Lääkkeellisen tyhjennyksen kokemuksia!

Voi Ajna, olipa kurja lopputulema tällä keskenmenolla. Meillä olisi molemmilla ollut laskettu aika tulevassa maaliskuussa ja tuolta toisaalta jo huomasinkin, mitä oli tapahtunut :Heartred Ikäväkseni vain jouduin itsekin ilmoittamaan, että ei tule minusta maalismammaa.

Tämän viikon tiistaina np-ultrassa todettiin, että kyseessä on tuulimunaraskaus, joka ei vauvaksi muutu mitenkään. Onneksi sain kuitenkin samantien äitiyspolilta lääkkeet mukaan, ettei asiaa tarvinnut siirtää pidemmälle. Tyhjennys lähti onneksi käyntiin muutamassa tunnissa cytoteceista ja nyt näyttäisi siltä, että vuotoa ei näin parin päivän jälkeen enää juurikaan ole. Tosin vähän kyllä hirvittää, voiko tämä näin 'vähällä' olla ohi ja sen tiimoilta soittelinkin jo polille. Mutta sieltä meinasivat, että voi hyvinkin olla näin, joten ei kai tässä auta kuin olla toiveikas. Vauvaa oli vain niin kovasti toivottu ja ehditty jo iloitsemaan, että haluaisimme päästä yrittämään uudelleen mahdollisimman pian. En ole aiemmin pitänyt varhaisultraa tarpeellisena, mutta kyllä tämän kokemuksen jälkeen mahdollisella seuraavalla kerralla en epäröi yhtään. Tuntuu niin turhalta, että odotti näin pitkään saadakseen tietää sen, mikä olisi näkynyt jo kuukausi sitten :sad001
 
Pahoitteluni sinullekin Tenava.
Suuren huijauksen olet joutunut kokemaan, tuo tuulimuna juttu on jotain ihan käsittämätöntä!!!!!!!!!!
Minullakin raskausoireet senkuin paheni,vaikka alkio oli menehtynyt jo. Suuri huijaus. Olin ihmeissäni,että eka raskaus, jossa ei yhtään tule tuhruvuotoakaan. Niin vähän tiesin.

Juu minulle tuli tällainen päätös asialle. Olin jo niin väsynyt kaikkeen siinä vaiheessa kun juttelin osaston gynen kanssa ennen toimenpidettä, että sanoa paukautin että emme jaksa jatkaa,emme uskalla!!!!!! Mies on onneksi vahvempi kuin minä, sanoo ettei halua minua menettää siksi että menehdyn raskautta yrittäessä taikka odottaessa, ja minullekin vasta näiden kokemuksien jälkeen kirkastui se, mistä minulle oli puhuttukin useasti, kuinka vaarallista minun on tulla raskaaksi. Matkalla kotiin tältä viimeiseltä sairaalakeikalta, mieleeni nousi kuva, jossa istukka irtoaa ennen aikojaan enkä tiedä sitä,ja siinä rytäkässä on mennä omakin henki.Näkyni ei kerro tarkkaan, menehtyikö lapsi. Mutta se oli niin pysäyttävää, että vaikka sydämeni todellakin itkee, ja minä itkin yhtenä iltana miehelle, niin hän onneksi on vahva ja sanoo ei. Hän haluaa pitää minut.
 
Eilen todettiin kkm rv11+2 (vastasi viikkoja 8+2) ja tänään kotona laitoin cytotekit. 4 tuntia myöhemmin alkoi jäätävä kipu. Oksentelin ja tuntui että taju menee. Tunti kivun alkamisesta alkoi pieni vuoto. Sitten tuli ponnistamisen tarve ja ilmeisestikin sikiöpussi pullahti ulos. Kipu helpotti mutta vuoto alkoi runsaana. Nyt olen 4 tuntia vuotanut aika railakkaasti, istun siis lähes kokoajan vessassa ja hyytymiä ja verta vain lorisee. Kipuja ei juurikaan ole, otin tosin lisää lääkettäkin.
Olen tässä miettinyt että onkohan tämä vuoto vielä normaalin rajoissa kun välillä tuntuu huimaavan aika pahasti? Kokemuksia?

Edellinen kkm oli 2009 enkä muista näin voimakasta vuotoa olleen. Tosin silloin olin osastolla ja keskenmeno oli tapahtunut aikaisemmilla viikoilla...
 
Itselläni kkm 12+4 viikolla ja sikiö vastasi 7-8 viikkoista.
Otin seuraavana aamuna cytotecit 4kpl alakautta. Kivut alkoi noin 4h päästä ja vuoto siitä tunnin päästä. Mulla ei ainakaan kivut olleet kovat mutta olihan sitä särkylääkettäkin otettu. Suurin kipu loppui parin tunnin jälkeen. Vuoto oli runsasta ja kesti 12h.

