Heips!
Olen jo pitkään seurannut erinäisten keskustelupalstojen sivuja ja nyt vasta rohkenin kirjoittaa omia ajatuksia. Toivon, että tarinastani on muillekin apua ja samalla olisin iloinen jos joku muukin kommentoisi tai kertoisi jos kokemukset ovat miltei samanlaiset.
Olemme mieheni kanssa yrittäneet esikoista jo liki 2 vuotta. Vajaan vuoden yrittämisen jälkeen hakeuduin omalle lääkärille (kunnan) kertoakseni epätoivoisista yrityksistämme. Lääkärini laittoi oitis lähetteen lapsettomuustutkimuksiin ja 1,5 kuukauden sisään tulikin kutsu. Olin positiivisesti yllättynyt siitä, että pääsimme niinkin nopeasti tutkimuksiin kunnalliseen.
Tutkimukset etenivät siten, että ensimmäisellä kerralla tehtiin kierron kartoitusta ja otettiin verikokeita (kierron alku- ja loppuvaiheessa). Toisella käyntikerralla minulta otettiin ultra ja katsottiin onko munarakkulaa ja minkä kokoinen se on (ovulaation aikaan). Tässä vaiheessa mieheni oli käynyt antamassa spermanäytteen. Tähän mennessä kaikki näytti aivan normaalilta ja kyseessä siis selittämätön lapsettomuus.
Kolmannella käytikerralla piti katsoa onko "torvet" auki. Kävi kuitenkin niin, että lääkäri ei pystynyt näkemään sitä (onko auki vai ei) ja kaiken lisäksi oikea munasarja oli vaikeasti havaittavissa, joten lääkäri päätti, että minä joudun tähystykseen.
Tämänhetkinen tilanne on siis se, että tiedän joutuvani tähystykseen, jossa toivottavasti näkyy onko torvet auki vai ei. Jos torvet eivät ole auki, on ainoa vaihtoehto koeputkihedelmöitys. Jos torvet ovat auki, yritämme normaalisti (eli luomuna) siihen asti, kunnes meille määrätään inseminaatiohoidot. Jännitän tällä hetkellä tähystystä erittäin paljon, sillä voipi olla, että oikeanpuoleisessa munasarjassa on kiinnikkeitä (suoleen), ja tällöin munasarja joudutaan poistamaan. Syy miksi kiinnikkeitä saattaa olla on, että minulta on aikoinaan leikattu pois umpisuoli.
Tunnevyöy on tällä hetkellä aikamoinen... En oikein tiedä miten päin olla ja toive omasta, pienestä tuhisevasta nyytistä on erittäin kova, mutta tuntuu että se vain etääntyy kauemmaksi koko ajan sitä mukaa kun tutkimusket etenevät.
Lapsettomuustutkimukset
- Ketjun aloittaja Mymmeli84
- Aloituspäivämäärä
Heips. Ajattelin kirjoittaa oman tarinani tähän toivonjyväksi niille joilla raskaus ei tunnu millään onnistuvan.
Itse en kyllä perusteellisiin tutkimuksin ole koskaan saanut aikaiseksi mennä. Minulla kun oli yksi lapsi jo, ajattelin että kai mä nyt toisenkin kerran raskaaksi tulen. Esikoinen täyttää kohta 17vuotta ja minulla itselläni on ikää 33vuotta.
Exän kanssa oltiin ilman ehkäisyä n.6vuotta, eikä merkkiäkään raskaudesta. Kuukautiset ovat aina olleet hirmu säännölliset. Nyt jälkeen päin kun mietin niin hyvä että pieni ihmisen alku ei siihen suhteeseen tullut kun ero tuli.
Nykyisen mieheni kanssa olemme olleet yhdessä reilu 5vuotta, josta 4,5vuotta ilman ehkäisyä. Ja taaskaan, ei merkkiäkään raskaudesta.
Tämän vuoden vappu viikonloppuna olisi pitänyt menkat alkaa, ja kun viikon oli myöhässä niin ajattelin että teenpä nyt varmuuden vuoksi raskaustestin että voi hyvällä omallatunnolla ottaa sitten sauna siiderin. Olin oikeasti ihan varma että joo nyt mulla alkaa vaihdevuodet sitten vaikka ikää ei olekkaan hurjasti.
Kun testi sitten näyttikin kahta viivaa, en voinut uskoa sitä todeksi. Lähdimme miehen kanssa heti ostamaan toista testiä, mielessä ajatus että äskeinen tulos oli virheellinen.
Kun toinenkin testi näytti plussaa, niin oli se uskottava: RASKAANA =)
Oli kyllä pakko mennä heti maanantaina varhaisultraan jotta saa vielä kolmannen varmistuksen että kyllä siellä on masuasukki. :)
Sen jälkeen alkoikin jännitys että pysyyhän se ihme siellä masussa.. Vessassa tuli ravattua jatkuvasti tarkistamassa vuotaako verta.
Nyt ollaan jo vkolla 24 ja laskettuaika lähestyy. Nyt ei enää ole niin epävarma olo, kun masuasukkikin on alkanut hurjasti potkimaan.
Halusin vaan kertoa että ihmeitäkin tapahtuu kun niitä vähiten odottaa =) Itsellänikin ihmeen odotukseen meni yli kymmenen vuotta <3
Itse en kyllä perusteellisiin tutkimuksin ole koskaan saanut aikaiseksi mennä. Minulla kun oli yksi lapsi jo, ajattelin että kai mä nyt toisenkin kerran raskaaksi tulen. Esikoinen täyttää kohta 17vuotta ja minulla itselläni on ikää 33vuotta.
Exän kanssa oltiin ilman ehkäisyä n.6vuotta, eikä merkkiäkään raskaudesta. Kuukautiset ovat aina olleet hirmu säännölliset. Nyt jälkeen päin kun mietin niin hyvä että pieni ihmisen alku ei siihen suhteeseen tullut kun ero tuli.
