La marraskuu 2016

Voi ei tätä hiusten lähtöä! Tässä n. viikon sisällä alkanut lähtemään vielä enemmän kuin aikaisemmin. :arghh:
 
Belle, sama juttu! En ole huolissani kuontalon ohentumisesta, mutta kun niitä karvoja on ihan joka paikassa!
 
Belle, sama juttu! En ole huolissani kuontalon ohentumisesta, mutta kun niitä karvoja on ihan joka paikassa!
Sepä se! Yhtenä päivänä poika löysi mun tekemästä ruuasta mun hiuksen, ja mä löysin pian toisenkin. Ja mulla oli ruokaa tehdessä hiukset ponnarilla! :eek:
 
Mä jouduin vetämään polkkatukan, sillä letti oheni ihan muutamassa viikossa puoleen. Imurin suulake on koko ajan ihan tukossa, sekä minulla että koirilla on sulkasato. Aloitin Priorin-kuurin, jos siitä olisi tulevaan mitään apua.
 
Mulla on myös hävinnyt tukasta varmaan puolet :sad001 onneks oli valmiiksi tosi paksu tukka eli paljon mistä lähteä mutta silti tuntuu hiukset tosi ohuilta. Ei varmasti ulkopuolisen silmin mitään onneks huomaa. Ja kotona on tosiaan joka paikka täynnä mun hiuksia, tai oikeestaan kaikki paikat missä käyn :D
 
Miulla oli jo valmiiks tosi ohuet hiukset ni tässä päässä näkyy se kun osa putoo, ponnari kaventunu entisestään :sour: Hiukset pitkät, yltää alaselkään asti, ja näitä karvojahan on nyt joka paikassa kun ei metrikarvaa voi olla huomaamatta. Sama juttu käyny kun Bellellä että hiukset kiinni oon ruokaa laittanu mut silti niitä löytyy ruoasta :hilarious: Ja esikoisen autojen renkaat kerää niitä kivasti lattialta...

Näkyvissä on edellisen raskauden jälkeisen sulkasadon jäljet miun hiuksissa, eli polkkatukka tän pitkän letin lisäks :grin Miun kampaaja uhkas mallin lyhentämisellä kunhan nuo hiukset alkaa tän karvanlähtöajan jälkeen takasin kasvamaan...
 
Täällä kans tukka tuntuu tippuvan kokonaan päästä. Ja pitkiä irtohiuksia on joka paikassa! Oon jo harkinnu, että leikkaisko polkkatukan. Suuri kynnys vaan, sillä mulla on ollu aina pitkä tukka.
 
Mä leikkasin tammikuussa hiuksista jonkun 10cm kun ne oli koko ajan tiellä. En oikein osaa pitää hiuksia kiinni ja nyt oon kans miettinyt polkan leikkauttamista kun hiukset tippuu ja lisäksi vauva on niissä koko ajan kiinni.
 
Täällä kans tukka tuntuu tippuvan kokonaan päästä. Ja pitkiä irtohiuksia on joka paikassa! Oon jo harkinnu, että leikkaisko polkkatukan. Suuri kynnys vaan, sillä mulla on ollu aina pitkä tukka.

Kapy, miten ihanan paksuna se tukka sitten taas kasvaa pitkäksi :)
Joo, ei se säästäminen omalla kohdalla olis auttanut, jos ohut hiuslaatu harvenee vielä entisestään. Tilasin netistä sellaisen minikreppiraudan, joka on todella hyvä "tyvikohottaja". Ei ainakaan liian tiheällä pesuilla tarvi päätään rasittaa.
Kaikilta ei tukka lähde, mutta melko monelta lähtee.
 