Sen jälkeen ollut vaan pientä tiputtelua. Pientä kipua tulee iltapäivällä tai illalla, jonka kätilö sanoi olevan normaalia. Johtuu siitä kun on liikkeellä ja pystyssä,niin kohtuun tulee painetta ja on tällaisen rääkin jälkeen arka. Kätilö arveli että kuulostaa tyhjentyneen kunnolla ja kunhan raskaustesti näyttää negatiivista, niin uutta yritystä vaan. Toivotaan että selvittiin näin vähällä ja jatkossa paremmalla onnella.

Niin ja sen verran pitää lisätä, että ensi kerralla menen varhaisultraan vaikka yksityiselle... Täällä etelässä kun ei päästetä ellei ole selvää syytä. Itellä oli pientä vuotoa 9 viikolta alkaen, mutta eivät silti päästäneet kun sekin voi olla vaan normaalia. :/
 
Päivitetääs kuulumisia. 10 päivää lääkkeiden jälkeen alkoi uudelleen kivut ja runsas vuoto. Pääsin päivystyksen kautta tutkimuksiin jossa todettiin, että kohtu on vielä täynnä tavaraa... Kaavintaan siis, plaaaah! :sad001
 
Tuutikki,
Oon tosi pahoillani sun puolesta :sad001 Toivottavasti oot päässyt fyysisesti jo tosta yli, tsemppiä henkiseen puoleen!! Tiedän mitä koit, olin viime tammikuussa ihan samassa tilanteessa. Mulla todettiin 11+3 kkm, oli mennyt kesken jo 8+1, heti varhaisultran jälkeen jossa käytiin 8+0 ja silloin oli kaikki ok. Mulla oli pari kertaa sen jälkeen tiputteluvuotoa ja raskausoireet alkoi häviimään mutta en siinä hetkessä osannut epäillä mitään - olihan ultrassa kaikki ollut ok ja neuvolastakin vakuuttelivat kaiken olevan normaalia. 11+1 alkoi selkäkivut, jatkoksi tuli alavatsakivut ja vuoto jonka takia lähdin päivystykseen. Todettiin kkm ja sain kotiin Cytotecit. Kivut oli järkyttävät, suurin raskausmateriaali tuli ulos noin 4h päästä ja sitten vuoto loppui lähes kokonaan. Koska vuoto loppui niin vaadin päästä jälkitarkastukseen ja koska oli itsellä epäilys että kaikki ei tullut pois. Onneksi pääsin koska olin oikeassa. Uudet cytotecit ja viikon päästä uusi tarkastus. Jälleen todettiin että kaikki ei ole tullut ulos ja kaavintaan. Aivan hirveä kokemus kaikkinensa, edelleen nousee tunteet pintaan näin puolen vuoden jälkeen. :sad001 Tsemppiä sulle ja kaikille muillekin saman asian kokeneille!
 
Mä sain pari viikkoo sit tietää et vauva kuollu masuun. 8+ viikot. Eilen otin ne lääkkeet, niin eipä oo auttanu. Mitään kipuja ei tullu ja verta tulee sen verran kun perus menkois. Aamul soitin päikkään ja ne sano et oota maanantaihin. Meinaan seuraavaks vaatia kaavintaa! Menee liian pitkää tämmösen asian kanssa. Jotenkin koen et en pääse henkisesti työstämään kun tämmöstä ihme säätöä on nyt tämän tyhjennyksen kanssa. Muutenki olo niin hirvee niin ei vaa jaksais tällästä ylimäärästä. :,(
 
Pahoittelut, Hempuliini!
Oma kokemus: Mä sain 2 cytoteciä kotiin emättimeen laitettavaksi, ja niistä ei seurannut mitään. Hain toiset, jotka laitoin sitte perjantaipäivänä ja oliko sitte maanantai, kun alkio tippu suihkun lattialle. Olin vuotanut pari viikkoa, ja vuoto loppui sitten siihen. Mulla oli alkion kehitys loppunut 5+6, jonka jälkeen lähti tiputtelemaan ja vuotamaan mainituin seurauksin. Kaksi ovuloimatonta "kiertoa" eli sekavaa kk oli tämän jälkeen.
 