Nykyisen mieheni kanssa olemme olleet yhdessä reilu 5vuotta, josta 4,5vuotta ilman ehkäisyä. Ja taaskaan, ei merkkiäkään raskaudesta.
Tämän vuoden vappu viikonloppuna olisi pitänyt menkat alkaa, ja kun viikon oli myöhässä niin ajattelin että teenpä nyt varmuuden vuoksi raskaustestin että voi hyvällä omallatunnolla ottaa sitten sauna siiderin. Olin oikeasti ihan varma että joo nyt mulla alkaa vaihdevuodet sitten vaikka ikää ei olekkaan hurjasti.
Kun testi sitten näyttikin kahta viivaa, en voinut uskoa sitä todeksi. Lähdimme miehen kanssa heti ostamaan toista testiä, mielessä ajatus että äskeinen tulos oli virheellinen.
Kun toinenkin testi näytti plussaa, niin oli se uskottava: RASKAANA =)
Oli kyllä pakko mennä heti maanantaina varhaisultraan jotta saa vielä kolmannen varmistuksen että kyllä siellä on masuasukki. :)
Sen jälkeen alkoikin jännitys että pysyyhän se ihme siellä masussa.. Vessassa tuli ravattua jatkuvasti tarkistamassa vuotaako verta.
Nyt ollaan jo vkolla 24 ja laskettuaika lähestyy. Nyt ei enää ole niin epävarma olo, kun masuasukkikin on alkanut hurjasti potkimaan.
Halusin vaan kertoa että ihmeitäkin tapahtuu kun niitä vähiten odottaa =) Itsellänikin ihmeen odotukseen meni yli kymmenen vuotta <3
Bonskari
Silmät suurina ihmettelijä
Hei!
Toivottavasti minä voisin toimia jonkinlaisena positiivisena "mallina" tässä asiassa.
Me olimme mieheni kanssa yrittäneet lasta lähemmäs kaksi vuotta kunnes sain työterveyshoitajan kautta lähetteen tarkempiin tutkimuksiin, ensin gynelle ja sieltä sitten Kätilöopistolle. Minut tutkittiin, mieheni tutkittiin (miehellä ennestään nyt 12-vuotias poika) ja ainoa mitä ultrassa löydettiin oli jonkinlainen paise munasarjoissa. Lääkäri sulki saman tien pois varjoainetutkimuksen ja määräsi minut tähystykseen eli laparoskopiaan, samalla kun munatorvet tarkastettaisiin mahdollinen paise saataisiin poistettua samantien. Tuo uutinen oli minulle jo järkyttävä shokki ja ajattelin, että tää oli nyt sit tässä. Ainakaan ilman koeputkihedelmöitystä emme tulisi lasta saamaan. No pääsin tähystykseen mielestäni aika pian. Ensimmäisen gynelogikäynnin ja tähystyksen välillä oli 9 kuukautta ja tässä välissä siis kaikki muut tutkimukset.
Jännitin tähystystä aivan hulluna ja mun tuurilla olin päivän viimeinen operoitava. Eli seitsemältä aamulta kättärille ja siellä odottelin sairaalahuoneessa kolmeen asti ennen kuin pääsin leikkaussaliin. Ite oparaatio kesti noin 15 min ja minut kotiutettiin samana iltana kahdeksan yhdeksän aikaan, saattajan kanssa. Saikkua sai muistaakseni kolme päivää, mutta jouduin hakemaan muutaman päivän lisää koska navassa ja alavatsassa olleet leikkaushaavat olivat niin kipeät.
Noh mitäänhän ei sitten tuossa tähystyksessä löytynyt. Kaikki kunnossa. Se paisekin mitä lekuri oli ultralla nähnyt poistettiin mutta sekään ei ollut syy lapsettomuuteen eli diagnoosi minulle: selittämätön lapsettomuus.
Heti tämän jälkeen alkoi inseminaatiohoidot. Joulukuussa tehtiin tähystys, helmikuussa ensimmäinen inseminaatio. Raskaaksi en tullut, mutta lääkäri pystyi toteamaan, että Clomifen-lääkkeen avulla homma niin sanotusti toimii. Munarakkula kypsyy ja hoitoja kannattaa jatkaa. Itse inseminaatio kesti ehkä noin 5 minuuttia. Eli ovulaatitestin avulla mitattiin kuukaudesta se oikea aika ja heti kun päivä oli kohdallaan niin aamulla soitto lääkärille, isännältä tavarat purkkiin, purkin vienti sairaalaan ja iltapäivällä toimenpide.
Heti toisella kerralla meillä sitten tärppäsi mutta valitettavasti sain keskenmenon kun viikkoja oli 11. Päivystyksessä tosin todettiin, että alkio oli kuollut jo 7 viikon iässä, eli ei ollut kasvanut enää varhaisultran jälkeen ollenkaan. Keskenmeno oli kova paikka mutta onneksi lääkärimme sai meidät vakuutettua, että siinä oli jotain hyvääkin. Tulin raskaaksi!
Seuraavasta kierrosta saimme yrittää heti uudestaan ja nyt siis kolmannesta inseminaatiosta olen raskaana, viikkoja 17 ja kaiken pitäisi olla hyvin!!!!
Lääkärin kanssa ehdimme jo käydä keskusteluja koeputkihedelmöityksestäkin koska Clomifen kuuria suositellaan käytettäväksi enintään neljä kertaa. Meillä tärppäsi kunnolla siis kolmannella.
Minusta koko tämä homma on muutenkin sujunut suht. nopeaan tahtiin kun ajattelin ensin, että kunnallisella saamme odottaa vuoroamme vaikka kuinka kauan. Onneksi ei ja kukkarokin on kummasti kiittänyt, että emme valinneet yksityistä samantien. Muutamia satasia on mennyt koko hommaan.
