Lapsettoman ystävän reagointi omaan raskauteen

A

Annika1983

Silmät suurina ihmettelijä
Hieman kipeä aihe mutta...

Onko kukaan "menettänyt" läheisiä ystäviään raskauden seurauksena?

Itselläni on sellainen tilanne, että suhteeni erittäin hyvään ystävääni (jota ajattelin ihan alussa jopa syntymättömän lapseni kummitätiehdokkaaksi) on huonossa jamassa raskauteni vuoksi.

Oma johtopäätökseni tähän on se, että hän on katkera minulle raskauteni takia eikä sen vuoksi pysty tapaamaan minua, vaikka varmasti haluaisikin vain parasta. Ystäväni on jo useamman vuoden yrittänyt lasta siinä onnistumatta ja olen ollut tässä tukena melkein alusta asti. Ennen raskauttani häntä ärsytti nähdä lapsiperheitä ja viihtyi siksi juuri seurassani kun ei tarvinnut ajatella lapsia ja sitä myötä omaa lapsettomuutta.

Ystäväni vaikuttaa pahasti masentuneelta ja haluaisin olla tukena kuten aikaisemmin, mutta minusta tuntuu että olen vain haitaksi kun häntä ahdistaa nähdä minun kasvava vatsani.

On vaikea olla tässä tilanteessa, kun aihe mietityttää ja suruttaa päivästä toiseen. En osaa oikein olla sataprosenttisesti onnellinen omasta raskaudestani ja tuntuu että vähättelen sitä juuri tämän ystävyysepisodin vuoksi. Olisi toki vain helpompi unohtaa ystäväni ja keskittyä itseeni, mutta se ei ole niin yksinkertaista kun huoli toisesta on niin kova.

Onko kenelläkään vastaavia kokemuksia? Miten ystävyyssuhteenne kehittyi vastaavan tilanteen jälkeen, parempaan vai huonompaan suuntaan?

A
 
Muokattu viimeksi:
Olen menettänyt. Yritän olla ajattelematta enää koko ihmistä.
Muoks. Ja suosittelen myös oman onnesi ja mielenterveytesi takia unohtamaan..tai antamaan aikaa ja keskittymään vain itseesi ja vauvaan. Meillä nyt sattui hyvin vihainen reagointi tulemaan kun kerroin uutiset ja rumia, rumia sanoja. Hän ei oman lapsen menetyksen takia kestä muiden raskautumista.
 
Muokattu viimeksi:
Mä olen itse ollut se lapseton ystävä, mutta aina silti ollut yhteyksissä ystäviini oli heillä lapsia tai ei. Tällä hetkellä odotan esikoistani. Laskettuaikani on 15.1.2016. Vaikein hetki ystävyyssuhteissani on ollut kevät 2013, jolloin minulla tuulimunaraskaus. Samaan aikaan ystäväni oli synnyttänyt vauvan 3kk:tta aiemmin. Silloin tuntui vaikealta nähdä ja olin todella surullinen, kun jouduin keskeyttämään raskauden. Ystävällesi raskautesi voi olla nyt vaikea paikka ja häntä ei varmaan kannata painostaa olemaan yhteyksissä. Kun lapsesi syntyy, niin ystäväsi voi olla päässyt yli asiasta. Ehkä ystävyytenne jatkuu kuitenkin. Minuakin surettaa, kun oma siskoni on lapseton ja parisuhteeton. Toivoisin niin hänenkin iloitsevan tästä tulevasta lapsesta ja kummitätiydestä.
 
Kiitos kokemuksienne jaosta.

artmama; tuo on käynyt useasti mielessä ja ne muutamat jotka tietävät tästä tapauksesta kehottavat minua keskittymään vain itseeni ja unohtamaan ystäväni. Rumat sanat minua kohtaan helpottaisivat tämän asian edistämistä, mutta niin ei ole käynyt. Toisen hiljaisuus tai reaktiivisuus vain jättää liikaa spekulaatiolle tilaa.

maria75; mielenkiintoista kuulla omakohtaisia kokemuksiasi tilanteen kummaltakin puolelta. Ennen kaikkea mielenkiintoinen kommenttisi oli se, että ei kannata painostaa ystävääni olemaan yhteydessä, ja tämä pitänee paikkaansa. Hän on vain sanonut yhdessä tapaamisessamme, että tarvitsisi tukeani nyt vaikeana aikana eikä hän jaksa olla välttämättä itse proaktiivisesti yhteydessä masennuksensa vuoksi, ja tämä tietenkin nostaa minulle paineita olla häneen taas uudelleen ja uudelleen yhteydessä.
 