Pahoittelut kyllä kaikille tän kokeneille. Iteltäkin löytyy vastaava kokemus viime lokakuulta. Varhaisultrassa rv 7+3 kaikki oli kunnossa, sitten päivää ennen nt-ultraan rv 11+0 alkoi illalla kovat kivut ja vuoto. (Juuri kun olin alkanut luottamaan raskauteeni) Päivystyksestä sanottiin ettei kannata sunnuntai iltana tulla kun mitään ei kuitenkaan voida tehdä ja odottelin sitte maanantai aamuun. Kättärillä todettiin että kaikki materia ei ole poistunut ja sain cytotecit kotiin, ( muistaakseni 2kpl) mulle sanottiin että vuoto ja materia sen verran vähäistä, että luultavasti menehtynyt jo rv 7-8 eli aika pian varhaisultran jlk.
Kotona söin lääkkeet ja vaikutusta en tuntenut, taidettiin sanoa että 3 vrk aikana pitäs materian poistua. Ja jälkitarkastus vain jos tekee plus testin 1kk päästä tai jos kipuja/kuumetta ilmenee.
Kolmen päivän päästä mulla tais tulla loppu materia ulos eikä muita jälki oireita, eli en ikinä käynyt missään jälkitarkastuksessa.

Nyt olis LA 1kk päästä ja tähän asti kaikki näyttää hyvältä. Pakko vielä sanoa että alkuraskaus oli aivan identtinen tuon keskenmenneen kanssa, eli samoilla päivillä tuhruvuotoa 2krt eka rv 6-7 ja sit rv 10 joka ekalla kerralla oli kkm. Ehdin jo kerran kertoa läheisimmille ystäville että kesken on mennyt tääkin ja meen vaan lääkäriin varmistamaan tilanteen, mutta näin ei ollutkaan käynyt. :)
 
Mul on vaan vähentyny vuoto! Soitin sairaalaa niin ne vaa et odottele vielä ja sit tuut ens viikolla! Niiku mul on pieni lapsi kotona ja käyn töissä! En mä vaan tästä mene et hipheitralaa tulinpa taas tänne! Tää prosessi kestää nyt aivan liian kauan. Mitään ei oo tapahtunu lääkkeiden laiton jälkeen. Vuotoa tullu vähemmän kun missään mun menkoista. Mua suututtaa tommonen pompottelu! Kysyin et mitä sit...no me taas ultrataan. Sit varmaa anna kun arvaan tarjoo lisää niitä lääkkeit? Sen jos tekee niin mä räjähdän! Haluan sen kaavinnan et pääsis oikeesti tässä jatkamaan tätä elämää eteenpäin ja käsittelemään asiaa henkisesti. Tää 3 vkoa ollu tällästä pompottelua joka suuntaa kukaan ei auta tai tiedä mitään. Niin usko jo menny koko touhuu!
 
Pahoittelut, Hempuliini!
Oma kokemus: Mä sain 2 cytoteciä kotiin emättimeen laitettavaksi, ja niistä ei seurannut mitään. Hain toiset, jotka laitoin sitte perjantaipäivänä ja oliko sitte maanantai, kun alkio tippu suihkun lattialle. Olin vuotanut pari viikkoa, ja vuoto loppui sitten siihen. Mulla oli alkion kehitys loppunut 5+6, jonka jälkeen lähti tiputtelemaan ja vuotamaan mainituin seurauksin. Kaksi ovuloimatonta "kiertoa" eli sekavaa kk oli tämän jälkeen.

Mä sain 4 ja kaikki piti laittaa samaa aikaa. Siitä seuras mini menkat jotka nyt jo lopuillaan.
 
Hempuliini, onpa tympeetä! Toivotaan että tulee joku ratkaisu asiaan. Hoitohenkilökunnalla ei toki ole kiire, mutta asiakas haluaisi jo elämässä eteenpäin. Tää on niin tätä! Tsempit sinne ja toivotaan, ettei tällaista tartte enää kokea.
 
Kannattaa vaatia hyvin herkästi sitä kaavintaa!
Itselläni kävi pahasti, kun jouduin myös tekemään lääkkeellisen keskeytyksen keväällä.
Aloitin sen to, la oli seuraavat pillerit ja jo ma jouduin osastolle, kun kivut vaan jatkui kovina ja vuotoa oli aika niukasti.
Ultrattiin ja todettiin, ettei ole tyhjentynyt kunnolla, sain uudet lääkkeet vielä x2 ja sitten kivut hiukan laantui ja raskausmateriaaliakin tuli taas pois.

Kuitenkin jo samalla viikolla kivut jatkui ja paheni, menin taas viikon päästä sairaalaan, jossa hyvin tympeä nuori naislääkäri ultrasi ja paineli ja totesi, että vieläkin vähän r.materiaalia jälellä, mutta kivut eivät johdu siitä!
Olin aivan shokissa.
Ja kipeä.

Lopulta joudun kärsimään vielä pari viikkoa ennenkuin edes enää uskalsin mennä sairaalaan ultrattavaksi ja onnekseni tällöin kohdalle sattui ihana ja ammattitaitoinen lääkäri, kuka määräsi kaavinnan heti seuraavalle päivälle.

Tuloksena kuitenkin aika arvatustikin kohdun- ja lantionalueentulehdus.
Pitkä ab-kuuri ja henkinen toipuminen alkoi vasta fyysisen olon tasaannuttua.