Kyllä itkut on itketty monta kertaa mieheni kanssa tämän kahden ja puolen vuoden projektin aikana mutta nyt olemme onneksi viime aikoina saaneet itkeä myös onnesta!
Toivon teille kaikille samassa "jamassa" oleville paljon tsemppiä ja positiivisia ajatuksia matkan varrelle. Toivottavasti kaikki kääntyy parhain päin!
Toivottavasti minä voisin toimia jonkinlaisena positiivisena "mallina" tässä asiassa.
Me olimme mieheni kanssa yrittäneet lasta lähemmäs kaksi vuotta kunnes sain työterveyshoitajan kautta lähetteen tarkempiin tutkimuksiin, ensin gynelle ja sieltä sitten Kätilöopistolle. Minut tutkittiin, mieheni tutkittiin (miehellä ennestään nyt 12-vuotias poika) ja ainoa mitä ultrassa löydettiin oli jonkinlainen paise munasarjoissa. Lääkäri sulki saman tien pois varjoainetutkimuksen ja määräsi minut tähystykseen eli laparoskopiaan, samalla kun munatorvet tarkastettaisiin mahdollinen paise saataisiin poistettua samantien. Tuo uutinen oli minulle jo järkyttävä shokki ja ajattelin, että tää oli nyt sit tässä. Ainakaan ilman koeputkihedelmöitystä emme tulisi lasta saamaan. No pääsin tähystykseen mielestäni aika pian. Ensimmäisen gynelogikäynnin ja tähystyksen välillä oli 9 kuukautta ja tässä välissä siis kaikki muut tutkimukset.
Jännitin tähystystä aivan hulluna ja mun tuurilla olin päivän viimeinen operoitava. Eli seitsemältä aamulta kättärille ja siellä odottelin sairaalahuoneessa kolmeen asti ennen kuin pääsin leikkaussaliin. Ite oparaatio kesti noin 15 min ja minut kotiutettiin samana iltana kahdeksan yhdeksän aikaan, saattajan kanssa. Saikkua sai muistaakseni kolme päivää, mutta jouduin hakemaan muutaman päivän lisää koska navassa ja alavatsassa olleet leikkaushaavat olivat niin kipeät.
Noh mitäänhän ei sitten tuossa tähystyksessä löytynyt. Kaikki kunnossa. Se paisekin mitä lekuri oli ultralla nähnyt poistettiin mutta sekään ei ollut syy lapsettomuuteen eli diagnoosi minulle: selittämätön lapsettomuus.
Heti tämän jälkeen alkoi inseminaatiohoidot. Joulukuussa tehtiin tähystys, helmikuussa ensimmäinen inseminaatio. Raskaaksi en tullut, mutta lääkäri pystyi toteamaan, että Clomifen-lääkkeen avulla homma niin sanotusti toimii. Munarakkula kypsyy ja hoitoja kannattaa jatkaa. Itse inseminaatio kesti ehkä noin 5 minuuttia. Eli ovulaatitestin avulla mitattiin kuukaudesta se oikea aika ja heti kun päivä oli kohdallaan niin aamulla soitto lääkärille, isännältä tavarat purkkiin, purkin vienti sairaalaan ja iltapäivällä toimenpide.
Heti toisella kerralla meillä sitten tärppäsi mutta valitettavasti sain keskenmenon kun viikkoja oli 11. Päivystyksessä tosin todettiin, että alkio oli kuollut jo 7 viikon iässä, eli ei ollut kasvanut enää varhaisultran jälkeen ollenkaan. Keskenmeno oli kova paikka mutta onneksi lääkärimme sai meidät vakuutettua, että siinä oli jotain hyvääkin. Tulin raskaaksi!
Seuraavasta kierrosta saimme yrittää heti uudestaan ja nyt siis kolmannesta inseminaatiosta olen raskaana, viikkoja 17 ja kaiken pitäisi olla hyvin!!!!
Lääkärin kanssa ehdimme jo käydä keskusteluja koeputkihedelmöityksestäkin koska Clomifen kuuria suositellaan käytettäväksi enintään neljä kertaa. Meillä tärppäsi kunnolla siis kolmannella.
Minusta koko tämä homma on muutenkin sujunut suht. nopeaan tahtiin kun ajattelin ensin, että kunnallisella saamme odottaa vuoroamme vaikka kuinka kauan. Onneksi ei ja kukkarokin on kummasti kiittänyt, että emme valinneet yksityistä samantien. Muutamia satasia on mennyt koko hommaan.
Kyllä itkut on itketty monta kertaa mieheni kanssa tämän kahden ja puolen vuoden projektin aikana mutta nyt olemme onneksi viime aikoina saaneet itkeä myös onnesta!
Toivon teille kaikille samassa "jamassa" oleville paljon tsemppiä ja positiivisia ajatuksia matkan varrelle. Toivottavasti kaikki kääntyy parhain päin!
elisa93
Vasta-alkaja
Heipsun teille :) Oon vasta 19
Mä jo olen vuoden jo yrittänyt raskaaksi eikä vieläkään kuulunu mitään.
Kävin kuukausi sitten lääkärissä juttelemassa ja sain lähetteen lapsettomuusklinikalle ja sieltä tuli parinviikonpäästä aika :) 20.8 pääsen tutkimuksiin.
Peruskokeiden mukaan mulla on kaikki kunnossa.
En tiedä mikä mättää, sain 5-vuotiaana kokovartalo sädetystä leukemian hoitoon+yms mömmöt siihen samaan.
Mä jo olen vuoden jo yrittänyt raskaaksi eikä vieläkään kuulunu mitään.
