Läheisille kertominen

Mekin kerrottiin nyt mun ja miehen vanhemmille vauvauutiset, iloisia olivat niin kuin ajateltiinkin. Parille kaverille oon myös kertonut mutta muille vasta ultran jälkeen. Hyvä kun voi jonkun kanssa jutella kun on ollut aika rankkaa tää alkuraskaus.
 
Ollaan kerrottu ainoastaan meidän vanhemmille ja kahdelle kaverille ja heillekin painotettu, että halutaan kertoa tästä julkisemmin sitten vasta ekan kolmanneksen jälkeen ja he kyllä kaikki kunnioittavat sitä toivetta :)
 
Me ollaan puhuttu vähän tippottain. Isovanhemmille jne. Loput saavat varmaan tietää joko kasvavasta vatsasta tai kun perheluku on lisääntynyt :D
 
Eikai tätä vielä tarvi mihkään kertoa, kun ei näy vielä ja on aika isot riskit olemassa ilmeisesti. Puolison kanssa ihmetelty lähinnä vasta näitä testituloksia.
 
Eilen kerroin hyvälle ystävälleni kun olin heillä kylässä ja ehdotti sushilounasta :happy: Oli kyllä ihana kertoa ja eilinen meni sitten raskaus asioista, synnytyksestä ja tulevaisuudesta keskustellessa. Terapeuttista kun ei olla vielä edes omille vanhemmille kerrottu! Maanantaina varhaisultra ja sitten kerrotaan jos kaikki on ok.
 
Me ollaan ajateltu kertoa viikon päästä kun RV 12 on täynnä ja ultrassa käyty. Ollaan kutsuttu mun vanhemmat ja miehen vanhemmat kylään ja ajateltiin että ihan kesken kaiken kahvipöydässä mies vaan toteaa että meille tulee vauva. Katotaan kuinka pahasti menee kahvit väärään kurkkuun kun mun äitille on ensimmäinen lapsenlapsi. Kaverit ei myöskään tiedä vielä mut oon melko varma että on arvannut koska en oo juonut juhlissa mitään ja aina sillä "antibiootti kuurilla" :D
 
Me ollaan aika nihkeästi vielä kerrottu.. tai miehen äiti oli ensimmäinen aika alkuvaiheessa kun oli tarjoamassa viiniä mulle josta jouduin kieltäytymään, mun pari kaveria tietää mutta lähinnä olen kertonut kun ollaan kasvokkain nähty, mies kertonut tyyliin yhdelle kaverille.. mä en ole vielä kertonut äidille koska se ei ainakaan osaisi pitää omana tietonaan, ja mun sisko samaten, kertoisi ihan varmasti koko suvulle. Eikä siinä tietty mitää vaikka kertoisi mutta haluaisin kuitenkin itse olla se joka kertoo sopivan tilaisuuden tullen.. ja töissä ei vielä kukaan tiedä..
 
tai siis nihkeästi ja nihkeästi.. onhan noita jotka tietää mutta tytön raskaudessa taisin tyyliin aiemmin kertoa tai sitten silloin se sopiva tilaisuus oli tullut vain aiemmin.. äh, en muista.. kuitenkaan mitään maagista "turvallisten" viikkojen rajaa en omaa oman taustan takia...
 
Molempien vanhemmat tietää, kummiskin jaetaan ilot ja surut keskenämme (jos jotain ikävää sattuisi) ystävistä ei kukaan tiedä, 2vkn päästä ny ultra jos kaikki ok niin tietäköön kuka vaan :D töissä kyllä tiedetään.
 
Me ei olla kerrottu vielä kenellekään. Jotenkin halusin tällä kertaa oottaa ekaa neuvolaa, ja neuvolan kesälomien takia se nyt sit veny aika pitkälle. Viikon päästä ois tarkoitus kertoa kummankin vanhemmille.
 
Me ei olla kerrottu vielä kun pakottavasta syystä työn takia parille tyypille.
Haluan oottaa ensin ainakin ultra +verikokeen tuloksia ja varmistua itse että kaikki on kunnossa.
 