Vaikea tietää ollako yhteyksissä vai ei. Tietty on positiivista, jos pitää yhteyttä masentuneeseen ystävään. Jos on sellainen olo, että siitä on hyötyä hänelle. Jos hän ei koe raskaaksi sitä, että sä olet raskaana. Ei häntä mun mielestä kannata kokonaan unohtaakaan, koska hän tarvitsee sua kuitenkin ystävänä. Voi pystyä myöhemmin myös iloitsemaan sun raskaudesta, vaikka se nyt olisi hänelle raskasta.
 
Oon vähän etääntynyt ystävästäni, joka tuli raskaaksi parisen viikkoa ennen mua, mutta joutui tekemään abortin. Ei olisi oikeastaan itse halunnut, mutta vauvan isä painosti niin paljon että taipui. Tämän jälkeen sitten ollut hieman kränttynä mua kohtaan ja oikeastaan ymmärrän kyllä, tilanne on aika ikävä. En aluksi edes tiennyt mistä kränttyily johtui, vaan kertoi vasta vähän myöhemmin. Vaikea olla yhteyksissä kunnolla kun varoo paljon puhumisiaan ja tekemisiään toisen lähellä kun miettii mikä satuttaa ja mikä ei.
 
Ginger, ikävä tilanne, mutta ei sun syy. Jos ystävääsi kaduttaa abortin tekeminen, sille sä et voi mitään. Jokainen joutuu elämään omien valintojensa kanssa. Tosi ikävää, että purkaa suhun pahaa oloaan. Ilmeisesti ei voi miehellekään kiukutella, jos on kerran suostunut tekemään miehen painostuksesta abortin. Ehkä sun ystävä pääsee yli tuosta abortista, mikä voi olla vaikeaa. Ja pystyy iloitsemaan sun raskaudesta.
 
Ginger, samaa mieltä maria75:n kanssa. Ikävä tilanne, mutta ei ole sun syy millään tavalla.

Olen tässä lueskellut eri foorumeilta keskusteluja toisesta näkökulmasta, eli lasta yrittävien perspektiivistä. Moni käy psyykkisesti ja fyysisesti raskaita hedelmöityshoitoja, jotka vielä kaiken lisäksi maksavat maltaita. Olen huomannut, että aika moni foorumeilla kirjoittavista naisista on katkera ja vihainen niille, jotka samaan aikaan tupsahtavat raskaiksi. Vielä pahempaa on, jos lapsettoman ystävä on tullut suht koht nopeasti raskaaksi, eikä lapseton tätä sulata helpolla.

Aidan toiselta puolelta katsominen on myös avaratanut omia silmiäni. Lapsettomien mielestä heihin kohdistuva epäoikeudenmukaisuus ja siitä kumpuava katkeruus, viha ja häpeä vaikuttaa olevan usein taustalla. Jotkut tuntuvat pääsevän tästä yli, toiset taas eivät.

Ennen kaikkea yhden lapsettoman kirjoitus pisti silmääni; hän oli päässyt katkeruuden tunteesta yli kun oli huomannut, että hänen ja ystäviensä polut kulkevat eri reittiä, reitit ainoastaan sivuavat toisiaan. Sen vuoksi hän totesi, ettei voi edes verrata omaa elämäänsä toisen elämään - tästä kun yleensä pohjautuu ihmisen paha olo ("Miksi tuolla on asiat niin hyvin mutta itselläni ei jne..").

Jotenkin haluaisin vain nyt antaa lapsettoman ystäväni olla rauhassa, vaikka vaikeaa se tuleekin olemaan. Ehkä jossain vaiheessa voisin laittaa viestin, jossa kertoisin missä mennään ja että hänen ei tarvi tuntea syyllisyyttä siitä, ettei olla nyt yhteydessä, sen aika tulee taas kun aikaa vähän kuluu. Meillä on paljon yhteisiä ystäviä, joten täysin en pysty sulkemaan häntä kaiken ulkopuolelle ja unohtamaan.
 
Yksi ystäväni loukkaantui raskaudestani ja välimme viilenivät. Ymmärrän kyllä, että häntä harmittaa, koska hänkin haluaisi jo vauvan, mutta miehensä ei. Ajattelin antaa ajan kulua ja hänelle aikaa sopeutua ajatukseen.
 