Kävin kuukausi sitten lääkärissä juttelemassa ja sain lähetteen lapsettomuusklinikalle ja sieltä tuli parinviikonpäästä aika :) 20.8 pääsen tutkimuksiin.
Peruskokeiden mukaan mulla on kaikki kunnossa.
En tiedä mikä mättää, sain 5-vuotiaana kokovartalo sädetystä leukemian hoitoon+yms mömmöt siihen samaan.
Hei.
Tämähän on lohduttava(kin) ketju. Ihmeellisiä onnistumistarinoita! <3 Ja ihana myös lukea tutkimuksista, tuloksista ja niihin liittyneistä hoidoista. Meillä yrittämistä takana "vasta" 7kk, mutta kun mitään ei ole tuntunut tapahtuvan, niin tutkimuksiin meno on ollut puheissa. Olen jo 33v, joten siksi en haluaisi odottaa vuositolkulla ennenkö edes tutkittaisiin onko oikeasti jotain vikaa vaiko vain huonoa tuuria. Teidän tarinanne antoivat kuitenkin uskoa,että ehkä se tästä hyväksi kuitenkin muuttuu, löytyy sitten syy tai ei. :)
elisa93 onko teille tehty nyt talven aikana muita kokeita tai hoitoja vai oletko tullut raskaaksi? =)
Tämähän on lohduttava(kin) ketju. Ihmeellisiä onnistumistarinoita! <3 Ja ihana myös lukea tutkimuksista, tuloksista ja niihin liittyneistä hoidoista. Meillä yrittämistä takana "vasta" 7kk, mutta kun mitään ei ole tuntunut tapahtuvan, niin tutkimuksiin meno on ollut puheissa. Olen jo 33v, joten siksi en haluaisi odottaa vuositolkulla ennenkö edes tutkittaisiin onko oikeasti jotain vikaa vaiko vain huonoa tuuria. Teidän tarinanne antoivat kuitenkin uskoa,että ehkä se tästä hyväksi kuitenkin muuttuu, löytyy sitten syy tai ei. :)
elisa93 onko teille tehty nyt talven aikana muita kokeita tai hoitoja vai oletko tullut raskaaksi? =)
Toivounelma
Piirimestaruustason postaaja
Olen itse 35 ja olemme yrittäneet lasta kohta 4 vuotta. Minulla oli tiedossa munasarjojen monirakkulaoireyhtymä ja että lapsen saaminen ei olisi ehkä helppoa.
2 vuotta yritettyämme menimme lopulta lapsettomuushoitoihin. Tutkimuksia ei juuri tehty, koska minun sairaus oli jo tiedossa. Miehen sperma tutkittiin ja todettiin hieman heikentyneeksi. Lisäksi minulta otetut hormoniverikoeet tukivat sitä epäilyä että en ovuloi kunnolla.
Ovulaationinduktiohoidoilla ja kotiyhdynnöillä olen raskautunut kaksi kertaa. Mutta ikävä kyllä raskaudet ovat menneet kesken. Hoitojen yhteydessä minulta löytyi myös endometrioosi jota on nyt hoidettu leikkauksella.
Kohta aloitamme taas hoidot ja yritämme saada lapsen tai vaikka useamman jos onnistuu.
Kyllä tutkimuksia voi tehdä hyvissä ajoinkin. Yksityisellä ei kysellä niin paljon yritysaikaa kuin julkisella. Me olemme julkisella hoidossa ja olen tyytyväinen siihen. Nyt kun ikää karttuu, miettii että pitäisikö siirtyä yksityiselle, mutta ei me ainakaan vielä siirrytä.
Ainakin verikokeita ja spermatutkimuksen voi tehdä aluksi, miettii sitten mitä muita mahdollisesti haluaa.
2 vuotta yritettyämme menimme lopulta lapsettomuushoitoihin. Tutkimuksia ei juuri tehty, koska minun sairaus oli jo tiedossa. Miehen sperma tutkittiin ja todettiin hieman heikentyneeksi. Lisäksi minulta otetut hormoniverikoeet tukivat sitä epäilyä että en ovuloi kunnolla.
Ovulaationinduktiohoidoilla ja kotiyhdynnöillä olen raskautunut kaksi kertaa. Mutta ikävä kyllä raskaudet ovat menneet kesken. Hoitojen yhteydessä minulta löytyi myös endometrioosi jota on nyt hoidettu leikkauksella.
Kohta aloitamme taas hoidot ja yritämme saada lapsen tai vaikka useamman jos onnistuu.
Kyllä tutkimuksia voi tehdä hyvissä ajoinkin. Yksityisellä ei kysellä niin paljon yritysaikaa kuin julkisella. Me olemme julkisella hoidossa ja olen tyytyväinen siihen. Nyt kun ikää karttuu, miettii että pitäisikö siirtyä yksityiselle, mutta ei me ainakaan vielä siirrytä.
Ainakin verikokeita ja spermatutkimuksen voi tehdä aluksi, miettii sitten mitä muita mahdollisesti haluaa.
Heips,
Kannanpas minäkin korteni kekoon..
Olemme mieheni kanssa seurustelleet kohta 8v, ja koskaan emme mitään ehkäisyä
käyttäneet..tai käytä vieläkään. Tämä kai alussa herätti epäilykseni kun ei lasta kuulunut.
-09 loppuvuonna pääsimme lapsettomuushoitoihin ja sieltä selvisi että minulla on monirakkulaiset munasarjat ja myooma kohdussa, joskin tämän jälkimmäisen ei pitäisi vaikuttaa lapsen saantiin, kuulemma :p
Kolmannesta clomifen kierrosta sitten tärppäsi ja poika on nyt 2,5v :)
Nyt olisi suunnitelmissa toinen, ja sainkin lähetteen sairaalaan jotta hoidot voitaisiin aloittaa..nyt ei vaan malta odottaa milloin kutsu tipahtaa laatikkoon ja kuinka pitkä jono on..
ja mitä sitä löytyy sitten..
kierron kanssa on ollut melkoista ongelmaa..saattaa kuukauden päivät valua ja olla pois 15pv ja taas uudestaan alkaa..
