Lapsi 3 vuotta. Mitä nyt?

I

Innej

Vieras
Haluaisin nyt vähän omakohtaisia kokemuksia tai ylipäätänsäkin neuvoja, koska oma pää alkaa olemaan jo aika tyhjä..

Elikkäs.. poika täyttää huhtikuussa 3v, mikä siis tarkoittaa sitä että kodinhoitotuki loppuu. Valmistuin aikanaan ammattikoulusta ja jäin siitä suoraan kotiin pojan kanssa, eli minkäänlaista kokemusta ei työelämästä ole.
Me asutaan todella pienellä paikkakunnalla miehen ja pojan kanssa, jossa työpaikkoja ,johon minulla olisi mahdollista hakea on tasan 3 kappaletta, ja joissa kaikissa on työntekijöitä enemmän kuin olisi tarvetta. Olen siis käynyt kysymässä suoraan ja on sanottu ettei tarvita töihin.
Naapuri paikkakunnat on myös käyty läpi, eikä niistäkään töitä löydy johon pääsisi. Suoraan sanottu ettei mielellään oteta, kun ei ole kyseisen alan koulutusta...

Mikään "pakko" ei varsinaisesti ole siis mennä töihin. Pärjätään kyllä hyvin pelkällä miehenkin palkalla, mutta tuntuu niin pahalta jos mies joutuisi maksamaan aina kaiken...
Mulla alkaa nyt olemaan pää aivan tyhjä siitä, mitä sitä tekisi, joten neuvot tulisi todella tarpeeseen..
 
Minkä alan koulutus sinulla on? Entä erityisosaamisia?

Itse olen hoitovapaalla ja minulla on kevytyritys. Teen lähihoitajan ja ammattijärjestäjän töitä satunnaisesti ukko.fi laskutuspalvelun kautta. Toiminta on yrittäjämäistä, mutta verotus menee normaalin verokortin mukaan.
Lisäksi toimin henkilökohtaisena avustajana joista on huutava pula.
 
Ilmoittaudut työttömäksi ja nostat työttömyysrahaa :)

Aloita tästä nyt ekana jos et oo keksiny 3v synttäreihin mennessä muuta. Muistaakseni työttömäksi pitää ilmottautua sinä päivänä kun työttömyys alkaa , eli olethan tarkkana! Et jää tyhjän päälle sitten :)
 
Takaisin
Top