Mulla pari ystävää (lapsettomia, joista toinen ainakin omasta halustaan) laittoi välit poikki raskausaikana. Kovalta palaltahan se tuntui, mutta minkäs teet. Toinen haukkui pystyyn ensin ja sittenpä ei olekaan kuulunut mitään. Toinen vain 'unohti'. Elämän täytyy jatkua ja tilalle olen saanut ihania uusia ihmisiä.
 
Voit muistaa ystävääsi vaikka viesteillä. Kun olette hyviä ystäviä, hän varmasti odottaa tukeasi vaikka ei osaisi tällä hetkellä suhtautua raskauteen. Älä vähättele omaa onneasi, voihan olla että ystäväsi haluaa osallistua ja hihkua vauvajuttuja vaikka itse ei saa. Hänellä saattaa olla sairaus ettei ikinä voi saada omaa. Kenties jopa kohtu jouduttu poistamaan. Kenties saanut lopullisen tuomion vasta. Suosittelen että nostat kissan pöydälle ja keskustelette miltä teistä tuntuu. Ystävyyssuhteita ei kannata katkaista vain mutu tuntumalla. Tsemppiä!
 
En kyllä lopullisesti hylkäisi ystävääni vaikka hän ei olisi innoissaan raskaudestani. Tietenkin sitten jos sieltä puolelta haluaisi välit katkaista ja ilmaisisi sen.

Minusta vaikeaa asiaakin kannattaa kysyä suoraan; eli vaikka niin, että pyytää toista sanomaan jos on joku keino/tapa tukea. Tai sanoa suoraan, että ei haluaisi loukata omalla raskaudellaan ja aiheuttaa lisää stressiä toiselle. Ja saattaisin kysyä, että haluaisiko hän nähdä vasta synnytyksen jälkeen tai pitää yhteyttä enemmän viestillä tai sitten ei ollenkaan.

Toisen toiveen suoraan kysyminen olisi mielestäni kohtelias tapa lähestyä ja sitten saisi vastauksen eikä tarvitsisi pähkäillä itsekseen miten toimia.

Oli miten oli niin ole kiitollinen ja ylpeä omasta raskaudesta ja muista keskittyä siihenkin! Sinä tai ystäväsi ette ole kohtalojanne valinneet ja tällaiset asiat eivät ole kenenkään hallittavissa. (lapsettomuus)
 
Mun kolme rakkainta ystävää ovat lapsettomia. Yksi heistä yrittänyt monta vuotta ja kaksi halunneet myös kauan. Kaksi heistä on tulevan lapseni kummitätejä.

Toisen kummitädiksi valitsemani kanssa kävimme rehellisen keskustelun, jossa hän sanoi olevansa kateellinen. Mutta otin hänet mukaan, pidin ajan tasalla kaikesta ja sanoin että koen hänet meidän perheeseen kuuluvaksi, ja tilanne helpotti.

Toiselta myös kysyin suoraan, mitkä hänen fiiliksensä ovat, mutta hän vakuutti olevansa vain onnellinen ja haluavansa olla lapsen elämässä mukana.

Kolmas parhaista ystävistäni sanoi, joutuvansa ehkä jossain välissä itseään suojellakseen ottamaan muhun etäisyyttä. Vastasin sen olevan okei. Pääasia, että hän on mulle rehellinen. En halua satuttaa ihmisiä, joita rakastan valtavasti.
 
Kiitos taas kommenteista ja kokemustenne jaosta. Niiden avulla tuntuu siltä, että minun kannattaisi olla ystävääni yhteydessä ja tarjota taas mahdollisuutta avoimeen keskusteluun.
 
Itse ehkä lähettäisin viestejä kysyäkseni, haluaisiko hän tavata ja ehdottaa eri päiviä. En hehkuttaisi omaa raskauttani, vaikka siitä onkin vaikea olla puhumatta, mutta jos ystävä kysyy, kertoisin rehellisesti asioista.

Tasapainotteluahan tuo on. Yksi ikävimmistä puolista lapsettomilla on joillain (ei kaikilla) esiintyvä tuomitsevuus: sinä olet saanut lapsen/olet onnellisesti raskaana, älä siis valita että olet väsynyt, paikkoihin sattuu tms.
Eli valittaa ei saisi, jos on saanut sen kaikkein kalleimman, lapsen.
Silti kertoisin rehellisesti kaikesta, jos asia tulee puheeksi. Asiallinen, avoin keskustelu tässäkin lienee paras vaihtoehto.