Kuulimpas sellaisenkin tarinan että pariskunta oli kolme vuotta yrittäneet ja alkion siirroissakin olleet 3-4x ilman tulosta. He "luovuttivat" ja ei mennyt montaa kuukautta kun ihan luomuna nainen raskautui :)
Kannanpas minäkin korteni kekoon..
Olemme mieheni kanssa seurustelleet kohta 8v, ja koskaan emme mitään ehkäisyä
käyttäneet..tai käytä vieläkään. Tämä kai alussa herätti epäilykseni kun ei lasta kuulunut.
-09 loppuvuonna pääsimme lapsettomuushoitoihin ja sieltä selvisi että minulla on monirakkulaiset munasarjat ja myooma kohdussa, joskin tämän jälkimmäisen ei pitäisi vaikuttaa lapsen saantiin, kuulemma :p
Kolmannesta clomifen kierrosta sitten tärppäsi ja poika on nyt 2,5v :)
Nyt olisi suunnitelmissa toinen, ja sainkin lähetteen sairaalaan jotta hoidot voitaisiin aloittaa..nyt ei vaan malta odottaa milloin kutsu tipahtaa laatikkoon ja kuinka pitkä jono on..
ja mitä sitä löytyy sitten..kierron kanssa on ollut melkoista ongelmaa..saattaa kuukauden päivät valua ja olla pois 15pv ja taas uudestaan alkaa..
Kuulimpas sellaisenkin tarinan että pariskunta oli kolme vuotta yrittäneet ja alkion siirroissakin olleet 3-4x ilman tulosta. He "luovuttivat" ja ei mennyt montaa kuukautta kun ihan luomuna nainen raskautui :)
Kiva kun tällainen ketju löytyi :)
Olen 25-vuotias ja mieheni 24-vuotias. Tammikuussa 2012 jätin e-pillerit pois ja tarkoitus oli käyttää kondomia siihen asti kun kierto tasaantuisi. Kierto kyllä oli mitä sattui ja kortsukin usein jäi pois... 6/12 sitten aloimme virallisesti odottamaan odotusta ilman ehkäisyä :)
Siitä on nyt kylläkin vain 9kk mutta monien läheisten raskaus- ja vauvauutisten jälkeen tilanne alkoi masentamaan sen verran että varasin lääkäri ajan terveyskeskuksesta.
Siellä olimme eilen mieheni kanssa, ja vaikka hän totesikin saman kuin minä, että yritystä on vielä aika vähän aikaa ollu, aloitettiin jo lapsettomuustutkimukset. Normi sisätutkimuksen jälkeen varattiin labra aika minulle ja mies sai purkin kotiinviemiseksi. Oli ihanaa että lääkäri otti meidät tosissaan eikä passittanut kotia vielä odottelemaan.
Sitä ihmettelin kotona kun lääkäri varasi sen labra-ajan mulle ovulaatiopäiväksi, mutta omasta mielestäni ovuloin jo ennen lääkärin varaamaa päivää. Lääkäri laski että ovuloisin 2.4, mutta mielestäni jo muutama päivä aikaisemmin. KK alkoi 11.3 ja kierto 30p. Ymmärsinköhän nyt lääkäriä oikein ja pitäiskö soittaa ja varmistaa päivä?
Olen 25-vuotias ja mieheni 24-vuotias. Tammikuussa 2012 jätin e-pillerit pois ja tarkoitus oli käyttää kondomia siihen asti kun kierto tasaantuisi. Kierto kyllä oli mitä sattui ja kortsukin usein jäi pois... 6/12 sitten aloimme virallisesti odottamaan odotusta ilman ehkäisyä :)
Siitä on nyt kylläkin vain 9kk mutta monien läheisten raskaus- ja vauvauutisten jälkeen tilanne alkoi masentamaan sen verran että varasin lääkäri ajan terveyskeskuksesta.
Siellä olimme eilen mieheni kanssa, ja vaikka hän totesikin saman kuin minä, että yritystä on vielä aika vähän aikaa ollu, aloitettiin jo lapsettomuustutkimukset. Normi sisätutkimuksen jälkeen varattiin labra aika minulle ja mies sai purkin kotiinviemiseksi. Oli ihanaa että lääkäri otti meidät tosissaan eikä passittanut kotia vielä odottelemaan.
Sitä ihmettelin kotona kun lääkäri varasi sen labra-ajan mulle ovulaatiopäiväksi, mutta omasta mielestäni ovuloin jo ennen lääkärin varaamaa päivää. Lääkäri laski että ovuloisin 2.4, mutta mielestäni jo muutama päivä aikaisemmin. KK alkoi 11.3 ja kierto 30p. Ymmärsinköhän nyt lääkäriä oikein ja pitäiskö soittaa ja varmistaa päivä?
Iissa
Jostain jotain jo tietävä
^ No kyllä miunki mielestä tuo aika on viikkoa liian myöhään, jos ovispäivänä pitää mennä testeihin! Jos luteaalivaihe on 12-14 pv ni kaiken järjen mukaan ovuloit 26.-28.3....soititko siis? =) Mut sit taas jos lääkäri on tarkottanu et niissä testeissä otetaan sitte myös se testi et onko ovista tapahtunu ni sit tuo aika on ok! =)
Kiitos vastauksestasi Iissa! Kyllähän se niin olikin että tarkoitus on katsoa tapahtuuko se ovulaatio, eli 2.4 on ihan oikein :)
Laskennallisesti ovulaation olisi pitänyt tapahtua eilen, ovistestit kylläkin on näyttänyt kolme päivää negatiivista.. Ei sais näköjään yhtään miettiä näitä asioita kun heti stressaa ja kierto menee sekasin...
