilleen keräys. Muuten sitten osallistuu omasta tahdostaan pyykkäämiseen (kaikkiin vaiheisiin), tiskikoneen tyhjentämiseen ja (valitettavasti) täyttämiseen, pöydän kattamiseen ja ruuan laittoon. Lapsi täyttää syksyllä neljä vuotta.
 
Meillä 8 ja 6 vuotiaat vuoroviikoin imuroivat olkkarin ja lastenhuoneet, vievät roskat pyydettäessä, pyyhkivät pölyjä*, siivoavat oman huoneensa*, vievät omat puhtaat pyykit paikoilleen*, siivoavat pöydän ruoan jälkeen, hakevat postin, tyhjentävät tiskaria* ja ja... Tosi paljon auttavat jo, vanhin vahtii toisinaan sen hetken kuopusta kun vien pyykit narulle. *= myös 4 ja 3 vuotiaat tekevät samaa.
 
Ainakin omat lapseni aion opettaa tekemään erilaisia kotitöitä, kun ovat siihen valmiita. Nyt lähinnä se on lelujen keräilyä :)
Tosin innokkaasti osallistuvat pyykkien kuivumaan laittoon ja tiskikoneen tyhjennykseen jossa annankin heidän tyhjentää aterin osaston :D Ikää siis lapsilla vajaa neljä ja reilu kaksi :)

Isompien tarvitsee siivota omat huoneensa ja välillä käyttävät koiraa eli eivät juurikaan kotitöihin osallistu..
 
Meillä eivät tee oikein muuta kuin siivoovat huoneensa ja käskystä tuovat väärissä paikoissa roikkuvat vaatteet pyykkiin.Esikoinen joka nyt 7v,on kylläkin innostunut ruoanlaitossa auttamaan.Ja kyllä esikoinen joulukuussa siivosi taloa joka päivä koska halusi varmistaa että jouluna tulee lahjoja :)
 
Edelliseen lisään että jos lapsi levittelee paljon hiekkaa lattialle (vaikka kaataa kengästä hiekan eteiseen :meh: ) hän saa välillä lakaista hiekat. Samoin jos kaataa vedet lattialle saa kuivata itse. Jostain syystä sotkeminen on vähän vähentynyt. :grin Toisinaan kyllä lakaisee lattioita ihan leikin vuoksi (kun siitä joskus olisi jotain iloakin...) ja tuolinsa hänen täytyy saada pyyhkiä itse lähes joka kerta. :)
 
Vajaa 2v täyttää ja tyhjentää tiskikonetta, välillä vähän liiankin omatoimisesti. Ja likaisia astioita voi löytyä kaapista. Laittaa pyykkejä koneeseen ja ottaa niitä sieltä pois, ojentaen mulle. Kun imuroin hän tulee usein mopin kanssa perässä. Ja pölyjen pyyhinnässä täytyy hänellä olla oma rätti. Mukana on myös ahkerasti ruuan laitossa. Nämä kaikki siis ihan vapaaehtoisesti.

Ainoa ns pakollinen kotityö on omien lelujen siivous. :)
 
Lapset tekee mielellään monenlaista, pyytävät saada tehdä. :)
Vievät roskia/biojätteen, imuroivat, tiskaavat, pyyhkivät pölyjä, joskus auttelevat pyykkien kanssa, tyhjentävät tiskaria jne.
Lapset on 7v, pian 6v ja 3v.
 
2 v: Siivoaa omat lelunsa, lajittelee puhtaat aterimet laatikkoonsa, vie roskat lattialta roskikseen, lajittelee pyykkiä aikuisen valvoessa ja laittaa pyykit koneeseen. Käynnistää astianpesukoneen ja pyykinpesukoneen.
 
2v: imuroi, pyyhkii pölyjä, tyhjentää tiskikonetta, ripustaa pyykkejä kuivumaan. Haluaa osallistua ihan kaikkeen! Ajattelin, että kun tätä tukee, niin hänestä tulee taitava kotitöiden tekijä. Nyt jo on jopa apua siitä, että osallistuu.
 
1-vuotias tyhjentää tiskikoneen (paitsi aterinkoriin ei saa puuttua), tyhjentää ja täyttää pyykinpesukoneen, imuroi, pyyhkii pölyt, luuttuaa lattioita, hakee puita puukuurista ja laittaa uuniin, tyhjentää kauppakassit kaappeihin, viikkaa kuivat pyykit ja vie kaappiin, joskus siivoaa omia lelujaan koreihin jne jne.