Toisaalta minkään ystävyyssuhteen ei tulisi olla yksipuolinen, että toinen antaa ja toinen on ottaja. Ystäväsi pitää jossain vaiheessa pystyä kuuntelemaan sinua, vaikka nyt ei olisikaan se hetki. Sinä et voi kannattaa häntä masennuksessa, saamatta mitään vastaan jossain vaiheessa.
Hänestä saattaa myös yhtälailla tuntua, että unohdat hänet, kun olet raskaana, jos et ota yhteyttä - hän kun ei jaksa tehdä aloitetta, mutta on kertonut toivovansa apua.
 
Tässä hieman minun näkökulmasta.

Itselläni on ennen raskautumista taustalla melkein 10 vuoden odottaminen että mies vihdoin ja viimein suostui ajatukseen lapsen teosta. Lisäksi tuon 10 vuoden jälkeen olen myös kärsinyt melkein 2 vuotta lapsettomuudesta ja meinattiin jo joutua hoitoihin ihan. Nyt kuitenkin yllätyksenä odotan esikoistani.

Vaikeinta on ollut itselleni se että olen todella lapsirakas ja pienestä pitäen olen hoitanut muiden lapsia ja halunnut oman perheen. Omalla kohdalla vaikutti asioihin paljon yksi ultra yksikössä työskentelevä lääkäri joka tutkimusten alussa totesi minulle etten koskaan tule saamaan omia lapsia ja raskautumisen mahdollisuus on max 5% jos edes sitä.

Näin myöhemmin kun ajattelee koko asiaa niin tuntuu ihan tyhmältä olla kateellinen muille perheille ja odottaville äideille. Olisi pitänyt jo sillon aiemmin kiinnittää enemmän huomiota omaan hyvinvointiin ja ennaltaehkäistä sitä masennusta mikä seurasi aina vauvauutisia.

Oman kateuden ja surun esille tuominen odottavalle ystävälle oli ainakin minulle ihan täysin mahdotonta, mutta itse en siitä huolimatta katkaissut keneenkään välejä vaan olen luonnostani jo muutenkin yksin viihtyvää sorttia. Myös oma riittämättömyyden tunne lapsettomuuden vuoksi naisena on kova pala ollut itselle kun olen aina ollut mielestäni äitityyppiä.
 
Itselläni ainakin välit huonontu tosi paljon erittäin pitkäaikaiseen ystävään kun kerroin raskaudesta.. oon koittanu hänelle viestiä laittaa iha muussa asioissa ni en vastausta saa..

Meillä takana reilu 2v yritys ja vihdoin tärppäs. Toki varmasti ystävän reaktioon vaikuttaa ehkä jollai tapaa hänen kokema keskenmeno syksyllä,ku yritystä oli takana se kuukaus.. ite koitin iloita hänen odotusonnestaan vaikka se kovasti sattuikin.. en vaa käsitä. :sad001
 
Minä sain ensimmäiset lapseni jo 19-21 vuotiaana, jolloin nuorilla naisilla muut asiat mielessä. Kaverit jäivät, koska en enää ollut se sama ihminen heidän silmissään. Itse olisin mielelläni pitanyt yhteyttä.

Nyt aikuisiällä en ole saanut solmittua enää uusia kaverisuhteita ja mies, anoppi ja äiti ovat oikeastaan ainoita kavereita.
 
Caarina, toi uusien ystävyyssuhteiden solmiminen on hankalaa aikuisiällä. Mulla on 3 nuoruudenkaveria, joita näen vaihtelevasti. Viime aikoina olemme tavanneet harvakseltaan, kun välimatkaa on 30-50 km. Itseäni harmitti, kun näistä ystävistä vain yksi on käynyt katsomassa meidän vauvaa. Toinen on tulossa ensi viikolla. Kolmatta lapsetonta kaveria ei ole näkynyt, vaikka on lupaillut tulla. Ihmisiä ei voi pakottaa pitämään yhteyttä toisiinsa. Elämän tärkeysjärjestys muuttuu, kun saa lapsen. Lapsettomien ihmisten jutut tuntuu, jotenkin merkityksettömiltä. Esimerkiksi tämä 3. ystävä keskittyy uran luomiseen ja opiskeluun töiden ohessa. Itseä ei voisi tällä hetkellä vähempää kiinnostaa opiskeleminen. Elämäntilanteen erilaisuus ja kiinnostuksen kohteiden erilaisuus siis saattaa erottaa ihmiset. Mutta se kuuluu elämään. Harmi, Caarina, että sun ystävät eivät ole pitäneet yhteyttä. Voithan kokeilla itsekin lähestyä heitä. Mulla on ollut sekä lapsettomia että lapsellisiä ystäviä. Itsekin olin ennen vauvan syntymää lapseton.
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top