Laskennallisesti ovulaation olisi pitänyt tapahtua eilen, ovistestit kylläkin on näyttänyt kolme päivää negatiivista.. Ei sais näköjään yhtään miettiä näitä asioita kun heti stressaa ja kierto menee sekasin...
Hei,
Ajattelin minäkin kertoa meidän tarinan täällä. Oli sen verran mukavia viestejä noi edelliset. Jos näistä viesteistä on jotain apua jollekin, se olisi hienoa. Vaikka omasta kokemuksesta kyllä muistan miten itseäni aina pikemminkin ärsytti tarinat onnistumisista vuosien yrittämisen jälkeen kun itse halusi saada oman nyytin syliin samantien eikä mahdollisesti vuosien päästä.. Mutta ehkä nämä pikemminkin kannustavat ihmisiä ottamaan ohjat käsiin ja menemään tutkimuksiin, sen sijaan että murehtivat asiaa kotona. Voin nimittäin vakuuttaa että niistä on hyötyä :)
Me olimme mieheni kanssa yrittäneet vajaan vuoden ilman tulosta kun päätimme lähteä tutkimuksiin. Kärsimättöminä päätimme mennä samantien yksityiselle puolelle, jotta meidän ei tarvitsisi jonottaa julkisiin. Lääkäri teetti kaikki mahdolliset testit niin minulle kuin miehelleni. Mitään ei löytynyt. Minulta tutkittiin putket ja kaikki oli nätisti avoinna eikä mitään tosiaan löytynyt. Tietyllä tavalla tämä oli vaikeampi hyväksyä kuin se että jokin selkeä ongelma olisi löytynyt. Tämän jälkeen aloitimme hoidot. Ensin kevyillä lääkehoidoilla. Ei tulosta. Sen jälkeen teimme kaksi peräkkäistä inseminaatiota eikä tulosta. Vajaan vuoden hoitojen jälkeen lääkäri totesi, että IVF olisi seuraava etappi. Eli aloimme kasvattamaan munasoluja. Piikkikammoisena se oli minulle aikamoinen kokemus. Itse en pystynyt piikkejä pistämään vaan mieheni sai hoitaa piikityksen. Mutta kasvatus onnistui ja menin ensimmäiseen irrotukseen. Sain hyvät lääkkeet ja luvattiin ettei irrotuksen pitäisi olla kovinkaan kivulias. No jostain syystää minun kohdallani tämä ei pitänyt paikkaansa. Irrotus oli erittäin kivulias. Kyyneleet valuivat koko operaation ajan ja puristin mieheltäni suurinpiirtein käden mustelmille. Irrotus tuntui joka kerta kun tulikuumalla neulalla olisi pistetty hermoihin. Toisin sanoen aika traumaattinen kokemus.. Mutta selvisin siitä ja jäimme odottamaan tuloksia. Odotettu soitto tuli ja meille ilmoitettiin että hedelmöittyneitä munasoluja oli tasan nolla. Kaiken sen jälkeen ei yhden yhtä siirrettävää.. Ainoa positiivinen asia oli kuulema, että nyt tiedämme miksi en ollut tullut raskaaksi luomuna. Vähän huonosti lohdutti sillä hetkellä. Seuraavana etappina olisi kuulema lääkärin mukaan sama rupeama mutta tällä kerralla käyttäisimme mikrohedelmöitystä, eli jokainen munasolu hedelmöitettäisiin yksitellen ruiskuttamalla siittiö sinne. Suositus oli että olisi pitänyt pitää kuukausi välissä taukoa, mutta me halusimme tehdä operaation heti seuraavasta kierrosta. Eli kaikki alusta. Kasvatus piikeillä ja uusi irrotus. Tällä kertaa minulle annettiin kaikki mahdolliset lääkkeet joita vain voitiin antaa. Lopputulos oli että irrotus oli aivan yhtä kivulias mutta voin ihan törkeän huonosti lääkkeiden takia pitkään irrotuksen jälkeen. Lääkärinikin totesi näkevänsä jo painajaisia mun irrotuksista ja kirjoitti ensimmäistä kertaa pitkän uransa aikana mun papereihin suosituksen, että jos irrotus tehdään kolmannen kerran se pitäisi tehdä nukutuksessa. Hän ei kuulema ainakaan hereillä enää suostuisi sitä tekemään.. Sitten vain odottamaan soittoa. Tällä kertaa tulos oli aivan loistava. Melkein kaikki saadut munasolut olivat hedelmöittyneet :D Hedelmöitysprosentti oli kuulema loistava. Ensimmäinen tuoresiirto tehtiin muutaman päivän päästä, mutta tulos oli negatiivinen. Seuraavassa kuussa siirsimme kaksi alkiota pakastimesta ja taas negatiivinen.. Kolmannella kerralla siirsimme taas kaksi alkiota pakastimesta jonka jälkeen sinne jäi vielä kaksi alkiota. Kohtuu pessimistisesti tein taas kahden viikon päästä testin joka näytti negatiivista. Hyvinkin vihaisena kävin heittämässä testin keittiön roskikseen ja siirryin suremaan nojatuoliin. En vieläkään tiedä miksi päätin mennä takaisin roskikseen hakemaan testin ja katsoin sitä uudestaan ja kuinka ollakkaan testiin oli ilmestynyt toinen viiva :) Tuijotin testiä kohtuu epäuskoisena mutta kyllä siinä kaksi viivaa oli vaikka heikkoja. Ulkona oli talven yksi pahimmista keleistä, mutta siltikin minun oli vielä samana päivänä suunnattava auton nokka kohti Helsinkiä (reilu 100km meiltä) päästääkseni klinikalle verikokeeseen joka varmistaisi asian. Seuraavana päivänä tuli sitten soitto, että kyllä me vain raskaana ollaan :) Tällä hetkellä tuo tuplaviiva nukkuu yläkerrassa tyytyväisenä ja täyttää kohta jo kaksi vuotta