Meillä parisuhde lujittui tuona aikana, olimme niin kauhuissamme eikä meillä ollut, kuin toisemme.

Tsemppiä ja voimia ihan valtavasti kaikille keskenmenon kokeneille.

Älkää jääkö yksin!
 
Eilen 8+2 sain lääkkeet keskeytyneeseen keskenmenoon. Mifegynen otin jo osastolla. Siitä alkoi jo aikalailla vuotamaan. Cytotecit pitäisi ottaa vasta huomenna. Tämä on minulla jo 4. keskenmeno ja tosi kovat kivut yleensä ollut. Särkylääkkeeksi sairaalasta sain vain Buranaa, Panadolia ja Litalginia. Samoja olen joutunut käyttämään kuukautiskivuissa. Eikä oikein niihinkään ole kunnolla tehonneet. Pyysin vahvempaa lääkettä, esim. Panacodia. Missään nimessä sitä ei kuulemma voinut määrätä! Tiedän, että kohta hirveät kivut edessä. Sairaaloiden hoitokäytännöt taitavat erota toisistaan aikalailla tai muuttuneet edellisen keskenmenon jälkeen. Tässä tilanteessa aikaisemmin olen saanut vahvempaakin lääkettä. Tällä kertaa jäi kyllä tosi ikävä olo. Tuntui, että epäillään lääkkeiden väärinkäyttäjäksi, kun menin vielä vahvempaa lääkettä kysymään. Sairaslomakin oli aika kortilla. Tänään ei olisi ollut edes sairasloma vaan vasta Cytotecin ottopäivänä ja sitä seuraavana. Onneksi sain aneltua tämän päivän vapaaksi. Vuoto kuitenkin on jo alkanut ja aika runsastakin jo. Ja en nyt yöllä ole saanut paljon nukuttuakaan. Töissä ehdin olla jo muutaman päivän peloissani, että keskenmeno alkaa siellä kunnolla. Onneksi pääsin eilen sairaalaan ja toivottavasti tämä olisi pian ohi.
 
Melkoinen kokemus kaiken kaikkineen tää keskenmeno. Minulla oli koko raskauden ajan tunne ettei kaikki oo hyvin. Tiistaina alkoi pieni rusehtava vuoto joka muuttui keskiviikkona veriseksi. Torstaina oli ultra ja sykettä ei näkynyt. Perjantaina hain mifygenin ja sunnuntaina yöllä alkoi kauheat kivut. Aamulla tuli lapsivettä niin että sohva ja kaikki oli märkänä. Otin tyhjennyslääkkeet 4kpl suun kautta, ihan varmuudeksi ja myöhemmin vielä 2 kpl. Runsasta Vuotoa ja nyrkin kokoisia hyytymiä tuli noin 5 tuntia. Olin lopussa jo aivan väsynyt, alkoi oksettaa ja oksennuksen voimasta tuli viimein se pikkuinen pussissaan lattialle. Tämä oli ehkä raskainta, näin sen pienen ihmisen alun jota olin kantanut sisälläni ja jolle olin ostanut epäilyksistäni huolimatta jo muutaman vaatteen. Sen jälkeen tuli vielä vissiin istukka tms. Iso hyytymä. Nyt olen vuodellut vähemmän kuin tavallisissa kuukautisissa. Nyt odotan että tulee yhdet kuukautiset ja elämä voi palata normaaliksi. En halua sanoa että aletaan yrittämään uutta, koska yritän ajatella että katsotaan mitä elämä antaa. Tsempit kaikille muille saman kokeneille.
 
Perjantaina hain mifygenin ja sunnuntaina yöllä alkoi kauheat kivut. Aamulla tuli lapsivettä niin että sohva ja kaikki oli märkänä. Otin tyhjennyslääkkeet 4kpl suun kautta, ihan varmuudeksi ja myöhemmin vielä 2 kpl.

Onko täällä joku muu, joka ei saanu tuota miygenia ollenkaan? Mulla ultrassa todettiin keskenmeno ja sain lääkkeet kotiin mukaan ja niitä piti ottaa 4 sisäkautta, 2 suun kautta ja sit vielä 2kpl lisää. Mitään esilääkitystä en siis saanu, hyytymiä alkoi tulla n. 10h ekoista lääkkeistä ja aika reilusti tulikin. Runsaampaa vuotoa oli 2-3 päivää ja niukempaa kaks viikkoa. Nyt vajaa kuukausi tyhjennyksestä enkä vieläkään ole saanut negatiivista testiä. Sain ohjeen, että 5vk tyhjennyksestä jos on vielä positiivinen testi niin sit ultraavat uudestaan.. toivottavasti ei tarvis kaapia niin vois jo alkaa toivomaan uutta raskautta.
 
Takaisin
Top