Iteltä lähtee kans tooooosi paljon hiuksia, oon varmaa koht kalju tätä menoo :D ärsyttää ku niit pitkii irtohiuksii löytyy ihan joka paikasta mm. alusvaatteista.. tekis miel leikata polkkatukka ku sais aikaseks mentyy
 
Mulla vielä pysynyt ihan ookoosti hiukset päässä, mutta kävipä jännästi aamulla. Leikattiin sunnuntaina miehen lyhyet hiukset ja vaikka homman tekee kylppärissä ja imuroi niin ainahan sitä pöllyää ympäri taloa. Niin tänään sitten keittiössä ihmettelin ku yks kaks pisti jalkapohjaa, ja luulin että meni tikku.. tarkemmalla selvittelyllä se oli HIUS joka upposi paksun nahkan läpi :O jäi onneksi n. puol senttiä näkyviin että sain pois.. oli noin sentin verran ihon sisässä.. ei aina uskoisi mitä voi käydä..
 
Mulla vielä pysynyt ihan ookoosti hiukset päässä, mutta kävipä jännästi aamulla. Leikattiin sunnuntaina miehen lyhyet hiukset ja vaikka homman tekee kylppärissä ja imuroi niin ainahan sitä pöllyää ympäri taloa. Niin tänään sitten keittiössä ihmettelin ku yks kaks pisti jalkapohjaa, ja luulin että meni tikku.. tarkemmalla selvittelyllä se oli HIUS joka upposi paksun nahkan läpi :O jäi onneksi n. puol senttiä näkyviin että sain pois.. oli noin sentin verran ihon sisässä.. ei aina uskoisi mitä voi käydä..

Tiimpuu, meidän neuvolantäti kertoo joka kerta neuvolassa varoittavan esimerkin, miten vaippa-alueelle ajautunut hius oli tunkeutunut vauvan ihon sisään. Kauhukseni olen löytänyt hiuksen silloin tällöin "kielletyltä" alueelta, koska niitä tippuu siis ihan kaikkialle ...
 
Kaisukkene, mulle kampaajani sanoi et se hormonien vaikutus tulee yleensä n 3-4 kk perässä eli synnytyksestä nun on kumunut se 4kk nii tuskin kovin todennäköisesti enää sen jälkeen amkaa mikään ihan tajuton sulkasato... luulisin :meh:
 
Mulla ruvennut kanssa hiuksia lähtemään. Toisin en tiedä tuntuuko vaan siltä kun hiukset harjaa korkeintaan joka toinen päivä :D niin tuntuu että kaikki hiukset putoo päästä tai jää harjaan :D mulla on muutenkin tosi ohut tukka. Ehkä tässä siis syy vähän leikata pituutta :)
 
Minäkin juuri äsken kauhistelin kun katselin nukkuvaa vauvaa sylissäni miten aika onkaan rientänyt! Ihanaa kun vauva oppii kokoajan uusia asioita ja kehitytään mutta silti surettaa ajatus että mun pieni vauva kasvaa isoksi :Heartred
 
  • Tykkään
Reaktiot: Eea
Onko teidän vauvat luonteeltaan samanlaisia kuin raskausaikana masussa? :) Mulla tämä kolmas vauva oli kaikista rauhallisin mahassa, ja on kyllä tosi rauhallinen luonteeltaan.

Kumman näköä löytyy enemmän, äidin vai isän? Meidän molemmat tytöt on ihan isänsä näköisiä. Kun on samanlaiset silmät niin se tekee paljon. Ollaan saatu kommenttia, että tytöt on ihan isänsä kopioita. :joyful: Pojassa on paljon mun näköä. :)

Entä onko teillä mennyt vauva-aika odotetulla tavalla, vai onko ollut rankempaa tai helpompaa? Mä ajattelin koko raskausajan, että tämä vauva on samanlainen kuin siskonsa: valvoo ekat kuukaudet öisin ja mä olisin aivan kamalan väsyksissä sen takia. Mutta hän nukkuikin odotettua paremmin, eikä mulle ole tullut mitään ihan hirveää väsymystä. :)
 
Takaisin
Top