Pari kuukautta sitten päätimme, että yrittäisimme vielä toista lasta. Tällä kertaa aloitimme samantien mikrohedelmöityksellä, joten pääsimme nopeasti asiaan. Piikitys oli ihan yhtä kamalaa kun aikaisemminkin, mutta tällä kertaa sovimme että irrotus tehdään nukutuksessa. Lääkärini oli ehtinyt lopettamaan klinikalla ja uusi lääkäri olisi halunnut tehdä irrotuksen hereillä. Mutta kun papereistani löytyi edellisen lääkärin suositus ja edellisissä irrotuksissa mukana ollut hoitaja kertoi oman mielipiteensä sain aika helpolla nukutuksen. Se maksoi 180 euroa, josta puolet saa hakea kelalta takaisin, joten rahallisesti ihan yhtä tyhjän kanssa. Minut nukutettiin tuoliin ja heräsin hetken päästä. En voinut lakata hymyilemästä miehelleni. Miten helppo tämä irrotuskerta oli verrattuna edellisiin. Ei mitään kipuja ja homma oli hetkessä ohi. Minulta kerättiin yli 40 munasolua mikä oli aika uskomaton määrä. Mutta nähtävästi lääkäri sai nyt rauhassa keräillä ja otti kaikki pienimmätkin. Lopputuloksena oli loppupelissä yksi alkio tuoresiirtoon ja 7 pakastimeen. Eli aika moni jäi matkalle.. Tuoresiirto tehtiin viiden päivän kohdalla. Parin viikon päästä tein aamuvarhaisella testin. Hyvä että ehdin laittaa testin pöydälle kun siihen pamahti vahva plussa. En voinut kun hymyillä. Jo on ärhäkkä kaveri, lähti heti ensimmäisestä yrittämisestä Tänään on nyt sitten 9+5. Toivotaan vain että pikkukaveri pitää kovaa kiinni
Eli kaikki te jotka mietitte kannattaako hoitoihin lähteä niin suosittelen vahvasti. Hoidot voivat olla rankkoja eikä kaikki saa niistäkään apua, mutta todella monet saavat. Ja kun saa sen oman nyytin syliin niin kyllä kaikki epämukavuudet unohtuvat.
Mutta siltikin yhdyn aikaisempaan kirjoittajaan. Tuli lapsia yksi tai useampi kun kerran on kokenut lapsettomuuden ei se tunne katoa vaikka lapsia tulisikin.. Pelko siitä että ei koskaan saa omaa nyyttiä tunkeutuu niin syvälle sydämeen ettei se sieltä koskaan poistu täysin..
Ajattelin minäkin kertoa meidän tarinan täällä. Oli sen verran mukavia viestejä noi edelliset. Jos näistä viesteistä on jotain apua jollekin, se olisi hienoa. Vaikka omasta kokemuksesta kyllä muistan miten itseäni aina pikemminkin ärsytti tarinat onnistumisista vuosien yrittämisen jälkeen kun itse halusi saada oman nyytin syliin samantien eikä mahdollisesti vuosien päästä.. Mutta ehkä nämä pikemminkin kannustavat ihmisiä ottamaan ohjat käsiin ja menemään tutkimuksiin, sen sijaan että murehtivat asiaa kotona. Voin nimittäin vakuuttaa että niistä on hyötyä :)
Me olimme mieheni kanssa yrittäneet vajaan vuoden ilman tulosta kun päätimme lähteä tutkimuksiin. Kärsimättöminä päätimme mennä samantien yksityiselle puolelle, jotta meidän ei tarvitsisi jonottaa julkisiin. Lääkäri teetti kaikki mahdolliset testit niin minulle kuin miehelleni. Mitään ei löytynyt. Minulta tutkittiin putket ja kaikki oli nätisti avoinna eikä mitään tosiaan löytynyt. Tietyllä tavalla tämä oli vaikeampi hyväksyä kuin se että jokin selkeä ongelma olisi löytynyt. Tämän jälkeen aloitimme hoidot. Ensin kevyillä lääkehoidoilla. Ei tulosta. Sen jälkeen teimme kaksi peräkkäistä inseminaatiota eikä tulosta. Vajaan vuoden hoitojen jälkeen lääkäri totesi, että IVF olisi seuraava etappi. Eli aloimme kasvattamaan munasoluja. Piikkikammoisena se oli minulle aikamoinen kokemus. Itse en pystynyt piikkejä pistämään vaan mieheni sai hoitaa piikityksen. Mutta kasvatus onnistui ja menin ensimmäiseen irrotukseen. Sain hyvät lääkkeet ja luvattiin ettei irrotuksen pitäisi olla kovinkaan kivulias. No jostain syystää minun kohdallani tämä ei pitänyt paikkaansa. Irrotus oli erittäin kivulias. Kyyneleet valuivat koko operaation ajan ja puristin mieheltäni suurinpiirtein käden mustelmille. Irrotus tuntui joka kerta kun tulikuumalla neulalla olisi pistetty hermoihin. Toisin sanoen aika traumaattinen kokemus.. Mutta selvisin siitä ja jäimme odottamaan tuloksia. Odotettu soitto tuli ja meille ilmoitettiin että hedelmöittyneitä munasoluja oli tasan nolla. Kaiken sen jälkeen ei yhden yhtä siirrettävää.. Ainoa positiivinen asia oli kuulema, että nyt tiedämme miksi en ollut tullut raskaaksi luomuna. Vähän huonosti lohdutti sillä hetkellä. Seuraavana etappina olisi kuulema lääkärin mukaan sama rupeama mutta tällä kerralla