Ei ole mitään pakollisia töitä tietenkään, mutta hänen kanssa ei pysty tekemään yhtäkään kotityötä, jos ei ota mukaan hommaan. Olisi kiva, jos osallistuisi vähemmän, niin jäisi aikaa muuhunkin kun hommista tappeluun :grin Ja hänen kanssa tietenkin hommissa kestää tripla-aika. Ehkä hän joskus vielä katsoo vaikka lastenohjelmaa 10 min :rolleyes:
 
1-vuotias tyhjentää tiskikoneen (paitsi aterinkoriin ei saa puuttua), tyhjentää ja täyttää pyykinpesukoneen, imuroi, pyyhkii pölyt, luuttuaa lattioita, hakee puita puukuurista ja laittaa uuniin, tyhjentää kauppakassit kaappeihin, viikkaa kuivat pyykit ja vie kaappiin, joskus siivoaa omia lelujaan koreihin jne jne.

Ei ole mitään pakollisia töitä tietenkään, mutta hänen kanssa ei pysty tekemään yhtäkään kotityötä, jos ei ota mukaan hommaan. Olisi kiva, jos osallistuisi vähemmän, niin jäisi aikaa muuhunkin kun hommista tappeluun :grin Ja hänen kanssa tietenkin hommissa kestää tripla-aika. Ehkä hän joskus vielä katsoo vaikka lastenohjelmaa 10 min :rolleyes:
Jos 1-2-vuotiaana ohjaa mieluummin katsomaan telkkaria, niin sen oppii aika varmasti ja samalla menettää sen innostuksen, joka pienellä on. 6-7-vuotiaana innokkaita apulaisia ei sitten löydy, saati vanhempana. Joten koitetaan kestää se tripla-aika
 
Ohhoh tää viesti lähtikin vaikka jäi koko homma aivan kesken:hilarious:

Meillä myös menee 2veellä sujuvasti rinnakkain kotityöt ja lastenohjelmat onneksi:rolleyes:

2v tyhjää tiskikonetta (omat astiansa omaan laatikkoonsa), kerää leluja, pyyhkii ruokapöydän, kattaa pöytää, auttaa ruoanlaitossa ja leipomisesta, vie roskia roskikseen, pölyjä välillä pyyhkii, ja toki myös imuroi ja moppaa (=Ei paljoa apua kun mun imuroidessa joko ratsastaa imurilla tai kelaa piuhaa seinästä imuriin, ja luuttuaminen tapahtuu sieltä mihin se sattuu osuu:hilarious:)
 
Muokattu viimeksi:
Meillä 5v poju on todella innokas siivooja. Omat lelut kyllä levittää tosi nopeasti ja ne ei kyllä läheskään aina mene takas paikoilleen. Mut tykkää älyttömästi imuroida, mopata ja pyyhkiä pölyjä. Voi kun olis joskus vaan enempi aikaa neuvoa ja ohjastaa sitä.. muuten imurit lentelee kattoon ja pölyrätillä huiskitaan ikkunoita...
Ruuan laittoon osallistuu vaihtelevalla menestyksellä ja tiskaaminen ois kivaa, mut tainnu jo jokunen lasi siinä tohinassa mennä rikki.. astianpesukoneen täyttö on vielä ns. Aikuisten hommaa mut lapset voi sitä tyhjentää kyllä.

Tuo kolmevuotias taivaanrannanmaalari ei taas siivouksesta syty. Tai oikein muistakaan kotitöistä. Leikki ja kainalossa kyhnääminen ovat hänen juttujaan.
 
Meillä kelpaa sekä televisionkatselu että kotityöt. Ei toinen ole toisesta pois.
Jos hätistelee pois kotitöistä ja markkinoi niiden sijaan lastenohjelmia, niin ei imurin varressa myöhemminkään tungosta ole.
Toki lastenohjelmilla on oma aikansa. Ei koko elämä siivousta ole.
 
Meillä 2 vuotias tyttö on tosi innokas apuri:Heartred Astianpesukoneen tyhjentää päivittäin yksinään, kattaa ruokapöydän, pyyhkii pölyt, korjaa omat lelut paikalleen ja tyhjentää kauppakassit. Ja todellakaan ei vielä tämän ikäistä patisteta muuta kuin omat lelut korjaamaan, ihan itse on halunnut ruveta auttamaan heti kun on kävelemään oppinut. Poika 10kk ei ainakaan vielä näytä samanlaisia innostumisen merkkejä:hilarious:
 
Meillä esikoinen kans tekee kotihommia ihan mielellään, mut tää toka vähät veisaa kotihommista ku leikki on paljon kivempaa.
 
Takaisin
Top