Minä kerroin heti plussattua kahdelle kaverille, jotka tiesivät myös edellisestä keskenmenosta heti. Isovanhemmille ja omille sisarille ajattelin vasta 12 vk jälkeen, mutta kun tulin käymään lapsuudenkodissa, äiti julisti kaikille välittömästi että raskaana olet! Olen aina ollut tosi hoikka ja tässä raskaudessa maha tuli jokseenkin heti esille, eli turhaa oli yrittää piilotella. Saanpahan ainakin karhuta heti siskolta entiset äitiyshousut takaisin! Kaipa se on kerrottava miehenkin vanhemmille Hän on niin urheasti yrittänyt puolustella minun väsymystäni ja pahaa tuultani ja samalla hokenut ettei se raskaana ole. :rolleyes:
 
Kerroin ennen ekaa neuvolakäyntiä omille vanhemmille. Välimatkan takia joutui kertomaan puhelimitse. Appivanhemmat tietää ja muutama muu läheinen sukulainen. Myös töissä tietävät. Onnellisia ovat kaikki.

Äiti kertoi jo virkanneensa vauvanpeiton ja tilanneensa meikäläiselle Vauva -lehden. Höperöityminen on siis alkanut. :D RV12
 
Minä kerroin heti muutamalle kaverille, jotka tiesi yrityksestä ja kahdesta aiemmasta keskenmenosta. Yhdelle raskaana olevalle kaverille kerroin viikko sitten. Miehen sisko arvasi jo, vaikka omasta mielestä maha ei kunnolla vielä edes näy.

Miehen ja omille vanhemmille kerrotaan nt-ultran jälkeen. Samoin kuin lopuille kavereille ja omalle veljelle ja miehen toiselle siskolle. Töissä kerron varmaan samoihin aikoihin, koska tuosta seuraavalla viikolla on firman kekkerit.

Vielä olisi joku hauska tapa haussa kertoa isovanhemmille. Esikoisesta liimattiin ultrakuva korttiin ja annettiin kuoressa isovanhemmille.
 
Ei olla kerrottu vielä kellekään...Yritetään pitää salassa sinne NT-ultraan asti eli sitten alkaa häämöttää jo rv 13+0 haluan pitää salassa sinne asti ainakin,että saa sitten varmuutta asiaan missä mennään.. :)
Huomenna on tosin miehen 40-vuotias juhlat,mitkä pidetään hänen sukulaisilleen,että toivottavasti ei paljastu vielä... Oon niin kovin araksi tullut sen kohdunulkoisen jälkeen.. :oops:
Noh,ostin huomista varten alkoholittoman valkkaripullon Alkosta itelleni,että siemaillen juhlissa sitten sitä ja pidän pullon piilossa... :wink
Oon tässä kesälomalla vielä syyskuun alkuun asti,että sitten kun töihin pitää palata,niin täytyy vielä yrittää olla sanomatta kellekkään mitään sielläkään,kun se ultra on VASTA o_O 10.09.
 
Tintti, mulla sama ultrapäivä! Vielä tuntuu olevan niiin kaukana se.
Me kerrottiin vanhemmille nyt viikonloppuna ja iloisia olivat. Pyydettiin,etteivät vielä kerro eteenpäin suvuille kun ei tämä vielä tämän pidemmällä ole ja minäkin vaan odottelen sitä ultraa et näki et kaikki kuten pitää.
 
Mun vanhemmat varmisti et onhan se ultra jo ens viikolla. Et sitten varmaan laitan facebookkiin ja he saa kertoa kaikille:hilarious: ööö en. He muisti väärin, esikoisesta laitoin isänpäivänä jonkun päivityksen ja sillon oli jo sukupuoli selvillä eli yli puolenvälin. :happy:
 
Tintti, mulla sama ultrapäivä! Vielä tuntuu olevan niiin kaukana se.
Me kerrottiin vanhemmille nyt viikonloppuna ja iloisia olivat. Pyydettiin,etteivät vielä kerro eteenpäin suvuille kun ei tämä vielä tämän pidemmällä ole ja minäkin vaan odottelen sitä ultraa et näki et kaikki kuten pitää.

Tuntuu kyllä että aika matelee.. o_O
Mut viis päivää enää.. :rolleyes:
Sain huijattua miehen sukulaisia...Kukaan ei epäillyt mun lasissa olevaa ainetta alkoholittomaksi... :p
 
Takaisin
Top