käyttäisimme mikrohedelmöitystä, eli jokainen munasolu hedelmöitettäisiin yksitellen ruiskuttamalla siittiö sinne. Suositus oli että olisi pitänyt pitää kuukausi välissä taukoa, mutta me halusimme tehdä operaation heti seuraavasta kierrosta. Eli kaikki alusta. Kasvatus piikeillä ja uusi irrotus. Tällä kertaa minulle annettiin kaikki mahdolliset lääkkeet joita vain voitiin antaa. Lopputulos oli että irrotus oli aivan yhtä kivulias mutta voin ihan törkeän huonosti lääkkeiden takia pitkään irrotuksen jälkeen. Lääkärinikin totesi näkevänsä jo painajaisia mun irrotuksista ja kirjoitti ensimmäistä kertaa pitkän uransa aikana mun papereihin suosituksen, että jos irrotus tehdään kolmannen kerran se pitäisi tehdä nukutuksessa. Hän ei kuulema ainakaan hereillä enää suostuisi sitä tekemään.. Sitten vain odottamaan soittoa. Tällä kertaa tulos oli aivan loistava. Melkein kaikki saadut munasolut olivat hedelmöittyneet :D Hedelmöitysprosentti oli kuulema loistava. Ensimmäinen tuoresiirto tehtiin muutaman päivän päästä, mutta tulos oli negatiivinen. Seuraavassa kuussa siirsimme kaksi alkiota pakastimesta ja taas negatiivinen.. Kolmannella kerralla siirsimme taas kaksi alkiota pakastimesta jonka jälkeen sinne jäi vielä kaksi alkiota. Kohtuu pessimistisesti tein taas kahden viikon päästä testin joka näytti negatiivista. Hyvinkin vihaisena kävin heittämässä testin keittiön roskikseen ja siirryin suremaan nojatuoliin. En vieläkään tiedä miksi päätin mennä takaisin roskikseen hakemaan testin ja katsoin sitä uudestaan ja kuinka ollakkaan testiin oli ilmestynyt toinen viiva :) Tuijotin testiä kohtuu epäuskoisena mutta kyllä siinä kaksi viivaa oli vaikka heikkoja. Ulkona oli talven yksi pahimmista keleistä, mutta siltikin minun oli vielä samana päivänä suunnattava auton nokka kohti Helsinkiä (reilu 100km meiltä) päästääkseni klinikalle verikokeeseen joka varmistaisi asian. Seuraavana päivänä tuli sitten soitto, että kyllä me vain raskaana ollaan :) Tällä hetkellä tuo tuplaviiva nukkuu yläkerrassa tyytyväisenä ja täyttää kohta jo kaksi vuotta
Pari kuukautta sitten päätimme, että yrittäisimme vielä toista lasta. Tällä kertaa aloitimme samantien mikrohedelmöityksellä, joten pääsimme nopeasti asiaan. Piikitys oli ihan yhtä kamalaa kun aikaisemminkin, mutta tällä kertaa sovimme että irrotus tehdään nukutuksessa. Lääkärini oli ehtinyt lopettamaan klinikalla ja uusi lääkäri olisi halunnut tehdä irrotuksen hereillä. Mutta kun papereistani löytyi edellisen lääkärin suositus ja edellisissä irrotuksissa mukana ollut hoitaja kertoi oman mielipiteensä sain aika helpolla nukutuksen. Se maksoi 180 euroa, josta puolet saa hakea kelalta takaisin, joten rahallisesti ihan yhtä tyhjän kanssa. Minut nukutettiin tuoliin ja heräsin hetken päästä. En voinut lakata hymyilemästä miehelleni. Miten helppo tämä irrotuskerta oli verrattuna edellisiin. Ei mitään kipuja ja homma oli hetkessä ohi. Minulta kerättiin yli 40 munasolua mikä oli aika uskomaton määrä. Mutta nähtävästi lääkäri sai nyt rauhassa keräillä ja otti kaikki pienimmätkin. Lopputuloksena oli loppupelissä yksi alkio tuoresiirtoon ja 7 pakastimeen. Eli aika moni jäi matkalle.. Tuoresiirto tehtiin viiden päivän kohdalla. Parin viikon päästä tein aamuvarhaisella testin. Hyvä että ehdin laittaa testin pöydälle kun siihen pamahti vahva plussa. En voinut kun hymyillä. Jo on ärhäkkä kaveri, lähti heti ensimmäisestä yrittämisestä
Tänään on nyt sitten 9+5. Toivotaan vain että pikkukaveri pitää kovaa kiinni Eli kaikki te jotka mietitte kannattaako hoitoihin lähteä niin suosittelen vahvasti. Hoidot voivat olla rankkoja eikä kaikki saa niistäkään apua, mutta todella monet saavat. Ja kun saa sen oman nyytin syliin niin kyllä kaikki epämukavuudet unohtuvat.
Mutta siltikin yhdyn aikaisempaan kirjoittajaan. Tuli lapsia yksi tai useampi kun kerran on kokenut lapsettomuuden ei se tunne katoa vaikka lapsia tulisikin.. Pelko siitä että ei koskaan saa omaa nyyttiä tunkeutuu niin syvälle sydämeen ettei se sieltä koskaan poistu täysin..
Helsingissä oman terveysaseman kautta lähete Naistenklinikalla (tähän meni noin 3kk), sit tutkimuksiin n 1 kk ja sit sit alotettiin itse hoidot ! Julkisella tää tosiaan halvempaa, jokainen käyntikerta missä myös kumppani mukana maksaa 38€, ja se veloitetaan molemmilta.meillä tuli maksamaan ekasta käynnistä ekaan hoitokertaa n 500-600€.ykdityisellä sitten hinnat 3000-5000, toki hoito on nopeampaa